Mitä mä oikein näin?

Anonyymi

Pohtustan nyt tässä, ettei minulla ole varsinaista uskoontulemisen kokemusta, ja tuskin olen elävässä uskossa, miten sen sitten kukin haluaa määrittää. Olen pidemminkin etsikkoajalla, ja tavallaan kallistun sille puolelle, että Jeesus on pelastaja ja Jumala on olemassa. Olen kuitenkin luonteeltani aika skeptikko, ja 30 vuotta olen tätä asiaa miettinyt monelta kantilta.

Mutta asiaan. Viime yönä heräsin ja yritin nukahtaa uudelleen. Elämäni ahdistavat asiat pyörivät päässäni. Aloin rukoilla ja ajattelin, että Jeesus on voittanut tämän maailman. Sitten tavallaan "näin" helvetin tai paholaisen, siis se kuva puski ihan kummasti mieleeni. En yleensä kuvittele sellaisia, mille helvetti voisi näyttää tms. Samoin tunsin ennen tuota näkyä kuin maailman pehmein vaate olisi puettu ylleni, ja siinä oli niin hyvä olla. Ei siis yhtään minulle normaalia. Mitä ajatuksia nämä herättää teissä?

19

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkennan vielä tuota viestiä, että se pehmeys tuntui Jumalan läsnäololta, taivaalta tms ja sen jälkeen tuli vastakkainasetteluna tuo "helvetti".

    • Anonyymi

      Lähdetään siitä, että kokemuksesi on sinun – ja sitä on muiden vaikea mennä mestaroimaan.

      Itse olen ollut elävässä uskossa yli 25 vuotta. Päivääkään en ole katunut – vaikka lähes päivittäin uskostani saan ”maksaa hintaa”.

      Palstatila ei riitä kertomaan, miksi koen että elämme tämän aikakauden päättymisen lähes kalkkiviivoilla; on Jumalan suurta armoa, että Hän vielä jaksaa odottaa – joitakin pelastukseen.

      Muista se, että päänusko ei pelasta. Kristus tuli vapahtamaan syntisiä – ja se prosessi vaatii tietyt askeleet, joita ilman et uudestisynny: http://www.JeesusOnHerra.com/Pelastettu.htm

      • Anonyymi

        ÄLÄ sepusta omiasi, Raamatussa sanotaan että vaikka kuolin vuoteerllaan otta jumalan vastaan saa piletin taivastenvaltakuntaan, viimeisellä tuomiolla,kaiketi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ sepusta omiasi, Raamatussa sanotaan että vaikka kuolin vuoteerllaan otta jumalan vastaan saa piletin taivastenvaltakuntaan, viimeisellä tuomiolla,kaiketi.

        Mistä ihmeestä päädyit tällaiseen kommenttiin?

        Mikä muka oli sepustusta?

        ET UUDESTISYNNY, ellet ensin tunnusta olevasi syntinen, tee parannusta ja ota uskossa vastaan HERRAA Jeesusta.

        Luepa tarkkaan Raamattusi ja huomaa, että juurikin viimeiselle tuomiolle (Suuri Valkea Valtaistuin) nousee vain kuolleita.

      • Anonyymi

        JeesusOnHerra, tuliko raamatusta joskus luettua kohta, jossa puhutaan itsensä suosittelemisesta?

    • Anonyymi

      Minä uskon että sait rukousvastauksen unessa.
      Vaikuttaa että Jeesus suojasi sinut ja antoi sinun nähdä että vihollinen on todellakin olemassa, sait kokea että Herralla on voima suojata sinut ja Hän suojaa jos haluat.
      Voisit rukouksessa kysyä Jumalalta mitä näit ja kertoa että haluat Hänen turvaansa.
      Pyydä anteeksi syntejäsi ja usko Evankeliumi. Pyydä saada syntyä uudelleen, pyydä Häntä muuttamaan sinussa mitä muuttaa tarvitsee.
      Siitä se elävän uskon matka alkaa.
      Tervetuloa perheeseen!

    • Anonyymi

      Vau.

      Kun aloit "ajatella" eli rukouksen aikana itse asiassa uskostasi käsin (sulla on uskoa, huomaatko) _julistaa_, että pahat asiat ovat "maailmasta", jonka Jeesus on voittanut --> Sulle puettiin heti voittajan asu päälle ja sait nähdä miltä kaikelta Jeesus itse asiassa sinut pelasti ja minkä kaiken Hän voitti! Huikea uni, onneksi olkoon ja tervetuloa Jumalan perheeseen myös mun puolestani! Oot syvällinen joten tuskin tähän päättyivät yölliset näkysi.

    • Anonyymi

      Näit painajaista

    • Anonyymi

      Vaikea sanoa ja ehkä ei ole tarpeellistakaan sanoa enempää siitä, mitä näit. Mielestäni on kuitenkin hyvä ymmärtää, ei kyse ole oikeastaan siitä uskooko Jumalan ja Jeesuksen olevan olemassa, vaan siitä minkä puolen valitset.

      "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.""
      Joh. 3:19-21

      • Anonyymi

        aloittajahan on saanut jo Jeesuksen armon, koska koki Pyhän Hengen, Jeesuksen läsnäolon.

        vieläkö joku koettaa vaikeuttaa: "pitää" tehdä sitä, ja tätä, mennä, lukea, jne.

        Jeesus voi kohdata ketä tahansa ihmistä, vaikka henkilöllä ei olisi edes minkäänlaista lukutaitoa, "oppi", kysymyksiä, ym.

        Jeesushan sanoo evankeliumissa: "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä"

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16067598/ratkaisukristillisyyden-vaaryys

      Raamatun oppia oli sitten, että pelastusta ei saada teoilla. Sitä vaan ei tunnu moni hyväksyvän - varsinkaan näiden ihmisten keskuudessa, jotka opettavat: pitää tehdä tätä ja tuota, pitää hyväksyä, pitää kääntyä, pitää ottaa vastaan. Kaikki tämä on tekemistä. Raamatun oppi: pelastusta ei saada teoilla.

      • Anonyymi

        lahkot ei ainakaan usko kenenkään "uskovaisuuteen", jos et mene Tunnusta Lahkoo !!

        ("tunnusta väriä")

        se siitä, "uskon tunnuksesta"

      • Anonyymi

        >>Raamatun oppia oli sitten, että pelastusta ei saada teoilla. Sitä vaan ei tunnu moni hyväksyvän - varsinkaan näiden ihmisten keskuudessa, jotka opettavat: pitää tehdä tätä ja tuota, pitää hyväksyä, pitää kääntyä, pitää ottaa vastaan. Kaikki tämä on tekemistä. Raamatun oppi: pelastusta ei saada teoilla.<<

        Totta. Pelastusta ei todellakaan saada teoilla, jossa esimerkiksi kannetaan vauva kasteelle.

        Sen sijaan ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle, sanoo raamattu.

        "...TEHKÄÄ parannus ja USKOKAA evankeliumi." Tässä ovat Jeesuksen omat ensimmäiset käskyt ihmisille (Markus 1:15), teonsanat, eli kehoitukset siitä, mitä ihmisen pitää TEHDÄ. Kiellätkö Jeesuksen omat käskyt?

        "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa ..." jne.

    • Anonyymi

      "ratkaisukeskeisyys": tehdään omassa sydämessä.

      • Anonyymi

        Nimenomaan omassa sydämessä. Kukaan ei voi tulla Jumalan luo, ellei Jumala ensin vedä (=etsikkoaika). Uskon herääminen voi tapahtua joskus lähes huomaamatta, kun ihminen päästää irti ja antaa Jumalalle mahdollisuuden. Kun minä tulin uskoon, niin se tapahtui yksin ollessani. En mennyt herätyskokoukseen, nostanut kättäni ja pyytänyt esirukousta. Annoin vain periksi Jumalalle, joka kutsui minua. Siitä kaikki alkoi ja on kestänyt yli 40 vuotta.

        Jotkut ovat tarkkoja siitä missä järjestyksessä toimitaan. Ensin pitää tunnustaa synnit jne.. Ihminen joka huomaa olevansa syntinen, on jo kääntynyt sisimmässään Jumalan puoleen. Eihän sellaista huomiota ei voi tehdä kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Usko, joka on Jumalan lahja, tulee ennen tekoja, sillä teot ovat uskon hedelmää.

        Vaikuttaa siltä, että aloittaja on jo sydämessään kääntynyt Jumalan puoleen. Sillä kukaan ei voi sanoa sydämestään "Jeesus on voittanut maailman" kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.

        Olet aika erikoinen tapaus. Oletko kuitekin jossakin herätysliikkeessä, koska tämä kirjoitus on sen alla?

        Raamattu todistaa, ettei ilman toista ihmistä voi tulla uskoo. Usko tulee kuulosta ja kuulo saarnatun sanan kautta. Jeesus perusti seurakunnan, johon antoi Pyhän Hengen ja taivaan valtakunnan avaimet, eli syntien anteeksiantamisen vallan ja voiman. Vaikka Saulus tapasi Jeesuksen matkallaan kiinniottamaan kristityitä, ei hän saanut syntejään anteeksi. Tarvittiin yksinkertainen kristitty Ananias.

        Tuhlaajapoika päätti palata Isän kotiin. Isä tuli vastaan. Poika tunnusti, että oli tehnyt syntiä taivasta(seurakuntaa) vastaan ja sinun (Jumalan) edessäsi. Isä ei pukenut poikaa, vaan armahti häntä. Palvelijat pukivat ja veivät Isän huoneeseen, jossa täpettiin syötetty vasikka(Kristus) ja syötiin ja riemuittiin.

        Luther opettaa, että jos tahdot löytää Jumalan, niin etsi ensin seurakunta. Tarkkaile siellä, miten he opettavat ja elävät. Kuinka voisit tietää missä Kristus on, jos et tiedä missä hänen uskovaisensa ovat. Jeesuskin sanoo: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan.

        Olet siinä oikeassa, ettei mitään voi tehdä ilman uskoa, sillä se ei ole Jumalalle otollista. Uskossa tulee korjata pahat tekonsa. Uskosta lähtevät myös kaikki hyvät työt.

        annetaan nyt vaan sen lutterin ja leevinkin olla sivussa tässä avauksessa !

        lestaopeilla ei aukene mikään ovi yläkertaan.

    • Anonyymi

      Etsi joku joka ymmärtää uudestisynytmistä ja pyydä häntä rukoilemaan ja johdattamaan sinua. Sen voi kokea yksisnkin kun vain pyytää Jeesusta tulemaan sydämmeen ja tunnustaa sen jälkeen se sitten jollekin. Raamattu sanoo että sydämen uskolla tullaan vanhurskaakai ja suun tunnustuksellal pelastutaan. Roomalalaiskirje 10:9. . Tässä linkissä nainen kamppaili tämän ongelman kanssa 4 vuotta ja kävi kirkoissakin ja tiesi silti koko ajan olevansa ulkona ja lopulta löysi erääm joka johdatti hänet uudestisyntymään ja elämä muuttui. https://www.youtube.com/watch?v=O3BexjvIT8s

    • Anonyymi

      Pitäisi ottaa käsittelyyn aihe, miten voit oppia tuntemaan Raamattua. Linkissä siitä joitain perusasioita:
      https://youtu.be/aawQgJvDAqo

      Video on vain pieni alkusoitto aiheeseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe