ASP-tilin lisäkorko suurempi kuin sopimuksessa

Avasin kolme vuotta sitten ASP-tilin Handelsbankenissa. Epäröin aluksi ja marssin jo kerran pankista uloskin, koska HB tarjosi 3 % lisäkorkoa ja muut pankit 4 %. Asioita selviteltyäni sain sen käsityksen, että lisäkoron kuitenkin maksaa lainan myöntämä pankki omien ehtojensa mukaisesti. Siis piti olla yhdentekevää, mihin pankkiin avaan tilin, koska lisäkorko määrittyisi myöhemmin.

Nyt asunnon ostaminen on ajankohtaista ja kilpailutan lainoja. Yllättäen Aktiasta nyt sanottiinkin, että on tullut lakimuutos, jonka mukaan pankki, johon ASP-tili siirretään, on velvoitettu noudattamaan alkuperäisiä sopimusehtoja eikä voisi niistä poiketa, eli se ei voisi esim. maksaa korkeampaa lisäkorkoa. Säästöpankissa kerrottiin heidän maksavan 4 % eikä mainittu, että se riippuisi nykyisen pankkini ehdoista. Tosin en osannut tällaista yksityiskohtaa kyseenalaistaakaan.

Tieto on hyvin epämääräistä kaikissa lähteissä lakitekstiä myöten. OP tosin kirjoittaa sivuillaan: "ASP-tilille maksettava lisäkorko määräytyy ASP-lainan myöntävän pankin ehtojen mukaisesti". Onko tällainen lakimuutos olemassa, milloin se on astunut voimaan ja ketä se koskee? Onko todella niin, että pankki "ei voisi" maksaa suurempaa lisäkorkoa? Erityisen ärsyttävää tästä tekee se, että nykyään HB lupaa ASP-säästäjilleen 4 % lisäkoron.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Likor kirjoitti:

Avasin kolme vuotta sitten ASP-tilin Handelsbankenissa. Epäröin aluksi ja marssin jo kerran pankista uloskin, koska HB tarjosi 3 % lisäkorkoa ja muut pankit 4 %. Asioita selviteltyäni sain sen käsityksen, että lisäkoron kuitenkin maksaa lainan myöntämä pankki omien ehtojensa mukaisesti. Siis piti olla yhdentekevää, mihin pankkiin avaan tilin, koska lisäkorko määrittyisi myöhemmin.

Nyt asunnon ostaminen on ajankohtaista ja kilpailutan lainoja. Yllättäen Aktiasta nyt sanottiinkin, että on tullut lakimuutos, jonka mukaan pankki, johon ASP-tili siirretään, on velvoitettu noudattamaan alkuperäisiä sopimusehtoja eikä voisi niistä poiketa, eli se ei voisi esim. maksaa korkeampaa lisäkorkoa. Säästöpankissa kerrottiin heidän maksavan 4 % eikä mainittu, että se riippuisi nykyisen pankkini ehdoista. Tosin en osannut tällaista yksityiskohtaa kyseenalaistaakaan.

Tieto on hyvin epämääräistä kaikissa lähteissä lakitekstiä myöten. OP tosin kirjoittaa sivuillaan: "ASP-tilille maksettava lisäkorko määräytyy ASP-lainan myöntävän pankin ehtojen mukaisesti". Onko tällainen lakimuutos olemassa, milloin se on astunut voimaan ja ketä se koskee? Onko todella niin, että pankki "ei voisi" maksaa suurempaa lisäkorkoa? Erityisen ärsyttävää tästä tekee se, että nykyään HB lupaa ASP-säästäjilleen 4 % lisäkoron.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu