On varsin huvittavaa seurata näitä VAG/VW-keskusteluja ja niiden tasoa täällä. Niistä paistaa läpi eräs asia, jota en ainakaan itse ikinä ole ajatellut; Volkswagen herättää tietyissä ihmisissä katetutta.
Mitään muuta selitystä en näille päättömille keskusteluille ja konspiraatioteorioille keksi.
Kuten tuossa aiemmin joku kommentissaan totesi, ei kukaan täysjärkinen ihminen jaksaisi täyttää TM:n testissä saatuja tuloksia ja lukemia Excel-taulukkoon ja siten todistella maailmalle miten siinä ollaan keploteltu Golf testin voittajaksi. Joku jopa väitti skannaneensa TM:n talvitestin lämpökuvat ja sitten tietokoneella "todistaneensa" Gofin penkkien olevan jääkylmät! Voi huh-huh! Ei mene vahvasti! Ainut selitys moiselle soopalle on kateus.
Ilmeisesti VW:lle löytyy ihan oma kateusryhmä. Nämä ovat ihmisiä joille vaikkapa BMW:n, Audin. Volvon tai Mersun kadehtiminen tuntuu liian kaukaiselta, koska ovat heille ulottumattomissa olevia automerkkejä. VW sitä vastoin on juuri sillä rajalla, että persaukisella keskivertosuomalaisellakin periaatteessa olisi varaa sellainen hankkia. Tämä jää kuitenkin usein tekemättä, koska rahaa on sen verran niukasti, että se ekstra 2000 euroa jonka joutuisi maksamaan jonkun riisikipon hinnan päälle, jotta saisi saksalaisen auton, on liikaa. Kun sitten naapuri päättää satsata tämän ekstra pari tonnia autonhankintaan ja karauttaa pihalle uudella Golfilla, harmittaa perus-Pekkaa pahasti. Kun vielä autolehtien testit osoittavat että tuolla parilla tonnilla todellakin saa paremman auton, kihahtaa perus-Pekalla kattila yli! Sitten mennään nettiin selittämään maailmalle miksi se Golf itse asiassa on täysi susi ja miten testiryhmä on lahjottu, jne.
Volkswagenin nimi, jonka jopa nämä juntit ovat oppineet tarkoittava saksaksi ”kansanauto”, tuodaan tuon tuosta esiin ja yritetään siihen tukeutuen lohduttautua ja unohtaa, että kyseinen merkki vuosien saatossa on harpannut statusasteikolla täysin eri sfääreihin kuin oma Corolla. Se, että samalla nimellä myydään luksusluokan autoja kuten Touareg ja Phaeton, halutaan visusti unohtaa.
Loppupelissä kyseessä siis taitaa olla jonkinasteinen puolustusmekanismi, oman itsetunnon pönkittäminen ja alemmuuskompleksin hoivaaminen, en tiedä, säälittävää luettavaa joka tapauksessa. Toisaalta melko huvittavaa ja ajoittain jopa söpöä...

Vastaukset 10
Vanhimmat
Juuri persaukiset ne Suomessa ajelee Bemareilla, luotolla ostetaan vanha bemun räppänä ja sit ollaan niin nokkapystyssä kun alla on ehta baijerin paskaratas.
Käytkö Tavi useinkin laittamassa tämän saman tekstin tänne? Ei ollu muuten eka kerta. Taitaa sulla velliperse olla äitiä ikävä aina kun joudut olemaan koulussa.
toi alkuperäinen kirjoitus on täyttä totta, noin se elävässä elämässä menee.
Joo, ei tuota kovin pitkälle tarvitse lukea. Yritä nyt hyvä mies rauhoittua ja yritä irrottautua noista skitsojutuistasi. Söpöä kirjoituksessasi oli;että joku on kateellinen kansanautolle. Sillä parilla tonnilla merkkikorjaamo tekee takuutöitä, on nääs tämä kansanauton laatu kyllä tiedossa. Vain maanantaina kootaan autoja kansanauton tehtaalla.
Vaikka lähes luen itseni noihin "persaukisiin keskivertosuomalaisiin", näitä juttuja lukeneena ajattelen juuri noin ja olisin sen tänne kirjoittanutkin ellen olisi siinä niin huono.
Sano vielä näille junteille mikä on konspiraatio (itse tiedän kyllä), etteivät ala kuvitella sen olevan joku Volkkarin ominaisuus joka puuttuu Toyotasta.
Teoriahan se on tuokin
Kyllä tuo pätee ihan täysin kaikkiin uusiin autoihin, kun naapuri ostaa uudemman, alkaa vituttaa. Olen kuitenkin kanssasi erimieltä tuosta vw:stä. Voi olla että perus-pekat kadehtivat golffareita ja passattien omistajia, mutta itse huollosta työskentelevänä voin sanoa, että ei nuo autoja kummempia ole. Merkkejä vertaillessa (siis tekniikalta ja oman kokemuksen pohjalta) ei volkkarit tarjoa enempää muuta kuin tuota hintaa. Ominaisuuksiin ja varusteisiin nähden hinnat onkin todella pahasti yläkantissa. Lisäksi nämä harmittavat pikkuviat on laskeneet merkin arvostusta ainakin ammattipiireissä. Mutta tosiaan tuota hintaa laskemalla auto saattaisi saavuttaa Suomessa enemmänkin suosiota. Enkä yhtään ihmettele perus-pekkoja, jotka ostavat tuon esim. tuon toyotan, rahastahan siinä on kyse, ja uskoisin että nimenomaan siitä, ettei tyhjästä kannata maksaa perusteetonta hintaa. Jälleenmyyntiarvokin näillä merkeillä on samaa tasoa, mainitsemassasi "riisikipossaa" jopa hieman parempi kuin golfissa.
En usko että tässä on kyse kateudesta, muutenhan asian voisi kääntää päinvastoinkin. Volkswagenilla ajavat käyvät ruikuttamassa Toyota palstalla ja päinvastoin, kyllä tässä on kyse toisten ärsyttämisestä ja siinähän autoasioissa on helppo onnistua.
Eiköhän annettaisi kaikkien ajaa ihan sillä merkillä josta pitää, turha sitä on mennä sönköttämään asioista joista ei ole minkäänlaista käytännön kokemusta! Monien kirjoittajien tieto perustuu muiden kirjoituksiin, harvalla on siis todellista tietoa tai ammattitaitoa lytätä toista merkkiä.
Molemmilla merkeillä on omat paskat- ja hyvätpuolensa, niinkuin meillä kaikilla.
......paras kirjoitus aikoihin. On se kumma, että pokatusta pellistä ja valetusta muovista kyhätystä autosta saadaan näin paljon juttua ja suurelta osin täysin turhaa.Olisikohan syytä tarkentaa elämän katsomusta, laajentaa näköaloja ja suvaita vähän enemmän.
nämä jutut menee jo liian fanaattiseksi, eiköhän vetäistä käsijarru päälle ja mietitään hetkinen.
Ootsie hyvä mies mänt ostamaa voksvaakenin ja nyt kaikki sinnuu sii pilkkajaat?
Mut minkä sil tekköö, pilkaha se ansaitseekii.
on vissi perä. Olen kanssa yllättynyt tästä VW-hässäkästä siinä mielessä että aikanaan olen myhäillyt tyytyväisenä tietäen että se ei merkkinä herätä mitään intohimoja kuten opelkaan. VW on kyllä aika tietoisesti pyrkinyt kohottamaan imagoa tekemällä luxus-autoja sekä osallistumalla jopa moottoriurheiluun. Tähän asti se on ollut Audin heiniä.
Toisaalta 25 vuotta sitten, ennen kuin Audi aloitti saman pelin niin eihän sitäkään arvostettu mitenkään korkealle brändinä. No voipa ostaa seuraavaksi samantien Audin kun imagoilla ei ole enää paljoa eroa...