Varusmies-Milla 21 katosi.Poliisi ei kommentoi.
Anonyymi
7459
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Miksi poliisin pitäisi sinulle kommentoida asiaa yhtään mitenkään?
Aloittaja saattaa olla tekijä joka peittelee nettivalheilla jälkiään?
koska tekijän ollessa suomalainen nimi ja kuva julkastaan vähintään tuomiota luettaessa.
Aiemmin poliisi kertoi, ettei tapaukseen uskota liittyvän rikosta. Keskusrikospoliisi kuitenkin tiedotti tänään, että naisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi...
Nyt Poliisi kommentoi :
"– On epäilty tai epäiltyjä".
No hyvä asia hoidossa kai.
Voisiko tuota nyt selkeämmin ilmaista kuin
"– On epäilty tai epäiltyjä"
Kyseinen Milla on kadonnut jo 12.6.2019, jolloin vanhemmat ovat tehneet poliisille katoamisilmoituksen.
Poliisi ei kuitenkaan silloin, eikä koko kesän aikana katsonut tarpeelliseksi julistaa Millaa kadonneeksi. Poliisi ei ilmoittanut katoamistapauksesta lehdistölle eikä julkisuuteen.
Vasta nyt, lähes 3 kk myöhemmin syyskuulla, Poliisi, ja nyt jo suoraan Keskusrikospoliisi lopulta julkisti katoamisilmoituksen.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/keskusrikospoliisi_tutkii_epailtya_henkirikosta_somerolla_83931
Sanotaas nyt tämä asia taas uudelleen. Nykyinen poliisilaitos, Poliisihallituksen ohjauksen mukaisesti, käyttää aivan tolkuttomasti miestyövuosia ja resursseja netin keskustelupalstojen lueskeluun. Sieltä maahanmuuttokriittisen vihapuheen etsintään, ja viharikoksesta epäiltyjen kuulusteluun.
Eduskuntaan saakka käytetään poliisin vihapuheresursseja jo nyt.
Siinä Poliisihallituksen tekemässä priorisoinnissa jää lapsipuolen asemaan oikeiden, vakavien rikosten selvittely, tutkiminen ja torjunta.
Älä lässytä pasketta. Sinä et tiedä koko tapauksesta tai poliisin toimista sen ympärillä yhtään mitään. Olet vain taas yksi persputinisti, jonka tarkoitus on führerisi Halla-Ahon tavoin kylvää epäluottamusta poliisia kohtaan.
Ei kannata sitten myöhemmin vollottaa kun poliisi kyrpiintyy typerään vouhkaamiseenne ja tekee asialle jotain.
Poliisihallitus on laajentanut vihapuhetutkimuksensa jo eduskuntaan ja kirkkoon saakka.
Kristillisten kansanedustaja Päivi Räsänen on vihapuhetutkinnan alla, samoin Perussuomalaisten Juha Mäenpää. Täältä voi kukin kansalainen itse katsoa, että millaisen kiihotuspuheen Mäenpää eduskunnassa piti.
https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/taysistunnot/taysistunto-16-2019?start=37585
Joka tapauksessa Poliisihallitus on arvioinit Mäenpään sanomisen niin laajaksi vihapuherikkomukseksi, että kyseisen vihapuheen tutkimista poliisin voimin jatketaan edelleen. Sitten asia siirtyy syyttäjälle ja oikeuslaitokselle. Puintia jatketaan myöhemmin Hovioikeudessa.
Ennustan että Eduskunnan aloitteesta Suomen Poliisivoimissa tullaan linjaamaan asioita ja niiden tärkeysjärjestystä uudelleen. Silloin myös Poliisihallituksessa vaihtuvat naamat uusiin saman tien.
Eläkkeelle sellaista väkeä, joka on edellä hiihtänyt ja vetänyt Poliisilaitoksen painotuksineen aivan harhaisille ja väärille urille.
Kirkkoon? Nyt vääristelet tahallasi. Ei Räsäskä edusta kirkkoa.
Islamilaisiin kirkkoihin toivottavasti
Kyllä on aivan selvää, että ufot ovat kaapanneet tytön ja tehneet hänestä aluksessaan biodynaamisen kasvualustan orgaaniselle ruoalleen.
No miksi vitussa katoamisetkin nyt pitäisi jo ilmoittaa persuille, häh?
Jos kalsarit on hukassa, niin pitääkö siitä ilmoittaa itse suurmestari Halla-allahille?
Kysykää Kokoomuksesta jos siellä olisi asianmukaista ja ajankohtaisempaa tietoa sillä P. Orvolla on hyvät henkilökohtaiset suhteet esim. ja mm. vaimonsa toiminnan ja osaamisen kautta mm. Lähi-Itään!
Isis on kehottanut hyökkäämään länsimaissa poliiseja ja sotilaita vastaan.
Olisi vaan hyvä tiedottaa kadonneista nais-sotilaista että osaisivat sitten olla varuillaan törmätessään noihin uusiin kulttuureihin.
No eikös ihan valtakunnan uutisissa kehoitettu välttämään Suomen varusmiehiä lähtemästä sotilaspuvussa lomille, jos muistatte ? Että silleen.
Kohta kai lomapuvuksi sotilaille tulee kaavut ja parta(miehille)?
No taisihan siinä sotilaspuku uutisessa olla myöskin mainita, että kanta henkilökunta ei liikkuisi virkapuvussa varuskuntaalaueiden ulkopuolella.
Että silleen.
Kun tulijoiden on niin vaikeaa ja lähes mahdotonta omaksua suomalaisia tapoja niin pitäisi kantasuomalaisten vähän joustaa.
Ei kai ole kohtuutonta vaatia naissotilaillemme asiallista lomapukua jollainen tuo kaapu olisi sellainen myös lisäisi heidän turvallisuuttaan kun ei kasvojaan näkyisi.
Niin on tai ainakaan Pride-marssilla tms. provosoituisi ja alentaisi armeijan alennustilaa!?
Vaikka sekin nähty, ja mies jota kukaan ei "osannut epäillä" mutta mies on nyt suosionsa huipulla varuskunnissa - kertoo pikkulinnut!
"Kuka pelkää mustaa miestä", sitä ennen vielä leikittiin ja opittiin varovaisiksi, toista on nykyään.
Niin mutta Jukka Virtanen oli jo 60-luvulla aikaansa edellä kun teki upeat laulun sanat - "Hotten totti-pojasta joka oli kuin pesty noella...! Joka sai Hottentotti-kuninkaan tyttären ja jalkapallon palkkioksi herätettyään joko heimon vaaran uhatessa...
😜🤞
Ja se oli jopa lasten laulu muistuu hyvin mieleen ja on hyvä edelleenkin jos ei aina ja joka asiasta uhriuduta!
Fazer uhrasi jo lakupekka kuvansa jne., ja Porvoon pusut neekerpusu-maksensa sovinnismin alttarille!
No pitihän se " Musta - Pekka " korttipelikin kieltää. Että silleen.
Tämä mielisairauden ajanjakso alkoi siitä Fazerin lakujen kuvan poistamisesta. Eipä silloin vuosia sitten tajunnut minkälaiset hörhöt tätä maata tulevat vielä pyörittämään ilman minkäänlaista pakkohoitoon ohjaamista, vaikka pitäisi.
Monikylttyyrisempi peli olisi Homo-Pekka.
Kyllä! Pelin häviäjälle jäisi Homo-Pekka käteen! Hahmo olisi edelleen sama tummaihoinen.
Ihan perseestä sellainen Homo-Pekka peli olisikin.
Ei peliä kielletty. Sen pelin nimi on nyt Pelle Petteri!
Perheet saman nimisiä miltei!
"Somero lisää kierroksia väestökatoa vastaan – ideariihestä haetaan potkua"
https://www.sss.fi/2018/11/somero-lisaa-kierroksia-vaestokatoa-vastaan-ideariihesta-haetaan-potkua/
No haaliko Somero noita lähi-idän ihmeitä kasvattaakseen kuntalaisten lukumäärää ?
(Aika vaarallista tuollainen toiminta kun saattaa se kantaväestö alkaa hupenemaan entistä kovemmalla vauhdilla noiden uusien kulttuurin painaessa päälle?)
Poliisi on tehnyt pidätyksen ja on tiedottanut asiasta. Henkilön epäilleen joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Lopettakaa se sekoilu nyt!
No on " epäilty ja epäiltyjä " eli selvä Suomeksi on joukkorikastustapahtuma.
Että silleen.
Eivät nämä lopeta, eivät edes nyt vaikka pidätettynä on reilu parikymppinen, supisuomalainen somerolaismies. Käyttävät joka ikisen tilaisuuden halventaakseen viranomaisia ja oksentaakseen ihmisvihaansa. Se on persnatsiin sisäänrakennettu.
Taposta epäillyllä miehellä on rikostaustaa ainakin Varsinais-Suomessa. Hänet tuomittiin viime vuonna Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 90 päiväsakkoon ja 7 kuukauden ajokieltoon.
Tuomiosta selviää, että viime vuoden toukokuussa mies ajoi moottoripyörällä "Somerolla ja havaittuaan poliisiauton lähti sitä pakoon. Paetessaan hän ajoi 40 kilometrin nopeusrajoitusalueella vähintään 100 kilometrin tuntinopeudella sekä 80 kilometrin rajoitusalueella vähintään 150 kilometrin tuntivauhtia.
Hän myös ohitti edessään ajavan auton vastaantulijan kaistalla kohdassa, jossa ajokaista ei ollut riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen. Vastaan ajanut auto joutui tilanteessa väistämään tien pientareelle yhteentörmäyksen välttämiseksi. Miehellä ei ollut moottoripyörään vaadittavaa vaadittavaa ajo-oikeutta."
Ihan selkeää persumateriaalia.
Taitaa olla exä. Mitähän tapahtui, exällä oli jo uusi tyttökaveri ja Milla tuntui olevan katkera, käviköhän väkivaltaiseksi exää kohtaan ja sitten kävi huonosti. Voi tietytsti olla joutunut uhriksi ilman omaa syytäänkin. Exixtä kannattaisi pysyä erossa ellei pysty olemaan ystäviä.
Voisko vähän rauhottaa sitä mielikuvitusta... Porvoon ammuskeluissakin meni persuöyhötykset aikalailla pieleen kun ette mistään mitään ymmärrä. On se kyllä paha pakkomielle kun joka asiaan pitää maahanmuutto vetää kun ei muuta päässä liiku.
Yhden asian öyhöt ovat yhden asian öyhöjä.
No suvakit kuvittelevat ja unelmoivat olevansa monen asian öyhöjä, kun haalivat Suomeen noita " Moniosaajia ", mutta nehän moniosaajat tekevätkin vain niitä raiskauksia "Yksittäistapauksina " aika ristiriitaista. Että silleen.
Tämä viestiketju koski ihan jotain muuta. Mutta te ette osaa olla ulostamatta tuota vainoharhaista MV-natsipaskaanne joka paikkaan, kului se sinne tai ei.
5+prosenttinen+ulkomaalaisväestö+tekee+20%+rikoksista+suomessa.+Ja+niistäkin+eräs+osio+erityisesti+kunnostautuu.+Siitä+voi+päätellä+miksi+tiettyjä+epäilyksiä+helposti+herää.+Mut+kuvitellaan+hei+ettei+matematiikkaa+ole+olemassakaan.+On+vain+vainoharhaa+ja+persuja+ja+natsipaskaa.
Kytät yritti saada Porvoon ampujat näyttämään matuilta tummentamalla hiukset kuvissa, peittämällä kasvot ja salailemalla kuten aina kun matuista kyse. Arvasin heti että tuossa on kyse jostain epätavallisesta kun piti niin näyttävästi tiedottaa kertomatta kuitenkaan mitään.
Taisi tosiaan olla false flag ja miksi muka ei saisi arvailla tekijöitä jos olisi oikeasta rikoksestakin kyse, suvakit kyllä saa vapaasti syyttää persuja mistä tahansa. Pitää kytillä kiirettä jos aikovat tämänkin palstan siistiä suvakkien vihapuheista ja ottaa ne kiinni.
Ei+voi+olla+totta+tuohan+vääräksi+voivat+todistaa+vaikka+Ylen+tilasto-nikkarit!
Joo+jos+muka+5+prosenttia+tekee+20+prosenttia+rikoksista+niin
jos+vertailu+olisi+suhteellinen+samansuuruisille+ihmismäärille+niin+miten+muka+50+prozenttia+tulijoista+tekisi+200+%+rikoksista!
No+jos+200%+prozenttia+niin+eihän+silloin+kantasuomalaiset+tee+yhtään+rikosta?
Suvakeille+tuo+järkeily+on+mahdotonta.+Jos+suomalaiset+tekee+hiukankin+rikoksia,+niin+matujen+osuus+ei+voi+koskaan+nousta+100%,+mutta+suhteessa+suomalaisten+%-osuus+pienenee+entisestään+kun+matujen+määrä+lisääntyy.
Olen Kokoomuksesta onko meidänkin uhriuduttava asian johdosta?
Turha syyttää muita me otamme vastuun poliittisesti! Ja sillä selvä!
>>Kirkkoon? Nyt vääristelet tahallasi. Ei Räsäskä edusta kirkkoa.
No kuka sitten kirkkoa ja kristinuskoa ja Raamatun opetuksia sitten Suomessa edustaa, jos ei nimenoman kirkkouskovainen Päivi Räsänen??
"Räsänen kysyi tviitissään, miten kirkon oppiperusta eli Raamattu
sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden
aiheeksi. Räsänen nosti tviitissään esille tiettyjä kohtia Raamatusta,
jotka näyttävät olevan homoseksuaalisuuden vastaisia."
Tuosta sanomisesta Poliisihallitus yrittää kyykyttää kansanedustaja Päivi Räsästä.
Suomessa Poliisihallitus on huonon harkinnan perästä noussut nyt ihan vääränlaisille tikapuille. Sieltä katsellen se kuvittelee olevansa ihan harhaisen tason asioiden ylin johtaja, ja linjanvetäjä tässä maassa. Olevansa niiden asioiden yläpuolella.
On tullut aika Suomessa käydä Poliisihallituksen toiminta ja linjanvedot aj priorisoinnit tiuhalla kammalla lävitse.
Vuoden 2015 maahanmuuttokatastrofi sekoitti silloisen Poliisihallituksen, eikä se ole älynnyt vielä tänä päivänäkään palata takaisin normaalin toiminnan tasolle.
Takaisin poliisin normaaliin, kunnioitettuun ja kansalaisten laajasti hyväksymäänn toimintatapaan.
Älä lässytä sontaa. Räsänen ei ole eikä ole ollut kirkon edustaja ikinä. Päinvastoin, kirkkokin toivoisi että nainen tajuaisi joskus pitää päänsä kiinni, koska aina kun hän sen avaa, tulee piikki kirkostaeroamistilastoihin.
Poliisivoimissa on omat homoseksuaaliset intressipiirinsä. Ne haluavat estää kaiken normaalinkin keskustelun homoseksualismin ja Kirkon opetusten ristiriitaisuuksista.
Päivi Räsänen on ainana Kirkon edustajana rohkeasti ja omilla kasvoillaan tuonut esille tätä asiaa. Sitä, että Jumalan sanaksi ja ilmoitukseksi tulkittavissa oleva Raamattu nimenomaan kieltää kahden miehen välisen seksin.
Ev. Lut kirkko on sitoutunut omassa kirkollisessa valassaan noudattamaan Raamatun opetuksia, ja kasvattamaan suomalaiset sen arvopmaailman piiriin.
Jahas. Olitkin ihan aito hurlumhei-salaliittoteoreetikkolahkolaisvarajeesus. Unohda koko juttu, te olette ihan liian sekaisin jotta kanssanne pitäisi vaihtaa yhtään sanaa.
Räsänen on lahkolainen, ei luterilainen.
Niinkuin uskovainen huhtasaari eikä tynkkynenkään ole luterilaisia. Heillä on vaan kova hinku poseerata uskollaan.
Mielestäni yksi meidän perustuslain takaama asia on uskonnonvapaus.
Räsäskä saa minun puolestani uskoa mihin vaan, mutta minä uskon joulupukkiin.
Kummalliseksi on mennyt tämä persujen toilailu.
Kaikkiin asioihin pitää sotkea asiattomasti maahanmuutto ja poliisin muka väärä toiminta. Hävettävää!
Onko puoluejohto jotenkin ohjeistanut tekemään näin? Vaikkapa esimerkillään?
Tällainen toiminta tuhoaa asialliset keskustelut. Sitäpaitsi tällainen toiminta vähentää persujen uskottavuutta ja arvostusta entisestään.
Politiikan ja esivallan toimia on edelleen laillista kritisoida Suomessa, ja julkituoda mielipiteitä jotka poikkeavat vallitsevasta valtavirrasta.
Persut eivät kritisoi kenttäpoliisien toimintaa lainkaan. Normaalit kenttäpoliisit ovat vaikeassa paikassa, jatkuvasti yleisön silmien alla ja yhteiskunnallisesti monelta suunnalta kuumenevassa ja uusia vaatimuksia esittävässä ilmapiirissä.
Päteviä kenttäpoliiseja ja päteviä sairaanhoitajia on nykyisellä palkkatasolla vuosi vuodelta vaikeampaa saada riittäviä määriä.
Mahdollinen kritiikki kohdistuu paljon korkeammalle, poliisivoimien ylijohdon linjauksiin ja priorisointeihin. Tällä hetkellä "vihapuhe" on nostettu Poliisihallituksen agendalla aivan tolkuttomiin sfääreihin saakka.
Edes kansalaisten ja valtakunnan turvallisuus ei ole nyt muka niin tärkeätä, kuin juuri allokoida lisää rahaa ja voimavaroja vihapuheen torjuntaan. Kymmenien poliisien voimin nettipalstojen päivitäiseen selailuun.
Älä lässytä sontaa. Yksikään poliisi ei selaile nettipalstoja työkseen. Tuokin, kuten koko muukin tekstisi, on ihan tyypillistä führerinne Halla-ahon linjan ja esimerkin mukaista viranomaisten halveksuntaa ja väheksymistä tarkoituksena saada viranomaiset peloteltua pois tutkimasta porukkaa, jonka edustaman puolueen kansanedustajista on eniten rikostuomioita kaikkiin muihin puolueisiin verrattuna.
Tuossa esimerkki siitä mihin tuo Persujen rakkaudella harrastama poliisien haukkuminen ja maalittaminen johtaa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6c2baac2-5a1c-4412-95dd-ccb443390141
Seuraava pershörhö voi olla liikkeellä aseen kanssa.
Höpö höpö, jotkut provoilee matujutuilla, ihan kuin suvakit syyttää persuja kaikesta. Taitaa itseasiassa suvakit noita matujuttuja tässäkin jauhaa saadakseen syyttää persuja.
Tietysti jos exä syyllinen ja matu niin eipä siinäkään mitään uutta olisi, minulla ei ole mitään tarvetta arvailla.
Poliisi kommentoi ” epäilty mies on somerolainen".
Niin se huumaaja-lastenraiskaaja "Enokin "oli (uus) Helsinkiläinen .
Jotenkin vaan mennyt luottamus poliisien tiedottamiseen.
Ajeliko se "Enokin" motskarilla ympäriinsä?
Haiskahtaa vähän tatska-jengiltä tämä kaveri. Sellaiselta isänmaalliselta somerolaiselta.
Eno onkin nörtti oikein tietokone-guru , noita joka alan huippuosaajia joita saatu maahan.
Onko somerolaismies myös "espoolaisia" ?
Luultavasti oma exä kyseessä. Ja näyttää todella paljon perussuomalaiselta!
Jos suututtaa jokin niin älkää nyt Kanta-Suomalaisia tappako!
Ei kirjoiteta noin, vaan kantasuomalainen. Ei ole kyseessä erisnimi.
Mistäs sen tietää kuka on kuningas, Kunigas, kunniakansalainen tai Kunnia-Kansalainen viivalla tai ilman. Kainenlaisia hassuja nimiä on, matuilla ja suvakki-matu-pareilla varsinkin.
Tässä on outoa että Milla on varusMIES.
Eiköhän nuo ole sotilaita. Varusmiehiä ja -naisia.
Joo, kummallisesti käytetään varusmiestä naisistakin, osa tosin haluaisi ollakin miehiä, ehkäpä ovatkin "miehiä" sitten kun on ilmoitusasia. Kaikkien "miesten" myös mentävä inttiin tai siviilipalvelukseen ja onhan se laitettava tasa-arvon vuoksi pakolliseksi myös naisille tai vapaaehtoiseksi myös miehille.
Puolustusvoimilla on ohje, jonka mukaan armeijan lomavaatteiden käyttöä lomilla tulee välttää, jotteivät "TIETYT RYHMÄT" provosoidu käyttämään väkivaltaa.
Se ei ole ehdoton määräys, mutta monet varusmiehet luikkivat siviilivaatteissa varuskunnasta kuin rotat, etteivät tulisi suolistetuiksi matkalla.
Syypäitä ovat he, jotka kotimaissaankin tunnetusti virittelevät pommeja muunmuassa armeijan ja poliisin värväysjonoihin.
Sekä selkeästi tyypillinen suomalainen kehäpelkuruus, joka panee nöyristelemään ja muuttamaan tapojaan heti kun herra hienokulttuurinen hieman ärähtää.
>> Älä lässytä sontaa. Yksikään poliisi ei selaile nettipalstoja työkseen.
Kyllä ne vaan selailee. vielä pari vuotat sitten, Ennen poliisien nykyisen salailukäytännön aloittamista nettipoliisitoiminnasta kerrottiin avoimesti.
Tässä on parin vuoden takaa YLE-uutinen, että 25 uutta vihapuhepoliisia ollaan juuri rekrytoimassa. Vihapuhepoliisit palkattiin eduskunnan poliisille myöntämällä 1.26 Milj, € lisärahoituksella.
https://yle.fi/uutiset/3-9437958
"–Suomen 11 poliisilaitoksesta jokaiseen tulee vähintään yksi
nettipoliisi.
–Helsinkiin perustetaan oma 10 poliisin erikoisryhmänsä, ja
loput virat sijoittuvat Keskusrikospoliisiin.
–Maakuntien nettipoliisien on tarkoitus olla näkyvästi somessa
läsnä. Rikosten tutkinta on keskitetty pääasiassa Helsingin ryhmään.
–Viharikoksien paljastamisen ja tutkimisen lisäksi nettipoliisien
tehtävä on ennaltaehkäisy.
–Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että poliisi puuttuu levottomaan
keskusteluun Facebookissa. "
Poliisilla on kymmenittäin omia Facerbook ja Twitter -tunnuksia, joiden kautta nettipalstoja päivittäin seurataan.
Jostakin, jollakin poliisityöllöä ne Facebook-sanomiset on löydetty, kun on jo parisataa ihmistä poliisin tiloissa kuulusteltu vihepuhekirjoitusten perusteella.
Tällä hetkellä Poliisin antama virallinen selitys on, että vihapuhepoliiseja on koko maassa vain 10 kappaletta.
Vihapuhepoliiseja on virallisen lausunnon mukaan kaikkiaan kymmenen.
Epävirallisesti useita satoja.
Samaan aikaan poliisille tehdyt varsinaiset ilmoitukset esimerkiksi lasten ahdistelusta hautautuvat kasaan jota ei vaan kiinnosta tutkia.
"Samaan aikaan poliisille tehdyt varsinaiset ilmoitukset esimerkiksi lasten ahdistelusta hautautuvat kasaan jota ei vaan kiinnosta tutkia."
Pointti on juuri tuossa. Poliisi haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin ja on perustettu esimerkiksi tälläinen tyhjäntoimittaja poliisien "vihapuhe ryhmä":
ketä se konkreettisesti palvelee? jos kysymyksessä olisi atarityyppien tarkkailu olisi ymmärrettävää mutta kun noiden munkkipylly vihapuhepoliisien seurannan alla on aivan tavalliset kansalaisetkin ja suurissa määrin tuloksena nollatoleranssi.
Kaikki tämän kokoluokan Vihapuhepoliisin touhu tehdään poliisin viime viikolla antaman tiedon mukaan vain kymmenen (10) poliisin voimin.
"– Vihapuhepoliisi tutki 2017 vuonna 233 eri rikosilmoitusta. Niistä 128
tutkittiin joko nimikkeellä kansanryhmää vastaan kiihottaminen tai
uskonrauhan rikkominen.
– Tutkituista jutuista 45 eteni syyteharkintaan. Vuonna 2018 syyte-
harkintaan päätyneiden juttujen määrä kasvaa entisestään.
– Voidaan todeta, että tuo on tuollainen loputon suo. Niitä juttuja
on juuri niin paljon kuin on resursseja niitä kaivaa, sanoo
poliisihallituksen Enqvist."
https://yle.fi/uutiset/3-10190694
Todellisuudessa Poliisihallituksen nykyjohto on jo vuosien ajan nostanut Vihapuheen seurannan ja Facebook-viestien kyttäämisen aivan järjettömän korkealle prioriteetille ja resurssoinnille.
Poliisihallituksen ylin johto on useaan kertaan julkisuudessa sanonut, että vihapuheen torjuntaan panostetaan nyt kunnolla. Poliisille annnetut lisämäärärahat ja lisävirat käytetään juuri Vihapuheen torjuntaan.
Siksi on naurettavaa ja läpinäkyvää valehtelua poliisilta väittää, että vain 10 henkilön työpanos koko maassa kuluu vihapuheen kuulusteluiden ja maahanmuuttoa kritisoineiden kansalaisten oikeusjuttujen hoitoon.
Herätkää nyt siellä Pasilassa. Tai sitten laitetaan lopulta parlamentaarisin keinoin jo sopivampia ukkoja sinne johtoon.
Poliisi tietää totuuden mutta ei kerro.....ilmeisesti jälleen rikastuttajat asialla?
Ovatko kaikki persnatsit samanlaisia faktoista piittaamattomia sekopäitä kuin sinä?
Paikkakuntalaiset tietävät, että "epäilty" on paikkakunnalla asuva perussuomalainen nuori mies, joka seurusteli aiemmin surmatun kanssa.
siis yksittäistapaus