Porvoon ampumistapauksen uutisointi

Iltapäivälehdet uutisoi taas ihan kiimaisina,viikkokausia tätä tapausta ja penkovat villeinä. Ei rikokseen liittyviä asioita. Vaan veljesten elämään liittyviä kaikenlaisia asioita ja epäolennaisuuksia. Ensin mentiin tekemään juttua pizzeriaan, missä veljekset olivat syöneet. Lihaisia ruokia ja peperonipitsaa. Hui kauheaa! Kyllähä tuollainen on ihan selvästi poliisinampujan ruokaa. Selvitetty on myös, veljesten identtinen pukeutumislook. Kyllähän se tämäkin selvästi kertoo, että roistojahan ne on. Samoin se, että kävivät lenkillä ja pitivät huolta kunnostaan. Tuohan on ihan selvä merkki gangstereista. Iltapäivälehden haastateltavaksi esiinkaivettu Ruotsalaisnainenkin, veljesten kotikulmilla, lähes paskoi housuunsa aina nähtyään kaksikon juosulenkillä. Jo ennen tätä rikosta siis. Hirveän näköisiä roistoja, vaikka muut kertovat näyttäneen tavallisilta ja fiksuilta miehiltä. Olisikohan mitenkään mahdollista?Iltapäivälehdistön alkaa jo hillitsemään epäolennaisuuksien penkomista ja tälläisten tyhjänpäiväisyyksien uutisointia ja pysyä asiassa.
10076
10Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

No se valkopesu on nyt täydessä käynnissä ne asuivat " Idyllisellä asuinalueella " .
Että silleen.

4Äänestä
  • Kirkossa, idyllisellä alueella, heh.

    Äänestä

Matuille tulee julkisuudesta alennus tuomioon. Kohta ollaan taas kuuntelemassa imaamin ohjeita.

4Äänestä
  • Tuskin tarvitaan imaameja, kun olivat porvoolais-/suomalaislähtöisiä ruotsalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin tarvitaan imaameja, kun olivat porvoolais-/suomalaislähtöisiä ruotsalaisia.

    Mitä jos afgaani-, irakilais-, ja muut muslimi-imaamit ottaisivat vastuun muslimiku..päiden suomalaistyttöjen/naisten raiskauksista.
    No, eivät sitä tee, koska koraani ei tuomitse, koska nämä tytöt/naiset ovat uskoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä jos afgaani-, irakilais-, ja muut muslimi-imaamit ottaisivat vastuun muslimiku..päiden suomalaistyttöjen/naisten raiskauksista.
    No, eivät sitä tee, koska koraani ei tuomitse, koska nämä tytöt/naiset ovat uskoisia.

    VÄÄRÄUSKOISIA.

    Äänestä

Persuja ja ryssän MV:tä ei tietenkään kiinnosta, koska miehet eivät olleet maahanmuutajia tai muslimeita.

3Äänestä
  • Kuka väittää, että nämä eivät muka ole maahanmuuttajataustaisia. Ei Porvoossa asuminen tee kenestäkään suomalaista.

    Äänestä

  • Varmuudella ovat maahanmuuttajia, jos ovat muuttaneet Suomesta Ruotsiin, tai päinvastoin.

    Äänestä

  • Juu ja nämä ovat muuttaneet maasta toiseen Suomen ja Ruotsin välillä vähän väliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka väittää, että nämä eivät muka ole maahanmuuttajataustaisia. Ei Porvoossa asuminen tee kenestäkään suomalaista.

    Mistä lie alunperin.

    Äänestä

Iltapäivälehdet kertoo näin, vain oikeiden uutisten puutteestaan. Olen odottanut järisyttävää otsikkoa. Veljekset käyttivät myös oli samanlaisia alushousuja ja naapuri meni paniikkiin, nähdessään ne pyykkitelineessä kuivumassa.Naapuri kertoo kohtaamastaan järkyttävästä näystä.

5Äänestä
  • Minäkin olisin mennyt. Olivat kuulemma niitä vaaleanpunaisia joissa on kuminauhat lahkeissa eikä sepalusta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin olisin mennyt. Olivat kuulemma niitä vaaleanpunaisia joissa on kuminauhat lahkeissa eikä sepalusta.

    Säikystä naapurista saa ainakin 2 viikon uutisotsikot tempaistua. Pakko lukea!

    1Äänestä

Kunhan selviää niiden taustat äärikansallismielisiin niin alkaa kahta kovempi mediamyllytys.

1Äänestä
  • Sekös persua pelottaa!

    Äänestä

  • Sukupuusta selviää mielenkiintoisia asioita, joita tuskin tullaan julkistamaan. Se olis rasismia, hai sie.

    1Äänestä

Omia olivat..
Lopettakaa vouhotus.
Kohta kuiteski mamu tekee saman joten odottakaa rauhasa

Äänestä
  • Ei ollut vaan lähilänsiläisiä. Ruotsi harkitsee anteeksi pyyntöä suomelle. Eipä
    sitä tarvita koska on näitä oikeitakin kotimaisia rikollisia siellä tehneet pahojaan eikä täältäkään ole tietääkseni anteeksi pyydelty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut vaan lähilänsiläisiä. Ruotsi harkitsee anteeksi pyyntöä suomelle. Eipä
    sitä tarvita koska on näitä oikeitakin kotimaisia rikollisia siellä tehneet pahojaan eikä täältäkään ole tietääkseni anteeksi pyydelty.

    Pitäsikö Suomen sitten pyytää samalla logiikalla anteeksi, kun olimme päästäneet aikanaan muuttamaan Porvoosta Ruotsiin.

    Äänestä

Suomessa huvit ovat vähissä, oikeasti ei ole teemoja, kaikki on niin pientä ja merkitsemätöntä

Äänestä

Molemmat lehdet jauhaa päivästä toiseen, kuinka pojat ovat olleet niin siistejä.
Kengät järjestyksessä, niin ystävällisiä ja kohteliaita poikia.
Kertakaikkiaan niin hyviä miehiä.

Mitä näillä lehtien jutuilla oikein haetaan?
Pienempiä tuomioitako?
-----------
Murhaajat ovat ampuneet poliiseja!!!!

Eikö tuo ole kuitenkin se asian ydin?

Äänestä
  • No eipä näytä olevan.
    Asian tiimoilta poliittista mölinää ylläpitäjien mielestä tekijöiden uskonto ja rotu ovat ne tärkeät asiat.

    1Äänestä

  • Tervehtivätkö kohteliaasti rappukäytävässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä näytä olevan.
    Asian tiimoilta poliittista mölinää ylläpitäjien mielestä tekijöiden uskonto ja rotu ovat ne tärkeät asiat.

    Kyllä se muistuttaa näitä tunnettuja tapauksia joissa matu tekijänä. Kohteliaasti ja tukka hyvin mennään tekemään kauheita koska siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ehkä heidät oli pestattu menemään vankilaan kouluttajiksi tai turvaan suomalaiseen vankilaan. Oheistoimintona eliminoida pari jeparia. Talvikin tulossa. Mikäs on ollessa.

    Äänestä

  • Ei ole murhanneet ketään nyt tai aiemminkaan, nyt kylläkin yritys oli kova. Joten useampien murhien yrittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se muistuttaa näitä tunnettuja tapauksia joissa matu tekijänä. Kohteliaasti ja tukka hyvin mennään tekemään kauheita koska siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ehkä heidät oli pestattu menemään vankilaan kouluttajiksi tai turvaan suomalaiseen vankilaan. Oheistoimintona eliminoida pari jeparia. Talvikin tulossa. Mikäs on ollessa.

    Ainakin toisella oli olematon osoite kirkon suojissa, vai eikö vain kehdattu tunnustaa majoittaneensa rikollista. No ei se ainakaan Suomen kirkkoa ole haitannut, tuskin Ruotsinkaan. Joten osoite sitten kai oli olematon.

    Äänestä

Samaa mieltä. Usein nämä tällaiset otsikot ovat kuitenkin juuri niitä, joita ihmiset avaavat eniten. Luetteko te?

Äänestä

Persujen rikoksilla herkuttelu on vastenmielistä !
Siis tietenkin vain mamujen rikokset kiinnostavat heitä. Muut saavat näköjään tehdä rikoksia ihan vapaasti ilman persujen mölinöitä.
Kaikki rikokset ja kaikki rikolliset tulee tuomita oikeudessa.
Suunsoitto somessa on pelkkää propagandaa...

1Äänestä

Hoppas dom blir frisläppta

Äänestä
  • No sehän on todennäköistä Suomessa. Ehdollista tulee ja sehän ei ole rangaistus vaan vapautus.

    Äänestä

  • Varför🤔

    Äänestä

Hoppas dom blir frisläppta.

Äänestä

Näkee jo päältä, että eivät ole suomalaisia eikä ruotsalaisia täysin. Kyllä sukujuuret paljastuvat vielä varmaksi. Suvusta löytyy muslimeita.

2Äänestä
  • Juu, muutenhan se että ovat jopa Porvoosta lätösin olisikin peruspersulle aivan liian vaikeaa,kun ei saisi taas etnisyyden perusteella selittää tapahtunutta.

    1Äänestä

  • Kyllä nuo sukujuuret ja nimet on jo kaikkien tiedossa, ei tarvitse enää arvailla ketä he ovat.

    1Äänestä

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki aloittajalle. Asian uutisoiminen olisi riittänyt, kaikenlainen penkominen ja tonkiminen on viranomaisten asia, tavalliset tanelit eivät tee niillä tiedoilla mitään, paitsi sekoittavat päänsä.

Jo valmiiksi sekaisin olevat ja kaikenlaiset tihutöitten tekijät saavat näistä jutuista esimerkkejä ja kannustusta sekopäisille suunnitelmilleen. Tv-uutisointi kuuluu samaan sarjaan, luulisi että siellä sentään järki juoksee. Media aisoihin, poliisiasiat eivät kuulu sen leviteltäviksi.

Siitä juolahtaakin; miksi viranomaiset antavat tällaiselle 'uutisoinnille' luvan? - Nm. Järjen hiven

Äänestä

Tuleeko jo nyt rajuja paljastuksia ampujien taustoista, vai vasta myöhemmin? Armeijamainen samanlaisiin mustiin pukeutuminen viittaa vahvasti äärikansallismielisiin, kuten myös väkivaltainen menneisyys.

1Äänestä

Homma meni selvästi täysin pieleen ja ampujat paljastuivat. Oliko se kylmä tilaustyö tarkoituksena tehdä julma murhateko, joka olisi laitettu muiden syyksi ja jolla olisi tehty häikäilemätöntä politiikkaa?

Äänestä

Nyt iltapäivälehti kertoo taas, mielestään hyvinkin ampumistapaukseen liittyvää tärkeää uutista. Ajatelkaa, tämä on siis uutinen! Kun motellinpitäjä hämmästelee veljesten siisteyttä. Poliisinampujien huoneessa, kun kaikki vaatteetkin olleet viikattuina ja kengät ym.järjestyksessä. Saako jo nyt päästää kysyvän huutonaurun? Eikö rikolliset voisi mitenkään olla siistejä ihmisiä? Onko iltapäivälehdet ja muut tätä hämmästelevät todella näin yksinkertaisia, että luovat tälläisiä stereotyyppisiä mielikuvia rikollisista? Miksi yleensä edelleen vatvotaan uutisina, tälläisiä epäolennaisia asioita? Siksikö, kun poliisit ei heti avaa koko juttua uteliaalle roskalehdistölle? Siksikö uutispulassa aletaan jauhamaan tälläisiä naurettavia, muka asiaan liittyviä juttuja? Mitähän koomisen naurettavaa nämä "älykkötoimittajat"seuraavaksi penkoo otsikoitavaksi? Odottelen huvittuneena. Terveisin:Tämän ketjun aloittaja

Äänestä
  • Vaan miksi poliisien piti tuhota huoneen ovi sisään mennessään, kun tiedettiin ettei siellä ole ketään ja motellin omistajakin oli jo tulossa paikalle. No pitihän sitä raivoa kai johonkin purkaa, mutta miksi viattoman sivullisen omaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaan miksi poliisien piti tuhota huoneen ovi sisään mennessään, kun tiedettiin ettei siellä ole ketään ja motellin omistajakin oli jo tulossa paikalle. No pitihän sitä raivoa kai johonkin purkaa, mutta miksi viattoman sivullisen omaisuuteen.

    Poliisi on aina varuillaan mennessään rikollisten pesäpaikkoihin. Ei sitä ovien läpi aina näe mikä siellä odottaa. Kun moottorisahalla mennään. Se ilmeisesti eliminoi nämä riskit. Tosin, poliiseilla olisi monia muitakin konsteja päästä ilman avaimia asuntoihin. Uskaltaako tässä olettaa, että moottorisahalla sisäänmenolla haettiin ehkä vähän näyttävyyttä operaatioon? Tietysti tälläinen sisäänmeno aiheuttaa kansalaisissa pohdintaa. Itseäni hämmästyttää myös sellainen asia. Jos jossain tapahtuu jotain. Eikä tiedetä aina mitä. Niin paikalle tullaan monilla hälyytysajoneuvoilla. Vaikka lopulta niitä tarvittaisiin vain kahta. Outoja nämä, kaikenvaralta paikalle sankoin joukoin kaahaavat poliisit ja ambulanssit, joskus paloautotkin. Riittäisikö näitä muualle avuksi, jos samaan aikaan tapahtuisi muuallakin jotain?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaan miksi poliisien piti tuhota huoneen ovi sisään mennessään, kun tiedettiin ettei siellä ole ketään ja motellin omistajakin oli jo tulossa paikalle. No pitihän sitä raivoa kai johonkin purkaa, mutta miksi viattoman sivullisen omaisuuteen.

    Eiköhän rikotusta ovesta omistaja saa valtiolta hyvän korvauksen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisi on aina varuillaan mennessään rikollisten pesäpaikkoihin. Ei sitä ovien läpi aina näe mikä siellä odottaa. Kun moottorisahalla mennään. Se ilmeisesti eliminoi nämä riskit. Tosin, poliiseilla olisi monia muitakin konsteja päästä ilman avaimia asuntoihin. Uskaltaako tässä olettaa, että moottorisahalla sisäänmenolla haettiin ehkä vähän näyttävyyttä operaatioon? Tietysti tälläinen sisäänmeno aiheuttaa kansalaisissa pohdintaa. Itseäni hämmästyttää myös sellainen asia. Jos jossain tapahtuu jotain. Eikä tiedetä aina mitä. Niin paikalle tullaan monilla hälyytysajoneuvoilla. Vaikka lopulta niitä tarvittaisiin vain kahta. Outoja nämä, kaikenvaralta paikalle sankoin joukoin kaahaavat poliisit ja ambulanssit, joskus paloautotkin. Riittäisikö näitä muualle avuksi, jos samaan aikaan tapahtuisi muuallakin jotain?

    Näinhän nämä Oman Elämänsä RRRambot aina...

    Äänestä

Ei tämä uutisointi eroa mitenkään USA:n mediasta. Sielläkin jokin terroristi jäi kiinni niin sanoivat olevan Trumpin kannattaja (jolloin muutama hevari sanoi että Trumpin syytä koko jupakka). Kun selvisi että hän oli pukeutunut jonkin metalliyhtyeen fanipaitaan, Slipknotin jokin jäsen älähti että "syyttäkää ampujaa, älkääkä vaatetusta". Niin, vuoroin toisin päin.

Menen nyt syömään lounaaksi makkaraa muusilla ja toivon ettei se ole ampujien ruokaa. Hörpään vielä limsaa sen jälkeen kun on kuuma päivä. Suunnitelmissa ei ole ammunta, kun ei oo asetta enkä osaisikaan käyttää semmoista. Eikä oo aikaakaan kun on omia hommia.

Minulla on Acerin kone? Viitaako se aseisiin? Toivottavasti minusta ei tule sairasta ampujaa. Onneksi en pidä kunnostani huolta vaan syön epäterveellisesti. Ottakaa oppia minusta!

Äänestä
  • "Onneksi en pidä kunnostani huolta vaan syön epäterveellisesti. Ottakaa oppia minusta!"
    Miksi? Itsehän sinä tulet kärsimään tuskaisen vanhuuden.

    Äänestä

Ainoat kunnian miehet ovat suomalaiset poliisit, muistaen kuitenkin että heidänkin esimiestensä joukossa on rikollisia. (aarnio ym)

Äänestä
  • Kaikissa ammattiryhmissä on joitakin ammatin maineenmustaajia. Lääkäreissä ja sairaanhoitajissakin. Tappavat potilaita, sen sijaan kun pitäisi pelastaa, parantaa ja hoitaa.

    Äänestä

  • Yksikään lääkäri tai sairaanhoitaja ei pysty eikä kykene parantamaan ketään. He vain koettavat parhaansa mukaan auttaa lääkkein yms. hoidoin. Paraneminen on omissa tai niissä yksissä Suuremmissa käsissä. - Nm. Snaijannetko

    Äänestä

  • Nyt ei mennyt poliisilta nappiin kommentti tiedotustilaisuudessa "5000:stä Pihtiputaan mummosta". Mummottelu joka asiassa pitäisi jo loppua!

    Äänestä

  • Ehkä poliisimiestä withutti ja se antoi toimittajan tyhmään kysymykseen yhtä tyhmän vastauksen. - Nm. Käsittämätöntä kaivelua

    Äänestä

Kannattaa muistaa, että Suomen oikeuslaitoksella ei ole mitään arvoa. Täysin poliittinen teatteri eli demarien vallassa.

2Äänestä
  • Noniin taas löytyi 1 jonka mielestä on OK mollata hyvin toimivaa itsenäistä ja kansalaisten todistetusti luotettavaksi arvioimaa oikeuttamme. Putintrolli vai Orbanin persukannattaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noniin taas löytyi 1 jonka mielestä on OK mollata hyvin toimivaa itsenäistä ja kansalaisten todistetusti luotettavaksi arvioimaa oikeuttamme. Putintrolli vai Orbanin persukannattaja.

    Ikävä kyllä kun on seurannut näitä tapauksia muutamista kirjoituksista joista heti käskystä syyttäjä jopa sanakäänteistä tai muuten tulkinnasta joka ei johda mihinkään pidetään viikkokaupalla tv-uutissa mekkalaa. Aina näiden taustoilta löytyy tietyt vasemmiston ja vihreitten porukkaa. Kun syytettä ei tulekkaan silti asiaa mediassa ei oikaista samalla metelillä..

    Äänestä

Vouhotetaan tää asiaa vaan sen takia että ihmiset unohtaisivat kiky ja aktiivimalli asiat sekä matuvyöryn jatkumisen. eli mikään ei muutu.

Äänestä

Onhan keskustelu! Miksiköhän joku äärikansallismielinen kävisi poliisien kimppuun? Vielä kummallisempaa on kaataa tätä perussuomalaisten piikkiin. Kyllä kansan iso hiljainen enemmistö tietää kuka tässä maassa on puolustanut riittäviä poliisiresursseja sekä kansallisen valvonnan ja lainsäädännön vahvistamista ulkomailta vyöryvää rikollisuutta vastaan, tuon rikollisuuden rodusta huolimatta.

Äänestä
  • Kansallismieliset tuskin kävisivätkään poliisin kimppuun, mutta nykyään kansallimilisinä itseään mainostavat lähinnnä tahot, jotka ovat Venäjän talutusnuorassa ja pyrkivät horjuttamaan isänmaan vakautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansallismieliset tuskin kävisivätkään poliisin kimppuun, mutta nykyään kansallimilisinä itseään mainostavat lähinnnä tahot, jotka ovat Venäjän talutusnuorassa ja pyrkivät horjuttamaan isänmaan vakautta.

    Niinkuin ketkä?

    Äänestä

Niin taas vähätellään näiden parta lasten tekemisiä. Jokapaikassa vain puhutaan että ovat epäiltyjä vaikka kaikki tietää että ovat varmasti ampujia. Yritetään taas väittää että nämä parta lapset ei ole syyllisiä.

1Äänestä
  • Kaikki rikoksista kiinni jääneet ovat epäiltyjä, kunnes on oikeudessa tuomittu.

    1Äänestä

  • Tuomitaanko näitä parta lapsia edes vai saavatko taas pelkkää pään silitystä koska kulttuuri.

    Äänestä

Tekijöillä oli muslimiparrat ja homotatuointeja.

2Äänestä
  • Juu,hui kauhiaa,ny ne homostelee siel,hui hui....

    Äänestä

  • Jos kerran ovat homoja, vankila on heille kuin paratiisi. Paljon karvaisia perseitä eikä suihkussa ole käyty aikoihin...parta ajamatta. Kyllä niiden kelpaa.

    Jos heitä halutaan rangaista, niin lähetetään ne jonnekin likaiseen lesbovankilaan. Siellä feministit raatelevat ne kuin villikissat hiirien kimpussa.

    Äänestä

  • "Tekijöillä oli muslimiparrat ja homotatuointeja." jaaha tuon kommentin perusteella nykymuodin mukaan voisi kuvailla aika ison osan suomalaisista miehistä. Itseni lisäksi lähes tulkoon kaikilla kavereillanikin on parrat ja tatuointikin ainakin joka toisella. vttu että vttaa tuommoiset ennakkoluuloiset psknjauhajat.

    Äänestä

  • Tekijät olivat tatointeineen aivan nykymuodin mukaisia raksamies-könsikkäitä.

    Moni tatutoitu TV-kokki kasvattaakin seuraavaksi samanlaisen parran lisätäkseen omaa katu-uskottavuuttaan.

    Äänestä

Naislukijat tahtovat tietää kaiken näistä ihanista jännämiehistä. Akkojen pöksyt kostuivat kun he näkivät näiden roistojen kuvat, heille pitää kertoa pienimmätkin yksityiskohdat.

Äänestä

Siisteys ja täsmällisyys kertoo erään kiihkolinjan kannattajuudesta. Niihin porukoihin ei pääse ellei ole täsmällinen ja kurinalainen.
Liekö olleet jo pitempään pyrkimässä niihin piireihin.
Sotilasainesta selvästi.

Äänestä

Yhdestä murhan yrityksestä voi saada kahdesta kahteentoista vuoteen vankeutta. Useista teoista laki mahdollistaa kolmen vuoden lisän vankeusrangaistukseen, eli ehdoton maksimi teoista on 15 vuotta vankeutta....

Eli ei mikään ihme, että SUOMEN POLIISI PAKENEE ALTA kun näkeekin... ha ha haa.
Tulisi ruuhkaa vankiloihin, lähtisi vielä suurin osa Etelä-Suomen polliiseista ja vartijoista sinne itseensä, jos kansalaiset tietäisi mitä ne oikeasti tekee:)

Minkäs valtion huoriiksi nuo nyt sitten panisi?

Äänestä

Toisen tulo on toisen meno. Tässäkin jutussa näiden töppäilyt on lehdistön tulo ja niinhän se vaan aina on ollut että mitä haisevammalta näyttävä raato, sitä suurempi kärpäsparvi kimpussa - ja sitä haisevammalta taas näyttää.

Äänestä

Ruotsalaiset voisi uutisoida: "En finne igen".

Suomalaiset voisi uutisoida: "Porvoon ampujat maahanmuuttajia", koska ovat muuttaneet joko Ruotsiin tai Suomeen tai sekä että..

Äänestä

Olen kyseisen lippikset väärinpäin velljekset nähnyt muutaman kerran tänä kesänä iltapäillä pitsooja syömässä ja kantamassa. Eiivätkä taatusti ole länsimaista rotua ! Erikoista peittelelyä nimiä myöten !Lisäksi nyt n äkyi oikeudessa ( Valkoiseksi tukka värjättäynä. Hyi helvett tätä liberalismiia ) Irakilaisia minusta ovat .

1Äänestä
  • Kovin on suomenruotsalainen nimi näillä lähi-idän eläviksi, vähän kun olisit lukenut päivänaikana tulleita uutisia, niin olisit tuonkin aivopierun jättänyt tuomatta julki.

    Äänestä

  • Jos nimiä, eikä tilanteen vielä ollessa päällä, edes tuntomerkkejä sanota, niin ilman muuta on kyse muista kuin puhtaasti Pohjoismaisista tyypeistä.

    Äänestä

  • Mihin sinä tarvitset heidän, tai kenenkään, nimiä? - Nm. Mistä teitä tahvoja riittää

    Äänestä

Tämä oli rasistipersuille valtava pettymys ja vaikuttaa varmasti jopa persujen kannatukseen; laskee seuraavassa mittauksessa. Populisteille tietenkin oivallinen tilaisuus "esittää" se itsestäänselvyys, että poliiseja tarvitaan lisää (on tarvittu vuosikausia) mutta nyt on sopiva hetki olla otsa rypyssä. Nettipoliiseja varsinkin tarvitaan lisää, kun uudentyyppinen kansalaisia (tutkimuksen mukaan) eniten ahdistava rasistinen/vihapuhe/uhkailu netissä on saanut ennennäkemättömät mittasuhteet. Näistä rikoksista pitäisi antaa ehdottomat vankilatuomiot.

Äänestä

Aloittaja on aivan oikeassa, iltapäivälehdistön pitäisi keskittyä olennaiseen eli motiiviin ja oikeuskäsittelyn seuraamiseen.

Muutenkin minulle tullut sellainen kumma tunne, että iltapäivälehdet alkoivat inhimillistää Porvoon ampujia heti kun kävi selväksi että he ovatkin ruotsalaisia joilla on sukujuuret kotimaassa. Jos ampujat olisivat olleet maahanmuuttajia niin luulen, että iltapäivälehdistö mässäilisi verisillä yksityiskohdilla ja revittäisiin otsikoita siitä miten kansainvälinen terrorismi on tullut Suomeen eikä Suomi enää olekaan mikään lintukoto.

Äänestä

Asian käsittely on mennyt yli Ylessä ja iltapäivälehdissä. Samoja aisoita toistavat, ei mitään uutta...Hohhoijaa

1Äänestä
  • Yeap, jankutusta ja toistoa kerta toisensa jälkeen. Miten tyhminä ne suomalaisia pitävät? - Nm. Lienevätkö oikeassa

    Äänestä

Veljekset Mortti ja Vertti ruskettuu julkisuuden valokeilassa.

Veljeksistä voisi tahdä VAROITTAVAN ESIMERKIN ja mestata ne julkisesti Iraqin malliin !

1Äänestä

Nyt kun vaahdotaan poliisien määrän kasvattamisesta, osaisko joku kertoa, mitä se tässä asiassa ois auttanu, vaikka niitä ois mikä määrä tahansa?

Äänestä

Sitä niittää mitä kylvää , vanha viisaus.
Lopettakaa se polisien sääli sillä eivät ne huvikseen tehneet tällaista.. Motiivi on melko varmasti kosto näistä monista Suomessa putkaan tapetuista syyttömistä
joista ei kukaan puhu mitään eikä niitä tutkita ollenkaan.

Äänestä
  • Ei ole tutkittu sitäkään Vihdin teloitusta, missä PolPo ampui lisäksi yhden omistaan hengiltä ja toisenkin melkein, kun pimeässä sähläsi.

    Äänestä

So What, mikä on olennaista ja mikä ei, on jokaisen itsensä päätettävissä. On paljon ihmisiä, jotka haluavat eri syistä tietää rikollisten taustoja ja tekemisiä. Ei siitä ole luultavimmin kenellekään haittaa, jos vertaa näiden rikollisten haitan astetta.

Noinkin räikeästä tapauksesta on syytäkin kirjoittaa ja avata enemmänkin asiaa. Pelkällä pienellä uutisoinnilla se olisi kyllä kuin olankohoitus tyyliin "shit happens" .

Äänestä

Ap voi tietenkin aloittaa oman laihdutuskuurinsa että näyttää sitten "paremmalta" Alibin kuvissa.

Äänestä

Veljekset järjestivät tuolla älyttömällä tempauksella itsensä turvaan suomen vankilaan 5-10 vuotta. Luultavasti huumeveloista tai jostain tappajat perässä ruotsissa.

Äänestä

Aloittajan kanssa aivan samaa mieltä, lisäksi totean että komeat veljekset.

Äänestä

Kannattaa muistaa kuinka Mauno Koivisto v 1990 laman kourissa otti syyttäjät puhutteluun ja haukkui kuinka syyttäjä syyttää liian herkästi. No, kun demarihallinto pomppasi kauhusta pystyyn ja kaikki loppui kuin seinään. Samaa on nähtävissä taas tietyissä asioissa, kuten varmaankin monet asiat painetaan villaisella? Vain mielipiteet, jotka poikkeavat valtavirrasta sakotetaan herjaus ym rasistikirjoitteluna.

Äänestä

Mikähän tossakin on totta. Ihan erinäkösiä veljeksiä. Ei mitään yhteistä muuta kuin vaatteet. Saman näköisyyttä ei ollenkaan. Miksi se on Medialla niin vaikea saada jotain selvää poikien elämästä ja sukutauluista. Miksi heillä on tollaset etunimet ja ovatko nimetkään oikeita?

Äänestä
  • Sukujuuret esiin vaan. Mitäs niitä salaillaan.

    Äänestä

Porvoon tapauksessa mielenkiintoisinta on, miksi joku palkkasi pari pölvästiä kiinnittämään poliisin huomion heihin. Pölvästi ampuvat poliisia, pakenevat samalla autolla kännykät päällä. Tämä on ilmeinen harhautus. Mutta miksi?

Äänestä
  • Ei se harhauttanut muuta kuin persujen natsikansanedustajat hyökkäämään poliisin kimppuun.

    Äänestä

Jos tää oli pojille pääsykoe johonkin rikollisjärjestöön? (Tappakaa suomalainen poliisi kiinni jäämättä)

Äänestä

Vanhemmalla veljeksellä on selvästi jotakin mielen päällä ja tulevat sitten ulos asian kanssa myöhemmin. Nämähän pitivät vangitsemiskäräjillä puheenvuorot niin jotakin siellä on sellaista paasamisen arvoista. Olisiko vain kahden miehen "sota" yhteiskuntaa vastaan. Eli ei mitään konkreettista yhtä syytä vaan yleinen kyrsiintyminen elämänmenoon; niin oman elämän kuin laajemmalla tasolla yhteiskunnassa.

Äänestä

Epäilen myös et kuuluvat rikollisjärjestöön, ovatko nyt kovia jätkiä kun tuo hölmön tekonsa tekivät.

Äänestä

Se oli ehkä tarkoituksella hölmösti tehty teko.

Äänestä

Olen Peru.
Tuo ampumisjuttu on fake news.
Olen myös venäjämielinen.

Liity sinäkin Persuihin!

Äänestä

Eivät ole ainakaan mitään rotupuhtaita arjalaisia viljanvärisine hiuksineen ja jämerine leukoineen, vaan jotain mitälie-rotua, joskus jostakin jonnekin maahanmuuttaneiden ottopoikia. Näitä sitten hyysätään meidän rahoilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iltapäivälehdet uutisoi taas ihan kiimaisina,viikkokausia tätä tapausta ja penkovat villeinä. Ei rikokseen liittyviä asioita. Vaan veljesten elämään liittyviä kaikenlaisia asioita ja epäolennaisuuksia. Ensin mentiin tekemään juttua pizzeriaan, missä veljekset olivat syöneet. Lihaisia ruokia ja peperonipitsaa. Hui kauheaa! Kyllähä tuollainen on ihan selvästi poliisinampujan ruokaa. Selvitetty on myös, veljesten identtinen pukeutumislook. Kyllähän se tämäkin selvästi kertoo, että roistojahan ne on. Samoin se, että kävivät lenkillä ja pitivät huolta kunnostaan. Tuohan on ihan selvä merkki gangstereista. Iltapäivälehden haastateltavaksi esiinkaivettu Ruotsalaisnainenkin, veljesten kotikulmilla, lähes paskoi housuunsa aina nähtyään kaksikon juosulenkillä. Jo ennen tätä rikosta siis. Hirveän näköisiä roistoja, vaikka muut kertovat näyttäneen tavallisilta ja fiksuilta miehiltä. Olisikohan mitenkään mahdollista?Iltapäivälehdistön alkaa jo hillitsemään epäolennaisuuksien penkomista ja tälläisten tyhjänpäiväisyyksien uutisointia ja pysyä asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu