Kiitos hallitus - taas satoja uusia työpaikkoja

Kun persujen kurittajahallituksesta päästiin eroon, alkaa työllistämisrintamalla tapahtua järkeviä asioita. Taas on tulossa satoja uusia työpaikkoja. Kiitos Antti ja kumppanit.

https://yle.fi/uutiset/3-10952673
68<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Kyllä fasistit työllistämistemput keksii. Stalinki loi tuhansia työpiakkoja. Eihän fasistisessa valtiossa kukaan muu edes saa luoda niitä kuin hallitus. Mutta toisin olisi vapaassa maassa.

Äänestä

Hienoa jos oikeasti ja oikeita työpaikkoja syntyy ja niihin löytyy myös tekijät. Suomen työttömyyden syypää tuskin kuitenkaan on Perussuomalainen puolue joka kaiken lisäksi ei ollut hallituksessa yksin eikä tehnyt yhtäkään päätöstä yksin ja ilman muiden tukea. Edes yksikään poliitikko ei missään vaiheessa ole edes vihjaissut Perussuomalaisten haitanneen työpaikkojen syntymistä tai työllistämistä ja heidän luulisi olevan asioista perillä paremmin kuin sinä. Vääristely voi tuntua ihan hyvätä idealta mutta se ei ole sitä ja jatkuva valehtelu saa ihan hyvätkin aloitukset näyttämään naurettavilta.

Äänestä
  • Jos persut keskittyisivät oikeisiin asioihin eikä mölisemiseen vain eusta ja maahanmuutosta syntyisi töitäkin lisää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut keskittyisivät oikeisiin asioihin eikä mölisemiseen vain eusta ja maahanmuutosta syntyisi töitäkin lisää

    Mutta estääkö maahanmuutosta keskusteleminen ja EU:n kritisoiminen jotain perustamasta yirtystä tai sinua menemästä töihin ? Minua ainakaan ei ole estänyt. Kritisoimme sekä maahanmuuttoa että EU:n pölhöä systeemiä töissä joka päivä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut keskittyisivät oikeisiin asioihin eikä mölisemiseen vain eusta ja maahanmuutosta syntyisi töitäkin lisää

    Persujen politiikka ei ole tempputyöllistämistä vaan yksilönvapauksien turvaaminen. Yksilönvapauksiin kuuluu elinkeinovapaus, eli se että sinä ja minä voimme vapaasti työllistää itsemme ja palkata ihmisiä. Työllistäminen ei ole hallituksen työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut keskittyisivät oikeisiin asioihin eikä mölisemiseen vain eusta ja maahanmuutosta syntyisi töitäkin lisää

    Mitä tarkoitat ? Jo vuosi sitten esim : Perussuomalaiset kansanedustajat kokevat, että Suomen tulevaisuuden kannalta keskeiset ongelmat ovat kilpailijamaita matalampi työllisyysaste, työvoiman kohtaanto-ongelma sekä kotitalouksien korkea velkaantumisaste. Perussuomalaiset haluavatkin asettaa työllisyysasteen tavoitteeksi vähintään 75 prosenttia tänään valtionvarainvaliokunnalle jättämässään vastalauseessaan. Työllisyyden parantumisesta kertyneillä varoilla perussuomalaiset haluavat muun muassa kuroa umpeen keskituloisten veroastetta, joka on Suomessa huomattavasti korkeampi kuin Ruotsissa.

    – Suomessa keskituloisten eli niin sanottujen kakun tekijöiden verotus on useita prosenttiyksiköitä Ruotsin tasoa korkeammalla. Tämän lisäksi viime vuosien talouskasvun hedelmät ovat jakaantuneet varsin epätasaisesti: niiden, joilla jo valmiiksi meni hyvin, asema on parantunut entisestään, kun taas jo aikaisemmin huono-osaiset ovat jääneet talouskasvusta osattomiksi, kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) huomauttaa.
    Ehkä tuo Perussuomalaisten viisas alustus alkaa nyt tuottaa hedelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta estääkö maahanmuutosta keskusteleminen ja EU:n kritisoiminen jotain perustamasta yirtystä tai sinua menemästä töihin ? Minua ainakaan ei ole estänyt. Kritisoimme sekä maahanmuuttoa että EU:n pölhöä systeemiä töissä joka päivä.

    Miksi persut ei puuttunut asiaan kun oli hallituksessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut ei puuttunut asiaan kun oli hallituksessa

    Seurasitko jokaisen istunnon ? Kuuntelit jokaisen Perussuomalaisten puheenvuoron ? Kyllä he puuttuivat asiaan ja ottivat kantaa mutta kun taikatemppua täystyöllisyyteen ei ole ja hallituksessa kaikki puolueet yhdessä yrittävät löytää ratkaisuja,ei kukaan yksinään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat ? Jo vuosi sitten esim : Perussuomalaiset kansanedustajat kokevat, että Suomen tulevaisuuden kannalta keskeiset ongelmat ovat kilpailijamaita matalampi työllisyysaste, työvoiman kohtaanto-ongelma sekä kotitalouksien korkea velkaantumisaste. Perussuomalaiset haluavatkin asettaa työllisyysasteen tavoitteeksi vähintään 75 prosenttia tänään valtionvarainvaliokunnalle jättämässään vastalauseessaan. Työllisyyden parantumisesta kertyneillä varoilla perussuomalaiset haluavat muun muassa kuroa umpeen keskituloisten veroastetta, joka on Suomessa huomattavasti korkeampi kuin Ruotsissa.

    – Suomessa keskituloisten eli niin sanottujen kakun tekijöiden verotus on useita prosenttiyksiköitä Ruotsin tasoa korkeammalla. Tämän lisäksi viime vuosien talouskasvun hedelmät ovat jakaantuneet varsin epätasaisesti: niiden, joilla jo valmiiksi meni hyvin, asema on parantunut entisestään, kun taas jo aikaisemmin huono-osaiset ovat jääneet talouskasvusta osattomiksi, kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) huomauttaa.
    Ehkä tuo Perussuomalaisten viisas alustus alkaa nyt tuottaa hedelmää.

    Ja ei yksin työllisyys vaan ...asuminen ! Miten joku voi väittää Perussuomalaisia yhden asian puolueeksi jota ei kiinnosta muu kuin haittamaahanmuutto ? "Keskeinen ongelma työllisyyden kannalta on erityisesti pääkaupunkiseudun osalta erittäin korkeat asumiskustannukset. Työllistymisen ja talouskasvun esteeksi uhkaa muodostua se, että työvoiman saaminen pääkaupunki- ja muille vahvoille kasvuseudulle voi olla vaikeaa asumisen kalleuden vuoksi.

    – Kehitys on kestämätön. Siihen tulee puuttua sekä toimenpiteillä asumiskustannuksia yleisesti alentamalla että kehittämällä asuntotuotanto- ja kaavoituspolitiikkaa. Keskeisenä tavoitteena tulee olla riittävä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta kasvukeskuksissa. Asumisen kokonaisvaltainen halpuuttaminen edellyttää kuitenkin myös aktiivista puuttumista muihin asumiskustannuksia nostaviin tekijöihin, kuten asumiseen kohdistuvaan verotukseen, asumistukijärjestelmään, sähkön siirtohintoihin sekä sähkön ja lämmön hintaan, kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.) täsmentää.

    Perussuomalaiset ovat aikaisemmin julkistaneet niin sanotun asumisen halpuutusohjelmansa vuoden 2018 vaihtoehtobudjetissaan."

    No huhtasaari on todennut että tahalleen tuo maahanmuuttoa esille aina joten eipä siinä paljon muuta ajeta. Tosin persujen puolue on niin epäyhtenäinen ettei taida tietää itsekään mitä oikein ajavat agendassaan

    Äänestä

Vihreät ovat yrittäneet estää joka tehtaan.

Mites se Kemissä menikään ???

Nuo asiat on jo päätetty Sipilän aikana ja nyt tenuvassut yrittää kähmiä kunnian, säälittävää.

1Äänestä
  • Vääristely on heikäläisillä niin selkärangassa etteivät itse edes tajua sitä. Kaikki muiden tekemä hyvä on vassarien ansiota ja kaikki pieleen mennyt persujen syytä.

    Äänestä

Anttihan laittoi jo Postin duunarien palkat kohdalleen ;DDDDD

Äänestä
  • No pakkohan se antin on kun perussuomalaisia ei edes kiinnosta koko asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No pakkohan se antin on kun perussuomalaisia ei edes kiinnosta koko asia.

    Voitko perustella kommenttisi, miten se ei muka kiinnosta Perussuomalaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitko perustella kommenttisi, miten se ei muka kiinnosta Perussuomalaisia?

    En. Se menisi liian vaikeaksi persulle ymmärtää

    Äänestä

Tenuvasuri ei ole tainnut ymmärtää, että työllisyys nousi jo Sipilän aikana.

Anttihan onnistui sitä jo laskemaan.

Yhä harvempi ekonomisti uskoo Antti Rinteen (sd) hallituksen saavuttavan tavoitteensa 75 prosentin työllisyysasteesta.

Tilastokeskuksen tuoreimman, aikaisemmin tiistaina julkistetun tilaston mukaan kausivaihtelusta puhdistettu työllisyyden trendiluku oli toukokuussa 72,6 prosenttia. Kaikkiaan työllisiä oli toukokuussa 32 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendiluku puolestaan oli 6,6 prosenttia. Kaikkiaan työttömiä oli toukokuussa 249 000, mikä oli 12 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist huomauttaa, että työllisyysasteen trendissä sama lukema eli 72,6 prosenttia nähtiin ensimmäisen kerran tammikuussa, joten käytännössä työllisyysaste on polkenut alkuvuoden paikallaan ilman selkeää suuntaa.

1Äänestä
  • Sipilällä ei ollut mitään tekemistä työllisyyden nousun kanssa, yleensä noususuhdanteeen aikana työpaikkoja tulee lisää, vaikka olisi minkäläinen vatuloitsija pääministerinä.
    Silti pitää paukutta henkseleitä niinkuin se olisi omaa ansiota.
    Surkuhupaisaa ja läpinäkyvää. Mutta tyhmät viherhippikommunistit uskoo sen paskan minkä YLE tuottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilällä ei ollut mitään tekemistä työllisyyden nousun kanssa, yleensä noususuhdanteeen aikana työpaikkoja tulee lisää, vaikka olisi minkäläinen vatuloitsija pääministerinä.
    Silti pitää paukutta henkseleitä niinkuin se olisi omaa ansiota.
    Surkuhupaisaa ja läpinäkyvää. Mutta tyhmät viherhippikommunistit uskoo sen paskan minkä YLE tuottaa.

    Itse uskon Mestaria

    Äänestä

Johan ne kaikki varat mitä valtio uusien työpaikkojen synnystä verorahoina saa menee tuon uuden hallituksen ministereiden avustajakaartin palkkoihin.

1Äänestä
  • Näin juuri tämä Rinteen demari hallitus työllistää!

    Äänestä

Tehtaankatu

Äänestä

On törkeää valehtelua antaa ymmärtää että korkea työttömyys olisi jotenkin Perussuomalaisten syy. Jo 2014 Perussuomalaiset tarjonneet keinoja.( Tiedotusvälineille 14.5.2014

Välikysymys työttömyystilanteesta Suomessa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Lindström)

Kun hallituksen politiikan tulokset ovat näin laihoja, herää kysymys: Miksi hallitus ei käytä perussuomalaisten jo pitkään ehdottamia keinoja työllisyyden ja talouskasvun parantamiseksi?

Miksi hallitus ei esimerkiksi ole aloittanut energiapolitiikkamme rakenneuudistusta? Lopetetaan nykyinen lähinnä venäläisiä hyödyttävä energiapolitiikan teko ja otetaan tavoitteeksi kohtuuhintainen ja kotimainen energia. Maassamme on energiatuotteille 8,5 miljardin euron edestä kysyntää, jota emme verotuksen, tukipolitiikan, sääntelyn ja infran puutteellisuuden takia pysty kotimaisin voimin täyttämään. Energiantuotannon kotimaisuusasteen nostamisella voidaan edistää maamme talouskasvua ja saada aikaan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Mikä on, kun ei hallitusta kiinnosta?

Talouskasvun parantaminen vaatii myös elinvoimaisen yrityssektorin. Tarvitsemme uusia toimia yrittäjyyden tukemiseen. Aloittavia ja kasvavia yrityksiä on tuettava verotuksellisesti nykyistä paremmin. Tähän oiva keino olisi ALV:n alarajan nostaminen 20 000 euroon ja niin sanotun huojennusalueen katon nosto 40 000 euroon. Lisäksi hallituksen olisi ryhdyttävä todellisiin toimiin pöhöttyneen lupabyrokratiamme ketteröittämiseksi. Ei ole kenenkään etu, että järkevät investoinnit seisovat pahimmassa tapauksessa vuosia lupa- ja valitusprosessien takia.

Perussuomalaiset ovat myös toistuvasti ehdottaneet muun muassa eläkemaksujen ikäporrastusta, automaattista palkkatukijärjestelmää yli 55-vuotiaille alanvaihtajille, tuntuvia lisäresursseja oppisopimuskoulutukseen, aktiivisen työllisyyspolitiikan resurssien korotusta sekä työkyvyttömyyseläkejärjestelmän uudistamista kannustavampaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Hallitusta eivät nämä uudistukset ole kiinnostaneet, mutta olette sen sijaan nyt leikkaamassa työvoimapolitiikan rahoitusta ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Tämä kaikki kertoo karua kieltä siitä, miten vähän teitä työttömien ahdinko kiinnostaa.

Äänestä

Yhden asian puolue ?Kyllä persut on poliittinen puolue jolla on paljonkin sanottaavaa .Kuten vaikkapa : "800 miljoonan euron turvallisuus- ja hyvinvointipakettimme tarkoituksena on turvata kansalaisten perusturvallisuus. Olisimme valmiita korottamaan perusturvaa ja omaishoidon tukea sekä panostamaan lisää lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen. Emme leikkaisi lapsilisiä emmekä eläkeindeksejä. Antaisimme kunnille 200 miljoonaa euroa hallitusta enemmän peruspalveluiden järjestämiseen. Katsomme myös, että tasa-arvoinen ja laadukas opetus on maamme menestyksen perusta, joten lisäisimme resursseja peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseen ja kattavan kouluverkon ylläpitoon. Emme myöskään ole hallituksen tavoin valmiita tinkimään sisäisestä tai ulkoisesta turvallisuudesta edes syrjäseuduilla. Emme suostu hallituksen suunnittelemaan puolustusvoimiemme alasajoon. Vaadimme myös lisää resursseja poliisille, rajavartiolaitokselle, tullille sekä oikeuslaitokselle, jotta ne pystyvät hoitamaan tehtävänsä mm. harmaan talouden torjunnassa. Lisäksi katsomme, että puhdas kotimainen ruoka vaatii maaseudun elinvoimaisuuden turvaamista."

Äänestä
  • On mielenkiintoista että niin kovasti ja monesta suusta halutaan vakuuttaa ettei persuja kiinnosta kuin maahanmuutto. Miksiköhän sellaista halutaan väittää?Persuilla kun on ollut monia erittäin järkeviä ehdotuksia ja suunnitelmia. Mutta mieluummin tehtiin taksiuudistus joka meni päin sanonko mitä ja nyt pilataan koulujärjestelmä.Persut : "800 miljoonan euron säästöpakettimme leikkaisi julkisia menoja ilman mainittavia vaikutuksia maamme kansalaisten hyvinvointiin. Selvää on, että pelkillä veronkorotuksilla ei velkaantumista katkaista. Joudumme myös leikkaamaan. Mielestämme leikkaukset on aloitettava kohteista, joilla on vähiten merkitystä maamme hyvinvointiin, työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Tällöin leikkaukset kannattaa mielestämme kohdistaa maamme ulkopuolelle suuntautuviin rahavirtoihin sekä menoihin, joiden vaikuttavuus on huono tai jopa negatiivinen. Säästäisimme uudistamalla kehitysavun rahoituksen ja yritystukijärjestelmän. Leikattavaa riittää myös puoluetuessa, maahanmuutossa sekä luonnonsuojelualueiden hankinnassa. Emme myöskään hyväksy euroalueen kriisimaiden tukemista suoraan budjetistamme."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On mielenkiintoista että niin kovasti ja monesta suusta halutaan vakuuttaa ettei persuja kiinnosta kuin maahanmuutto. Miksiköhän sellaista halutaan väittää?Persuilla kun on ollut monia erittäin järkeviä ehdotuksia ja suunnitelmia. Mutta mieluummin tehtiin taksiuudistus joka meni päin sanonko mitä ja nyt pilataan koulujärjestelmä.Persut : "800 miljoonan euron säästöpakettimme leikkaisi julkisia menoja ilman mainittavia vaikutuksia maamme kansalaisten hyvinvointiin. Selvää on, että pelkillä veronkorotuksilla ei velkaantumista katkaista. Joudumme myös leikkaamaan. Mielestämme leikkaukset on aloitettava kohteista, joilla on vähiten merkitystä maamme hyvinvointiin, työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Tällöin leikkaukset kannattaa mielestämme kohdistaa maamme ulkopuolelle suuntautuviin rahavirtoihin sekä menoihin, joiden vaikuttavuus on huono tai jopa negatiivinen. Säästäisimme uudistamalla kehitysavun rahoituksen ja yritystukijärjestelmän. Leikattavaa riittää myös puoluetuessa, maahanmuutossa sekä luonnonsuojelualueiden hankinnassa. Emme myöskään hyväksy euroalueen kriisimaiden tukemista suoraan budjetistamme."

    Ja se ainainen valhe ettei persuja pienituloiset kiinnosta ollenkaan :" Veropakettimme uudistaisi verotustamme oikeudenmukaisempaan ja kannustavampaan suuntaan. Vapauttaisimme 1 000 euron kuukausitulot ansiotuloverotuksesta ja nostaisimme suurituloisten tuloverotusta. Uudistaisimme osinkoverotusta oikeudenmukaisella ja kasvua tukevalla tavalla verottamalla pieniä osinkoja kevyemmin ja suuria osinkoja ankarammin. Palauttaisimme yhteisöveron Ruotsin 22 prosentin tasolle ja laajentaisimme veropohjaa verottamalla myös suursäätiöiden pääomatuloja. Vaihtoehdossamme verotuksen kokonaistaakka pysyisi lähes muuttumattoman, kun otamme huomioon uuden kehitysapumalliimme sisältyvän 250 miljoonan euron veroporkkanan."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On mielenkiintoista että niin kovasti ja monesta suusta halutaan vakuuttaa ettei persuja kiinnosta kuin maahanmuutto. Miksiköhän sellaista halutaan väittää?Persuilla kun on ollut monia erittäin järkeviä ehdotuksia ja suunnitelmia. Mutta mieluummin tehtiin taksiuudistus joka meni päin sanonko mitä ja nyt pilataan koulujärjestelmä.Persut : "800 miljoonan euron säästöpakettimme leikkaisi julkisia menoja ilman mainittavia vaikutuksia maamme kansalaisten hyvinvointiin. Selvää on, että pelkillä veronkorotuksilla ei velkaantumista katkaista. Joudumme myös leikkaamaan. Mielestämme leikkaukset on aloitettava kohteista, joilla on vähiten merkitystä maamme hyvinvointiin, työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Tällöin leikkaukset kannattaa mielestämme kohdistaa maamme ulkopuolelle suuntautuviin rahavirtoihin sekä menoihin, joiden vaikuttavuus on huono tai jopa negatiivinen. Säästäisimme uudistamalla kehitysavun rahoituksen ja yritystukijärjestelmän. Leikattavaa riittää myös puoluetuessa, maahanmuutossa sekä luonnonsuojelualueiden hankinnassa. Emme myöskään hyväksy euroalueen kriisimaiden tukemista suoraan budjetistamme."

    Ehkä siksi että esim persujen tunnetuimpien twitterit laulaa samaa sävelmää maahanmuutosta ja eusta sekä poliisien kritisoimisesta ettei kerro oliko ampuja maahanmuuttaja vai kantasuomalainen. Jos he keskittyisivät tuomaan muutakin asiaa konkreettisesti tarjoten ratkaisuja kuva saattaisi muuttua

    Äänestä

Persujen ruoska soitti viime hallituskaudella työttömien selkää. Antti lopettaa ne hullutukset. YESS!

Äänestä
  • Miten persujen ruoska sinun selkääsi soitti, voisitko täsmentää ? Kiva tietenkin että nyt saat työpaikan jos persut sen jotenkin ottivat sinulta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten persujen ruoska sinun selkääsi soitti, voisitko täsmentää ? Kiva tietenkin että nyt saat työpaikan jos persut sen jotenkin ottivat sinulta pois.

    Persuministeri oli luomassa aktiivimallia. Minulta lähtee monta kymppiä kuukaudessa tuista. Persut eivät ole ihmisen asialla.

    Äänestä

Työtilanne parani heti, kun persut saatiin ulos hallituksesta sekoilemasta.
Kiitos Antti ja kumppanit!

Äänestä
  • Vääristele vaan. Et sinä mistään työllisyydestä iloitse,olet palstalla pelkästään persuja vastaan käymäsi pakkomielteisen parjauskampanjan takia. Säälittävä ihmisparka. Varo ettet oikeasti joudu töihin.

    Äänestä

Sipilän+hallitushan+loi+noin+140+000+uutta+työpaikkaa.+Niin+kivaa+ja+mukavaa+kuin+se+olisikin+ottaa+noista+kunniaa+myös+Persuille+NIIN+kyllä+nyt+täytyy+myöntää+että+eihän+Persut+siellä+hallituksessa+olleet+kuin+puolet+ajasta+-+Joten+ehkä+noista+sitten+pieni+osuus+menee+myös+Persujen+piikkiin.No,+Antilla+on+vielä+matkaa+tähän+ja+siihen+75%:n+työllisyysasteeseen+-+Ootellaan+nyt+ihan+rauhassa+ennen+kuin+suurempia+juhlia+aloitellaan!

Äänestä
  • Sepä se. Persut istui siellä vain puolet ajasta mutta aivopestyjen idioottien mielestä aiheuttivat Suomen työttömyyden. Kai olivat syyllisiä 90-luvun lamaankin vaikkei koko puoluetta silloin edes ollut olemassakaan. On se kauheaa kun ihmiseltä menee mielenterveys toisen puolueen vaalimenestyksen takia. Vassareille haluan sanoa ettei se ole persujen vika ettei teitä kukaan äänestä ja nyt tuon asvustaja-armeijan jälkeen ei enää sitäkään vähää.

    Äänestä

Persut työllistävät ainakin poliiseja.

Äänestä
  • Aika vähän. Ei sen enempää kuin muutkaan suomalaiset.Moni poliisi on perussuomalainen.

    Äänestä

  • Miksi valehtelet, aina ja kaikesta ?

    Äänestä

  • Meinaatko että persujen ansiosta esim. nämä Oulun raiskaustapaukset tulivat poliisin tietoon?

    Jos näin tosiaan oli niin todella suuri hatunnosto PERSUILLE!

    Äänestä

Eikös se Kari Kulmala loikannut persuista sinisiin?
Ja nekin poliisit jotaka persuissa ovat, tulivat sinne jo Soinin aikana.

Äänestä
  • Kommarinainen soitti hätäkeskukseen kun sillä oli nenä tukossa. Turhaa työtä voi teettää kuka tahansa mutta jatkuva perussuomalaisten häriköintisi menee jos sille asteelle että sinusta on tehty ilmoitus. Teet tuota työksesi.

    Äänestä

  • Miksi valehtelet ?

    Äänestä

Anttihan on jo nyt myöntänyt että puheensa työllistämisestä olivat vain vappupuheita.

🤑🤡💩🤡💩🤡💩🤡💩🤡💩

Äänestä

Kun vasuri ja poliisi kohtaavat, vain pamppu puhuu.

Äänestä
  • sateenkaariviherhippikomunisti ottaa sen myös mielellään perseeseen

    Äänestä

Ääni persuille on ääni poliiseihin kohdistuvalle vihalle. Se muistakaa.

Äänestä
  • Miksi valehtelet ?

    Äänestä

  • Sinä persu, perustele väitteesi mikä tuossa "Ääni persuille on ääni poliiseihin kohdistuvalle vihalle" on valhetta??

    kerrohan

    Äänestä

Satoja ja tuhansia taas menetetään, ei siis suunnatonta syytä riemuun.

Äänestä

Nyt on persuilla pelko perausksissa.
Pelkäävät, että Antti laittaa heidät töihin....

Äänestä
  • Suurin osa persuista taitaa olla töissä, sehän olisikin se nykymeiningillä systeemi, että rangaistaan niitä jotka ovat töissä, ja annetaan Vihervasemmiston jatkaa loisimistaan ja työtätekevien elämän vaikettamista.

    Äänestä

Niin, voiko homoa parantaa?

Äänestä

Tuota persun kannattaa kysyä Tynkyltä?!

Äänestä

Hyvä läppä! Onko ministerien avustajamäärää taas kasvatettu?
Yhtään ei työllisyys ole lisääntynyt, päinvastoin yt-neuvottelut ja irtisanomiset on jokapäiväistä uutisissa. Ikävä kyllä.

Äänestä

Antti päätti järjestää vähän keinotyöllisyyttä vero- ja velka-varoin.

Juuri sitä temppu-työllistämistä, josta Sipilää syytettiin.

Nyt Vasemmistotollot itse tekevät sitä ja yrittävät olla hiljaa...

Antti tulee epäonnistumaan, mutta sehän jo tiedettiin.

Äänestä
  • No, Antti on sellainen "kunnia-kansalainen" ;))))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, Antti on sellainen "kunnia-kansalainen" ;))))

    Don Antti, AY-mafioso, köyhien "suojelija" ....

    Äänestä

Palkka tuella luodut työpaikat on vain tilastojen korjailua, ei mitään muuta, Jos halutaan 200 000 uutta työpaikkaa, niin kaikki valtion palkkalistoille, tavoite saavutettu yli odotusten.

1Äänestä

Anttii syytetään bensan hinnan korottamisesta, paskat meilpäin halvetunnu 1,43 euroon -95 okt. Edellisen hallituksen hinnat liikku 1,60€. Ja tämähän on tutkitusti HALLITUKSEN aikaansaannosta. Kiitosta sinne!

Äänestä
  • Otapa vasuri vähän selvää hinnoista ja korotoksista.

    Antti nostaa polttoaine-veroa, eikä siinä auta vasurin lässytys.

    Sehän on vielä tasavero, joka osuu Antin omiin äänestäjiin parhaiten.

    Eihä sitä idiootti tarvitse olla kun demareita äänestää, mutta se helpottaa paljon...

    Veronmaksajain Keskusliiton arvion mukaan polttoaineveroa nostetaan 5 sentistä 6,5 senttiin litralta.

    Autoalan tutkimusta tekevä Autovista on tehnyt laskelmia siitä, miten paljon veromuutos vaikuttaisi autoilun kustannuksiin erilaisilla ajokilometreillä ja kulutuksilla.

    Autovista käytti laskelman pohjana 6 sentin korotusta polttoaineveroon.

    Laskelmat kertoivat, että autoilun kustannukset nousevat paljon ajavilla (30 000 km tai enemmän) jopa satasia, mutta vähän ajavilla (10 000 km tai vähemmän) kustannusten nousu jää alle 100 euroon vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otapa vasuri vähän selvää hinnoista ja korotoksista.

    Mulla se ny vaa maksaa ton, vituttaako perskekon veronkorotus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla se ny vaa maksaa ton, vituttaako perskekon veronkorotus?

    Että vituttaako antti rinteen veronkorotus ???

    Kysypä sitä äänestäjiltä.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla se ny vaa maksaa ton, vituttaako perskekon veronkorotus?

    Mä käyn hakemassa rajan takaa alle puoleen hintaan, vituttaako ??

    Äänestä

Heh heh, Vappu-Antti nosti veroja ja vasurit yrittää siirtää maalia koko ajan.

Itsepetosta, eikö vain???

Äänestä

Kiitos Antti, että pidät meidän työläisten puolta, peruSS riistohallituksen jälkiä korjaten!

Äänestä
  • Kiitos Antti, että annat meille lisää veroja ja velkaa !!!

    Heh heh, Vappu-Antti nosti veroja ja vasurit yrittää siirtää maalia koko ajan.

    Itsepetosta, eikö vain???

    Äänestä

Antti päätti järjestää vähän keinotyöllisyyttä vero- ja velka-varoin.

Juuri sitä temppu-työllistämistä, josta Sipilää syytettiin.

Nyt Vasemmistotollot itse tekevät sitä ja yrittävät olla hiljaa...

Antti tulee epäonnistumaan, mutta sehän jo tiedettiin. ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun persujen kurittajahallituksesta päästiin eroon, alkaa työllistämisrintamalla tapahtua järkeviä asioita. Taas on tulossa satoja uusia työpaikkoja. Kiitos Antti ja kumppanit.

https://yle.fi/uutiset/3-10952673

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu