Kreationistit ihmettelevät usein monimutkaisten rakenteiden syntymiseen johtavia mekanismeja. Kehitysbiologia tarjoaa vastauksen tähän ihmettelyyn, miten eliöt ovat voineet kehittyä evolutiivisesti ilman Jahven puuttumista asiaan.
Evolutiivinen kehitysbiologia evo-devo tutkimus (Biologia) biologian uusi, eri aloja yhdistävä tutkimussuunta, joka tarkastelee lajinkehityksen ja yksilönkehityksen välisiä suhteita (Tieteen termipankki)
Evolutiivinen kehitysbiologia (evo-devo) on biologian tutkimuksen suunta, joka pyrkii löytämään eliöiden muinaisia sukulaisuussuhteita ja kehitysprosessien evoluoitumista vertailemalla eri eliöiden kehitystä. Se on saanut alkunsa alkionkehitysopin mysteeristä; kuinka alkionkehitystä säädellään molekyylitasolla. Charles Darwin huomasi eri eliöiden samannäköisten alkioiden viittaavan yhteiseen alkuperään, mutta kehitystä ei tapahtunut juuri lainkaan ennen kuin yhdistelmä-DNA-tekniikka mahdollisti alkionkehitysopin ja molekyylibiologian yhdistämisen 1970 -luvulla. Aitotumallisten eliöiden homeoottiset geenit olivat evolutiivisen biologian avainlöytöjä.
Evolutiivisessa kehitysbiologiassa on konsepteja, jotka yllättivät evoluutiobiologit. Yksi löytö oli syvä homologia (samansyntyisyys), jossa erinäköisten ja ulkonäön perusteella oletetusti eri evoluutiopolkuja kehittyneitä elimiä säätelevät samat geenit niin hyönteisillä, selkärankaisilla kuin pääjalkaisilla. Yksi esimerkki tällaisesta evo-devon työkalupakin geenistä on pax-6. Nämä geenit ovat muinaisia ja pääjaksoissa muuttumattomina säilyneitä; ne määrittävät elinten muodot ajassa ja tilassa muokaten alkion ja lopulta määrittäen koko eliön rakenteen (body plan).
Toinen löytö oli se, etteivät eliöiden rakenteelliset geenit poikkea toisistaan. Erot syntyvät geenien säätelyssä. Näitä geenejä käytetään uudelleen, muuttumattomina, useita kertoja eri osissa alkiota ja eri kehitysvaiheissa. Ne muodostavat monimutkaisia säätelysarjoja, jotka kytkevät muita säätelygeenejä ja rakennegeenejä päälle ja pois päältä tarkkojen kaavojen mukaan. Useaan kertaan käytettävät pleiotrooppiset (=useampi kuin yksi käyttö) geenit selittävät muuttumattomuuden ja säilymisen genomissa, pienikin muutos saa aikaan vakavia vaikutuksia rakenteissa ja luonnonvalinta poistaa eliön.
Uudet rakenteet ja lopulta uudet lajit syntyvät työkalupakin muuntelulla, geenien ilmentymisellä uusissa muodoissa tai työkalupakin geenien saadessa lisää funktioita.
https://en.wikipedia.org/wiki/Evolutionary_developmental_biology
Evolutiivinen kehitysbiologia evo-devo tutkimus (Biologia) biologian uusi, eri aloja yhdistävä tutkimussuunta, joka tarkastelee lajinkehityksen ja yksilönkehityksen välisiä suhteita (Tieteen termipankki)
Evolutiivinen kehitysbiologia (evo-devo) on biologian tutkimuksen suunta, joka pyrkii löytämään eliöiden muinaisia sukulaisuussuhteita ja kehitysprosessien evoluoitumista vertailemalla eri eliöiden kehitystä. Se on saanut alkunsa alkionkehitysopin mysteeristä; kuinka alkionkehitystä säädellään molekyylitasolla. Charles Darwin huomasi eri eliöiden samannäköisten alkioiden viittaavan yhteiseen alkuperään, mutta kehitystä ei tapahtunut juuri lainkaan ennen kuin yhdistelmä-DNA-tekniikka mahdollisti alkionkehitysopin ja molekyylibiologian yhdistämisen 1970 -luvulla. Aitotumallisten eliöiden homeoottiset geenit olivat evolutiivisen biologian avainlöytöjä.
Evolutiivisessa kehitysbiologiassa on konsepteja, jotka yllättivät evoluutiobiologit. Yksi löytö oli syvä homologia (samansyntyisyys), jossa erinäköisten ja ulkonäön perusteella oletetusti eri evoluutiopolkuja kehittyneitä elimiä säätelevät samat geenit niin hyönteisillä, selkärankaisilla kuin pääjalkaisilla. Yksi esimerkki tällaisesta evo-devon työkalupakin geenistä on pax-6. Nämä geenit ovat muinaisia ja pääjaksoissa muuttumattomina säilyneitä; ne määrittävät elinten muodot ajassa ja tilassa muokaten alkion ja lopulta määrittäen koko eliön rakenteen (body plan).
Toinen löytö oli se, etteivät eliöiden rakenteelliset geenit poikkea toisistaan. Erot syntyvät geenien säätelyssä. Näitä geenejä käytetään uudelleen, muuttumattomina, useita kertoja eri osissa alkiota ja eri kehitysvaiheissa. Ne muodostavat monimutkaisia säätelysarjoja, jotka kytkevät muita säätelygeenejä ja rakennegeenejä päälle ja pois päältä tarkkojen kaavojen mukaan. Useaan kertaan käytettävät pleiotrooppiset (=useampi kuin yksi käyttö) geenit selittävät muuttumattomuuden ja säilymisen genomissa, pienikin muutos saa aikaan vakavia vaikutuksia rakenteissa ja luonnonvalinta poistaa eliön.
Uudet rakenteet ja lopulta uudet lajit syntyvät työkalupakin muuntelulla, geenien ilmentymisellä uusissa muodoissa tai työkalupakin geenien saadessa lisää funktioita.
https://en.wikipedia.org/wiki/Evolutionary_developmental_biology
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vähän kuin jos kreationisti rautatien nähdessään ihmettelisi, miten tuollainen on voinut ilmestyä maisemaan ihan noin vain.
Eli kreationisti ei ymmärrä, miten jokin voi kehittyä tai rakentua vähitellen. Kerralla valmista tai sitten ei ollenkaan.
"...miten jokin voi kehittyä tai rakentua vähitellen."
Oikeastaan vielä tärkeämpi evolutiivisen kehitysbiologian havainto on "työkalupakki" ja siihen kohdistuva erittäin voimakas valinta. Pari esimerkkiä "työkalupakista" on pääkallo ja leukaluut. Kaikilla selkärankaisilla on pääkallo, joka on satoja miljoonia vuosia sitten syntynyt ylivertainen innovaatio. Kaikilla selkärankaisilla on saranoidut leukaluut, poisluettuna alkeellisimmat selkärankaiset (ympyrsuiset kuten esim. nahkiainen), joka on myös ylivertainen innovaatio. Tämän jälkeen pääkallo ja leukaluut ovat hyvin samanlaisina säilyneitä pääjaksoissa. Jokainen ymmärtää, että ilman pääkalloa tai leukaluita alkio kuolee hyvin varhain - luonnonvalinta pitää huolen, että "työkalupakki" pysyy kunnossa.
Höpöhöpö. DNA-jaksot eivät määritä ruumiinkaavaa, kuten sinun pitäisi muistaa kultakala-karppi -tutkimuksesta. Miksi toistat vanhoja valheitasi?
Vastaan sitkeään valehteluusi lyhyesti linkillä avaukseeni, joka debunkaa valheesi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15967969/body-plan-on-geeneissa-kultakala-karpin-hybridin-pseudotieteellinen-vaaristely
Tutkimuksen johtopäätöksessä ei siis ole mitään ROT:n pseudotieteilyn puolesta todistavaa havaintoa. Tutkimustulokset noudattavat johtopäätöstä: hedelmöittyneessä munasolussa (tuma ja solulima) on kaikki solujen kasvuun tarvittava tieto: se on kirjattuna isältä ja äidiltä saatuihin geeneihin.
Kertokaa nyt vihdoin kuinka toukasta tulee perhonen vähittäisen kehityksen kautta! Toukalla ei ole sukuelimiä.
Opiskelehan peruskoulun biologia, kreationistihöppänä Jyri äläkä jatka typerää ja lapsellista valehteluasi ja pelleilyäsi. Jehovasi ei tule todistetuksi tuollaisella nololla hölmöilyllä.
Ihmistoukallakaan ei mahda olla sukuelimiä 12 (ja alle) viikkoisena.
Miten siitä munasolusta voikaan muuten tulla ihminen?
Ei siis kukaan osannut vastata! Ymmärrän että evoluutio vaatii uskoa!
Miksi toukalla pitäisi olla sukuelimet? Sehän on samaa yksilöä kuin kotilo ja perhonen. Sukuelimet kehittyvät kotelovaiheen aikana ja vasta perhosvaihe kykenee lisääntymään.
Toukka kokee metamorfoosin kotelovaiheessa, mutta mitä ihmeen selittelyä se vaatii. Koko ajan kaikki kehitystä ohjaava informaatio on saatavilla.
Luomakunta on suunniteltu. Tämäon fakta. Raamattu on totta.
"Raamattu on totta."
Miten se voi olla totta, jos sen jumala on ristiriidassa itsensä kanssa? Esimerkkinä vaikkapa Jumalan nimi Jahve. Jumala sanoo Moosekselle, ettei ole Aabrahamille paljastanut Jahve -nimeään. Kuitenkin Genesiksessä hän kertoo Aabrahamille olevana Jahve.
2Jumala sanoi Moosekselle: »Minä olen Jahve, Herra. 3 Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut.
7Herra sanoi Abramille: »Minä olen Herra [Jahve], joka toin sinut Kaldean Urista antaakseni sinun omaksesi tämän maan.»