Syyskesällä 1939 neuvostoarmeija oli maailman suurin niin miesten kuin panssarivaunujenkin osalta. Oli aika palauttaa tsaarin aikaiset rajat. Sopiva liittolainen piti löytää Euroopasta ja nousukasvaltio tynkä-Saksa vastaperustettuine armeijoineen oli sopivan vaaraton hölmö tähän. Lupaamalla Saksalle sen kaipaaman Puolan käytävän sekä vähän lisää Stalin sai liittolaisen, jonka selän suojassa se saattoi yrittää kaapata Baltian, Puolan itäosan ja Suomen. On huomattava, että NL oli jo aiemmin pettänyt Tsekkoslovakian. Kesällä 1939 Saksa ei ollut vallottanut sotimalla mitään eikä sen nuori armeija ollut mikään uhka NL:lle. Saksalla ei ollut esim. raskaita panssareita.
80 v Stalinin ja Hitlerin aseveljeydestä
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Stalin takasi Hitlerille työrauhan Länsi-Euroopassa ja Hitler Stalinille itä-Euroopassa. Hienosti meni.
Miksihän NL:ssa tai nyky-Venäjällä ei tätä menstyksekästä sodan vaihetta liiemmin muistella.
Ei tosin Saksassakaan.
Vai ei Saksan roistohallinto muistele tätä? No ehkäpä Venäjän roolia vähätellään ja kaikki syyt halutaan itselle.
Tosiasiassa Saksa ajettiin sopimukseen sotapolitiikalla ja provokaatioilla ja sillä, että Länsi lähentyi N-liittoa ja yritti saartaa Saksan toivottomaan asemaan. Sotahan oli joka tapauksessa luvassa Lännen luvattua tukensa Puolalle silloinkin, kun se olisi sodan syyllinen.
Sopimuksella Hitler yritti estää sodan painostamalla Länttä panemaan Puolan kuriin ja jos sotaan jouduttaisiin, niin estää sen laajenemisen suursodaksi
Huomattakoon, että MR-sopimuksella NL:n alue laajeni suurimmilleen siihen astisen historiansa aikana. Vasta sodan päättyminen toi lisää aluetta mm. Itä-Preussin ja Petsamon.
Saksan ja Neuvostoliiton yhdessä toteuttama Puolaan hyökkääminen syyskuussa 1939 ja maan suvereeniuden lakkauttaminen oli ensimmäinen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukainen sotilaallinen toimi.
https://histdoc.net/historia/nichtang.html
Muutama kuukausi myöhemmin, marraskuun 30., puna-armeija hyökkäsi Stalinin käskystä Suomeen, tarkoituksena maamme itsenäisyyden lakkauttaminen ja pakkoliittäminen osaksi Neuvostoliiton kommunismidikatuuria.
"Uutuuskirja Stalinin salaisista mapeista - Diktaattori haaveili Suomen sovjetisoimisesta
Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, ”kansanviholliset” piti vangita."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710182200468729
Myttyyn meni se Kremlin kommunistidiktaattorin suunnitelma Suur-Neuvostoliitosta, eikä koko kommunismikyhäelmää enää näy ajantasaisilla kartoilla.
Putinin mielestä sopimus, joka aloitti II maailmansodan oli aivan OK.
Tuommoseen mieheen ei voi luottaa.
Sotarikollisten sopimus saa Putinin hyväksynnän.
Stalinia ylistetään vieläkin Venäjällä.
Ulko- ja sisäpolittikassakin on Stalinin ajan piirteitä.
Nuoriso ei niitä tunnu hyväksyvän, vaikka aivopesu on kovaa.
Kaivataankohan Saksassa Hitleriä? Edes salaa...