Smurffinsininen Nooa paistui säteilyssä

Mr.K.A.T.

Eräällä foorumilla keskustelin kreationistin kanssa ja hän väitti
meriveden ja sadeveden sekä hyvin tervatun laivansa suojelevan Nooaa
kuumilta kallioilta säteilytyksen aikana (miljardikertaisesti
kiihtynyt radioaktiivisuus saadakseen näyttämään näennäisesti
vanhaa aikaa muutamassa vuodessa). Mutta mulle välähti, että jo
Nooan kehon oma kaliumi (~150 grammaa) sisälsi "muinoin" 11x määrän
nykyiseen 0.0182%:n verrattuna radioaktiivista K-40 isotooppia eli 0.2%
ja se teki Joulen luokkaa eli 150 sekunnissa Sievertin luokkaa.
Nykyihmisessa kalium-40 isotooppi säteilee vuodessa 0.2 mSv (STUK),
Nooan aikaan se olisi ollut miljardikertaisena x 11 kertaistus = 2 200
000 Sievert eli tappavat 5 Sv tulee jo 71 sekunnissa. Alle minuutissa
Nooa ja kumppani steriloituvat. Muutamissa minuuteissa saatu
superletaali annos saa Nooan ja elukat viimeistään 15 minuutissa
yökkäilemään ja voihkimaan, tajuttomina tuupertumaan kannelle
kuin palomiehet Tsernobylin katolla ja hallissa. Kuolevat nopeasti.
Merellä seilaisi ulosteille ja oksennukselle haiseva aavelaiva, jonka
kuolleet matkustajat pimeässä hehkuisivat heikosti Tserenkovin
ydinsäteilyn sinisinä.


Tätä säteilytystasoa tarvitsisi 4.5 vuoden ajan. Jos sen vielä
puristaisi 40 päivään ja yöhön (kallion geologiset kerrokset
tulvassa radioaktiivisine kelloineen), niin
Nooan kehon kalium-40 tuntuisi jo fyysisenä 41 watin "sisäisenä
lämmikkeenä" sen kehon normaalin 100 watin lisäksi. Hänelle tulisi
pieni hiki kuin kuumasta kahvikupillisesta.. jos nyt siinä
helvetillisessä säteilyssä ja pahoinvoinnissa tuota huomaisi.


Vielä pahempaa seuraa:
Sitten laskeskelin että meressä on kaliumia, jota siinä on suolana
380 ppm (380 grammaa per tonni), että meri sisälsi aikain alussa 0.7
ppm kalium-40 isotooppia ja sen säteilyssä vapautuva energia
riittää Nooa-legendan ajassa paitsi nostamaan meren lämpötilan
kiehumispisteeseen, niin kaikitenkin myös kiehuttamaan kilometrit
merivettä hirvittäväksi höyryksi, jos ei kaikkea niin melkoisen
osan. Siis painekattila. Jäähdyttävää sadevettä tarvitseisi 170
kilometrin paksuudelta tai sitä luokkaa, siis hirvittävät määrät.
(Eikä raamattu puhu rakeista tai lumesta tässä). Vesihöyry myös
toimii kasvihuoneilmiön suojavaippana Venuksen tavoin estäen
kuumuutta haihtumasta avaruuteen sen joutusammin kuin nyt
viileästäkään maasta.
Mutta tuossa 17000 barin paineessa kiehumispiste nousisi, pahimmoilleen
374 asteeseen jo 221 barin paineessa.. Lyijykin sulaisi. Puu
ruskistuisi. Nooaa ja elukoita ei varmaan tunnistaisi edes CIA tai
Punainen Risti. Ainakaan DNA:ta ei noista polttavista lämmöistä
säily tunnistettavaksi.


Näissä alustavissa laskuissa en edes ottanut merten miljardeja
uraanitonneja tai kallioiden valtavia uraani ja toriummääriä
huomioon, kallioiden (maasälpä jne) hirveistä kalium-40 määristä
puhumattakaan. Lähin vertauskohta löytysii ydinreaktorin sisältä.


Tappavaa kvantitatiivista tulvalegendaarista dataa. Tarkemmat laskut
saatan innostua esittelemään myöhemmin, jopa webbiin panna
Kreationistin hirvittäviin päänsärkyihini. Talk.originsissa Chez
Whattiinkin artikkeliani ehdoteltiin jo.

4

449

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • squirrel

      Vinkeää totuutta...
      Mutta Nooan täydellinen perimä luonnollisesti teki hänestä ja täydellisistä elukoista säteilynkestäviä.
      Säteilyn lämmössä he sitten paistoivat munia.
      (tai sitten eivät kun perimä joka ohjasi munia on täydellinen niin kai sekin sitten kestäisi säteilyä...)

    • säteily

      tulee näkyviin esimerkiksi vedessä
      (fotonin nopeus ylittää valon nopeuden
      väliaineessa).
      Ilmassa ionisoiva säteily näkyy
      kaasun ionisoitumisesta johtuvana
      kaikista tieteiselokuvista tuttuna
      vihreänä hohteena (toisinaan lähes
      keltaisena, siis ainakin elokuvissa).
      Luulenpa, että Ukko Nooa on loistanut
      lähinnä jälkimmäisellä mekanismilla.

      • Mr.K.A.T.

        Elokuvia ei voi käyttää referenssinä.
        Ne edustaa usein valheellisia perinteisiä kliseitä, jossa putket vuotaa koko ajan höyryä, ihmiset ei käy ikinä vessassa, 2000-luvun tietokonepääte tulostaa 70-luvun 300 bittisellä modeemilla kirjain kerrallaan ja tyhjiössä ihminen muka räjähtää.


      • squirrel
        Mr.K.A.T. kirjoitti:

        Elokuvia ei voi käyttää referenssinä.
        Ne edustaa usein valheellisia perinteisiä kliseitä, jossa putket vuotaa koko ajan höyryä, ihmiset ei käy ikinä vessassa, 2000-luvun tietokonepääte tulostaa 70-luvun 300 bittisellä modeemilla kirjain kerrallaan ja tyhjiössä ihminen muka räjähtää.

        Jokin rata voidaan kiertää niin ja niin monessa parsekissa(esim tähtien sota.)
        Parsek on käsittääkseni matkan mitta.

        Eli kuinka nopeasti juoksinkaan cooperin testini???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe