Lasten kohdalla luku on peräti 42%, eli kyllä tässä jonkinlaisesta väestönvaihdosta näyttää olevan kyse.
Ja miltä tilanne näyttää 20- tai 50-vuoden päästä, onko etniset saksalaiset silloin vähemmistönä? Tämä ei missään tapauksessa tiedä hyvää.
Ja miltä tilanne näyttää 20- tai 50-vuoden päästä, onko etniset saksalaiset silloin vähemmistönä? Tämä ei missään tapauksessa tiedä hyvää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tässä pientä pohdintaa aloittajan aiheesta:
https://mvlehti.net/2016/03/21/2015-saksaan-ja-euhun-tulleiden-laittomien-siirtolainen-todellista-maaraa-ei-tiedeta/
Joku lähde väitteelle olisi kiva. Onhan se pelottavaa, jos puolalaiset ja italialaiset menevät ja tekevät töitä Saksassa. Hemmetti, siellä on jopa EU:n ulkopuolelta tullut muutama töihin.
Hyvä Saksalle.
YLE:n Saksan-jutussan mainitsi, että neljännes väestössä on mamutaustaista. Uskot kai mielilähdettäsi?
Ja mitä tarkoitat "Saksalla"? Saksalaista kansaa, kulttuuria, uskoa ja perinteitä? Vai Saksan taloutta? Vai Saksan maa-aluetta? Vai Saksan hallintojärjestelmää?
Tiedoksi. Saksa-nimi on abstraktio. Se ei sinänsä merkitse yhtään mitään. Saksa ei ajattele eikä tunne mitään. Ei siis edes "hyvää".
Rotta käyttää tuota valta- eli valhemediamme harhauttavaa retoriikkaa. Kuten "poliisi on jotain mieltä"? tai "Suomi on jotain mieltä"? Epämääräistä maalailua...
Tässä aitoa ja alkuperäistä Saksaa. Onko epäselvää?
https://www.youtube.com/watch?v=lSHCwIXON9c
Hyvä+lähde.+Enemmän+olisi+kiinnostanut+tuo+42%,+sitä+kun+ei+helposti+löytynyt+Wikistä.+Toki+aika+paljon+paluumuuttajia,+puolalaisia,+turkkilaisia,+italialaisia,+jne.+saksassa+asuu.+Ja+tietysti+jos+edes+toinen+vanhemmista+on+joku+noista,+niin+sitten+on+mamutaustainen.
Saksalla+tarkoitan+tässä+yhteydessä+ennen+kaikkea+saksalaisia.+Saksalaiset+hyötyvät+kulttuurin+ja+talouden+edistymisestä.+Hallintojärjestelmään+tai+maa-alueisiin+maahanmuutolla+on+aika+pieniä+vaikutuksia.
Saksa ei hyödy mitenkään miljoonien turkkilaisten maassa oleskelusta. Monokulttuurinen maa rodullisesti on aina parempi kuin sekasikiömaa. Tämän huomaa Japanista. Suomessa tunnelmaa on pilannut ruotsinkielisten asema. Itsenäinen valkoinen Suomi jossa olisi rento tunnelma Tanskan malliin olisi paras.
Tietysti hyötyy. Työntekijät ovat hyödyllisiä.
Roturoskaasi en ota kantaa.
Tiedotan.
Olen+jo+muutaman+kerran+kirjoittanut+palstoille+siitä+kuuluisasta+ranskalaisekonomistin+laskelmasta,+jonka+mukaan+mm.+Ranska,+Saksa,+Italia,+Hollanti+ja+Belgia+muuttuvat+muslimienemmistöisiksi+35+vuodessa+Ja+tietysti+ennen+sitä+mamuenemistöisiksi!+
Muuttuminen+johtuu+pelkästään+syntyvyyden+eroista.+Niin+suuri+on+kumuloitumisen+vaikutus,+kun+puhutaan+vuosikymmenistä!+Tuo+ekonomisti+ei+edes+ottanut+huomioon+uusia+muslimeja,+joita+aina+vaan+virtaa+lisää+Länsi-Eurooppaan.
Ps.+Ruotsi+muuttuu+nopeiten,+koska+siellä+muslimien+osuus+väestöstä+on+suurin+eli+8,5%.+Noissa+mainituissa+maissa+"vain"+n.+5%.
Luonnollista kehitystä.
Tosiasiasioiden kanssa opittava elämään.
Ei ruikutus ainakaan auta.
Muutos voi olla maalle eduksi.
Millä tavalla on eduksi että:
-Sharia-laki tulee vallitsevaksi
-Kristityt ja muut uskontoryhmät tulevat syrjityiksi, kuten Andaluciassa oli ennen "reconquistaa"
-Maa menee sekasortoon
-Valkoisia murhaillaan
-Naisia raiskaillaan
-Homoja putoilee katoilta ja hirtetään nostureihin
-Ateisteja vainotaan
-Rikollisjengit taistelevat reviireistään
-Autot palaa öisin
"...kuuluisasta ranskalaisekonomistin laskelmasta..."
Osaat varmaankin antaa tähän laskelmaan myös viitteen. Mikään MV-median öyhötys ei kelpaa. ;)
Kuinka paljon kehitysmaamuslimeita ja kehitysmaamuslimitaustaisia Islamin paivojia on nykyään saksassa. Onko jo yli 10miljoonaa.
Lopettakaa saksalaisten autojen ja jääkaappien ostaminen. Niillä rahoitetaan jihadistista matuvyöryä Eurooppaan ja myös Suomeen.