Putinin lentokoen ylitti Porvoon

Porvoolaiset vilkuttivat Putinille :)

https://www.flightradar24.com/59.47,29.05/6
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nyt on laskeutumassa Pietariin! Ei mennytkään Moskovaan.

Äänestä

Putinin lentokone ylitti Pietarin ja on nyt suuntaamassa Moskovaan.

Äänestä

Pietarissa kansajoukot vilkuttivat presidentti Putinille.

Helsingin yliopiston dosentti J. Bäckman olisi myös vilkuttanut, mutta hän on Sandarmohissa tutkimassa joukkohautoja, joissa uusimman putinilausen historian tutkimuksen mukaan lepää suomalaisten fasistien ampumia venäläisiä sotavankeja eikä Stalinin vainojen uhreja.

Äänestä
  • Rovaniemellä ja Moskovassa maanpaossa elähtelevä jonkin sortin dosentti JB eli Juuhan Takavisto kompastelee hautoihin ja vilkuttelee desanteille.

    Äänestä

Breznev oli palaamassa junalla kotiin Pariisista ja juna pysähty monelle asemalle ja ihmiset kättelivät Leonidia ikkunasta hänen ojentaen vain kouransa heille. Sitten hän tokaisee seurueelleen yks kaks että "jahas sitä ollaan tultu itäblokin puolelle, johon he että "mistäs tiedät" johon hän että "no kun kello lähti ranteesta".

Onkohan radio Jerevan vielä voimissaan

1Äänestä
  • Putin on ajastaan jäljessä.

    Äänestä

Helsingin yliopiston mukanaolo yliopiston dosentin J.Bäckmanin jyhkeässä hahmossa Karhumäen joukkohaudan tutkimuksessa tuo kansainvälisyyttä selvitettäessä suomalaisen lahtariarmeijan neuvostoliittolaisille sotavangeille tekemiä etnisiä puhdistuksia.

Äänestä
  • Jonkun sortin dosentti JB eli Juuhan Takavisto ei ole vuosikausiin saanut mitään tieteellistä opetettavakseen tai julkaistavakseen missään suomalaisessa tai vapaan maailman yliopistossa.

    Äänestä

  • Nyt Helsingin yliopisto siirtyy ihmisoikeustutkimuksen kansainväliseen eturiviin J.Bäckmanin ja johtavien venäläisten yhteisen sotarikostutkimuksen ansiosta.
    J.Bäckmanista tulee näin kuuluisin ja siteeratuin suomalainen tiedemies.

    Onhan Helsingin yliopisto ollut mukana hänen ansiostaan Krimin virallisena vaalivalvojanakin.

    Helsingin yliopiston nimi oli joskus Aleksanterin yliopisto.
    Jatkossa voitaisiin harkita esim. Bäckmanin yliopisto.
    Aalto yliopistohan meillä jo onkin.

    Olisihan se hienoa sanoa, että Helsingissä on kaksi yliopistoa: Bäckman ja Aalto yliopistot.

    Äänestä

Kanbatiko tuolle ihmisoikeuksien polkijalle ja väkivallan ihannoijalle vilkuttaa?
Kehui poliisien työtä moskovan mielenosoituksissa. Monta tuolla hakattiin verille ilman syytä? Montako ihmistä on salamurhattu venäjällä putinin aikana?

Äänestä

Olisi voinut toimia kuten venäläiset Ukrainassa. Ohjus ilmaan....

Äänestä

Helpottaako tuo kirjoittamista kun saa kirjoittaa anonyyminä. Ohjus ilmaan... Saanko kysyä mikä ohjus? Kyllä tuo Ukrainan koneen alastulo oli yhteydessä tuohon jatkumoon mikä tapahtui jonkunen aika ennen sitä.
Selvittäkää ensin mikä pudotti lento 370 ja sitten vasta syyttäkää ohjusta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaysia_Airlinesin_lento_370 (8. maaliskuuta 2014)

Malesian pääministeri Najib Razakin 24. maaliskuuta 2014 antaman tiedotteen mukaan tuoreimmat satelliittitiedot ja analyysit viittaavat siihen, että lento MH370 syöksyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä Intian valtamereen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaysia_Airlinesin_lento_17 (17. heinäkuuta 2014)

Hollantilainen tutkijaryhmä suostui poistamaan viittauksen Venäjän armeijaan konfliktin osapuolena.

Suomiko haluaisi samanlaista rettelöintiä kaduille mitä suuressa maailmassa on. Ei meillä ole sellaista kulttuuria. Mielenosoitukset sujuvat rauhallisesti ja väliin on kahta erimieltä olevaa ryhmää marssimassa kaduilla samaan aikaan. Muistette vielä Turun viime viikkoiset mielen osoitukset. Pitäis vähän ajatella mitä suustaan päästää. mutta tämä Suomi 24:hän onkin fasistien äänitorvi.

Äänestä

OPIN SELLAISEN SANAN KUIN JATKUMO KOSKIEN TERRORISMIA JOKIN AIKA SITTEN. Olinhan kuullut sen aiemminkin jossain toisessa yhteydessä ja ymmärrämmehän heti mitä se noin suurinpiirtein tarkoittaa eli jokin jatkuu.

Silloin kun Ukrainassa putosi tai pudotettiin tuo kone niin minulle palautui mieleen tuo neljää kuukautta aiemmin Malysia Airlainsin salaperäisesti pudonnut ja hävinyt kone. Mitä jatkumoa siinä oli. Pelkkää sattumaako, että olivat molemmat Malesialaisia koneita? Sitten ainakin tuossa Pariisin iskussa ja Kööppenhaminan iskussa täytyy nähdä jatkumoa, vaikka tapaukset olivatkin yksittäis tapauksia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaysia_Airlinesin_lento_370 (8. maaliskuuta 2014)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaysia_Airlinesin_lento_17 (17. heinäkuuta 2014)

7. tammikuuta – 12 ihmistä sai surmansa iskussa Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen Pariisissa.

Poistuessaan surmapaikalta tekijöiden kerrotaan huutaneen ”Olemme kostaneet profeetan puolesta”.

14. helmikuuta – Kööpenhaminan terrori-iskuissa kuoli kaksi ja haavoittui viisi ihmistä. Poliisi ampui myöhemmin tekijäksi epäillyn.

Ampuja oli 22-vuotias Omar El-Hussein. Hänet oli aiemmin tuomittu väkivalta- ja aseiden hallussapitorikoksista. El-Hussein oli radikalisoitunut islamisti, joka katsoi käyvänsä jihadia.

Jihad on islamin käsite, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’kamppailua’ tai ’kilvoittelua’ ja jota käytetään niin aseellisesta taistelusta kuin sisäisestä kilvoittelustakin.

Tekijä yritti ilmeisesti päästä sisään rakennukseen tappamaan ruotsalaisen taiteilijan Lars Vilksin, joka on tunnettu Muhammed-pilakuvistaan. Myös Vilks uskoi näin ja arvioi, että iskun tekijä saattoi saada innoitusta Charlie Hebdon iskusta. https://yle.fi/uutiset/3-7806358 Tuossa nähdään jatkumoa.

Tilaisuuteen osallistunut elokuvaohjaaja kuoli. Minun jatkumoni jatkuu tuossa. Ihme ettei tuossa Wikipedian jutussa mainita elokuvaohjaajan nimeä ja elokuvaa minkä hän oli tehnyt. Nimessä on viittaus Suomeen. Nimi oli Finn Nørgaard . https://en.wikipedia.org/wiki/Finn_Nørgaard

Se ei aujene klikkaamalla jos laitan linkin tähän kun siinä on tuo kirjain ø. Hänen tekemä elokuva tai dokumentti on nimeltään Boomerang Drengen (Boomerang Boy)
https://en.wikipedia.org/wiki/Paavo_Ruotsalainen Minun jatkumoni jatkuu tuossa.
Ukko-Paavokin kilvoitteli ja oli vähän niikö kylähullu, mutta terroristiksi hänestä ei ollut vaikka tuomittiinkin oikeudessa seurojen pitämisestä. Konventikkeliplakaatti oli laki, joka kielsi herätysliikkeiden seurat rangaistuksen uhalla. Hänen kilvoittelu ei ole tai ollut mitään jihadiin verrattavissa. Tavallista uskonnoiilista sekoilua vain. Jihad on islamin käsite, joka tarkoittaa sananmukaisesti ’kamppailua / kilvoittelua’

Kirjoitin eräästä toisesta Ruotsalaisesta tuolla toisissa ketjuissa. Hän oli mies joka näki Elia Kazanin elokuvan The Boomerang televisiosta ennen Palmen murhaa ja https://keskustelu.suomi24.fi/t/15853344/haamumies-(spokmannen) tuolla on siitä vähän lisää. Juttu on vielä kesken joten odottakaa kunhan saan sen loppuun.

Suomen poliisi kohotti valmiuttaan Kööpenhaminan iskujen vuoksi. Poliisi-ylijohtaja Mikko Paatero ilmoitti, että valmiustilaa nostettiin kaikkien Suomen juutalaiskohteiden suojelussa. Valmiutta oli nostettu jo Charlie Hebdon iskun jälkeen. (valmius kohotettu suojelemaan Suomen juutalaisia > ei Tutun torin tapaisia tapahtumia varten) Turun puukottaja on täysi sekopää ja joutaisi Niuvan-niemeen, jos hän todella puukotti ihmisiä, ellei se ole samanlainen lavastettu tapahtuma kuin tuo Charlie Hebdo ja Kööpenhaminan isku, niin silloin joutaisi vaikka hevon vittuun. Vai uskotteko että ne todella tapahtui.

Paavo Ruotsalaisesta tuli herännäisliikkeen johtohahmo Suomessa. HERÄTKÄÄ!
Nämä tapahtumat ovat lavastuksia.

Joonas Kokkosen säveltämä ooppera ja Lauri Kokkosen samanniminen näytelmä Viimeiset kiusaukset kertovat Paavo Ruotsalaisen elämästä. Åke Lindmanin ohjaamaa musiikkinäytelmäversiota on esitetty aidossa ympäristössä, Paavon pirtin pihassa. https://hikipedia.info/wiki/Paavo_Ruotsalainen

Äänestä

Asiasta kolmanteen.
Tankattiinko Putinin Iljushin- kone Helsingissä suomalaisten veronmaksajien piikkiin?

Vähän kuin Pietarin jäteveden puhdistamo tai Viipurin Montrepoon kunnostus, jotka nekin menivät suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Tai venäläisten törkeästi parkattujen diplomaattiautojen siirtely Helsingissä tai ylinopeussakot tms.

Äänestä

Moskovan Suuren Mafia-Sirkuksen naamaansa fasistisesti vääntelevälle kääpiölle huiskautettiin kättä hyvästiksi tyyliin "menehän siitä jo Natsi-Käppänä elämäämme häiritsemästä".

Äänestä

Putin ei uskalla käyttää NATO -maan ilmavoimien käytettävissä olevaa kansainvälistä ilmatilaa, vaan suunnistaa mantereen puolelta niin Helsinkiin kuin takaisin Moskovaankin.

Aeroflotin Moskovan – Helsingin koneet lentävät suorinta reittiä Suomenlahden yli, Kuten tietysi Finnairkin.

Äänestä
  • Ei uskalla juoda myöskään tavallista lähdevettä. Pitää olla omaa suomalaisten rakentaman ja kustantaman Pietarin jätevedenpuhdistamon tuotetta.

    Tulevaisuuden suhteen on ikävää, että vainohullun vainoharhat vain laajenevat ja muuttuvat yhä epärealistisemmiksi iän karttuessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Porvoolaiset vilkuttivat Putinille :)

https://www.flightradar24.com/59.47,29.05/6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu