Ongelma ei ole turvapaikan hakeminen

Ongelma on hakijoiden valehtelu ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jääminen Suomeen.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Turvapaikan hakemisen mahdollisuus ja turvapaikan antaminen niille, jotka sitä tarvitsevat, kuuluvat sivistysvaltiolle. Siis kaikille todellista apua tarvitseville vainotuille.

Ongelma onkin siinä, että kaikki eivät ole turvapaikan tarvitsijoita ja valehtelevat taustansa. Sosiaalisin ja taloudellisin perustein kukaan ei tarvitse turvapaikkaa.
Hätään avun saanut ei joukkoraiskaa lapsia , puukottele viattomia ihmisiä, ryöstä eikä purnaa, kun henki on säilynyt.

Jos joku viis veisaa yhteiskunnan säännöistä, häntä ei ole pakko väkisin suojella vaan voidaan palauttaa maahansa. On turha miettiä rikollisen kuolemantuomiota heidän omassa maassaan, jos henkilö on tehnyt jotain rikollista, josta tulee tuomio.
Turha kenenkään on paeta tekemiään murhia tai raiskauksia ja anoa turvapaikkaa muualta.

Asia on toinen, jos vaino ja kuolema uhkaavat mielipiteen, rodun tms. vuoksi vaikkapa kristityksi kääntymisestä tms.
Mutta tällainen vaino ei tunnukaan näitä edistyksellisiä vaivaavan, vaikka maassa olisi järjestelmä, joka kieltää kuoleman uhalla luopumisen vaikkapa islamista.

Onko yksikään Vihreiden edustaja noussut koneessa seisomaan sen vuoksi, että kristinuskon vuoksi vainottu on palautettu vainoojiensa luo?

Äänestä
  • Eipä ole noussut yksikään vihreä tuon takia konmeessa seisomaan. Äärettömän kaksinaamaista ja tekopyhää sakkia vihervasemmisto.

    Äänestä

  • Mikä velvollisuus meillä on elättää kaikki jotka kääntyvät kristityiksi? Jos on velvollisuus, niin eikö silloin olisi velvollisuus palauttaa muun uskonnon kannattajat takaisin kotimaihinsa. Ei pidä sallia muualla maailmassa eriarvoistamista, jos meillä pitää sallia kaikki mitä joku ilkeää esittää. Joku ihmissyöjä tulee tänne, ja vaatii ihmisravintoa itselleen, niin meidänkö on se sallittava hänelle?

    Äänestä

  • Entä jos hän on jo aikaisemmin kääntynyt kristinuskkoon tai jo hänen esivanhempansa ovat olleet kristinuskoisia muslimimaassa ja joutuneet sen uskonsa vuoksi vainon kohteeksi?

    Ymmärrän, ettei se paljoa kiinnosta jotain edistyksellistä ateistia, mutta valtaosa suomalaisista ei ole ateisteja.

    Äänestä

Oikeusvaltiossa turvapaikkastatuksen hyväksikäyttö olisi rikos avuntarvitsijoiden ihmisoikeuksia kohtaan.
Mutta oikeusvaltiohan Suomi ei ole, koska tämä vääryys sallitaan.

Äänestä

Ongelma on suomen hallitus joka ei osaa sanoa EI.

Äänestä
  • Onko meillä muukin kuin tämä nukkehallitus.

    Äänestä

  • Pian hallitus kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja uudet vaalit tulevat ja sitten Suomessa sanotaan EI tälle järjettömyydelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pian hallitus kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja uudet vaalit tulevat ja sitten Suomessa sanotaan EI tälle järjettömyydelle.

    Jokohan virheitä äänestäville helsinkiläisille pissiksille on selvinnyt että itse ovat sitä kansanosaa mitä nämä niin sanotut pakolaiset mielellään käyttävät seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen halusivatpa nämä pissikset sitä tai eivät?

    Äänestä

Panta oitis jokaiselle tp-hakijalle ja valheenpaljastustestit käyttöön niin säästyy veromarkkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ongelma on hakijoiden valehtelu ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jääminen Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu