Eräs ateisti teki aloituksen kysellen esityksiä todisteista Jumalan olemassaolosta.
"Silminnäkijätodistusten" luulisi riittävän:
Koko evankeliumihan on yhtä silminnäkijöiden todistuksia, ensin uskon alkajasta Jeesuksesta lähinnä olleet opetuslapset Johannes, Pietari ja Jeesuksen veli Jaakob(Jaakobilta hänen kirjeensä), sitten seuraavaksi lähimmät apostolit joista Matteus ja varsinkin Johannes silminnäkijänä todistaa evankeliumissaan suoraan Jeesuksesta.
Matteus lähteiden mukaan otti Markuksen evankeliumista mallia, mutta oli silti silminnäkijänä 12 opetuslapsen joukossa.
Markuksen evankeliumin kirjoittaja Markus ei itse ollut silminnäkijänä, mutta haastatteli Pietaria joka oli yksi kolmesta Jeesuksen lähimmästä opetuslapsesta siis.
Lääkäri Luukas haastatteli Paavalia, ja sitten muita Jeesuksen lähellä eläneitä silminnäkijöitä, mm. Jeesuksen äitiä Mariaa, Johannes kastajan äitiä Annaa.
Kirkkoisä Papiakselta(n. vuosi 125) tulee todisteet siitä että "Markus kirjasi huolellisesti ylös Pietarin silminnäkijälausunnot". Papias sanoo että "Markus ei tehnyt virheitä" eikä ottanut mukaan "yhtään väärää lausuntoa".
Papias mainitsee lisäksi että Matteus myös tallensi Jeesuksen opetukset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Papias
"Silminnäkijätodistusten" luulisi riittävän:
Koko evankeliumihan on yhtä silminnäkijöiden todistuksia, ensin uskon alkajasta Jeesuksesta lähinnä olleet opetuslapset Johannes, Pietari ja Jeesuksen veli Jaakob(Jaakobilta hänen kirjeensä), sitten seuraavaksi lähimmät apostolit joista Matteus ja varsinkin Johannes silminnäkijänä todistaa evankeliumissaan suoraan Jeesuksesta.
Matteus lähteiden mukaan otti Markuksen evankeliumista mallia, mutta oli silti silminnäkijänä 12 opetuslapsen joukossa.
Markuksen evankeliumin kirjoittaja Markus ei itse ollut silminnäkijänä, mutta haastatteli Pietaria joka oli yksi kolmesta Jeesuksen lähimmästä opetuslapsesta siis.
Lääkäri Luukas haastatteli Paavalia, ja sitten muita Jeesuksen lähellä eläneitä silminnäkijöitä, mm. Jeesuksen äitiä Mariaa, Johannes kastajan äitiä Annaa.
Kirkkoisä Papiakselta(n. vuosi 125) tulee todisteet siitä että "Markus kirjasi huolellisesti ylös Pietarin silminnäkijälausunnot". Papias sanoo että "Markus ei tehnyt virheitä" eikä ottanut mukaan "yhtään väärää lausuntoa".
Papias mainitsee lisäksi että Matteus myös tallensi Jeesuksen opetukset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Papias
Vastaukset 277
Vanhimmat
Vastaavia silminnäkijätodisteita on muistakin uskonnoista. Uskokaamme siis kaikkiin pyhinä pidettyihin kirjoihin.
Hindut ovat keränneet paljon silminnäkijälausuntoja jumalten toimista maan päällä. Todistuksia on valtava määrä enemmän kuin kristinuskolla.
Kyllä. Vaikka käräjäoikeus uskoo paljon mieluummin teknisiä todisteita kun silminnäkijöitä, jälkimmäiset ovat toki raamatullisempia.
Silminnäkijän todistus on tänä päivänäkin erittäin riittävä todiste tuomion langettamiseksi.
Hindut ovat siis uskottavampia ja myös muslimit. Paljon laajemmat aineistot.
ainoa uskottava usko on kristinusko, muut ovat ihmistekoisia eli huuhaata.
Ateismi on samalla periaatteella ihmistekoista eli huuhaata
Eli jos vaikka kymmenen muslimia antaa silminnäkijätodistuksen oikeudessa, niin meidän ei auta muuta kuin uskoa että Allah on ainoa jumala ja Muhammed hänen profeettansa, eikö niin? Vai olisiko meillä kenties ehkä mahdollisesti mitään syytä epäillä näitä todistuksia?
Kun oikeudessa sama tarina kerrotaan viidellä täysin eri tavalla, niin silloin oikeudessa tiedetään että nyt kerrotaan valheita.
Ne on näkökulmia, veliseni, näkökulmia.
MOSKEIJAN KORAANI todistaa, että Muhammed oli pelle.
Se tulisi oikeudessa varmasti todistettua oikeaksi ja koraanin valheet Jumalasta valheeksi
Koraanissa jokainen suura on ihmistekoista muhammedin valhetta
Joo ja vaihtoehtoisia totuuksia. Voihan valhetta nimittää ihan miksi tahansa, mutta ei se peruasia siitä miksikään muutu. Jos paikalla on ollut yksi, kolme, viisi tai kymmenen ihmistä, jotka tekevät jotain väitettyä, tai eivät tee mitään väitettyä vaan tekevät jotain ihan muuta, ja tekävät sitä ihan muuta viidellä eri tavalla, tai eivät teekään yhtään mitään, tai eivät olekaan olleet edes paikalla, niin kyseessä ei ole eri näkökulma yhteen ja samaan asiaan.
Ensin se silminnäkijän todistus kelpaakin ja sitten se enää kelpaakaan, kun kyseessä on jokin toinen uskonto. Eli taas saatiin sekä kaksoistandardi että erikoiskriteeri, jotka typerinä argumenttivirheinä kumoavat koko väitteen.
Ei voi väittää todisteeksi jotain sellaista, mitä ei itse hyväksy todisteeksi. Mutta eihän uskovan aivoilla voi millään tajuta näinkään yksikertaista asiaa.
"Ensin se silminnäkijän todistus kelpaakin ja sitten se enää kelpaakaan, kun kyseessä on jokin toinen uskonto. "
Ja kuka on väittänyt ettei toisten uskontojen silminnäkijätodistukset kelpaisi? Ensin pitää esittää ne väittämät joissa yritetään poissulkea jonkun toisen uskonnon silminnäkijätodistukset, missä ne ovat?
Tapasin kerran bussissa miehen joka oli nähnyt UFO:n Kontulan yllä.
Ja ihmetteli kun muut eivät olleet sitä nähnyt.
Kyseli koko bussilta.
Ja oli kovin suuttuneen oloinen kun kukaan ei _myöntänyt_ nähneensä sitä.
Siinä se oli leijunut ainakin hyvän 10 minuuttia hänen parvekkeensa edessä.
Ei todellakaan ole, jos raskauttava tekninen näyttö puuttuu kokonaan.
Useampi toisistaan riippumaton silminnäkijä on tietysti toinen juttu. Siis jos kertovat olennaisin osin samaa, mikä ei ole mitenkään itsestään selvää.
Tuoreessa tapauksessa Helsingissä poliisi kertoi medialle, että todistaja A sanoi Hiace-kuskin lähteneen rikospaikalta autollaan ja B kävellen. Molemmat versiot tuskin voivat pitää paikkaansa. Tämmöstä se silminnäkeminen nyt vaan on.
Pahimmat oikeusmurhat on tehty juuri silminnäkijätodistusten nojalla. Hiljattain USA:ssa vuosikausia syyttömänä istunut "murhamies" vapautettiin, kun selvisi että silminnäkijä ei ollutkaan nähnyt häntä vaan vähän samannäköisen (siis mustan) kaverin.
Synoptisissa(Matteus, Markus, Luukas) evankeliumeissa jutut ja näkökulmat yhtyvät, Johannes luultavasti sai kuulla näiden muiden kirjoittaneen heidän malliin joten päätti kirjoittaa eri tyylillä.
Tutkitusti silminnäkijä on melko huono todistaja, oikeudessa siis.
Eikös Amerikassa ole ollut ikäänkuin perinne, että otetaan vaan joku musta kiinni, sama onko syyllinen vai ei, kyllä se tunnustaa.
Kuinka sopivasti kirjoittikaan. Juuri evankeliumi löytyi kun kirkolla oli teologinen kiista eikä tukea löytynyt muista evankeliumeista.
Ja se silminnäkijätodistaja halutulle syylliselle löytyy helposti. Jos tekijä oli n**k*ri, valkoinen todistaja ei niitä juurikaan toisistaan erota.
Mainitulla profeetalla ei muuten ole ensimmäistäkään profetiaa. Ja sen ihmeellisen yölentonsa ainoa silminnäkijätodistaja oli lentäjä itse.
Muhammed profetoi paikat johon kuolleet kaatuisivat Meccassa, silminnäkijät vahvistaa [osuma]
Muhammed profetoi, että Jerusalem vallattaisiin hänen kuolemansa jälkeen. [osuma]
Muhammed kertoi tyttärelleen Fatimalle, että tämä kuolisi ensimmäisenä heidän perheestään hänen jälkeensä. [osuma]
Muhammed ennusti muslimien valtaavan Persian [osuma]
Silminnäkijöitä on paljon enemmän.
Btw...Islamissa on yksi heikko kohta silminnäkijätodistukseen liittyen. Kun Allah antoi Muhammadille aidon ja alkuperäisen Koraanin Taivaasta, sille tapahtumalle ei ollut muita silminnäkijöitä.
Tämä todistaa, että evankeliumit ovat totta,koska kaikki kertovat oman tietonsa omin sanoin, yhdessä asioista sopimatta.
Valitan, aloitus on postaskaa, asia on tutkittu.
Yhtään silminnäkijätodistetta ei ole, ekä edes aikalaismainintaa jeesusjonglööristä. Kaikki jeesuksesta kirjoitettu ajoittuu kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen. Ottaen huomioon hänen väitetyt ihmetekonsa, on suorastaan ihme, ettei mitään löydy.
Jeesus on satua ja nuotiotarinaa alusta loppuun ja sehän tekee jesusianisteista epäjumalanpalvojia!
Yksi salaliittoteoria on, että Raamatun kaanonin ulkopuolella oli paljon todistusaineistoa mutta se hävitettiin, koska se oli ristiriidassa Raamatun kanssa. Osa aineistosta olisi tämän mukaan nytkin kätkettynä Vatikaanin arkistoissa, joka pelkää että totuuden tultua ilmi ei heidän Raamatuillaan ole mitään arvoa enää.
Se siis selittäisi miksi Jeesuksesta on paljon vähemmän todisteita, kuin mitä kaiken järjen mukaan pitäisi olla.
Ensimmäisen kerran kuulen että Matteus olisi ollut yksi opetuslapsista. Tsekkasin vähän asiaa, eikä tämä näytä olevan yleistä tietoa. Itse asiassa ei tiedetä lainkaan, kuka Matteuksen evankeliumin kirjoitti.
Paavali ei koskaan tavannut Jeesusta in corpore, puhumattakaan että olisi ollut "Jeesuksen lähellä elänyt silminnäkijä".
Aika lailla vetelet mutkia suoriksi kunnon fundistapaan. 😀
"Pyhä Matteus oli synoptisten evankeliumien mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostolista.[1][2][3][4]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matteus_(evankelista)
Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu arviolta 80–100-lukujen välisenä aikana. Kirjoituspaikkana pidetään Syyriaa. Tätä tukevat yksittäiset maininnat evankeliumissa, vaikutus Didakheen sekä juutalaisuuden ja kristinuskon kuvaukset, jotka sopivat etenkin Antiokian seurakunnan tilanteeseen.[2]
Evankeliumi ei mainitse kirjoittajaansa. Matteuksen nimi liitettiin kirjaan toisella vuosisadalla. Tieto tuli kirkkoisä Eusebiokselta, joka lainasi apostolisiin isiin luetun Papiaan kirjoitusta. Lainauksen perusteella Matteuksen evankeliumia pidettiin silminnäkijän kertomuksena ja siten muita evankeliumeja vanhempana. Myöhempi tutkimus on paljastanut tämän uskomuksen virheelliseksi, sillä Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on käyttänyt hyväkseen kirjallisia lähteitä, kuten Markuksen evankeliumia.[2]
Yleisimmän käsityksen mukaan Markuksen evankeliumi on Uuden testamentin evankeliumeista vanhin, ja Matteuksen evankeliumin lisäksi se on toiminut lähteenä myös Luukkaan evankeliumille. Tämän lisäksi Matteuksella ja Luukkaalla on tekstiä, jota ei löydy Markuksen evankeliumista. Tästä on päätelty, että heidän käytettävänään oli Markuksen evankeliumin lisäksi toinen yhteinen kirjallinen lähde, jota tutkijat kutsuvat Q-lähteeksi.[3]
Matteuksen evankeliumi toimi pitkään kirkon pääevankeliumina. Tähän oli monia syitä. Evankeliumissa käsitellään paljon seurakuntaan liittyviä asioita ja Jeesus esitellään seurakunnan opettajana. Ensimmäisinä vuosisatoina läntisessä kirkossa Rooman seurakunta haki itselleen johtavaa asemaa, ja Matteuksen evankeliumin kiinnostus apostoli Pietariin sopi tähän pyrkimykseen.[2] Samaten Matteuksen evankeliumia pidettiin kirkkohistoriassa pitkään vanhimpana evankeliumina, kunnes nykytutkimukset ovat osoittaneet Markuksen evankeliumin vanhimmaksi.[4]
Suomenkielinen artikkeli on vähän hellempi käsittelyssään. :D
Mutta hän ei kirjoittanut Matteuksen evankeliumia. Yleensäkään siihen aikaan ei eletty kasikymppiseksi kuin satumaisella tuurilla, saati että olisi vielä siinä iässä tehty suuria kirjallisia töitä.
"Jeesus Kristus oli vielä maan päällä ollessaan kertonut, että Johannes eläisi kauemmin kuin muut apostolit.[34] Elämänsä loppupuolella hänet karkotettiin Patmoksen saarelle, koska hän oli julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta.[35] Tämä osoittaa, että hän kertoi hyvää uutista vielä varsin iäkkäänäkin (n. v. 96)." https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_(evankelista)#Johanneksen_myöhemmät_elämänvaiheet
"Evankeliumi ei mainitse kirjoittajaansa. Matteuksen nimi liitettiin kirjaan toisella vuosisadalla. "
Miksei laittanut nimeänsä kirjaan?
Silminnäkijä olisi kai kertonut kuka on!
>Jeesus Kristus oli vielä maan päällä ollessaan kertonut, että Johannes eläisi kauemmin kuin muut apostolit.
Mitä vetoa, että tässäkin kohtaa on kyse jälkeenpäin lisätyistä "Jeesuksen Kristuksen" sanoista.
Syntynyt n. 6 jaa.
Betsaida, Galilea, Rooman keisarikunta
Kuollut n. 100 jaa.
Efesos, Aasia, Rooman keisarikunta / Wiki
Kunnioitettava ikä. Siihen aikaan ei ollut edes silmälaseja.
"Saattaa sisältää vahvistamattomia väitteitä" / Wiki
Mutta todennäköisyys kasvaa "oikeaksi todistettua kohti."
Niinpä niin. Mutta Aatamin ja Eevan kohdalla taitaa silminnäkijättodistukset olla hieman kyseenalaisia.
Toisaalta, kaiketi Jumala sen näki kun oli sentää luomisessa mukana.
Moi Epikuros, pitkästä aikaa! Mihin ertert on häippäisssyt?
Aatamin ja Eevan kohdalla oli valitettavasti papyrus- ja pergamenttitekniikkakin vielä keksimättä, luultavasti ne painoi nuolenpääkirjoituksilla savitauluihin tekstinsä.
Jos aatamia ja eeva ei olisi luotu, ei olisi sinuakaan, ei olisi yhtään mitään
Moi moi Sinä "tuntematon". Olen roikkunut täällä aikani kuluksi. Joskus täällä kirjoitteli mm. KeljuK-, Aatami jamoni muu rekattu nikki. Terveisin.
Aivan totta. Kun olin vauva ja isäni työnsi minua lastenvaunuissa ja hänen työkaverisina tuli vastaan ja sanoi ompa sinulla pieni poika. Isäni vastasi:niin aluksi siitä ei pitänyt tulla yhtään mitään.
Muistan sen aivan selvästi kun olin kolme kuukautta vanha.
Roikuin joskus 2012-14 täällä, muistan ertertin ja sinut niiltä ajoilta.
Ystävällisesti
Pointti on se että ensimmäinen ihmispari vaati tekijän, suunnittelijan jne
nämä kala ja valas jutut ihmisen luomisesta ovat ihan perseestä, ei mitään järkeä.
Vaikka ateisti onkin melkoinen aasi, hänkin kyllä tajuaa, että maalattu taulu vaatii tekijän.....ei se itsestään ilmaannu seinäkoukkuun!
Ertertti oli aikas niskuroija...…..on nykyisin uskossa!
Epikuros...…..sinäkin tulet vielä uskoon, toivottavasti jo huomenna!
Todisteita tästä on yhtä paljon kuin Jumalasta.
No voi hellanlettas sentään.😊
Niinpä niin, sinuakaan reppanaa ei olisi ilman aatamiaj ja eevaa!
lopeta lapsellinen ateistisuutesi......eikö yli 20 v. ateistisuus ala riittämään1
Ertertin vastustus oli aikas jääräpäistä, mutta hihhulit se hiljensi.
Numeroa ei löydy Fonectasta, joten taisi mennä taas satuiluksi.
Jos se on salainen ja sinä aloit levitellä sitä, olet varsinainen törkimys. 🤮
Homous on Jumalalle kauhistus
Olematon pelkää homoja? Miksi?
<< Vaikka ateisti onkin melkoinen aasi, hänkin kyllä tajuaa, että maalattu taulu vaatii tekijän.....ei se itsestään ilmaannu seinäkoukkuun! >>
Ei Jumalakaan tyhjästä ilmesty luomaan kaikkea tyhjästä vaan joku suunnittelija hänelläkin täytyy olla. Se suunnittelijahan on tietysti ihminen. Joten ei se Jumalakaan paljoa voi luoda tyhjästä, varsinkaan kun ihmisen kuva on!
Oemattoman entiteetin kauhistus on olematon..helppoa, eiks niin? :D :D
Kerro meille tietämättömille, mitä tarkoittaa :D :D ?
Ei kannattaisi tulla ateistien palstalle esittämään väitteitä kristinuskosta, kun ne eivät kuitenkaan mene perille. Syitä siihen voi aloittaja miettiä itse.
Sinut on eksytetty, aika herätä ateistihorroksesta!
Siitä tosiasiasta, että Raamattu on Jumalan sana, ei ihmisen sana, seuraa muita hyvin tärkeitä seikkoja. Se merkitsee sitä, että Jumala on todella ollut KANSSAKÄYMISISSÄ ihmisten kanssa. Hän on vastannut moniin kysymyksiimme ja ilmaissut ratkaisun moniin ongelmiimme. Se merkitsee myös sitä, että Raamatussa kuvaillut tulevaisuuden odotteet ovat luotettavia. Jumalan Valtakunta tosiaankin hallitsee ja ryhtyy AIKANAAN toimiin kaiken epäoikeudenmukaisuuden, sorron ja kärsimyksen poistamiseksi tämän maan päällä.
Kysymys on nyt siitä, mitä SINÄ valitset ja teet tällä tiedolla.
Sen tietämisen, että Raamattu on Jumalan sana, pitäisi ainakin kannustaa sinua TUTUSTUMAAN SIIHEN, ennen kuin kuolet, koska kuolemasi jälkeen sinusta ei kukaan tule koskaan tietämään mitään, kaikkein pahinta on se, että Jumala ei tunne sinua jumalattomana.
Jumalaan tutustuminen vaatii, että olet ensin tullut kristityksi, silloin Jumala haluaa tutustua sinuun.
Jos et toimi näin olet saatanan vallassa, vaikka et sitä huomaisikaan, kaikki Jumalan kieltäjät ovat saatanan vallassa!
"kaikki Jumalan kieltäjät ovat saatanan vallassa!"
Sinähän saatanan vallassa olet, koska mokomaan mikkihiireen uskotkin! Raamattu on edelleen vain ihmisten sepittämää höpinää. Siinä ei ole ns. Jumalalta sanaakaan.
Ja sitten ne vielä väittää, ettei usko muka ole mitään mielisairautta...
Raamatun kirjoittajat toistavat monta kertaa Raamatussa, etteivät he kirjoittaneet omiaan vaan sen minkä Jumala heille ilmoitti.
RAAMATTU TODISTAA TÄMÄN MONISSA JAKEISSA!!!!!!!!!!!
Ne jotka kirjoittivat Raamattua, eivät voineet tietää sellaista, mitkä pystyttiin todistamaan vasta 1800- luvun lopulla TIETEELLISESTI paikkansapitäväksi!!!!!3000 - 40000 vuotta sitten ei ollut mitään tiedettä.
Raamattu on joka sana Jumalaa!!!!!!!
Sinä lapsukainen et vielä sitä ymmärrä...….ymmärryksesi paranee huomattavasti, kun edes kerran luet sen alusta loppuun!
Ateistisuus on sairautta, jonka saatana saa tartutettua ateisteihin!
>Ne jotka kirjoittivat Raamattua, eivät voineet tietää sellaista, mitkä pystyttiin todistamaan vasta 1800- luvun lopulla TIETEELLISESTI paikkansapitäväksi
Kuten mitä? Raamatussahan faktat ovat aika laajalti päin Helvettiä.
elämäsi olet itse sekoittanut helvetin suuntaan!
Mitähän sinä reppana minunkin elämästäni kuvittelet tietäväsi? Omassasi ei ainakaan näytä hurraamista olevan, paitsi jos pelleilet. 🤡
Sinunkin on aika ymmärtää, että Jeesus hallitsee nyt Kuninkaana ja toimii pian pahuuden poistamiseksi maan päältä.
Me muut kristityt odotamme luottavaisesti vanhurskaita “uusia taivaita ja uutta maata”, jotka Jumala itse on LUVANNUT.
Lopeta ateistipelleilyt!
"Raamatun kirjoittajat toistavat monta kertaa Raamatussa, etteivät he kirjoittaneet omiaan"
He valehtelevat, kuten uskovaisilla on tapana.
Raamatun joka sana on ihmisten kirjoittamaa satua.
"Raamatun kirjoittajat toistavat monta kertaa Raamatussa, etteivät he kirjoittaneet omiaan"
He valehtelevat, kuten uskovaisilla on tapana.
Raamatun joka sana on ihmisten kirjoittamaa satua.
Netissä monet aavetarinoiden kertojat toistelevat monta kertaa, että tämä on tosi juttu. Sehän tekeekin siitä uskottavaa, että kirjoittaja itse uskottelee että tämä on tosi tarina.
Niinpä. Jos uskovaiset kertoisivat Jeesuksesta vitsin, sille vain naureskeltaisiin, mutta jos tarinaa väitetään tosi tarinaksi, kaikki kuuntelevat huuli pyöreänä, että ohhoh, toihan kertoo vitsiä tosissaan.
Kirjoittaa voi mitä tahansa ei siitä valhe totuudeksi muutu.
3 eri lähteen videot ovat hyviä todistamaan tapahtumia.
Nyt viimeistään netin aikana ihmisten pitäisi tajuta, ettei tarkoita mitään jos joku on kirjoittanut jotain. Suurin osa ihmiskunnan aikaisesta kirjoituksesta: täyttä roskaa.
Nykyaikana nettiin räiskitään mitä sylki suuhun tuo.
Vanhana aikana kirjoitettiin erittäin hyvin mieleen painettua suullista perimätietoa kalliille pergamentille ja papyrukselle.
"Koko evankeliumihan on yhtä silminnäkijöiden todistuksia"
Siihen aikaan kun evankeljumia kirjoitettiin, ei ollut keksitty silmälääkäreitä eikä silmälaseja, joten ihmiset sokeutuivat kaiheista ym. taudeista. Siksi silminnäkijöitä ei näkynyt. Oli vain harhanäkijöitä, jotka kirjoittelivat sitten evankeljumiin hassuja juttuja muka tosi tarinoina.
Sinähän evankeljumeja kirjoittelet ;-b
Älä kiroile! 😡
Homous on Jumalalle kauhistus1
Mutta mikä on kauhistus2?
Lesbous!
En usko sinun herraasi, sinä saatananpalvoja!!!
"Homous on Jumalalle kauhistus1"
Reippaasta homosta Jumalakin tykkäisi, jos vain olisi olemassa.
"Homous on Jumalalle kauhistus1"
Reippaasta homosta Jumalakin tykkäisi, jos vain olisi olemassa.
1. Moos. 6:8
Nooa oli Herralle mieluinen.
Sillälailla.
Ei ne ole silminnäkijätodisteita. Raamattu on valetta, evoluutio on totta, jumalaa ei ole.
Maailman tuulet vie sinua tuhoon!
Pelastusta on tarjolla joka ikiselle, sinun puheesi vie sinut loppuiäksesi maatumaan
>sinun puheesi vie sinut loppuiäksesi maatumaan
Hyvä, lähes pidän lahkoista jotka eivät uhkaile Helvetillä, paitsi jehovista.
Sinusta tulisi hyvä JT, se vaatii varmaa muutaman remmisaunan!
"Ei ne ole silminnäkijätodisteita. Raamattu on valetta, evoluutio on totta, jumalaa ei ole."
Erittäin nappiin sanottu, kiitos!!! Tuosta ei totuus voi parantua!!!
Tosin hihhulit toki yrittävät vääntää sen toiseksi eli mieleisekseen valeeksi.
Kerrataanpa koko ketju: Pietari oli lähin Jeesuksen opetuslapsista ja 1.silminnäkijä, Markus haastatteli Pietaria ja kirjoitti varhaisimman evankeliumin.
Kirkkoisä Papias todistaa ""Markuksen kirjanneen huolellisesti ylös Pietarin silminnäkijälausunnot". Papias myös sanoo että "Markus ei tehnyt virheitä" eikä ottanut mukaan "yhtään väärää lausuntoa".
Jeesuksen opetuslapsien joukossa oli myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Näistä etenkin Eero heitteli nokkelaa läppää Jeesukselle, joka otti niistä herneen nenäänsä totta kai aina. Valitettavasti kohdat on sensuroitu Raamatusta, mutta onneksi Kivi sai teoksensa julkaistuksi myöhemmin. Aleksis Kivi olisikin yksi Raamatun profeetoista, jos Seitsemän veljestä olisi julkaistu Raamatun yhtenä kirjana.
Jeesuksen opetuslapsien joukossa oli myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Näistä etenkin Eero heitteli nokkelaa läppää Jeesukselle, joka otti niistä herneen nenäänsä totta kai aina. Valitettavasti kohdat on sensuroitu Raamatusta, mutta onneksi Kivi sai teoksensa julkaistuksi myöhemmin. Aleksis Kivi olisikin yksi Raamatun profeetoista, jos Seitsemän veljestä olisi julkaistu Raamatun yhtenä kirjana.
Siinon Siinon parasta!
Pietari tarkoittaa Kiveä. Ehkä se Aleksis Kivi käy Pietarista, pitkään eläneestä, kuten Johanneksetkin... kaksi saman nimistä eri aikaan elänyttä vai vaan uskomattoman pitkään elänyt yksi henkilö...
Ja Wikin mukaan se Papias oli kirjoittanut ettei ollut tavannut yhtäkään apostolia henk.koht., vain niiden apostolien oppilaita.
Toisessa ketjussa kylläkin kysyttiin todisteita jumalasta, eikä jostain Jeesuksesta. Joskus muinoin mahdollisesti elänyt Jeesus ei todista Jumalan olemassaolo yhtään sen enempää, kuin joskus muinoin elänyt Muhammed todistaa Allahin olemassaolosta. Mutta on tietenkin selvää, että näin yksinkertaista asiaa ei kykene uskovan aivoilla millään tajuamaan.
Se onko joskus elänyt joku profeetta Muhamed tai Kungfutse tai Jeesus tai Siddhartha Gautama tai Laotse kiinnostaa kaikki minua tasan yhtä paljon, eli ei yhtään. Koska kyseisten uskontojen väitetyistä "totuuksista" tämä kertoo ja todistaa tasan yhtä paljon, eli ei mitään. Ei niin yhtään mitään.
Jos kirjoitusten kirjoittajat Jeesuksesta pystytään todistamaan oikeiksi ja totuudellisiksi, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että itse kirjoituksetkin ovat perusteltavissa oikeellisiksi.
Miten 2000 vuotta sitten elänyt lähes tai täysin tuntematon kirjoittaja todistetaan "totuudelliseksi"?
UT:n kirjoituksia ja kirjoittajia on tutkittu tieteellisestikin jo vuosikymmeniä, mutta lähteiden niukkuuden takia heistä ei silti paljonkaan tiedetä.
Jos kirjoitusten kirjoittajat Muhammedista ja Buddhasta ja Laotsesta ja Kungfutsesta pystytään todistamaan oikeiksi ja totuudellisiksi, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että itse kirjoituksetkin ovat perusteltavissa oikeellisiksi.
Eli taaskaan uskova ei ymmärrä alkuunkaan mikä todistaa mitäkin ja mitä tarkoittaa sana todiste. Mutta tämähän tuli kristallinkirkkaasti selville jo siinä toisessakin ketjussa. Uskonnolliset mielipiteet eivät edelleenkään ole todiste, ei vaikka uskovat typerykset niitä kuinka monta kertaa tahansa ääliömäisesti inttäisivät.
Onhan se tietty hankalaa, muttei mahdotonta. Piispa Polykarpos https://fi.wikipedia.org/wiki/Polykarpos oli evankelista Johanneksen opetuslapsi ja kirkkoisä Papiaksen kumppani. Kirkkoisä Irenaeus sai tietonsa Polykarpokselta koska oli hänen oppilas.
Ketjut tietojen välittämisistä varhaisilta ajoilta on kyllä selvitettävissä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irenaeus
Jeesus on todistettu paremmin kuin Hitlerin olemassaolo
Uskovaiselle riittää, että joku on sanonut jonkun antaneen oikeaa tietoa. Mutta se pätee ainoastaan hänen omaan uskontoonsa. Kaikki muut uskonnot, pelkkää satukirjaa. Epäluotettavaa, lainailua. Kristinuskohan ei lainannut mitään juutalaisilta esim. mutta muslimit lainasivat kristinuskosta.
Jeesus on todistettu paremmin kuin Hitlerin olemassaolo valeeksi.
Niinpä.
Nykyään, kun tämä työnantajalle uskollisuus alkaa olla jo lähes kadonnut luonnonvara, niin Polykarpuksesta saadaan esimerkki meille kaikille:
Smyrna esiintyy näkyvästi Raamatussa, ja kyseisessä kaupungissa oli suuri alttari keisari Augustukselle. Juuri tämän alttarin ääressä Polykarpus vuonna 169 jKr, noin 70-80 vuotta kirjeen (Ilm. 2:8-11) saaavutettua seurakunnan, seisoi tuolla alttarilla elämänsä kokeessa.
Ja mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Ottaa vain pieni hyppysellinen suitsutusta ja laittaa se tuleen, tunnustuksena siitä, että Augustus oli "sotar", vapahtaja, "kyrios", herra. Tiedättekö mitä Polykarpus sanoi: "86 vuotta olen palvellut Vapahtajaani. Hän ei ole tehnyt minulle mitään pahaa. Voinko siis kieltää Hänet?" Ja sillä alttarilla Polykarpus poltettiin tunnin sisällä tuosta julistuksesta.
Hieno legenda.
Soterhan oli suku, joka oli olemassa jo 300 vuotta ennen Jeesusta. Kreikkalaisilla oli joku juttu "vapahtajiin" kun näitä nimesivät. Nykyuskovaisella olisi vaikeuksia puhutella presidenttejä tai espanjalaisia joiden nimi on Jose.
" tunnustuksena siitä, että Augustus oli "sotar", vapahtaja, "kyrios", herra. "
Soter = vapahtaja, kr.
Aleksanteri suuren joukoissa taisteli vapahtaja ja hänen jälkeensä hallitsi vapahtajat Egyptiä(Ptolemaios I Soter) ja Persiaa(Seleukus Soter), mukaanlukien Jerusalemia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ptolemy_I_Soter#/media/File:Diadochen1.png
https://fi.wikipedia.org/wiki/Polykarpos
"Perimätiedon mukaan hän oli evankelista Johanneksen opetuslapsi."
Huom. Perimätiedon.
Aloittaja on pihalla kuin lumiukko.
Ymmärrätkö milloin evankeliumit on kirjoitettu?
Ymmärrätkö mikä niistä on kirjoitettu ensimmäisenä?
Ymmärrätkö kuka ne on kirjoittanut?
Ymmärrätkö missä se on kirjoitettu?
Ymmärrätkö ettei ne ole silminnäkijöiden kirjoittamia?
Sen tietäminen, että Raamattu on Jumalan sana, tuo siis siunauksia ja vastuita. Me olemme siunattuja siksi, että saamme jokapäiväistä käytöstämme varten ohjausta, jota ei ole saatavissa MISTÄÄN MUUALTA.
Lisäksi saamme tietää siitä rakkaudesta, jota Jumala on osoittanut antaessaan oman poikansa meidän lunastamiseksemme, jotta meille voisi olla ikuisen elämän toivo.
Luuletko sinä ihan vakavissasi, että uskova kykenisi ymmärtämään jotakin. He elävät ihan ikiomassa fantasiamaailmassaan, joka ei pahemmin leikkaa oikeaa todellisuutta juuri missään pisteessä. Sen lisäksi että he puhuvat ikiomaa kieltään, jossa vakiintuneilla sanoilla ja termeillä on aivan eri merkitykset kuin normaalisti.
Tämän vuoksi uskovan kanssa on aika lailla turhaa yrittää kommunikoida järjellisellä tasolla, koska uskovalta ei sellaista tasoa löydy.
Älä yleistä.
Ei maailma ja ihmiset siinä noin mustavalkoisia ole.
En muistaisi koskaan nähneeni kiristinuskoista, joka olisi tutustunut evankeliumien alkuperään ja taustaan. Nämä saarnat tuntuvat ironiselta, kun siihen on tutustunut. Kyseessä on myös aika oleellinen seikka miksi teologeja kääntyy pois uskomasta niitä.
Toki oletan, että on myös kristinuskoisia, jotka tuntevat asian ja ymmärtävät UT ja VT olevan vain vertauskuvia ja ns. henkistä kasvamista varten.
Et ilmeisesti ymmärrä.
Aloitetaan helpoimmasta.
Mikä evankeliumeista on kirjoitettu ensimmäisenä?
"Ymmärrätkö ettei ne ole silminnäkijöiden kirjoittamia?"
Uskovaiset eivät ymmärrä, että Raamatun ovat kirjoittaneet aikansa satusedät. Nykyään kukaan järkevä ei ota satuja todesta.
>>Kirkkoisä Papiakselta(n. vuosi 125) tulee todisteet siitä että "Markus kirjasi huolellisesti ylös Pietarin silminnäkijälausunnot". Papias sanoo että "Markus ei tehnyt virheitä" eikä ottanut mukaan "yhtään väärää lausuntoa".
Papias mainitsee lisäksi että Matteus myös tallensi Jeesuksen opetukset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Papias<<
Linkkisi sanoo kyllä myös:
"Papias kuitenkin myöntää yhdessä tutkielmansa katkelmassa, että hän ei ole millään tavalla ollut kuulemassa tai silminnäkijänä apostoleille itselleen. Hän sanoo keränneensä materiaalia heidän seuraajiltaan, jotka tiesivät, mitä Andreas, Pietari, Filippus, Tuomas, Jaakob, Johannes ja Matteus olivat sanoneet."
Papiaan tiedot esim. Jeesuksesta olivat siis vähintään neljännen käden tietoja, apostoleista vähintään kolmannen käden.
Satukirjan sisällöstäkö täällä nyt riidellään?
Olet+pihalla+kuin+lumiukko!!!!!!!!!!!!!!!
Raamattu+on+historian+laajalevikkisin+kirja.+
Suuren+ennätyskirjan+mukaan+sitä+on+painettu+n.+3500+000+000+kappaletta.+
Se+on+valtava+määrä.+
Mikään+muu+historian+tuntema+kirja+ei+ole+päässyt+lähellekään+Raamatun+levikkiä.
Mitään+muuta+kirjaa+ei+lisäksi+ole+käännetty+yhtä+monelle+kielelle.+
Raamattua+kokonaisuudessaan+tai+sen+osia+voidaan+nykyään+lukea+lähes+2000+eri+kielellä.+
Raamatun+tietosana+kirja+ilmoittaa,+että+98+%+planeettamme+väestöstä+voi+nyt+lukea+sitä.+
Kuvittele,+miten+valtava+työ+on+ollut+näin+monien+käännösten+valmistamisessa.+Mikä+muu+kirja+on+saanut+näin+paljon+huomiota!!!
"Raamattu on historian laajalevikkisin kirja"
Niin kristinuskolla on ollut rahaa ja vaikutusvaltaa levittää tätä kirjastaan. Vai luuletko että tämä ilmaiseksi on tapahtunut :)
Levinneisyys ei tästä satukirjasta eikä siinä seikkailevasta mielikuvitusjumalasta tee yhtään sen todellisempaa. Valitan :)
Raamattu levisi myös varsin myöhään. Suurin osa eläneistä kristityistä ei sitä lukenut itse. Koraani sitä vastoin oli kirja jota opeteltiin ulkoa, ettei tarvitse kopiomäärien olla niin suuria. Eli pitkän aikaa koraani oli luetuin kirja. Olisiko nyt lopun ajat lähellä kun Raamattua on painettu niin paljon ja enemmän ihmisiä sitä lukee.
Tässähän pitää alkaa oikein kunnolla huutamaan, kun ei muuten ole ymmärrystä lukemiseen!
Raamatun tietosanakirja kutsuu Raamattua “ihmishistorian luultavasti vaikutusvaltaisimmaksi kirjakokoelmaksi”. Monet miljoonat kristityt varmasti tunnustavat, että valistukseni on yksinkertaisesti erään kirjan, RAAMATUN, lukemisen ansiota. Siksi sitä kutsutaan aiheellisesti PYHÄKSI RAAMATUKSI. Se, joka on kadottanut Jumalansa, voi AINA löytää HÄNET uudelleen tästä kirjasta. Ihmisen edistymisen toivo riippuu kokonaan Raamatun alati kasvavasta vaikutuksesta.
RAAMATTU ON PARAS LAHJA, MINKÄ JUMALA ON KOSKAAN ANTANUT IHMISELLE.
ILMAN SITÄ EMME EROTA OIKEAA VÄÄRÄSTÄ.
"Olisiko nyt lopun ajat lähellä .."
Ei koska raamattu on puhdasta satua eikä tätä jumalaa ole olemassa. Jokainen fundamentalistikristitty toki elää aina viimeisiä aikoja :)
Uskovat typerykset aina kuvittelevat, että kun typeryydet kirjoittaa isoilla kirjaimilla, ne jotenkin muuttuisivat muuksi kuin typeryydeksi, vaikka sellainen vain korostaa entisestään sitä typeryyttä.
RAAMATTU ON MAAILMAN SUURINTA PUPPUA!!!
IHMINEN EI KÄSITÄ VÄÄRÄSTÄ MITÄÄN, JOS TUPUTTAA SELLAISTA SONTAA TOTUUTENA!!!
"Suuren ennätyskirjan mukaan sitä on painettu n. 3500 000 000 kappaletta.
Se on valtava määrä. "
Suomalaisillakin näitä on varmaan reillusti yli kymmenen miljoonaa.
Todella heikkolaatuista paperia olleet uudet painokset sinisillä muoviläpyskäkansilla oli pari heikkokuntoista. En ole ennen enkä jälkeen niin heikkolaatuiseen paperiin törmännyt.
Säilyttänytkin olen useamman kappaleen eri vuosilta. Mustakantisia ja hieman hapot kellertäneet niitä vanhempia.
Sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa!
On huomattava, että historian kuluessa ei mikään muu kirja ole joutunut niin ilkeämielisen vastustuksen ja jopa vihan kohteeksi.
Raamattuja on poltettu julkisesti roviolla keskiajalta aina 2000-luvulle saakka. Raamatun lukemisesta tai levittämisestä on rangaistu sakoilla ja vankeudella jopa kuolemaan nykyaikanakin.
Menneinä vuosisatoina sellaiset “rikokset” johtivat usein kidutukseen ja kuolemaan.
Samaan aikaan Raamattu on herättänyt ihmisissä uhrautuvaisuutta.
Monet ovat sinnikkäästi jatkaneet sen lukemista hellittämättömästi vainosta huolimatta.
Raamatun tietosanakirja kertoo:
1500-luvulla elänyt englantilainen W.... T....., joka opiskeli Oxfordin yliopistossa ja josta tuli arvostettu opettaja Cambrigen yliopistoon.
Hän rakasti Raamattua.
Mutta hänen päivinään vaikuttaneet uskonnolliset vallanpitäjät halusivat ehdottomasti säilyttää sen latinan kielellä, kuolleella kielellä.
Saattaakseen Raamatun maamiestensä käsiin T...…. päätti siksi kääntää sen englanniksi.
Koska tämä oli laitonta, T...... täytyi luopua hyvästä akateemisesta urastaan ja paeta Euroopan mantereelle.
Hän vietti ankeaa pakolaiselämää niin kauan, että hän ehti kääntää Raamatun Kreikkalaiset kirjoitukset (Uuden Testamentin) ja osan Heprealaisia kirjoituksia (Vanhaa Testamenttia) äidinkielelleen.
Lopulta hänet kuitenkin pidätettiin, tuomittiin kerettiläisyyden perusteella ja surmattiin kuristamalla, minkä jälkeen hänen ruumiinsa poltettiin.
T...….. on vain yksi niistä monista ihmisistä, jotka ovat uhranneet kaiken voidakseen lukea Raamattua tai saattaa sen toisten käsiin.
Mikään muu kirja ei ole innoittanut niin monia tavallisia miehiä ja naisia niin suurta rohkeutta osoittaviin saavutuksiin.
Tässä suhteessa Raamattu on tosiaan vailla vertaistaan.
Raamatussa on ainutlaatuista myös väite, jonka monet sen kirjoittajat esittävät. Noin 40 henkeä, joiden joukossa oli kuninkaita, paimenia, kalastajia, hallituksen virkamiehiä, pappeja, ainakin yksi sotapäällikkö ja lääkäri osallistui Raamatun eri osien kirjoittamiseen. Yhä uudelleen kirjoittajat kuitenkin esittivät saman väitteen: ETTÄ HE EIVÄT KIRJOITTANEET OMIA AJATUKSIAAN VAAN JUMALAN.
Lue edes kerran vuodessa mitä toinen kommentoi, koska sinulla ei ole ollut kertaakaan mitään järkevää sanottavaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Raamatussa on ainutlaatuista myös väite, jonka monet sen kirjoittajat esittävät. Noin 40 henkeä, joiden joukossa oli kuninkaita, paimenia, kalastajia, hallituksen virkamiehiä, pappeja, ainakin yksi sotapäällikkö ja lääkäri osallistui Raamatun eri osien kirjoittamiseen. Yhä uudelleen kirjoittajat kuitenkin esittivät saman väitteen: ETTÄ HE EIVÄT KIRJOITTANEET OMIA AJATUKSIAAN VAAN JUMALAN.
Isolla kirjaimilla ja huutomerkeillä ei vakuuta sen enempää olit kuinka raivoissasi hyvänsä.
Mitä uhraus siis todistaa? Lukemattomat natsit uhrasivat kaiken, henkensä, jotta Hitlerin valtakunta olisi pysynyt pystyssä. Ja tämä todistaa Hitlerin jumalallisen voiman, vai? Sinulla on niin kova meno päällä, ettei yksinkertaisinkaan ajatus pälkähdä päähäsi.
Raamattu on Jumalan eikä ihmisen sana, se vastaa kysymyksiin, joihin vain Jumala voi vastata.
Se selittää esimerkiksi sen, miksi ihmishallitukset eivät ole kyenneet saamaan aikaan kestävää rauhaa, miten ihmiset voivat saada elämästä syvimmän tyydytyksen ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan maapallolle ja sen päällä elävälle ihmiskunnalle.
Ala ajatella välillä tämän kaltaisia kysymyksiä, niskurointi on samaa kuin löisi päätä seinään!
Sinä olet siis jehovan todistaja! Jenkkiakuankkalahkon ponteva pajattaja!
Myös Waltarin kirja Sinuhe , jonka kertoja on kuninkaallinen kallonporaaja (lääkäri) ja kirjassa on jopa faaraoita, sotapäällikäitä, käsityöläisiä ja ompa joukossa eräs nainen joka oli kurtisaani.
Hieno kirja.
Minä olen Raamatun todistaja, sitä ovat myös JT !
Sinä olet saatanan todistaja!
Sinuhe on vähän samaa kuin koraania lukisi asiat muuttuu tosi tiheään, mielikuvitusta.
Tai Raamattua, yhdellä hetkellä Jumala on yhtä mieltä ja toisella toista.
JT:n perustaja Russell oli melkoinen veijari.
Nähtävästi älykkyydelläsi ei kyetä mihinkään älylliseen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihmiset ovat olemassaolonsa aikana esittäneet kaikenlaista, kuten sinäkin, ja vakuuttaneet tarinoidensa luotettavuutta, MUTTA PUHUNEET SIITÄ HUOLIMATTA PELKKÄÄ PASKAA!!!!!!!!!!!!!!
Jos Jumala olisi olemassa, hän olisi kaikkivoivana pystynyt sadattamaan maapallolle metrin kerroksen Raamattuja jo ennen kirjapainotaidon keksimistä. OLEMATTOMANA HÄN EI SIIHEN KYENNYT!!!!!!!!! Ihmisten piti kirjoittaa Raamattukin kuten kaikki muut "pyhät" teokset. Yhdestäkään jumalasta ei kirjoittajaksi ole tähän mennessä ollut, tollo!!!!!!!!!!!!!
JUMALA EI VASTAA TÄHÄNKÄÄN KOMMENTTIIN!!!!!!!!!!!!!!!
Charles Russell oli Saatanan palvoja. Siitä on vilpittömien kristittyjen luotettavat silminnäkijätodistukset olemassa kuinka Russell harjoitti mustaa magiaa ja Saatanan palvontaa kun luuli olevansa yksin.
Jehovan todistajat eivät ole mitään muuta kuin Saatanan juoksupoikia.
Kuulostaa harhaiselta salaliittoteorialta tämäkin. Pyytäisin todisteita, mutta en usko että niitä on.
Wikistä löytyy tällaista tietoa All Along Watchtowerin perustajasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Taze_Russell
Mutta Jimi!
https://www.youtube.com/watch?v=TLV4_xaYynY
OOOOOoooooooOoOoOO - ooooooOOOO ! ! !
Aina kun uskovaiset alkavat inkuttamaan silminäkijätodistuksista on aika poistaa varmistin....
Tässä reaalimaailmassa ei tapahdu ihmisten neitseellisiä sikiämisiä, vettenpäälläkävelyjä, kuolleista heräämisiä. Siksi niistä ei voi olla mitään silminnäkijähavaintojakaan. Juttuja on maailmaan aina mahtunut.
Ne mitkä tapahtuivat Jeesuksen elinaikana, ne eivät tule toistumaan, se mainitaan myös raamatussa.
Miksi toistamista ei tarvita, koska ne tuli silloin todistetuksi satojen ihmisten näkeminä.
Jos tämän pv ateistit eivät niitä usko, se on heidän asiansa, mieluummin leijaillaan saatanan maailmankuvassa!
Ateistit uskovat saatanaan, koska ovat valinneet hänen tarkoittaman elämäntyylin!
Ateistit hokee, ei ole saatanoita, he eivät käsitä, että omalla elämän tyylillään he todistavat saatanan vaikutusvallan maailmassa!
Hihkut niin kovasti jostain saatanasta, että taitaa sinua aidosti semmoinen pelottaa? Mielenterveysapua on tarjolla.
Minua säälittää, kun saatana on viemässä jokaista ateisti maatumaan loppuiäksi!!!!!
Jumala loi alunperin ihmisen elämään ikuisesti Paratiisissa.
Nyt se on tarjolla vapaa valintaisesti...…..ateistit ovat valinneet kuoleman....jossakin heittää ja pahasti!
Kuoleman? Eikö helvetti olekaan enää mitään?
Mikä sinulle on helvetti?
Sinä olet jehovan todistaja! Jenkkiakuankkalahkon ponteva pajattaja!
Sinä olet saatanan todistaja, häpeä....minulle olet hyi olkoon!
Saatanaan uskot sinä, joten olet saatananpalvoja!!!! Hyi olkoon tuollaista!!!!!
Paras huijaus minkä fundikset on tehnyt, on uskotella joukolle ihmisiä että saatana on olemassa.
Jeesus ei heitä yhtään ateistia helvettiin. Se on fundamentalusmia ja pelolla hallitsemista. Jessus. Jeesus ei ole hihhuli
Ei kannata lyödä elämäänsä likoon luottamalla sokeasti sellaisten väittämiin tms todisteisiin, joilla on lähtökohtaisesti antikristillinen agenda - ja sitä myötä vastaava suodatus.
Ensinnäkin, ei ole TODISTETTU, että Markuksen evankeliumi olisi se ensimmäinen.
Toiseksi, ns ulkoinen todistusaineisto kertoo, että Matteus – tuo veronkerääjä – jota myös Leeviksi kutsuttiin, kirjoitti ensimmäisen evankeliumeista. Tuskin tätä ei-näkyvässä roolissa ollutta Jeesuksen seuraajaa (= vihattu taxman) olisi tuohon edes tarjottu mikäli asia ei olisi niin.
Joka tapauksessa, Didache- kirja, Justinus Marttyyri, Korinton Dionysius, Antiokian Teofilus ja ateenalainen Athenagoras todistivat Matteuksen originaaliksi kirjoittajaksi. Eusebius lainaa Papiasta ja sanoo Matteuksen tehneen sen.
Siitä tutkijat ovat montaa mieltä, tehtiinkö Jeesuksen sanojen osuus ensin arameaksi noin vuonna 45 ja koko kirja sitten loppuun kreikaksi v55 tai myöhemmin (=taxmanin piti hallita useita ko kieliä jotta ylipäänsä pääsi ko keruupositioon). Onhan sitten niitäkin jotka vetoavat siihen että 70 jälkeen vasta voitiin kirjoittaa, koska ”mistäpä Jeesus olisi edeltä tiennyt mitä tapahtuisi” ... mistäpä, joo ...
Jos joku on oikeasti kiinnostunut ihan pilkuntarkasta viilauksesta ns autenttisuuden ja ajankohtien suhteen – sekä lisää nimiä jne – niin William McDonaldin ”Believers Bible Commentary” (=KOKO Raamatun selitysteos- tiiliskivenjärkäle) käy tarkkaan läpi joka ainoan raamatunkirjan sysit ja sepit – puolesta ja vastaan jne.
Teorioita......niitä pisaa joka vuodelle omat!
Noin 2000 vuodelle omat selitykset......siitä huolimatta Raamattu on edelleen olemassa ja on maailman eniten painettu ja luetuin kirja.
raamatun vahvuus nimenomaan siinä että monissa kertomuksissa puhutaan silminnäkijöiden todistuksesta.
Tieteellä ja ateisteilla on pelkkiä teorioita esittää?????
Nyt kannattaj o käsittää ja pitää mölyt mahassa
On tosiaan vaikea ratkaista, kumpi näistä jenkkiakuankkalahkoista on pöhkömpi: jehovat vai mormonit!
Häpeääkö mormonit onanointia niin paljon kuin jehovat? 1 - 0 mormoneille!
Ymmärrän vaikeutesi ja ongelmasi!
Opetuslapsilla ei ollut varaa antautua siihen vaaraan, että he olisivat esittäneet epätarkkoja tietoja ( tosiasioiden tahallisesta väärentämisestä puhumattakaan), sillä heti olisi löytynyt sellaisia, jotka olisivat varsin kernaasti paljastaneet asian todellisen laidan.
Apostolien alkuperäisen saarnaamisen peruspiirteitä on sitä vastoin se, että varmoina asiastaan he vetosivat kuulijoiden tietoon.
Mitä pöhköä on tässä?
Homous on jumalalle kauhistus!
Mormoonit ovat hyviä kirjailijoita, mutta ei kunnon kristityiksi!
Heiiii, heterotkin onanoi! Taistelet siis koko ajan homosaatanan kanssa - meinaa ahmaista sinut!
JT löydetty...
Hyi näitä pervoja!
Joo, eräs nuori mormoni nainen kirjoitti vakuuttavasti mormoneista. Kirjan nimi: Opintiellä ja kirj. Tara Westover.
Olet varmaan lukenut.
Sammuitko välillä?
Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten teksti on paremmin vahvistettu kuin mikään muun vanhan ajan kirjan teksti.
Hyväksy homoutesi niin ei tarvitse kiljua täälläkään.
Mormoonit eivät usko siihen että Jumala on Yksi!!!!!!
mormoonien mielestä Jumala on naimisissa taivaassa???????
Mormoonit tekevät yliluonnollisen maalliseksi?????
Normaaliälyinen ihminen ei hyväksy homoutta, niitä löytyy vielä suomesta, siitäkin huolimatta, vaikka manipulointi on ollut tehokasta homouden puolesta, jota ennen suomessa kauhisteltiin ja jopa rangaistiin.
Näin suomalaisia viedään kuin helppo heikkiä!
Kukas sitten teki Marian (neitsyt) raskaaksi ja hän synnytti Jeesuslapsen?
Joosef ei liene ollut J:n biologinen isä?
Tuossakaan ei ole mitään yliluonnollista, eikö niin.
Hallitset suomen ( suomi on kieli, Suomi on valtio) niin heikosti, että jehoville tyypillinen vähälahjaisuus ja alhainen koulutustaso paistavat.
Jumala siirsi Jeesuksen siemenen Marian kohtuu, ilmeisesti Pyhän hengen välityksellä …..maallisesti ajateltuna mahdoton, mutta ei Jumalalle.
Jeesus todisti puheillaan ja teoillaan, että Jumala oli siirtänyt Hänet Marian kohtuun, koska tiesi kertoa Jumalasta opetuslapsille.
Tätä samaa laulua taas toistetaan, mitä sillä yritetään saada aikaiseksi, turhaa hössötystä!
Katsommepa siis asia miltä kannalta tahansa, voimme olla varmoja siitä, että Raamatun kreikkalaiset ei solutettu legendoja ja taruja sen jälkeen kun alkuperäiset kirjoittajat olivat saaneet työnsä valmiiksi.
Meillä käytössä oleva teksti on olennaisilta osiltaan sama kuin se, jonka alkuperäiset kirjoittajat kirjoittivat ja teksti täsmällisyyden vahvistaa se tosiasia, että samaan aikaan eläneet kristityt hyväksyivät sen.
Voimmeko sitten tarkistaa Raamatun historiallisuutta vertaamalla sitä muihin muinaisiin historioihin? Kyllä!
Pääsi sauhuaa yrittäessäsi ratkaista, kuka kirjoitti aidoimman akuankan. Aidoinkaan akuankka ei vain kerro reaalimaailmasta mitään, koska se on yhä akuankka.
Sinulla on tämmöinen putkinäkö, kun katsos näitä juttuja ”messiaista”, ”ihmeteoista” ja ”silminnäkijöistä” tiedetään vaikka mistä kulttuureista maailman sivu. Joka puolella on näes koetettu saada uskottavuutta omille opeille samanlaisilla tarinoilla.
Oletko tosissasi ja vakavissasi tuon selostuksen suhteen?
Ateistin on vaikea ymmärtää yliluonnollista.
Olet täyttänyt pääsi saatanan toiveet!
Itse asiaan:
Todellisuudessa Raamatun ulkopuoliset dokumentit kertovat Jeesuksen ja hänen apostoliensa elämässä sattuneista tapahtumista hyvin vähän.
Tämä on aivan luonnollista, sillä kristityt olivat ensimmäisellä vuosisadalla suhteellisen pieni ryhmä, joka ei sekaantunut politiikkaan.
Mutta kaikki maallisen historian esittämät todisteet ovat yhtäpitäviä sen kanssa, mitä luemme Raamatusta.
Vieläkö aku ankka kiinnostaa?
Et ymmärrä että sinut on manipuloitu uskomaan noita satoja vuosia vanhoja valheita.
raamattu todistaa itse itsensä:
Esimerkiksi sen jälkeen kun Herodes Antipaan sotavoimat kokivat murskatappion , vuonna 93 kirjoittanut juutalainen historioitsija Titus Flavius Josephus sanoi: “Jotkut juutalaiset pitivät Herodeksen armeijan tuhoa Jumalan kostona ja varmasti oikeudenmukaisena kostona, siitä miten hän oli kohdellut Johannesta, joka oli lisänimeltään Kastaja. Herodes oli nimittäin surmannut hänet, vaikka hän oli hyvä mies ja oli kehottanut juutalaisia viettämään vanhurskasta elämää, harrastamaan oikeutta lähimmäisiään kohtaan ja hurskautta Jumalaa kohtaan. Näin siis Josephus vahvistaa Raamayun kertomuksen, että Johannes Kastaja oli vanhurskas mies, joka saarnasi katumusta ja jonka Herodes teloitti.
Matteus 3:1 – 12
Matteus 14:11
Josephus mainitsee myös Jaakobin, Jeesuksen velipuolen, joka Raamatun kertoman mukaan ei ensin seurannut Jeesusta, mutta josta tuli myöhemmin huomattava vanhin Jerusalemiin.
Johannes 7:3 – 5
Galantalaisille 1:18 – 19
Pääsi on pahasti hajalla. Miten raamattu sitten onkin yhtäpitävä ”maallisen historian” kanssa, niin ei tämä yhtäpitävyys todista Jeesuksen yliluonnollisia touhuja tosiksi.
Itse itsensä todistaminen tunnetaan nimellä kehäpäätelmä... ehkä googlaat, mikä siinä on vikana... ei kun koko hihhulitouhuhan perustuu kehäpäätelmiin, ei niistä voi luopua!
Olet väärässä, mutta et uskalla tutkia asiaa. Jatka siis hokemista.
JT ja Raamatun sana menee tarkasti yks yhteen!
Puhut joutavia, kristityn elämä perustuu Raamatun sanaan, ei saatanallisuuteen, kuten ateistilla!
raamatun sana on sama kuin 2000 vuotta sitten, se ei kelpaa ateisteille, kun tiede on sokaissut silmät saatanallisiin metkuihin!
Nyt menen grillaamaan makkaraa ja sitten kullan kanssa peiton alle ja...……..
Ei ole sitten rakkaudeton avioliitto niinkuin CT Russellin avioeroon päättynyt kulissi. Mitenhän olisi JT:t miehen tuominnut...
Juoru-ukko, sekin on saatanallista touhua!
mene rukoilemaan että pääset eroon ateistisuudestasi !
Ei tarvita ainuttakaan silminnäkijätodistusta.
On kyse uskomisesta.
Teet aivan itse valinnan.
Kukaan ei pakota.
Mutta ennen kuin teet valintasi, niin tutustu siihen mistä uudessa testamentissä on kyse.
Vaikka vain sivistyksen takia.
Luultavasti et tajua mitään siitä mistä ut kirjoittaa.
Raamatussa on totuuden sointi alusta loppuun1
Sinun kommentissasi huokuu saatanallinen sointi alusta loppuun!
Olet saatanan tuotos, saman voit todeta itse menemällä peilin eteen
Jumala loi kaiken omaksi kuvakseen, ja ja! Raamattukin sanoo niin. Jumala on siis piru!
Kova vihamielisyys täällä. Mikä ihmisiä vaivaa. Todistus pahasta. Uskovien ja ateistien tulis kannustaa toinen toistaan. Jeesuksen ylösnousemuksessa mainitaan yli 500 todistaja. Fatiman ihme yli 50000 todistajaa. Ne ovat lukuja jotka on laskettu ja julkistettu. Siis tosia. Ei muuten ilmoiteta. Rauhaa.
Ateistille ei riitä vaikka todistajia olisi 500 miljoonaa ihmistä.
mitä tämä todistaa ateistisuudesta, se ei johdu jumalattomuudesta, vaan ihan muista syistä, homous on yksi sellainen syy, se ohitetaan, sillä että aletaan väittämään, että jumala ei ole olemassa.
Sinulle on valehdeltu. Täällä reaalimaailman puolella ei tapahdu neitseestä sikiämisiä eikä kuolleista heräämisiä, joten raamatun sepustukset eivät ole silminnäkijätodistuksia. Hyväksy nyt vain homoutesi, eikä sinun tarvitse enää täälläkään hulluna kiljua.
Jos on synnyttänyt elämää. Niin neitsyestä syntyminen on helppoa. Tehtävä on mahdollista Jumalalle. Voiko Jumalan lapsi olla maan päällä siitetty. Ei ole silloin mahdollista kuin profeetta korkeintaan. Pyhä on yliluonnollinen.
Olet siis lukutaidoton, se siitä sitten!
Ädläät kuin imeväinen vailla mitään tolkkua.
Silminnäkijätodistukset ovat yhtä hyviä niin Jeesuksen, Thorin tai vaikka Apollonionin kanssa. Niitä ei ole.
Epärehellisen ateistin kommentti ei yllätä, Thor tietenkin on mytologinen jumalhahmo https://fi.wikipedia.org/wiki/Thor
Mutta Pietari, Johannes, Matteus, Jaakob, Markus, Paavali, (lista jatkuu) lukuisat oikeiksi todistetut silminnäkijät uskon alkajasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakob_(Jeesuksen_veli)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_(apostoli)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_(evankelista)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Johanneksen_mukaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matteus_(evankelista)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Markus_(evankelista)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Markuksen_mukaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luukas_(evankelista)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Luukkaan_mukaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Apostolien_teot
Siitä vaan lukemaan Wikipedian tiedot evankelistoista, jos siis ateistilla kantti kestää. Ja jos kantti kestää voi siirtyä lukemaan itse evankeliumeja alusta alkaen Matteuksesta:
Matteus 1
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 1:1&rnd=1566552396452
Mikähän idea tässä linkkispämmissä oli?
Eiväthän nuo ole silminnäkijöiden todisteita. Lue edes omia linkkejäsi ennenkuin ryhdyt väittämään muita epärehelliseksi. On nimittäin aika ikävää kun linkkisi eivät puolla asiaasi. Johanneksen evankeliumista linkkisi kertoo:
<<Evankeliumi itsessään kertoo vain, että sen on kirjoittanut Jeesuksen seuraaja, johon viitataan aina sanoilla "se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain". Perinteisesti kristityt ovat yhdistäneet kirjoittajan apostoli Johannekseen. Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.>>
Matteuksen evankeliumi:
<<Evankeliumi ei mainitse kirjoittajaansa. Matteuksen nimi liitettiin kirjaan toisella vuosisadalla. Tieto tuli kirkkoisä Eusebiokselta, joka lainasi apostolisiin isiin luetun Papiaan kirjoitusta. Lainauksen perusteella Matteuksen evankeliumia pidettiin silminnäkijän kertomuksena ja siten muita evankeliumeja vanhempana. Myöhempi tutkimus on paljastanut tämän uskomuksen virheelliseksi, sillä Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on käyttänyt hyväkseen kirjallisia lähteitä, kuten Markuksen evankeliumia>>
Eli heikko esitys.
Opetuslapsissa oli valtavaa viisautta. Aivan kuin valikoituja. Ja sitten Juudas. Nömä kirjoitukset todistavat jo ilman rukoustakin Jumalan lähettiläästä. Uskominen ei tee ihmisistä hihhuleita jos pysyy Jeesuksessa. Kanava suuret tiedeihmiset saavat voimaa. Kiitos
Eli et tajunnut linkkiesi todistavan sinun olevan väärässä ja rupesit horisemaan jotain aiheen vierestä. :) Epätoivo on käsinkosketeltavissa.
Anna tulla arvostetusta Wikipediasta esim. vaan linkkejä oikeasta ihmisestä Thorista. Tuskinpa löytyy.
Vertauksesi Thoriin ja Apollonioniin ontuu pahemman kerran. Kuka tai mikä tämä Apollonion edes on? Wikistäkään ei löydy.
Yrität tietysti horjuttaa ylläolevilla lainauksilla evankeliumien todistettavuutta, mutta eipä nyt vakuuta. Silminnäkijätodistusten määrä jo itsessään on aivan riittävä. Löytyvät siis noista linkeistä, ja ne hyväksytty wikipediaankin.
Vai heikko esitys? Roskaa.
Ateistin epätoivo on käsin kosketeltavissa, niinpä. Ei uskalla edes lukea linkattuja linkkejä, puolueettomasti.
On tänä päivänä paljon kirkkoja. Euroopassa varsinkin. Usassa on kirkko pienelläkin kylällä. Isommissa monta. Aivan kuin Suomessakin. On omituista nuorison kyllästäminen jollakin vapaa ajattelulla. Koska vain rakkkaudessa on vapaus. Opetuslapset ymmärsivät. Evankeliumia "saarnataan" monella kielellä ympäri masilmaa.
Ei tällä ateistilla kantti kestänyt lähteä puolueettomasti tutkimaan evankeliumien oikeellisuutta mm. noista linkeistä.
Pitäisikö tässä toistaa samat sanat tälle epäilijälle : aika säälittävä esitys tällä kertaa. Valitan.
<<Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.>>
Et kykene millään vastaamaan kritiikkiin, etkä edes ymmärrä omia linkkejäsi. Näilläkö eväillä julistaudut voittajaksi? Ja vielä haukut meitä ylimielisiksi.
On se aika ikävää kun esittämäsi todistajanlausunto onkin sinua vastaan. Et siis ole edes itse perehtynyt linkkeihisi. Tähän viestiin et esimerkiksi kyennyt vastaamaan ollenkaan, vaan väität sokeasti sen linkin puhuvan puolestasi:
<<Evankeliumi itsessään kertoo vain, että sen on kirjoittanut Jeesuksen seuraaja, johon viitataan aina sanoilla "se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain".>>
Oikeudessa silminnäkijä tuskin voisi olla anonyymi ja vain vihjata olevansa tärkeä henkilö keississä.
<<Perinteisesti kristityt ovat yhdistäneet kirjoittajan apostoli Johannekseen.>>
Ei ole kovin vahvaa vielä.
<<Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.>>
Tämä jo naurettaisiin ulos oikeudesta. "Olen asianomaisen kannalla, koska olen kuullut väitetyn että arvostamani henkilö on kuullut nuorena, mahdollisesti toiselta arvomaltani henkilöltä... saattaa olla joku muukin... että tämä olisi henkilö joka on silminnäkijä,"
Mutta uskiksellehan tällainen varmasti uppoaa aivan täysin! Hän on jo päättänyt että silminnäkijöiden todisteita on eikä tosiasiat hänen venettään keikuta.
"Ei tällä ateistilla kantti kestänyt lähteä puolueettomasti tutkimaan evankeliumien oikeellisuutta mm. noista linkeistä."
Tutkittu on paljon kovempitasoistakin aineistoa kuin wikipediaa. Suomenkielinen wikipediakin on jo täysin eri mieltä kanssasi, joten puolueettomasti sitä lukemalla päätyy vain että olet väärässä. Mutta älä jää siihen, käy lukemassa mitä teologit ovat kirjoittaneet asiasta. Saat heiltä vielä kovemman tyrmäyksen kuin saat täällä ateisteilta. Et tunne omaa uskontoasi ja sen taustoja, mutta odotat olevasi jotenkin vakuuttava ihmisten edessä jotka ovat opiskelleet sitä ollessaan itsekin uskossa.
Se mille polulle olet lähtenyt on se, missä lapsenusko kuolee, jos uskallat tutustua evankeliumien tutkimukseen. Voin sen sinulle taata.
Kovasti huvittaa se, että et itse tunnu tietävän mitä evankeliumien tutkimus on todennut jo Lutherin eläessä. Et ole tutkinut omaa uskontoasi, siksi kaivat kuoppaa jalkojesi alle. Tutki rauhassa mitä evankeliumeista on tutkittu ja tule sitten takaisin.
"Se mille polulle olet lähtenyt on se, missä lapsenusko kuolee, jos uskallat tutustua evankeliumien tutkimukseen. "
Löytyykö linkkejä?
Voit aloittaa tutustumalla näihin linkkeihin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Johanneksen_mukaan
Voin kaivaa sinulle lisää luettavaa kyllä.
Silminnäkijätodistukset riittävät minulle tällä erää.
Turha tästä on hernettä nenään ylimielisen ja denialistisen ateistin vetää.
Ei ilmeisesti kelvannut sinulle ylimieliset wikipediatkaan, mutta miksi käytit niitä lähteinä jos et niihin usko?
"Mikähän idea tässä linkkispämmissä oli?"
Miten niin linkkispämmi?
Noihan on kaikki hyviä linkkejä.
On kyllä naurettavaa aten höpinää, kun pitää Thoria jonain verrattavissa olevana oikeana ihmisenä Pietariin, Paavaliin, Johannekseen, jne.
Naurettavaa!
Se linkkispämmin idea oli ilmeisesti kumota omat väitteesi. Heitit vaan kaikkea linkkiä tutustumatta niiden sisältöön. Sitten valitat ateisteille siitä, kun he löytävät sieltä juuri päinvastaisia esityksiä kuin omasi. Voi harmi.
Sentään et laittanut niitä englanniksi, olisit pudonnut vielä nopeammin korokkeelta. Suomessa ollaan vielä vähän jäljessä.
Edelleen pidät Thorin mytologista hahmoa ihan verrattavana ihmisenä Matteukseen, Markukseen, Luukakseen, Johannekseen. Lista voi jatkaa näistä oikeiksi todetuista ihmisistä vaikka kuinka paljon. On lisäksi näiden oppilaina toimineet kirkkoisät, joiden oppilaat myös todettu oikeiksi ihmisiksi.
Menee aika epätoivoiseksi sotkemiseksi sinun selittelysi.
Uskovaiset täällä suuttuvat ankarasti, kun heidän uskomuksiinsa ei uskota. Se, jos mikä, vain vähentää halua uskoa heidän uskomuksiinsa, mutta sitähän uskovaiset eivät ollenkaan ymmärrä. Säälittävää.
Iso osa uskovista onkin ihan oikeasti säälittäviä, säälittävässä kunnossa olevia maailman lyömiä ihmisiä joilla ei ole voimavaroja muuhun kuin surkean elämänsä ylläpitämiseen.
Tämän takia juuri tämä lyöty kansanosa on siirtynyt Jeesuksen armon piirin alle.
Jos ateisti-yli-ihminen ei tällaista asiaa maailman ankarasta menosta ole vieläkään ymmärtänyt, niin jääköön ymmärtämättä, jääköön oman ylimielisyytensä ja denialisminsa loukkuun.
Koska - Jesus ei lyö koskaan lyötyä takaisin, hänhän neuvoo kääntämään toisenkin posken lyöjälle. Jos pelkästään tätä neuvoa noudattaisi kaikki maailman ihmiset niin siihen loppuisivat kaikki maailman sodat, ja muukin pienempi vihanpito.
Mikä ihmeen ateisti yli-ihminen? Ei ateistissa ole mitään yli-ihmistä. Oletko niin ulapalla, että luulet ateistien olevan jotain nietzscheläisiä koko porukan vai oliko tuo vain satunnaista päänaukomista?
Jos ei nyt yli-ihminen, niin ainakin ylimielisiä te olette.
Jos ryhdyt huutelemaan ja väittelemään tosiasioitakin vastaan niin se vasta ylimielistä onkin. Asiallisilla kirjoituksilla saisit asiallisempia vastauksiakin.
Tietysti osa uskovaisista ja ateisteista on pelkkiä huutelijoita. Heidän juttuihinsa ei kannata juuri kiinnittää huomiota.
Mitä tosiasioita vastaan?
Esimerkiksi niitä mitkä on jo todettu lainaamassasi wikipediassa.
Hoh hooh!
Katso nyt kokonaiskuvaa asiasta!
Oma vikansa, jos eivät ymmärrä etteivät täällä saa vastakaikua.
Miksi välitätte hihhulien kommenteista? Ylennätte itsenne jollekin jumalaiselle tasolle muka kun saatte lukea hauskoja fundamentalistien kommentteja, ja siinä sivussa päästätte koko lapsikatraan pesuveden mukana pois.
Tiede on todistanut monin paikoin Raamatun sanoman paikkansapitäväksi.
Se tieto mikä Raamatusta löytyy, tiede pystyi todistamaan vasta noin 6000 vuotta myöhemmin......siinä ateisteille purtavaa loppuiäksi!
Herää kysymys: mihin ateistit enää uskoo, kun tieteen todisteetkaan eivät kelpaa?????????
En ole varsinaisesti nähnyt vielä tieteellisiä todistuksia Raamatusta, mutta historialliset todisteet löytyvät, sekä silminnäkijätodistukset. Silminnäkijätoditus on nykypäivänäkin riittävä, esim. rikollista tuomittaessa.
Kreikankieliset alkutekstit löytyvät, Matteus kirjoitti hepreaksi, muut evankelistat kreikaksi. Matteuksen E. käännettiin koineenkreikaksi aika nopeasti ja hyväksyttiin nykyiseen Raamatun kaanoniin.
Löytyy kopioituja pergamentteja ja papyruksia yli 5000 kappaletta. Kopioijiahan sitoi kopioimaan sanatarkasti kaikki tekstit(majuskelit ja minuskelit) jo Raamatussa todettu varoitus : jos joku lisää teksteihin jotain ylimääräistä niin Jumala tekee saman, ja jos joku poistaa teksteistä jonkin osan niin Jumala samaten poistaa tältä henkilöltä elämänpuusta tämän osan.
Alkutekstien kopioiminen oli tarkkaa työtä.
<<Evankeliumi itsessään kertoo vain, että sen on kirjoittanut Jeesuksen seuraaja, johon viitataan aina sanoilla "se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain".>>
Oikeudessa silminnäkijä tuskin voisi olla anonyymi ja vain vihjata olevansa tärkeä henkilö keississä.
<<Perinteisesti kristityt ovat yhdistäneet kirjoittajan apostoli Johannekseen.>>
Ei ole kovin vahvaa vielä.
<<Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.>>
Tämä jo naurettaisiin ulos oikeudesta. "Olen asianomaisen kannalla, koska olen kuullut väitetyn että arvostamani henkilö on kuullut nuorena, mahdollisesti toiselta arvomaltani henkilöltä... saattaa olla joku muukin... että tämä olisi henkilö joka on silminnäkijä,"
Mutta uskiksellehan tällainen varmasti uppoaa aivan täysin! Hän on jo päättänyt että silminnäkijöiden todisteita on eikä tosiasiat hänen venettään keikuta.
Lukuisat silminnäkijätodistukset ovat riittävät.
Jos 2000 vuoden takaa tällaiset todisteet ei ateisteille riitä, niin mitkä sitten?
On aika kohtuutonta vaatia jotain muuta.
Linkkisikin todistaa, että se mihin vetoat ei käy silminnäkijätodisteesta. Nojaat tyhjän päälle mutta ylimielisesti väität että olet kovalla peruskalliolla.
2000 vuoden takaiset ihmiset eivät ymmärtäneet asioista tarpeeksi, jotta heidän väitettyjä silminnnäkijätodistuksiaan voitaisiin pitää missään määrin luotettavina. Ja ne ovat siis 2000 vuoden takaa, nyt on nyt.
<<Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.>>
Otetaan nyt tuo esimerkki. Se on ilmeisesti paras todiste mikä meillä on, että Johanneksen evankeliumi on silminnäkijä todistus. Oletko samaa mieltä?
Mutta samanaikaisesti tiedämme, että Iranaeus väitti Johanneksen evankeliumin kirjoitetun alunperin hepreaksi. Kuitenkin kristityt Raamatun tutkijat ovat päätyneet jo kauan sitten lopputulokseen, että Johanneksen evankeliumia ei ole voitu kääntää hepreasta tai arameasta, vaan Iranaeus saattaa puhua jostakin meille tuntemattomasta hepreankielisestä evankeliumista "Johanneksen evankeliumina"....
Jos muuten nykyaikanakin lähdettäisiin oikeuteen tuollaisten todisteiden kanssa todistamaan kyseistä henkilöä "syylliseksi", niin häkki heiluisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Aika mahtavaa.
- Raamattu ei ole satua. (tämä kuittaus sille yhdelle ateistille)
Heilusiko häkki jos sanoisit, että kuulin kaverin kaverilta että joku kaveri on kirjoittanut hepreaksi silminnäkijälausunnon ja tekninen todistaja sanoisi että se on kirjoitettu suoraan kreikaksi. Ei taitaisi heilua.
Jeesuksen opetuslasta Johannestahan yleisesti pidetään sekä Johanneksen evankeliumin että Ilmestyskirjan kirjoittajana. Joitakin epäselvyyksiä on myös, ja jotkut väittävät Johanneksen olleen joku toinen henkilö.
Mutta koska Ilmestyskirja esim. on apokalyptinen muodoltaan, niin jo tämä muodon eriävyys vs. evankeliumien henkilöhistoriallinen kerronnallisuus tekee vertaamisen Johanneksen evankeliumin ja Ilmestyksen välillä epäpäteväksi.
Jos on lukenut kaikki Johanneksen kirjeet niin voi havaita niissä olevat selvät yhteneväisyydet toisiinsa. sisältäen Ilmestyskirjankin mukaan
Niin.+Kysymyshän+on+2000+vuoden+takaisista+asioista.+On+siis+aika+kohtuutonta+vaatia+100%+todisteita+sieltä+saakka.+
Eli+todisteet+ovat+riittävät.+Eikö+löydy+kanttia+tunnustaa+tätä?
En ole missään väittänyt olevani "kovalla peruskalliolla".
Mutta sinulla ei ole kanttia edes tutustua riittäviin todisteisiin.
"Kaverin kaveri sanoi että joku mahdollisesti kuuluisa henkilö on sanonut että sinä olet mahdollisesti oikeassa ja käytti kreikkalaista sananpartta sen ilmaistakseen vaikka kuulemma oli hepreaksi sen sanonut. Mutta koska se oli lähes 2000 vuotta sitten niin sehän on täysin uskottavaa."
Eli vaadit kanttia uskoa hölmöjä väitteitä luotettavuudesta? Jos tuolla kriteerillä olet uskosi imaissut niin onnea vaan valitsemallesi tielle. Älä vaan luule, että saat ketään käännytettyä tuollaisella uskottavuudella.
Olen niihin jo tutustunut syvemmin kuin mihin sinulla tuntuu olevan kanttia. Olet aika yksin hosuttujen väitteidesi kanssa.
"Niin.+Kysymyshän+on+2000+vuoden+takaisista+asioista"
Väitetyistä+asioista+..+mitään+syytä+meillä+ei+ole+näihin+tarinoihin+uskoa.
"On+siis+aika+kohtuutonta+vaatia+100%+todisteita+sieltä+saakka"
Se+että+todisteita+ei+ole+tai+ne+ovat+tasolla+"vanhoja+tarinoita"+niin+
se+ei+ole+mikään+rationaalinen+syy+uskoa.
"Eli+todisteet+ovat+riittävät.+Eikö+löydy+kanttia+tunnustaa+tätä?"
Kristityt+eivät+edes+osanneet+keksiä+omaa+uskontoaan+vaan+varastivat+juutalaisten+uskonnon+ja+vääntivät+siihen+irvokkaan+jatko-osansa+..+eivätköhän+juutalaiset+oman+messiaansa+tunnista+:)
No+vanhoja+satujahan+nämä+ovat.+VT:sä+tämä+raamatun+jumalaolento+vaatii+eläinuhreja+milloin+mistäkin+syystä+...+vain+ihmisen+keksimä+jumalaolento+vaatii+eläinuhreja.+Tämä+on+päivänselvää+jokaiselle.
Todisteet ovat riittävät, ne vakuuttavat uskovat, joita muuten on maailmassa yli kaksi miljardia ihmistä.
Turha tästä on enempää täällä jankuttaa.
Ottakaa tai jättäkää.
Sinulle on valehdeltu. Täällä reaalimaailman puolella ei tapahdu neitseestä sikiämisiä eikä kuolleista heräämisiä, joten raamatun sepustukset eivät ole silminnäkijätodistuksia.
Uskoo ken tahtoo. Toistetaan nyt vielä kerran: silminnäkijätodistukset ovat riittävät, mikä selittää myös kristittyjen suuren lukumäärän maailmassa.
Tuolla ylempänä joku tarjosi Thoria verrattavaksi Raamatun todisteisiin. Huoh.
No Raamatun kertomusten uskottavuus on neljännen käden tiedon varassa. Voittehan te niihin uskoa, mutta älkää olettako että joku muu niihin uskoisi ihan tuosta vaan.
Se miksi ateisteille ei riitä Raamattu todisteeksi historiasta, jonka tiedekin vahvistaa monin paikoin, johtuu siitä, ateistisuus on vain pelkkä veruke, ettei tarvitse alkaa uskomaan, samalla salataan raamatunvastaisuuksia mm. homoutta!
Toisin sanoen Jumala ei ole siksi olemassa, koska ateistit ovat homoja
Tämä on ehkä paras tunnustus sinulta siitä, miksi kirjoittelet näitä silminnäkijätodistusjuttuja. Omat harhasi ja niiden ruokkimat kuvitelmat ateisteista.
Eikös ateismi ole saanut alkunsa vain ja ainoastaan jumaluusoppeja vastaan? Ilman Jumalaan ja jumaliin uskomista ei olisi koko ateismia?
A- theism.
Ateisteja on silloin kaikki jos ihmiset eivät usko Shivaan, Allahiin, Jumalaan jne. Ateismihan ei ole saanut alkua mistään, vaan sisältää kaikki jotka eivät jumaliin usko. Ateismista vaan ei puhuttaisi, jos ei olisi jumaliin uskovia.
Uskovaisten on ihan turha tulla tälle foorumille selittämään, mitä ateismi on tai ei ole. Olisi parempi pysyä poissa ja pitää omat mielipiteensä omana tietonaan, mutta näille kiivailijoille se ei tunnut mitenkään käyvän, vaan pitää yrittää käännyttää ateisteja uskovaisiksi, mikä ei tule onnistumaan.
No johan oli kommentti. Mene sanomaan tuo ateisteille joiden elämäntapa on juuri olla tuolla toisaalla uskisten sivuilla.
Nyt alkaa kuulostaa aikamoiselta itsesensuurilta.
Onpas aika huvittavaa nähdä ateistin housunpunttien alkavan tutisevan. Hih.
* * * * * * *
"Sua kohti Herrani, sua kohti vain ... " !
Johan on aikoihin eletty. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Atheisti käskee menemään pois täältä kirjoittelemasta.
Nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin.
"pitää yrittää käännyttää ateisteja uskovaisiksi, mikä ei tule onnistumaan."
Käännyttämisestäkö tässä onkin kysymys. Pikemminkin vakuuttamisesta.
Että evankeliumit on totta. Eikös jeh.
Suosittelen siis vieläkin epäileviä lukemaan esimerkiksi Johanneksen evankeliumin. Alku on aika runollinen, mutta loppua kohti teksti muuttuu koko ajan enemmän ikäänkuin Johannes toimittajana ja Jeesuksen rinnallakulkijana kirjaisi ylös kaiken tapahtuneen. Varsinkin viimeinen viikko ennen pääsiäistä on mielenkiintoista luettavaa. Lasaruksen kuolleista herättäminen on myös selvästi tapahtunut, haudan luona itkeneet sanovat ruumiin haisevan jo. Monia tällaisia yksityiskohtia unohtamatta Johannes tekee tarkkaa työtä evankeliumissaan.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 1:1&rnd=1566570008267
Joku poisti linkityksen Lasaruksen tarinaan. Outoa.
Kuka ei kestä totuutta Lasaruksesta?
Jo toisen kerran joku poistatti Raamatun kohdan Lasaruksen kuolleista herättämisestä.
Kolmas kerta toden sanoo!
Mitähän tämä reppana oikein pelkää Lasaruksen tarinassa? Kolmas poisto siitä kun Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista.
Onneton itsesensuurin harrastaja nyt liikkeellä täällä. Eipä olisi uskonut.
Kyllähän melkein kaikki suomalaiset ovat Lasaruksen tarun kuulleet. Mitä pelättävää siinä on? Ei mitään todisteita että sellaista olisi tapahtunut sen enempää kuin Muhammedin öillistä lentoa hevosella.
Onhan tuo Johanneksen evankeliumi luettu. Ei se mitään todista muuta kuin sellaiselle, joka luulee että kirjoittaja on varmasti Johannes ja varmasti luotettava silminnäkijä. Mutta se, miksi ihmiset ajattelevat sen olevan Johanneksen kirjoittama (ehkä 100 vuotiaana?) on se, että Iranaeus kuuli lapsena että sen kirjoittaja olisi ollut Johannes ja tämäkin olettaen että sen olisi mahdollisesti sanonut hänen opettajansa Polykarpos.
Miksi yli 10 poistoa sitten ja samasta Lasarus-aiheesta. Outoa, ellei jokin autobotti tvs. tee automaattisesti poistoja.
No hyvä, että vihdoin tajuat ettei siellä ole mitään ateisteja poistamassa vaan tuollaiset pitkät siteeraukset tosiaan algoritmi taitaa poistaa.
Kiva juttu tuollainen mielivaltainen poistaminen, toisaalla joku epäili että joku tahallaan lietsoo vihanpitoa ateistien ja uskovien välille. En nyt menisi niinkään sanomaan.
Mutta jos aloituksessa ei ole edes linkkejä ja se on lyhyt niin silloinkin saattaa leikkuri napsauttaa. Eikä mitään järkeä joissakin poistoissa.
Tuo vaan lisää kiukkua ja vihaa. Ei hyvä. Tulee mieleen erään elokuvan "jumala" pilvissä, ihminen jolla oli valta maanpäällä oleviin ihmisiin ja se hääräili psykopaattisesti siellä taivaskaupungissaan tehden hallaa alakerran asukkaille mielipuolenvallallaan. Psyko mikä psyko. Voimasana.
"23.8.2019 17:22"
Totta haastat!
Johannes kirjoitti todistaakseen, että Jeesus oli Kristus, luvattu Messias ja Jumalan poika, sekä johtaakseen uskovat ystävyyssuhteeseen Jeesuksen kanssa. Avain sana on ”usko”. Tämä sana esiintyy lähes tässä kirjassa sata kertaa.
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on heikot eväät joillakin ateisteilla kun pitää alkaa poistelemaan kommentteja. Katsotaan nyt yrittääkö joku poistaa kokonaan tämän aloituksen. Mutta älkää huoliko, kopiot on aloituksesta tallessa.
Kun ateisti ei pärjää väittelyssä niin alkaa poistojen tie.
Raukkamaista ja säälittävää toimintaa.
Ihan kuin ateistien viestejä ei poisteltaisi samaan malliin. :) Ottakaa vaan talteen kaikki pidemmät viestit, niin mekin teemme.
Aika mielenkiintoista. Joku ihan tosissaan haluaa poistaa ylläolevan Raamatun tekstin, vaikka tuskin se millään lailla rikkoo palstan kommentoinnin sääntöjä.
Katsotaan nyt, kauanko aikaa tällä sensuurin (P-Korea) harrastajalla on kärsivällisyyttä poistella ihan mitätöntä yhtä kommenttia. Ihan niinkuin oltaisiin Pohjois-Koreassa, kun ihminen noin pelkää yhtä kommenttia ;-)
Onhan tuollaiset pitkät siteeraukset poistettu aikaisemminkin. Itsekin siteerasin Raamatusta ikäviä, epämoraalisuutta osoittavia kohtia ja ne kaikki poistettiin.
Kukaan ei tiedä varmuudella Uuden testamentin kirjoittajia.
Evankeliumien, Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeen (1Kor 15) mukaan Jeesuksen kuolleista heräämisen silminnäkijöitä oli jopa 500 henkeä.
Koska näiden todistusta ei voida tieteellisesti todeksi todistaa, on niihin joko uskottava tai sitten ei. On järkevää jättää asia avoimeksi: me emme tiedä, ovatko ne todistukset totta vai eivät ja onko Jumala herättänyt Jeesuksen kuolleista vai ei.
Todisteiden puuttuessa ei ole järkevää sulkea kokonaan pois sitä mahdollisuutta, että Jumala olisi olemassa ja voisi herättää kuolleen ihmisen ylös kuolleista. Ateistithan uskovat, että myös ihminen pystyy tulevaisuudessa samaan: herättämään kliinisesti kuolleita takain elämään. Jos se on ateistien mielestä mahdollista ihmisille, niin miksi ei oletetulle Jumalalle?
Ai niin - on mahdotonta, että Jumala olisi olemassa!
Viimeinen lause paljastaa yleisen väärinkäsityksen ateisteista. Emme suinkaan (suurin osa meistä) usko, että olisi mahdotonta että jonkinlainen Jumala tai jumalia olisi olemassa vaan emme vain niihin usko.
Uskoin ennen Jumalaan, ennen kuin usko lopahti. Ei tämä sen ihmeellisempää ole, ateismi.
Yksi evoluutioprosessien ihmisaivoihin tuottama fantastinen piirre on se, että ihmiset pystyvät uskottelemaan itselleen todeksi aivan mitä tahansa. MOT.
Olet siis näitä kaheleita, jotka luulevat että ateistit ovat ateisteja koska evoluutioteoria on olemassa. Te todellakin todistelette itsellenne vaikka mitä ateisteista.
Itselleni on ihan yksi ja sama onko evoluutioteoria olemassa vai ei. Se ei muuta sitä miksikään että en usko mihinkään jumalista.
Pääsi sauhuaa pahasti. Evoluutioprosessit selittävät, miksi ihmiset ovat taipuvaisia tonttu- ja jumalasatuihin, ja miksi pätevän tiedon hankkiminen on kovaa työtä.
Ihminen voi parantaa. Mutta ei voi herättää kuolleista. Tässä menee raja. Kuollutta kehoa ei voi enää palautta. Elämä jatkuu toisessa maailmassa ja kaikki hyvin jos usko Jumalaan.
Olet siis eri mieltä sen kirkkoisän kanssa, jota uskot että Johannes on Johanneksen mukaan nimetyn evankeliumin kirjoittaja? Hän nimittäin sanoi että kaikki nousevat ylös haudoista Jeesuksen toisen tulemisen aikaan. Et ole oman uskontosi taustoihin perehtynyt kovin hyvin. Pakanathan uskoivat tällaiseen sielu siirtyy toiseen maailmaan juttuun...