Antakaapas esimerkkejä maailmalta että mitkä sellaiset maat pärjäävät hyvinvointi yms vertailuissa missä on vallassa vasemmistolainen hallitus.
Vasemmistolainen hallitus
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pahan heitit, ootas ku mä googletan...
- Anonyymi
Vasemmistohallituksethan ovat rakentaneet kaikkien Pohjoismaiden hyvinvointivaltiot, eli kaikissa hyvinvoinnin korkealle rakentaneissa maissa on ollut vasemmistolainen hallitus vallassa pidempään sekä työväenliike eli ay-liike sen apuna.
- Anonyymi
Tanska, Ruotsi, usein myös Norja ja varsinkin Norja pitkällä tähtäimellä (staatoil). Suomi myös pitkä porvarihallituspahoinvoinnin jälkeen.-
- Anonyymi
Avaaja tarkoitti tietysti maita, joissa toteutetaan sosialistista talousjärjestelmää, johon vasemmisto pyrkii. Sosialidemokraatit lähinnä henkisellä väkivallalla ja kommunistit fyysisellä väkivallalla.
SDP poikkeaa näistä muista pohjoismaisista demareista siinä, että SDP on ainoana näistä tarttunut aseisiin ja murhien, raiskauksien yms. väkivallan avulla pyrkinyt muuttamaan maan yhteiskuntamuotoa siinä onnistumatta.
Esim. kuningas niin Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakaan ei ole joutunut demarien takia henkensä säilyttämiseksi menemään maan alle ja lopuksi pakenemasn maasta kuten Suomessa päämies Helsingistä 1918.
Mutta aloitukseen..
Viimeisin sosialistien kokeilu on siis Suomessa, mutta sitä edellinen Venetzuelassa, jossa se ymmärtääkseni on kokenut joitain vastoinkäymisiä ja talous ei oikein toimi.
Ehkä Suomessa ensimmäisenä maana maailmassa sosialismi saadaan toimimaan. Kiinakin on siitä väliaikaisesti luopunut jotta maan talous saadaan vahvaksi, mutta ehkä kokeilevat uudelleen, jos Suomen kokeilu onnistuu.- Anonyymi
Aika näyttää. Kyse on enimmäkseen lain turvaaman hallinnollisen korrution kitkemisestä. Ja siihen sortuneiden tuomitsemisesta.
- Anonyymi
Osaatpa olla sairas valehtelija. Venezuelassa ei ole toiminut minkäänlainen sosialismi ikinä. Jo alun alkaen tuotot valtion öljyvaroista on ohjatu pääosin amerikkaisille öljy-yhtiöille, ja loput heidän lahjomilleen korruptoituneille maan päättäjille. Tämä jos jokin on äärimmäistä rosvouskapitalismia, missä suoraan varastetaan valtiolta yksityisille poliittisen vallan ja korruption avulla.
Etkö puupää tiedä mitä sana sosialismi tarkoittaa? - Anonyymi
Sosiaalidemokraatit ovat hyvinvointivaltiodemokraatteja, eivät sosialisteja. He ajavat hallittua markkinataloutta, jossa hallinto ohjaa markkinoita, eivätkä markkinat ja finanssisektori hallintoa ja yhteiskuntaa. Lisäksi hyvinvointivaltiodemokraatit ajavat hyvinvointioikeusvaltiota ja sopimusyhteiskuntaa vastavoimana porvareille, jotka kapitalisteina/uusliberalisteina ajavat pääomapiirien etuja sekä yövartijavaltiota joka pääosin turvaa vain omaisuutta ja varallisuutta.
- Anonyymi
Tanskan fiksu (!) demaripääministeri pisti työmarkkinoihin vauhtia poistamalla irtisanomissuojan. Työvoiman kysyntä räjähti ja Suomessakin uutisoidaan, miten nettopalkat ovat 800€ yli Suomen tason.
- Anonyymi
Antifasismi on yhteiskuntaa ylläpitävä voima, jonka merkitystä ei pysty korostamaan tarpeeksi. Ilman antifasisteja natsit tuhoaisivat kansakuntamme alle sadasosan nanosekunnin, koska pahuuden tuhovoima on sanoinkuvaamaton - Antifasistisankarit ovat tärkein yhteiskunnallinen vastavoima ja voimakkain kultturia ja sivistystä ylläpitävä taho. Mikään mitali ei ole riittävän kirkas heille, jotka jalosti uhraavat itsensä hyvinvointimme eteen. Natsien vastustaminen on aidointa mahdollista hyvyyttä ja tervehtyneisyyttä, eikä siihen ole vastaanväittämän kenenkään!
- Anonyymi
- Kiina on ehkä hyvinvoivin, ihmisarvojen suhteen Suomen luokkaa
- Pohjois-Korea
- Venezuela
- Kuuba
Yleensä ottaen valiot, joiden nimessä on sana demokratia, nillä sitä ei ole lainkaan, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- Kiina on ehkä hyvinvoivin, ihmisarvojen suhteen Suomen luokkaa
- Pohjois-Korea
- Venezuela
- Kuuba
Yleensä ottaen valiot, joiden nimessä on sana demokratia, nillä sitä ei ole lainkaan,Sananvapautta ei ole ja toisinajattelijat eliminoidaan.
- Anonyymi
Missään maassa sosiaaliihmoset ei pääse toteuttamaan täysillä ideologiaansa nykyisin koska on oltava mukana rahataloudessa. Oikeat tasavaltaiset pystyy rakentaan oikeudenmukaisen maailman ilman mitään rahaa vain elämiseen tarvittavia työtunteja jakaen. Muuta ei tarvittaisikaan.
Oikeisto vaan pakottaa kaikki ihmiset käyttämään rahaa ja myös tekemään sitä turhaan,miksi?
Ei ole mitään jumalia jotka siihen pakottaisi, on vaan plutokraattisia narsistisia ihmisiä jotka pakottaa kaikki käyttäytymään nykyisen kaltaisella automaattisesti syrjivällä ja rasistisella talousmallilla,sääli. Pisin yhtäjaksoinen vasemmistohallitus on Ruotsista. Yli 50 vuotta. Siinä ajassa Ruotsi nousi maailman kärkeen. Vasta kun Ruotsiin tuli vuonna 1978 oikieistohallitus (keskusta-kokoomus), Ruotsi taantui muiden maiden tasolle ja alemmas.
Ruotsissa ymmärrettiin, että jotta yritykset voivat hyvin, on niille oltava asiakkaita. Mitä useampi voi ostaa tuotteita ja palveluja, sitä paremmin menee myös yrityksillä.
Yksinkertaista!- Anonyymi
Norja on Euroopan rikkain maa koska erittäin vasemmistolainen hallitus järjesti valtionyhtiön öljytuotantoon, takomaan voitot valtiolle, eikä maailman yksityisille veronkiertäjille. Juuri näinhän kapitalismissa olis tapahtunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norja on Euroopan rikkain maa koska erittäin vasemmistolainen hallitus järjesti valtionyhtiön öljytuotantoon, takomaan voitot valtiolle, eikä maailman yksityisille veronkiertäjille. Juuri näinhän kapitalismissa olis tapahtunut.
Olet oikeassa. Se oli tosin muutamasta kansanedustajasta kiinni, ettei ne öljyvarat menneet Essolle tai Shellille. Kokoomus ja oikeisto tietenkin kannatti tätä "yksityistä vaihtoehtoa".
Onneksi vasemmisto voitti.
- Anonyymi
Norja on maailman rikkaimpia maita koska erittäin vasemmistolainen hallitus perusti valtionyhtiön takomaan öljyvoitot valtiolle.
Suomi on helvetin velkainen ja köyhä koska porvarit ovat yksityistäneet kaikki valtion arvo-oamisuudet takomaan voittoja globaaleille veronkierätääsijoittajille.
Jo olematomallakin älyllä luulisi tajuavan, että aina kun valtio omista arvokasta ja siitä voitot kerätään valtiolle, pystyy valtio huolehtimaan kaikista palveluistaan paljon premmin kuin jos kaikki tuotot valtion omaisuuksista ohjataan yksityisten veronkiertäjien taskuihin.
....Aloittajalle on ilmeisesti liian vaikeaa älytä että aina kun kansa omistaa arvokasta ja se lahjoitetaan muun maailman sijoittajille, on se kanslata pois. - Anonyymi
Vähä-älyisinkin tajuaa, että kun valtio omistaa arvokasta, siitä voitof kerätään valtiolle. Myös jos valtio omistaa vähemmänkin arvokasta, siitä voitot kerätään valtiolle. Jos valtio omistaa mitä vain, siitä voitot kerätään valtiolle.
Neuvostoliitossahan oli juuri näin, valtio omisti kaikki tuotantolaitokset ja työväenluokka johti.
Suomessa oli maata hallitsemassa myös neuvostoliityomyönteiset ja -rahoitteiset äärikommunistit, kun sitä ns. pohjoismaista hyvinvointia luotiin.
Se mainittu hyvinvointi oli myös heidän ansiotaan, vaikka avoimesti pyrkivätkin muuttamaan järjestelmän neuvostotyyliseksi, jopa väkivalloin.
Mutta kaikki hyvinvoinnin luonti tapahtui kapitalistisen valtion sisällä pelailemalla sen valtion säännöillä. Maan perustuslaki, määräenemmistösäännökset jne. ja vasemmiston vastapuoli ovat estäneet sosialismiin siirtymisen.
Sinne SDP:kin pyrkii asteittain, kommunistit kertalaakista.
Mutta sitten, kun järjestelmä on saatu muutettua sosialistiseksi, silloin samat nykyiset pohjoismaiset hyvinvointisäännöt eivät enää olekaan voimassa. vaan silloin on uudet määritelmät, jotka määrää poliittinen johto.
Aikoinaan eräältä vasemmistopoliitikolta kysyttiin tv-ohjelmassa, että voidaanko sosialismista muuttaa takaisin, jos kansa haluaa. Hänen mielestään voidaan ilman muuta, mutta kuka sitä silloin haluaisi.
Haluamisen kun silloin päättäisi Korkein neuvosto ja sen puhemiehistö.- Anonyymi
Vähä-älysimmänkin pitäisi tajuta, että luonnonvarat mitkä ovat maaperässä ja kansan yhteisiä, kuuluvat tuottamaan voittonsa omistajilleen, eli kansalle. Edelleen vähä-älyisinkin tajuaa, että kun poliitikot ja tietyt puolueet keräävät lahjuksia monikansallisilta yhtiöiltä ja lahjoittavat kansan aarteet noille yhtiöille, on kyseessä rikollisuus nimeltä varastaminen. Tätä faktaa moni ei vieläkään näytä tajuavan, vaikka ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat varanneet kaikki mahdolliset maa-alueet, missä voisi olla arvokasta ja suuria voittoja tuottavaa kaivannaista, kuten mm. maailman rikkaimpiin lukeutuvat kultaesiinrymät.
Apokalyptista menoa. Antti Ristus 666 pääministerinä ja 144 000 mystistä tytötöntä pelastavat Suomen...
- Anonyymi
Tarkoittaako tämä Antti Rinteen 144.000 työtöntä samoja kuin jehovantodistajien 144.000 paratiisiin päässyttä.
Vai tarkoittaako Antti Rinne vain abstraktia, kukaties imaginaarista lukua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834463Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392884Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172687Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172539- 162480
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432467Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142065Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727