Piispa Laajasalo hiljaakin hiljaisempi

Yllättävän vähäpuheiseksi, tuo muuten niin hyvällä moottoriturvalla varustettu Laajasalo, nyt heittäytyy. Ilman ulkopuolista tutkimuspyyntöä, ei Laajasalon taannoinen kirjanpitomöhlintä olisi koskaan paljastunut.

Tässä on itse asiassa eväät vieläkin suuremmalle keissille. Onko pankki ollut tavallista hövelimpi saataviensa suhteen, vai onko tässä jopa takaajan Finnveran (Suomen valtion) varoja käytetty kattamaan pankin tappiota?????

Kauppalehdestä:
”Piispa Teemu Laajasalon yhtiö purettiin – annettiinko satojentuhansien eurojen velat anteeksi?”
”Piispa Teemu Laajasalon omistama TL Opetus Oy asetettiin selvitystilaan joulukuussa 2018. Yhtiöllä oli kesäkuussa 2018 vierasta pääomaa eli velkaa kaikkiaan 399 000 euron edestä. Tästä noin 227 000 euroa oli velkaa pankeille tai muille rahoituslaitoksille ja loput Laajasalolle itselleen.
Lopputilityksessä 30. kesäkuuta 2019 velkaa ei enää ole lainkaan. Tilinpäätöksessä kerrotaan, että yhtiön velat on järjestelty uudelleen tilikauden aikana ja yhtiö on ollut velaton lokakuusta 2018 lähtien. Tästä velkojen uudelleenjärjestelystä muodostuivat liiketoiminnan muiksi tuotoiksi listatut 442 000 euroa.
Onko yhtiö saanut velkansa anteeksi rahoituslaitoksilta? Tähän eivät Teemu Laajasalo tai selvitysmies anna vastausta.
”Yritys on vapaaehtoisen selvitystilan jälkeen purettu. Julkiset tiedot löytyvät PRH:sta [patentti- ja rekisterihallitus]. En kommentoi muuten entisen yrityksen asioita”, Laajasalo toteaa.”
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköhän päättävissä piireissä vielä löydy aika paljon noita kirkkoon kuuluvia jotka ovat nyt päättäneet, ettei "noin hyvää kaveria" (meidän...) voi kölin alta vetää.

Jotenkin tuo vaan haiskahtaa aika pahalle!
Jos ei olisi mitään 'hämärää', olisi Laajasalo voinut ihan hyvin selittää, minne velka piiloutui.

Mutta.... mukana sopassa voi olla isojakin varpaita.

Äänestä

Kirkon varoja on siiretty yhtiöön.

Äänestä
  • Tuota tuskin sentään on syytä epäillä.

    Jos tuossa olisi perää, ja paljastuisi, esim. että jokin kirkollinen taho olisi taannut Laajasalon velkaa, olisi kirkko todellisessa liemessä. Silloin homoillan erovyöry ylittyisi kirkkaasti.

    Äänestä

Eroa Kirkosta.fi oli parasta mitä tein muutama vuosi sitten !!!!!!!!

Äänestä
  • Joo, näyttää taas tulevan reippaasti yli 50 000:n eron vuosi.

    Äänestä

Eroa kirkosta ....

Äänestä

Laajasalo yrittää tyrkätä itseään kaiken kansan julkimoksi ja maskotiksi mutta ei oikein iske. Hän ilmeisesti kokeilee kuinka vapaaksi voi pappi tulla ilman että haukutaan syntiseksi.
Pysyisi vaan siellä alttarin takana ja kävis hoitamassa lampaitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yllättävän vähäpuheiseksi, tuo muuten niin hyvällä moottoriturvalla varustettu Laajasalo, nyt heittäytyy. Ilman ulkopuolista tutkimuspyyntöä, ei Laajasalon taannoinen kirjanpitomöhlintä olisi koskaan paljastunut.

Tässä on itse asiassa eväät vieläkin suuremmalle keissille. Onko pankki ollut tavallista hövelimpi saataviensa suhteen, vai onko tässä jopa takaajan Finnveran (Suomen valtion) varoja käytetty kattamaan pankin tappiota?????

Kauppalehdestä:
”Piispa Teemu Laajasalon yhtiö purettiin – annettiinko satojentuhansien eurojen velat anteeksi?”
”Piispa Teemu Laajasalon omistama TL Opetus Oy asetettiin selvitystilaan joulukuussa 2018. Yhtiöllä oli kesäkuussa 2018 vierasta pääomaa eli velkaa kaikkiaan 399 000 euron edestä. Tästä noin 227 000 euroa oli velkaa pankeille tai muille rahoituslaitoksille ja loput Laajasalolle itselleen.
Lopputilityksessä 30. kesäkuuta 2019 velkaa ei enää ole lainkaan. Tilinpäätöksessä kerrotaan, että yhtiön velat on järjestelty uudelleen tilikauden aikana ja yhtiö on ollut velaton lokakuusta 2018 lähtien. Tästä velkojen uudelleenjärjestelystä muodostuivat liiketoiminnan muiksi tuotoiksi listatut 442 000 euroa.
Onko yhtiö saanut velkansa anteeksi rahoituslaitoksilta? Tähän eivät Teemu Laajasalo tai selvitysmies anna vastausta.
”Yritys on vapaaehtoisen selvitystilan jälkeen purettu. Julkiset tiedot löytyvät PRH:sta [patentti- ja rekisterihallitus]. En kommentoi muuten entisen yrityksen asioita”, Laajasalo toteaa.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu