Etenkin feministit kannattavat itsekkäästi aborttia eivätkä tajua, että sikiö on elävä olento, jolta abortissa viedään tulevaisuus. Elämä kuuluu kaikille eikä pelkästään feministeille. Sen takia ihmetyttää se, kun ovat äänekkäästi vaatimassa aborttioikeutta tajuamatta, että pelkästään heistä ei ole kyse kun päättävät tehdä abortin. Abortti on lapsen murha eivätkä ei toivotun raskauden takia abortin tekevät ole parempia kuin murhaajat. Onneksi on kunnollisiakin naisia, jotka vastustavat aborttia
Miksi tehdä abortti
2
158
Vastaukset
- Anonyymi
Adoptiokin on keksitty. Jotkut ajattelevat, että abortti on pienemmän riesan tie. Ainoa hyvä asia abortissa on, ettei sellaisia( feministejä) synny enempää
- Anonyymi
Feministien ajatus taitaa olla se, ettei alle 20-viikkoinen sikiö ole vielä "oikea" ihminen. Eihän se selviäisi kohdun ulkopuolella. Eli vaikka alkio ja sikiö on ihminen geneettisesti, sitä ei sen kehittymättömyyden takia lasketa ihmisoikeuksien piiriin.
Tosin kuuluuko sikiö sitten eläinten oikeuksien piiriin? Eläinten oikeuksissa on muistaakseni sellainen kohta, jossa eläimelle annetaan oikeus "syntyä ja kehittyä luonnollisesti". Voidaanko siis ajatella, että ihmissikiö on jollain eläimen "kehitysasteella", jolloin sillä on joka tapauksessa oikeus elämään.
Voidaan myös pohtia sitä, millaisen ja minkä ikäisen eläimen arvoinen ihmissikiö voisi olla feministien mielestä. Onko alkio esimerkiksi yhtä arvokas kuin vastakuoriutunut kana? Jos feministit vastustavat munakanaloiden tapaa heittää kukonpojat elävinä silppuriin, silloin heidän pitäisi vastustaa aborttia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096756Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884401L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453709TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133110Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281718- 661128
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551103- 91089
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991084Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481060