Patologiaa

Reilu kymmenen vuotta sitten on patologi tutkinut pätkän suolta jossa ollut verisolumuutoksia laajemmillakin alueilla. Oli suositellut tutkimaan luustoa. Mitään ei tehty. Eikö tuollaiset pitäisi ottaa huomioon. N. kahdeksan vuotta tapauksen jälkeen alkoivat aivan epämääräiset oireet ja olen neljän viimeisen vuoden aikana useammalle lääkärille maininnut tuosta vanhasta asiasta, yleisin vastaus on ollut vain että siitä on niin kauan, jotain olisi jo ilmennyt. Itse en oikein tuohon aikateoriaan tahdo uskoa. Ei kai patologit turhaan jotain suosittele jos jotain huomaavat? En vaan saa mielenrauhaa kun kukaan ei ota tosissaan. Pari vuotta sitten oli vikakin vain korvien välissä. On jo aikaa mennyt niin johan tuo korvien välikin olisi kerinnyt parantua moneen kertaan. On kuulemma aika yleistä jos on epämääräisiä oireita joiden syy ei selviä, niin kaikki johtuu korvien välistä.
7103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Otata (pieni verenkuva) pvk trombosyytit tai laajemmat verenkuva, ne kertoo aika paljon pohjaksi.

Äänestä
  • On otettu kaikenlaisia verikokeita jo useamman vuoden aikana, mutta ne eivät ole antaneet mihinkään suuntaan mitään vinkkiä. Joissain kokeissa on joskus jotain heittoa ollut mutta niin pieniä että ei ilmeisesti vaikuta suuremmin mihinkään. Tosin on kait olemassa jotain vaivoja mitkä ei välttämättä verikokeissa näy. Monet ihmiset oireilevat vuosikausia ennenkuin saadaan selville mikä vaivaa. On vain ajoittain ollut raskasta kun on syytetty korvien väliä, mikä on kuuleman perusteella ollut monien kohdalla samanlaista vähättelyä. Kyllä ihminen yleensä tietää jos jokin on vialla. En ole itsekään kertaakaan olettanut mitään tiettyä sairautta, olen vain sanonut että jokin on pielessä ja olisi kiva tietää mikä.

    Äänestä

Millä lääkärillä olet käynyt ?
Sisätautilääkäri olisi se joka yhdistäisi oireet ja tietäisi mitä tutkimuksia kannattaa tai tarvitsisi tehdä.
Mene jo mielenrauhasikin takia !

Äänestä

Olen aina uskonut että esim. syöpä, jota ehkä epäilet luustossasi olevan (vai mitä epäilet), näkyisi verikokeessa. Ihme, jos ei näykkään. Toinen kummallinen asia on että "patologi tutki suolenpätkän". Sinultako napattiin pätkä suolesta ja tutkittiin. Miksei tehty suolistotähystystä. Ja kolmas ihme on että sen teki patologi. Suolistoa tutkivan lääkäri on Gastroenterologi tai sisätautien erikoislääkäri. Vai oliko niin että suolenpätkä oli niin vaurioitunut että se jouduttiin poistaa sen vuoksi, sen tutkimuksen voi tehdäkin patologi, kun on kuollut osa. Ja neljäs ihme on, jos suolessa on muutoksia, niin miksi tutkitaan luustoa, miksei sitä suolistoa laitetaan määrävuosien väliseen seurantaan.
Kiinnostuin sen verran kun omassa suolistossa oli syövän esiaste muutama vuosi sitten. Ensin kävin uudessa tähystyksessä vuoden kuluttua, sitten kolmen vuoden kuluttua ja seuraava on viiden vuoden kuluttua. Luustosta ei ole puhunut kukaan.
Oletkohan vain selittänyt lääkäreille niin epäselvästi, etteivät oikein ymmärrä. En epäile korvienväliäsi ollenkaan, matalamielisiä lääkäreitä jos tuollaista vihjailevat.

Äänestä
  • Hoitovirheen takia suoltani poistettiin pitkä pätkä koska se oli vaurioitunut. Se pätkä meni silloin patologin tutkittavaksi. Olettaisin että se oli suositellut luustotutkimuksia niiden verisolumuutos-löydösten takia. En ole lääketiedettä lukenut niin en tarkkaan tiedä. En kyllä itsekään osaa epäillä minkään sortin syöpää juuri koska ei ole verikokeissa ollut mitään. On minulle myös joskus sanottu että ei ole mitään hengenvaarallista jonka uskon aivan täysin koska edelleen olen ja hengitän. Ihmettelin vain sitä miksi on suositeltu tutkimuksia, että onko se patologi mahdollisesti epäillyt jotain. Minulla on ollut sen yli kymmenen vuotta vatsani kanssa ongelmia hoitovirheen takia, leikeltykin moneen kertaan. Ikävä kyllä täytyy todeta että ajoittain on tullut joiltain lääkäreiltä ala-arvoista kohtelua. Se tuntuu pahalta sen takia koska en ole vaivojani itse hankkinut, valitettavasti kyseinen hoitovirhe sattui juuri minun kohdalleni. Enkä siitä ketään syyttele, harmittaa vaan.

    Äänestä

Minulla epäiltiin myeloomaa, kantasolusyöpää, veriarvoni olivat aivan äärimmäisen huonot, tuskin pystyin pystyssä enää.
Verihiutaleet syntyvät luuytimessä, ehkä siksi tutkitaan luitakin,
ja luissa voi olla sairauksia, myös olla syöpää.
Syöpä voi levitä vähän mistä vaan minne vaan.
tämä ei tarkoita että sinulla olisi syöpä,
mutta tiedoksi vain tuokin yhteys verihiutaleisiin ja luustoon.

Äänestä

Ap palaa tähän vanhaan juttuun.

Oon jonkin verran tutustunut noihin luustojuttuihin, tosin ihan omin päin.
Alun alkaen siinä patologin lausunnossa oli maininta diagnoosina: plasmasytosis reactiva.

Olen sen tulkinnut niin että jotain häikkäähän hän oli nähnyt mutta ei ollut aktiivisena, mitä sitten olikaan. Jotain oli markkereista ym.

Myös kun oon katsonut tuota plasmasytoomaa niin monesti törmää tuohon myeloomaan.
Oon edelleen huonossa kunnossa, voimat poissa mutta veriarvot, tavallisimmat on ihan ok.

Viisi vuotta sitten olin sisätautilääkärin seurannassa ja hän teetätti erilaisia tutkimuksia.
Veri- ja virtsanäytteissä joskus oli jotain lievää heittoa.
Otettiin näytteitä korvasylkirauhasesta, kaulan imusolmukkeesta sekä myös ihottumasta jota silloin oli.

Siitä plasmasytooma-asiasta sisätautilääkäri konsultoi hematologia mutta ei ollut kuulemma aiheellista tehdä mitään kun koearvot ilmeisesti sen verran hyvät, eli ei ollut sillä hetkellä epäilyä mistään veritaudista.

Myöhemminkin kun olen jossain maininnut siitä luuston tutkimisen suosituksesta niin aina on sanottu " kun siitä on niin kauan ".

Ei ole mitään tietoa missä on vika mutta jokin on vialla, ei tämä ole normaalia elämää. Jatkuvasti huonossa kunnossa, erilaista oireilua, huono vastustuskyky ym.

Ja jatkuvasti joku kohta hajoaa, selkä leikattiin vasta ja nyt jo taas uuttaa vaivaa nikamissa. Nopeaan tahtiin tapahtuu jotain muutoksia.
Poskiluissa myös luukatoa ja nyt nenän onteloissa joku ylimäääräinen joka kuvien perusteella sopisi osteoomaksi.

Ja hulluksihan mua on näiden takia syytetty jo useamman vuoden ajan.
Itse en sitä usko ( ehkä sekin kuuluu hulluuteen ).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Reilu kymmenen vuotta sitten on patologi tutkinut pätkän suolta jossa ollut verisolumuutoksia laajemmillakin alueilla. Oli suositellut tutkimaan luustoa. Mitään ei tehty. Eikö tuollaiset pitäisi ottaa huomioon. N. kahdeksan vuotta tapauksen jälkeen alkoivat aivan epämääräiset oireet ja olen neljän viimeisen vuoden aikana useammalle lääkärille maininnut tuosta vanhasta asiasta, yleisin vastaus on ollut vain että siitä on niin kauan, jotain olisi jo ilmennyt. Itse en oikein tuohon aikateoriaan tahdo uskoa. Ei kai patologit turhaan jotain suosittele jos jotain huomaavat? En vaan saa mielenrauhaa kun kukaan ei ota tosissaan. Pari vuotta sitten oli vikakin vain korvien välissä. On jo aikaa mennyt niin johan tuo korvien välikin olisi kerinnyt parantua moneen kertaan. On kuulemma aika yleistä jos on epämääräisiä oireita joiden syy ei selviä, niin kaikki johtuu korvien välistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu