Olen jatkuvasti törmännyt asioihin, joissa Raamatun sanaa pidetään falskina tai sen kuvauksia ei kunnioiteta, vaan niillä suunnilleen välinpitämättömästi pyyhitään pöytää.
Otan pari esimerkkiä, joihin itse jatkuvasti törmään:
Jos Raamattu sanoo esimerkiksi lauseen: ”pieni ja ahdas portti, josta vain harva menee sisälle”, niin se ei tarkoita samaa asiaa kuin vertaus viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä. Kyllä kaikkitietävä Jumala varsin hyvin tietää ja haluaisi meidänkin ymmärtävän, ettemme voi pitää Jumalaa niin tyhmänä, että luulemme Jumalan tarkoittaneen näin selvässä tilanteessa näitä samaksi tapahtumaksi.
Mikäli Jumala olisi tarkoittanut näitä kahta vertausta samaksi, niin kai me ymmärrämme, että Hän olisi aivan hyvin voinut kuvata neitsytvertauksenkin saman mukaiseksi, jos niitä oli kymmenen.
Onhan meille annettu kolmekin erilaista kuvausta sanoilla, ”toinen otetaan ja toinen jätetään” jossa nämä ei voi muuttua murtoluvuiksi, koska heitä oli vain kaksi. Mutta kun Neitsyitä on peräti kymmenen ja toinen puoli niistä lähtee ja toinen puoli jää, niin on aika selvää, että kaikkivoipa viisaus olisi voinut verrata tämänkin asian johdonmukaisena sanomalla ”yksi viisas ja yhdeksän tyhmää”, aivan kuten hän teki vertauksen yksi ainoa, joka kiitti ja yhdeksän kiittämätöntä, jotka paranivat mutteivät jääneet kiittämään.
On siis päivän selvää, että ns. ”ahdas portti” vertaus ja ”kymmenen neitsyttä” vertaus ovat eri asioita ja siis eri tapahtumia. Merkittävää on myös se, että molemmissa on lähtösanomana sana ”silloin”, joka tarkoittaa juuri sitä mistä puhun. Ne ovat eri tapahtumia ajassa, silloin.
Toinen esimerkki liittyy antikristukseen, joka sokeuttaa ihmisiä selvääkin selvemmin, vaikka Raamattu huutamalla huutaa ohjeita käsittämään asia oikein.
Antikristus sanalla on niin suuri hengellinen merkitys, että se sokeuttaa ja pistää uskovat ihmiset sekaisin ja etsimään jotain suurta ja pelottavaa, vaikka Raamattu sanoo asiasta jotain ihan muuta.
Ensinnäkin kun Paavali puhuu laittomuuden ihmisestä ja Johannes taas pedosta ja väärästä profeetasta, niin meidän tulee yhdistellä näitä kuvauksia ja etsiä niihin muut yhtymäkohdat ja määritellä mikä on tämä antikristus.
No antikristus on henkiolento, joka vaikuttaa kaikkialla jumalattomissa. Se on ollut aina ja kun se on henkiolento, niin niinpä niitä on paljon, koska ne ovat ne kaikki langenneet henkiolennot yhdessä. Sellainen on antikristus ja kaikki ihmiset kautta aikojen, jotka kieltävät Jumalan, ovat antikristuksen vaikutuksen alla.
Antikristus ei siis ole lihaa ja verta, normaali kuolevainen, vaikka se vaikuttaa kaikissa niissä, jotka pilkkaavat Jumalaa ja kieltävät Jeesuksen Jumalan poikana.
No miksi ihmiset puhuvat aina vaan antikristuksesta, mutteivät koskaan väärästä profeetasta, vaikka Johanneksen ilmestyksessä juuri tämä tyyppi tulee olemaan suuremmassa ja näkyvämmässä asemassa kuin itse peto, jonka hän kuvaa olevan nimenomaan se, jonka kuvan väärä profeetta tekee ja panee ihmiset sitä kumartamaan. Heitä on siis kaksi, eikä suinkaan yksi.
Kaiken huipuksi, kun Paavali kuvaa sanoin ”laittomuuden ihminen ajallansa ilmestyy”, niin tässä on sanomaa yllin kyllin jo viittaamaan ja osoittamaan.
Sana laittomuuden ihminenhän on vielä jotenkin ymmärrettävissä ehkä, mutta kun sitä sanaa vertaa kaikkiin muihin jumalattomiin ihmisiin, niin eikös ne kaikki ole laittomia ihan samalla tavalla. Miksi siis kaikkivaltias viisaus käyttää sanaa laiton, jos kaikki jumalattomat synnissä kiemurtelijat ovat sitä. Siksi sanalla laiton, täytyy olla jotain paljon enemmän ja meille enemmän merkitystä. Sana laiton, on siis meille etsintäkuulutettua lainrikkojaa merkitsevä termi, joka sopisi kuin nenä päähän vain muutamille ihmisille. Kansainvälisesti etsityille rikollisille, laittomuuden ihmisille!
Entäpä tuo ajallansa ilmestyy, sanapari. Mitäs se sitten… Ei kaikkivoipa viisaus kirjoita tällaisia lauseita, ellei se tarkoita sitä. Sen pitää olla jälkikäteen sopusoinnussa Raamatun sanan totuuden kanssa.
Jos esimerkiksi sanomme, että Trump on kyseinen AK ja sitten hän korottaa itsensä jumaluuteen jne. niin kun katsomme jälkikäteen Raamatun ennustuksia, niin me emme tunnista näitä alkuunkaan samaksi tapahtuneen kanssa. Siellä on pedosta ja laittomuuden ihmisestä hyvin tarkkoja kuvauksia, kuten että se on aluksi vähäpätöinen. No ei Trump kovin vähäpätöinen ole. Trumpillahan on hallussaan vain maailman historian voimakkain asevoima ja hänen poliittinen mahti on tiettävästi maailman suurin. Noh, jos hän osoittautuu joksikin antikristukseksi, josta moni puhuu, lukematta Raamattua, niin jälkikäteen Raamattu osoittautuisi aivan naurettavaan asemaan kuvauksineen. Ei sinne päinkään!
Laittomuuden ihminen on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikollinen joka piileksii ja ajallansa ilmestyy. Vain tällä tavalla koko lause saa järkeenkäyvän merkityksen!
Jumala ei tee falskeja ennustuksia, eikä kuvaa sanassaan falskeja vertauksia, vaan ne pitää sopia jälkikäteen suoraan sellaisenaan.
Jumalan sana profetioissa ei ole falski ja sinne päin selitettävissä
3
57
Vastaukset
- Anonyymi
Antikrstus kirjoittaa varmaan paljon, koska ei usko muuten ihmisten ymmärtävän.
Kristus sanoi taivasten valtakunnasta ja lapsista jotain.
Aikaa on varmasti vähän. - Anonyymi
Jahas täällä on tilaa, kirjotanpa tänne.
Näin oudon näyn. Ratsastin jättiläismäisellä karhulla Venäjän alueella. Suunta oli itään. Pian karhu pysähtyi, kuin olisi sanonut "tätä toin snut katsomaan, tee jotain tälle, tämän kanssa olen ollut ongelmissa". ja edessä oli jotain vaaleaa, kuin käärme. Karhun pää oli edessä, joten en kunnolla nähnyt, mutta ammuin oliota kohden jousella, enkä osunut, eikä ollut aikomustakaan, vaan vain saada aikaan eloa edessä, että näkisin mistä oli kyse.
Käärme nousi, ja hyökkäsi oikealta kohti. Minulla oli kilpi oikeassa kädessäni, jossa oli kilven ja kotkan kuva ja jotain muutakin, jota en nyt muista. Käärme kammoksui kilpeäni, ja yritti purra alastonta jalkaani. Mieleni voimalla löin päälleni rautaiset ristin tunnuksella merkatut suojat, kun karhu katsoi minua taaksepäin kuin sanoen: "sinun on tehtävä tämä, en itse pysty tekemään".
Karhu katosi maan sisään, ja menin käärmeen taakse, iskien siltä hännänpään miekalla poikki, ja haavoitin ylemmäskin sitä. Käärme kiemurteli ja uhkaili, muttei voittanut minua, kunnes ammuin sitä jousella.
Käärme oli tuskissaan, nuoli sattui erityisen pahasti, ja käärme lähti pakenemaan nopeasti kohti länttä. Samassa karhu nousi maasta niin, että olin samantien sen niskan päällä, ja lähti vihoissaan takaa-ajoon. Sen omia oli lännessä. Juostessaan se ei keskittynyt pitämään yllä vihaa, vaan keskittyi kiirehtimään ajoissa paikalle.
Käärme oli juuri päässyt valitsemaan lännessä uhrejaan, kun karhu kahmaisi omiaan rintansa lähelle. Osa putosi matkasta, ja käärme sähisi vihoissaan karhun nenän edessä, jolloin tiesin tilaisuuteni tulleen, hyppäsin alas, ja iskin miekan käärmeen rintaan, ja käärme kuoli jättäen melkein läpinäkyvän vaalean nestemäisen veren maahan, jota joku venäläinen meni tutkimaan, ja kosketettuaan siihen joutui kuin moraaliseen humalaan.
Karhu nappasi miehen kynteensä, yrittäen vähän ravistaa ainetta pois miehestä, mutta mies tulisi kuolemaan, ja karhu jätti miehen maahan. Mies kuitenkin maahan jäätyään alkoi hohtaa ja nousi lopulta hohtavana valopisteenä taivaalle. Hänen syntinsä tiettävästi oli annettu anteeksi, koska nesteessä kyse oli lähes samasta kuin zombisieni, joka pakottaa kuoriaisen tai muurahaisen tekemään mikä on sienelle eduksi. Näky päättyi siihen.- Anonyymi
Tämän näyn on tarkoitus kertoa ajasta.
Se alkaa toisesta maailmansodasta tämä näyn kertomus.
Sinä katsot asiaa venäjän näkökulmasta, sillä olet sotilas joka ratsastaa karhulla.
Kiinaan päin, sieltä on kommunismin käärme lähtöisin.
Venäjä on vain ratsu väline asioiden kululle, karhu on venäjä.
Venäjä varustautuu, ja sitä se on tehnyt jatkuvasti.
käärme on kommunismi joka on juuri saavuttamassa euroopan, sillä se n aika on, kun karhu on kahmaissut muutamia rintansa lähelle.
Georgia, krim ukraina.
osa putosi matkasta, Brexit.
Käärme vihastui kun Valtioiden kansat alkoivat heräämään todellisuuteen.
Se sähisi karhulle, venäjäpakoitteet.
Tilaisuus on tullut.
Suomi herää todellisuuteen ja huomaa kuinka kansalaisiamme ja lapsiamme aivopestään kommunismin tyyliin.
Ja siksi Suomen tulee toimia.
Ja Suomi toimii, sillä suomalaiset Herätetään näkemään totuus ja he vaativat sitä.
Ja Suomi eroaa sen otteesta!
Koska Suomi, sinä olet se ritari joka tietää ja tuntee totuuden.
Tässä olemme nyt.
Ja kun tämä paljastuu kaikille valtioille, niin venäjälle tulee päättäjille tunnon tuskia menneistä ajoista,
Moraalinen vastuun tunto.
Hän alkaa tehdä Hyvää ja siksi joutuu painostuksen alle muuttamaan mieltänsä ja sitten hänet tapetaan. Hän pääsi taivaaseen, hänestä lähtee liikkeelle liike puolue tms.
Mutta loppuun, se neste on todiste eli todistettavissa oleva, totuus asioista.
Kun se tulee ilmi, totuus asioista, niin se pakottaa ihmisen toimimaan totuuden mukaan, koska sitä ei pääse pakoon.
Herääminen näkemään totuus, on herätys.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381931 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1791915
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91331- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741274RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601260Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157