Vain tiedotus enää ylläpitää kieliharhaa!

Tunnetusti RKP:lle ja muille svekotahoille julkinen tiedotus on kaikki kaikessa. Kun ruotsin kielen merkitys vain vähenee, niin tiedotuksen merkitys sen kuin lisääntyy.

Eli kyltitykset ja kuulutukset ovat tulleet yhä tärkeämmiksi keinotekoisen kaksikielisyyden illuusion ylläpitämisessä. Esim. juna-asemilla ja junissa kuulutetaan sitkeästi ruotsilla, vaikka se on aivan turhaa.

Rusut ovat lähes kaikki täysin kaksikielisiä eli ymmärtävät suomea hyvin. Sen sijaan nopeasti kasvava mamuväestö ja turistitkin tarvitsisivat nimenomaan englanninkielistä tiedotusta.

Kun siis ruotsinkielisyys vähenee, niin kielikuplaa vain suurennetaan. Eli kupla jatkuvasti ohenee. Mihin se voi ainoastaan johtaa? POKS!
13<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niiinpä. Olen parikin kertaa todistanut junassa erikoista näytelmää.

Pieni lapsi ihmettelee, kun kuulee ENSI kerran jotain vierasta kieltä puhuttavan suomen lisäksi. Tarkoittaen ruotsinkielistä junakuulutusta.

Siten lapsen vanhempi ihan osaa kertoa, että koska Suomi on kaksikielinen maa. Lapsen ilme on näkemisen arvoinen! ;-)

Todellakin pitää paikkansa sanonta, että totuudet tulevat lasten suusta...

1Äänestä
  • Pikkulasten kuulukin ihmetellä maailmaa. Näin he oppivat asioita. He ovat avoimia eikä heillä ole ennakkoluuloja eri kieltä puhuvia kohtaan. Nykylapsille monet eri kielet ovat muutenkin luonteva osa heidän maailmaansa jo päiväkodissa.

    2Äänestä

Fiksut opettelevat kieliä, juntit eivät. Ne vain märehtivät mikä on pakollista ja mikä ei.

2Äänestä
  • Aivan. Ja monikielisissä maissa ihmiset osaavat usein monia kieliä, mutta näissäkin maissa viralliset ilmoitukset ja katukyltit ym. laitetaan maan kielillä,totta kai. Tätä on monikielisyys. Joillekin se on uhka, useimmille täysin luonnollinen asia

    2Äänestä

  • Nimenomaan! Siksi todella harmittaa, että osaan vain vaillinaisesti (itseopiskeltua) saksaa, vaikka parempaa taitoa tarvitsisin jatkuvasti työssä ja harrastuksissa liittyen. Työn päälle ei pysty tehokkaaseen itseopiskeluun.

    Sensijaan osaan hyvin vuosikaudet päähäni kouluiässä paukutettua ruotsia.
    Sille ei vain ole ollut juuri lainkaan käyttöä koulun jälkeen.

    1Äänestä

  • Et muka ole tajuavasi koko kielikeskustelun ideaa, vaikka täällä kirjoittelet?

    Pakkoruotsi nimenomaan vähentää ratkaisevalla tavalla suomalaisten kielten osaamista, koska se vie tilan pois siltä toiselta vieraalta kieleltä englannin lisäksi!

    Pakkoruotsin tilalla luettaisiin siis MONIA maailmankieliä ja pienempiäkin kieliä. Ja myös sitä ruotsia!

    Oletko niin fiksu, että tajusit idean?

    1Äänestä

  • 1. Kieli on työkalu, ei itseisarvo.

    2. Työkalun mielekkyys on siinä, mihin sitä tarvitaan.

    3. Ruotsin sijaan saksa on laatutyökalu (suomenkieliselle)

    4. Saksan osaaja suorittaa tarvittaessa suomenruotsin virastopakkokokeen kuin vettä vaan

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Kieli on työkalu, ei itseisarvo.

    2. Työkalun mielekkyys on siinä, mihin sitä tarvitaan.

    3. Ruotsin sijaan saksa on laatutyökalu (suomenkieliselle)

    4. Saksan osaaja suorittaa tarvittaessa suomenruotsin virastopakkokokeen kuin vettä vaan

    Saksa+ja+ruotsi+ovat+ne+kielet,+joita+Suomen++vientikaupassa+kysytään+eniten+tällä+hetkellä.+Ihan+turha+lähteä+kieltämään+totuutta+tässä+asiassa.Olen+itse+ollut+kahdessa+yrityksessä,+jossa+tehtiin+Ruotsin+vientikauppaa.+Minulta+suomenkielisenä+edellytettiin+ruotsin+osaamista,+mutta+ei+täysin+sujuvaa+sellaista.+Neuvottelut+hoiti+äidinkielen+puhuja+tai+muu+täysin+sujuvasti+ruotsia++osaava.Näissä+keskusteluissa+tällä+palstalla+unohtuu+tyystin+sellanen+tosiasia,+että+kieliataito+ei+ole+joko+0%+tai+100%,+vaan+se+on+usein+näiden+lukujen+väliltä.+Usein+pienikin+kielitaito+on+etu,+etenkin+kun+haetaan+vientiyrityksiin+työntekijöitä.Siksi+se,+että+joku+väittää,+ettei+oppinut+mitään+kieliä+"pakkoruotsin"+takia,+on+ihan+puuta+heinää!

    2Äänestä

  • Kyllä fiksut opettelee, mutta ei ruotsia.

    Äänestä

Niillä on hintsua millä ne palkkaa nettiinki näitä trolleja, varmasti ovat "voidelleet" heikkotahtoisia suomenkielisiä poliitikkoja, kuten Lipponen joka aiheutti kielilaeillaan suomenkielisille peruuttamatonta (ellei aleta korjata nyt) vahinkoa, mutta saipahan äijä kaasuputkidiilisuojatyöpaikan

Äänestä

Kupla sihisee jo, ja poksahtaa jossain vaiheessa.

Äänestä
  • Ja se on todella hyvä juttu.

    Äänestä

Ruotsin kieliset palvelut pois vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tunnetusti RKP:lle ja muille svekotahoille julkinen tiedotus on kaikki kaikessa. Kun ruotsin kielen merkitys vain vähenee, niin tiedotuksen merkitys sen kuin lisääntyy.

Eli kyltitykset ja kuulutukset ovat tulleet yhä tärkeämmiksi keinotekoisen kaksikielisyyden illuusion ylläpitämisessä. Esim. juna-asemilla ja junissa kuulutetaan sitkeästi ruotsilla, vaikka se on aivan turhaa.

Rusut ovat lähes kaikki täysin kaksikielisiä eli ymmärtävät suomea hyvin. Sen sijaan nopeasti kasvava mamuväestö ja turistitkin tarvitsisivat nimenomaan englanninkielistä tiedotusta.

Kun siis ruotsinkielisyys vähenee, niin kielikuplaa vain suurennetaan. Eli kupla jatkuvasti ohenee. Mihin se voi ainoastaan johtaa? POKS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu