ainakin jos uskoo viherpunaisten propagandaa, sillä uusi kysely kertoo että lähes puolet suomalaisista vastustaa Välimerestä pelastettujen mamujen vastaanottamista.
Sen sijaan Maria Ohisalo näkee äärioikeistolaisia ja natseja kaikkialla aatetovereidensa Li Anderssonin (vas) ja Emma Karin (vihr) tavoin.
Ai miten niin Li Andersson on Maria Ohisalon aatetoveri?
Samaa kulttuurimarxilaista, totalitarismia edistävää koulukuntaa kumpikin edustaa, vaikka ovat eri puolueissa. Vasemmistoliiton juuret ovat syvällä kommunismissa, vihreiden sekä kommunismissa että natsismissa.
Suomi kulkee hitaasti, mutta varmasti Ruotsin jalanjäljissä mitä tulee haitalliseen maahanmuuttoon ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Sen sijaan, että heräisi todellisuuteen, harhainen Ohisalo näkee natseja ja äärioikeiston uhkaa merkittävinä sisäistä turvallisuutta vaarantavina tekijöinä.
Olettaako Ohisalo aidosti suomalaisten olevan niin tyhmiä, että he eivät ymmärrä miksi koko läntinen Eurooppa on turvattomuudesta johtuvan levottomuuden tilassa? Uskon, että hän ymmärtää varsin hyvin mistä on kyse, mutta ideologian sokaisemana henkilönä ei kykene myöntämään pitkään toteutetun maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan täydellistä epäonnistumista.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Voi tehdä kyselyn josta saa vastaukseksi, että kaikki suomalaiset haluavat kaikki Välimeren ylittäneet tänne täysihoitoon ilman että tarvitsee noudattaa maamme lakeja. Tarvitsee vain valita keneltä kysyy ja jos saa väärän vastauksen voi heittää sen roskikseen. Hahaa--- kaikki suomalaiset haluavat koko Afrikan tänne ja jos mahdollista myös koko mantereen.
Hyvä hyvä.
Mamutulvan+ollessa+kiihkeimmillään+kysely+kertoi,+että+85%+suomalaisita+halusi+laittaa+länsirajan+kiinni!
Joten+mamuttajasuvakkien+logiikan+mukaan+85%+suomalaisista+olisi+rasisteja???++;-)
Huomatkaa,+että+jopa+yli+puolet+punaviherkelta-puolueiden+kannattajista+olisi+"rasisteja"+tuon+prosenttiluvun+mukaan!?
ELI+kyse+ei+ole+mistään+rasimista,+vaan+ihan+normaalista+itsesuojeluvaistosta.
90+%+kansasta+ei+halua,+että+Suomi+ja+suomalaisuus+tuhotaan+ja+lopuille+maksetaan+siitä,+että+he+tuhoavat+Suomen.
Tuossa+kyselyssä+vain+33%+halusi+noita+välimeren+'pakolaisia'+tänne.+Asiaa+vastusti+tasan+50%.
Täytyy ymmärtää myös se, että nämä "haluajat" eivät ymmärrä mitä he haluavat. Jos heillä olisi riittävästi tietoa, hekin vastustaisivat haittamaahanmuuttoa. Moni on pelkän YLEn annon varassa ja uskoo kaiken propagtandan minkä se medioissa ihmisille oksentaa.
Vihervassut haluaa.
Kyllä niillä on tietoa. Ovat vaan niin pimeyden/pahuuden/ sielunvihollisen vallassa, että eivät myönnä. Eivät halua hyvää tälle kansalle.
Siinä olet oikeassa että joku tyyliin- mökin mummo ei muusta tiedä, kuin ylenannon tuputuksista. Näitä tallaisia sumutettuja on miljoonia Suomessa ja siksi äänestävät tuhonsa takeviä puolueita.
Tällaisen mummot ja papat eivät todellakaan ymmärrä laittaa ääntänsä kuin demareille tai muille suvakeille. Kuinka hirvittävää petosta valtiollinen televisioyhtiö saakaan tehdä ihmisille. Ei niillä omatuntoa ole. Täysin tunteettomia olentoja he.
Hyvä kommentti!
Puolet suomalaisista on realisteja, eikä rasisteja.
Realisteja
muslimi voi jakaa lehdet irakissa mulkku omiin suunnattuna
Rovaniemellä nakkovat ilmaisjakeluja rappuun?
palkannostoa siitä?
Meneppä+jonnekin+SOmaliaan+tai+Irakiin,+niin+siellä+on+100%+rasisteja.+Niiden+maahan+ei+muukalaiset+tule+kukkoilemaan.