Tunnen olevani umpikujassa. Olen 3 vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Palasin töihin edellisenä keväänä ja alkuun kaikki meni hyvin. Mutta pikkuhiljaa ahdistus kasvoi niin että jouduin sairaslomalle viime syksynä. Silloin tuntui etten pärjää elämässäni, töissä ja pienen lapsen kanssa arjessa. Sairaslomaa kesti muutama kuukausi ja sen jälkeen olen tehnyt lyhennettyä työpäivää. Mutta nyt ahdistus nostaa päätään taas. Edelleen tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä työssäni, työt ovat liian vaikeita minulle. Haaveilen työstä jota voisi tehdä ns aivot narikassa, mutta liukuhihnatyöstä maksettava palkka ei varmaan riittäisi elämiseemme. Minulla on omistusasunto ja auto. Pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pelkään että en oikeasti enää pärjää töissä ja saan potkut. Onko muita samankaltaisten asioiden kanssa painiskelevia? Miten olette selättäneet ahdistuksen?
Yh ja ahdistus
Anonyymi
11193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarvitaan joku jonka kanssa purkaa... Olet liian yksin. Siitä paniikki ym. Ei mikään ihme, olet inhimillinen... Ehkä hyvä terapeutti voisi auttaa...
-Aloittaja-
Sairasloman aikana ja jo sitä ennen kävin terapeutilla, mutta se loppui viime keväänä kun terapeutti koki että olen tarpeeksi hyvässä kunnossa. Olin silloin palannut töihin sairasloman jälkeen.
Täytyy ehkä jatkaa terapiaa jossain muodossa. Jollain toisella terapeutilla.
Mulla on vaan aika rankka historia joka osaltaan pahentaa ja aiheuttaakin ahdistusta. Että tää ahdistus ei johdu pelkästään siitä että töissä on rankkaa tai siitä että olisi rankkaa olla yh. Mutta tuntuu ettei puhuminen historiasta auta tarpeeksi. En oikein tiedä mitä tehdä.
"Että tää ahdistus ei johdu pelkästään siitä että töissä on rankkaa tai siitä että olisi rankkaa olla yh. Mutta tuntuu ettei puhuminen historiasta auta tarpeeksi. "
Kannattaisi varmaan jatkaa terapiaa. Puhuminen historiasta ei olekaan sinänsä riittävää, vaan se millainen vuorovaikutus teille tulee. Että kokee että toinen ymmärtää, ja voi jättää hänelle jonkun taakan.
Nykytilanteesi stresseineen on varmasti vaikea, ja jos taustalla on jotain esim. että et ole saanut läheisiltäsi tai vanhemmilta aikanaan tarpeeksi tukea, niin on vaikea ottaa tukea vastaan muiltakaan, ja se pahentaa nykytilanteen stressaavuutta. Katso tarkkaan se terapeutti, jonka kanssa jatkat. Sehän ei ole mitään "eksaktia tiedettä" vaan enemmänkin "taidetta..." :)
...Kuulostaa siltä, että jos terapeutti lopetti terapian omasta aloitteestaan koska olit hänen mielestään hyvässä kunnossa, niin se ei kuulosta siltä että olisit päässyt hänen kanssaan kovin avoimesti puhumaan... Ehkä olet ns. suorittaja-tyyppi, liian yksin lapsena jäänyt, kantamaan aikuistenkin taakkoja? Siitä tulee huono stressinkestävyys. Ei opi tukeutumaan muihin silloin kun pitäisi. Ehkä sinulle sattui terapeutti, joka ei siedä riippuvuutta asiakkaissaan, koska se on hänelle itselleen jotenkin vaikea asia? Riippuvuus on joissakin tilanteissa tarpeellista ja sen pitää voida jatkua aikansa. Terapian lopettamisesta pitäisi aina sopia yhdessä.
Anonyymi
31.8.2019 17:29
Ehkä ja ehkä ja jos ja jos. Lisäät vaan aloittajan "ahdistusta" tuolla jossittelullasi ja ahdistuksen vaihtoehtojen nimeämisillä.
-Aloittaja-
Kiitos kommentista. Luulen että terapiaa olisi tosiaan hyvä jatkaa. Juuri nyt koen olevani avoimimmillani ja pystyisin varmaan sanomaan sellaisia juttuja jotka aiemmin olen haudannut syvälle. Oikeanlaista terapeuttia vaan on niin tosi vaikea löytää. Eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla, raskas prosessi.
"Ehkä ja ehkä ja jos ja jos. Lisäät vaan aloittajan "ahdistusta" tuolla jossittelullasi ja ahdistuksen vaihtoehtojen nimeämisillä."
Mutta kun mulla ei ole röntgenkatsetta. Siksi "ehkä" ja "jos". Ottaisitko itse mieluummin kaikkitietävän eksperttikommentoijan? Niitä löytyy psykiatriselta poliklinikalta.
Anonyymi
31.8.2019 17:29
". Oikeanlaista terapeuttia vaan on niin tosi vaikea löytää. Eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla, raskas prosessi."
Ei tosiaan tiedä kuin kokeilemalla. Nimimerkkini voisi olla Kokemusta on;) Mutta kannattaa yrittää ja jaksaa. Sinulla on paljon sisäisiä voimavaroja, siitä kertovat viestisi rivien välissä.
Anonyymi
31.8.2019 17:29
Sinäkö olet asiantuntija arvailemaan aloittajan ahdistuksen aihetta? Päin vastoin annat hänelle lisää ahdistusta tuolla jossittelullasi.
"Sinäkö olet asiantuntija arvailemaan aloittajan ahdistuksen aihetta? Päin vastoin annat hänelle lisää ahdistusta tuolla jossittelullasi."
Näköjään annan SINULLE jonkinlaista ahdistuksen aihetta ;)
Anonyymi
31.8.2019 17:29
-Aloittaja-
Tänään kävin työterveyshuollossa ja sain yli viikon sairaslomaa. Sitten tapaan lääkärin jolla kävin viime sairasloman aikana. Hän tuntee tilanteeni ja osaa varmasti paremmin ottaa kantaa että mitä seuraavaksi. Nyt ahdistaa ja pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuntuu etten enää pysty tekemään tuota työtä. Se on jotenkin järjetöntä, olenhan ollut samassa työpaikassa jo yli kymmenen vuotta.
Onko muita joilla olisi samankaltaisia kokemuksia, miten olette selvinneet? Onko löytynyt uusi työpaikka tai opiskelu?
Itse+lähdin+opintovapaalle.+Takana+on+paha+ahdistusjakso,+jossa+oli+ocd+oireilua+ja+dissosianaatiotakin...+paniikkikohtauksia+kans.+Tämän+jälkeen+tein+lyhennettyä+työviikkoa+ja+lopulta+vuoden+pähkäilyn+jälkeen+lähdin+opiskelemaan+kun+töissä+alkoi+olla+ylivoimaisen+vaikeaa..+oikeastaan+itkin+aina+töihin+mennessä,+lähellä+etten+ois+töissä+itkenyt+ja+sit+kotiin.+Opintovapaa+oli+mulle+paras+ratkaisu,+vaikka+en+tiedä+onko+tämä+ala+ihan+mua+varten,+mut+ainakin+uutta+opittavaa+ja+ajateltavaa.+Tässä+sulle+lista+mitä+mä+miettisin+kohdallesi: