Talvisota pelasti Suomen

totuus..

Jos Suomi olisi syksyllä 1939 suostunut vastaanpanematta kaikkiin Stalinin vaatimuksiin ,olisi Suomi myöhemminkin suostunut vastaanpanematta kaikkiin Stalinin vaatimuksiin ja Suomelle olisi käynyt kesäkuussa 1940 yhtä huonosti kuin Baltian
maille kävi

Suomi ja Baltian maat mainittiin samalla rivillä
Neuvostoliitolle annettuina maina Saksan ja NL:n salaisessa etupiirijaossa 23.8.1939.Eli Suomelle ei ollut varattu Baltian maista poikkeavaa kohtelua

Suomikin olisi miehitetty kesäkuussa 1940 ja liitetty Neuvostoliittoon samoin kuin Baltian maat ja Karjalakin olisi liitetty Venäjään

Vironkin alueesta liitettiin 5 prosenttia Venäjään vuonna 1944 ,vaikka Viro suostui taistelutta kaikkiin Stalinin vaatimuksiin syksyllä 1939 ja kesäkuussa 1940

Suomi valitsi aseellisen taistelun loppuvuonna 1939 ja se pelasti Suomen.NL ei onnistunut talvisodassa valtaamaan Suomea ja talvisodan jälkeen NL tiesi, ettei Suomi taivu pelkällä uhkailulla ja NL alkoi siksi valmistella uutta hyökkäystä koko Suomen valtaaamiseksi

Neuvostoliitto ei kuitenkaan ehtinyt kesällä 1940 hyökätä uudestaan Suomeen, koska Saksa elokuussa 1940 alkoi myydä Suomelle aseita

NL keskitti saatujen tietojen mukaan joukkoja Suomen rajalle elokuussa 1940, mutta Saksan väliintulo esti NL:n hyökkäyksen.Johann Nykoppin kirjassa Paasikiven mukana Moskovassa kerrotaan Saksan laivastoasiamiehen sanoneen Nykoppille, että Saksan väliintulo esti NL:n hyökkäyksen Suomeen elokuussa 1940

Eli Hitlerin politiikka Suomea kohtaan muuttui elokuussa 1940 ja Saksa alkoi toimittaa Suomelle aseita ja se sai NL:n luopumaan hyökkäyksestä Suomeen

Uhkaamalla talvisodan jälkeen Suomen itsenäisyyttä NL oli niin pakottanut Suomen tukeutumaan Saksaan,mikä johti myöhemmin jatkosotaan,kun Saksa 22.6.1941 hyökkäsi NL:n

8

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksu

      olisi viety Siperiaan tai tapettu matkan varrelle!
      Tämä on totuus ja tästä oli jo osviittoja...

    • 1940

      Vuonna 1940, Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov sanoi liettualaiselle vastapuolelleen: "Teidän tulee olla realisti ja ymmärtää, että pienten valtioiden aika on ohitse."

      Neuvostoliitossa vallitsi ilmeisesti
      tuohon aikaan fasistinen sosiaalidarvinistinen oppi ,jonka mukaan on vain hyvä että vahva kansa syrjäyttää ja tuhoaa heikot kansat

      Saksan natsienkin aate perustui sosiaalidarvinismille

      Vahvalta näyttävä maa voi kuitenkin osoittautua heikoksi.

      Natsi-Saksaa ja Neuvostoliittoa ei ole enää olemassa,mutta vuonna 1939 hävitettäviksi aiotut Suomi,Viro,Latvia ja Liettua ovat itsenäisiä maita

      • neukkulakaan

        Se ei perustunut minkäänlaiseen "moniarvoisuuden" ja "monimuotoisuuden" säilyttämiseen ja tukemiseen. Pääpaino taisi koko maan 70-vuotisen historian aikana olla "venäläistäminen". Sosialismiin verhoiltua nationalismia taisi olla koko touhu...


    • totuus.

      Jos NL EI olisi syksyllä 1939 huolehtinut länsirajansa turvallisuudesta natsien varalta, EI se olisi huolehtinut siitä myöhemminkään ja natsit olisivat voittaneet II maailmansodan ja kaikki me olisimme jo tapettuina.

      • Liisa- Maria

        Voi teitä kommunisteja ja orjayhteiskunnan ihannoijia. Kyllä teitä mahtaa joka päivä aamusta asti harmittaa kun heräätte vapaassa maassa ja kun ei vielä iltaseen mennessäkään ole piippalakkisia vapauttajia näkynyt.


      • Kaisu-Petteri
        Liisa- Maria kirjoitti:

        Voi teitä kommunisteja ja orjayhteiskunnan ihannoijia. Kyllä teitä mahtaa joka päivä aamusta asti harmittaa kun heräätte vapaassa maassa ja kun ei vielä iltaseen mennessäkään ole piippalakkisia vapauttajia näkynyt.

        Kyllä teitä natseja mahtaa harmittaa, kun on vielä joku hengissä.


      • white death
        Kaisu-Petteri kirjoitti:

        Kyllä teitä natseja mahtaa harmittaa, kun on vielä joku hengissä.

        ota huomioon pikku politrukki ja desantti että yhdysvallat ja iso-britannia lähettivät koko sodan aikana laivalasteittain lentokoneita,tankkeja,aseita ja elintarvikkeita Neuvostoliitolle .Että se siitä sinun suuresta ja mahtavasta.


    • ..kun kirjoitat "Eli Hitlerin politiikka Suomea kohtaan muuttui elokuussa 1940 ja Saksa alkoi toimittaa Suomelle aseita ja se sai NL:n luopumaan hyökkäyksestä Suomeen".

      Miksi Saksa ryhtyi tukemaan Suomea N-liiton valloituspyrkimyksiä vastaan? Siksikö, että tykkäsi niin paljon suomalaisista? Ei. Kyseessä oli maailmanvallaksi havittelevan Saksan pyrkimys käyttää Suomalaisia omien pyrkimyksiensä mukaisesti. Sama asia tapahtui kesällä -44 jolloin Ryti henkilökohtaisella sitoumuksellaan olla solmimatta erillisrauhaa sai Saksasta elintarvikeapua ja etenkin asetarvikkeita ja suoraa aseellista apua hävittäjien ja syöksypommittajalentueiden muodossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      252
      5162
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2303
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      236
      2008
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1834
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1680
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1547
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1434
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      62
      1349
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1311
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1181
    Aihe