Virtsavaivaa

Mikä ihme mahtaa olla oikein vialla, kun vessassa on juostava lähes koko ajan. Olen aina ollut kova vessassa kävijä, mutta viime aikoina siitä on tullut ihan mahdotonta. Esimerkki päivä:

-aamulla kun herään heti vessaan
-ennen kouluun lähtöä vessaan
-kouluun päästyä vessaan (matka kestää noin 1h enkä yleensä juo edes mitään aamulla)
-ekojen tuntien jälkeen vessaan (tunnit kestää n.1,5-2 h)
-seuraavien tuntien jälkeen vessaan
-ennen koulusta lähtöä vessaan
-kotona vessaan
-ennen koiran ulkoilutuslenkkiä vessaan (kotona sitä ennen yleensä tunti)
-illan aikan pari kertaa vessaan
-ennen nukkumaanmenoa vessaan
-"parhaassa" tapauksessa vielä yölläkin vessaan ja heti aamulla on jo kova hätä....

Jotakin vialla???
4673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heip, kuulostaa aivan samalta kuin oma tilanteeni, varsinkin tuo aamulla vessassa ravaaminen. Lisäksi hätä tulee melko yhtäkkiä ja pahenee nopeasti, jolloin on jo kiire vessaan... Tätä on jatkunut ehkä pari vuotta.

Luulen, että ainakin osaksi tämä johtuu siitä, että jossain vaiheessa olen jostain syystä "totuttanut" itseni jatkuvaan pissalla käymiseen ja nyt se on sitten jäänyt päälle.

Toisaalta, olen myös kuullut vaivoista nimeltä liikavirtsaisuus tai yliaktiivinen rakko. Mene ja tiedä..

Äänestä

kannattaisi käydä labrassa ottaassa virtsanäyte,voisi olla virtsatientulehduskin.sehän laittaa noin useesti pissattaan.yleensä siinä myös esiintyy kirvelyäkin,kannattaa kysyä.

Äänestä

Noihin oireisiin sopii oikeastaan vain interstitiaalinen kystiitti, tosin monilla kipuja ja pientä verivirtsaisuutta, toinen mahdollisuus on hypotalaaminen diabetes insipidus(di) eli adh:n puute. Di:een usein liitetään runsas juominen ja suuret virtsamäärät mutta näin ei todellakaan tarvitse aina olla. Itselläni oli juuri samanlaista oireistoa kuin sinulla ja Minirin on tuonut suuren avun. Jos virtsa on usein vaaleaa eli laimeaa, vahvistaa se vielä epäilyä di:sta.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi, mistäköhän voisi löytää enemmän tietoa kyseisestä sairaudesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


????? kirjoitti:

Mikä ihme mahtaa olla oikein vialla, kun vessassa on juostava lähes koko ajan. Olen aina ollut kova vessassa kävijä, mutta viime aikoina siitä on tullut ihan mahdotonta. Esimerkki päivä:

-aamulla kun herään heti vessaan
-ennen kouluun lähtöä vessaan
-kouluun päästyä vessaan (matka kestää noin 1h enkä yleensä juo edes mitään aamulla)
-ekojen tuntien jälkeen vessaan (tunnit kestää n.1,5-2 h)
-seuraavien tuntien jälkeen vessaan
-ennen koulusta lähtöä vessaan
-kotona vessaan
-ennen koiran ulkoilutuslenkkiä vessaan (kotona sitä ennen yleensä tunti)
-illan aikan pari kertaa vessaan
-ennen nukkumaanmenoa vessaan
-"parhaassa" tapauksessa vielä yölläkin vessaan ja heti aamulla on jo kova hätä....

Jotakin vialla???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu