Kun Tampereen kaikki järki pannaan samaan koriin, saadaan tuossa tuokiossa tunnin rata Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Ei tarvita kuin vähän sepeliä ja kiskot.
Jaa rahaako? Sitähän tulee kuulemma hukkaputkesta, väitti ainakin entinen pormestari, joka huitelee nykyisin tuolla eduskunnan kuppilassa.
Jaa rahaako? Sitähän tulee kuulemma hukkaputkesta, väitti ainakin entinen pormestari, joka huitelee nykyisin tuolla eduskunnan kuppilassa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Pirkkalassa pitäs olla koneitakin,vai bussillako jatkoyhteys.Bulgaria ,kroatiaym. Ei kiinnosta.
Valtatie 3 ja oikorata menevät joskus suoraa Ylöjärveltä, ja Pirkkalasta Lempäälään.
Mitä Lempäälässä on, eikös se kuulu noihin autioituviin alueisiin?
Kiva juttu, täti, että tulit takaisin!
Päärata on nyt tukossa, kun Äänekosken sellujunat Vuosaareen tukkivat raiteet.
Parkanonradalle kaksoisraide, että pikajunat pysyisivät aikatauluissaan. Nyt aina myöhässä.
Mikä on tunnin rata? Kyllä pirkkalalaisilla pitää olla vähintään kahden jollei kolmen tunnin radat.
Olihan sinne kiskot, mutta iso osa on revitty jo pois maasta, kiskot meni myös Härmälään ja Nekalaankin. Junaliikenne ei oikein kannattanut kun rekat vei kuormat kumipyörillä.
Myös pitkin Viinikan teollisuusaluetta oli rataa ja junia kulki, se vaan ei kannattanut.
Emmää tunnin radasta mitään tiä, mutta tunnin junaa suunnittelevat, että Turusta pääsisi äkkiä pois muualle Hellsingin suuntaan.
https://www.tunninjuna.fi/
Mikä täti? Onk jotain vainoharhoja.
Sehän on pelkkää paskapuhetta, että päärata olisi kauttaaltaan tukossa. Ehkä jossain Helsingin päässä, mutta ei Tampereella.
Ei millään pahalla, mutta olen asunut ensimmäiset parikymmentä vuotta radan varressa ja liikkunut vielä vanhemmiten senkin jälkeen melkein päivittäin radan välittömässä läheisyydessä. Empiiristä kokemustaustaa löytyy 50-vuoden ajalta (ihan jo rautatieharrastajana).
Empiirisenä havaintona voi sanoa, että esimerkiksi Tampere-Lenpäälä-Toijala-akselilla päärata on nykyisin suurimman osan ajasta täysin tyhjä. Käytännössä liikennetiheys on sitä, että kaksi, korkeintaan kolme matkustajajunaa menee Tampereelta etelään aikaikkunassa xx.00-xx.15 ja seuraavat kaksi, korkeintaan 3 matkustajajunaa saapuvat etelästä Tampereelle aikaikkunassa xx.45-xx.00. Siinä välissä saattaa mennä suuntaansa pari tavarajunaa ja yksi lähiliikenteen juna.
Käytännössä siis tuolla rataosalla junia ei liiku usein edes 5 tai 10 minutin välein, vaan aikaa voi mennä 20-40 minuuttia seuraavan junan tuloon (per tarkastelusuunta). Että näillä perusteilla en menisi sanomaan, että päärata Tampereen päässä olisi mitenkään täynä. Kannattaisi mennä ulkomaille vertaamaan, mitä tarkoittaa oikea junaliikenne, kun junia menee suuntaansa minutin tai parin minutin välein, ja että junat todellakin liikkuvat aikataulussa - toisin kuin Suomessa.
Taannoin 2000-luvulla, kun Tampere-Riihimäki rataosaa saneerattiin, purettiin lyhytnäköisesti asemien sivuraiteet ja pidennettiin opastus-/suojastusvälejä. Kun noin vuosi sitten rataosan RITA-turvalaite-uusinta valmistui, jollain suunnittelijalla oli sentään óllut järkeä, kun palattiin osin vanhaan eli lisättiin suojastusvälejä, jolloin samalle rataosalle mahtuisi teknisesti lisää junia. Ja sinne rataosalle mahtuisi junia lisääkin, jos vain olisi käytössä vielä entisten lopetettuja asemien/liikennepaikkojen sivuraiteet, jolloin hitaanpi liikenne voi tarvittaessa väistää, niin kuin entiseen aikaan, jolloin junaliikenne Suomessa vielä toimi ilman turhan selittelyä.
Jotain junaliikenteen määristä kertoo sekin, että esimerkiksi Tampereelta etelään, ensimmäisen isomman aseman eli entisellä Sääksjärvellä pysähtyi parhaimmillaan aikoinaan 17 junaa päivässä. Ja tuokaan luku ei edes pidä sisällään kaikkia junia, koska huomattava osa on myös ajanut aseman ohi pysähtymättä. Ero nykyiseen on vain siinä, että vielä menneinä vuosikymmeniniä VR sentään toimi ja keskittyi vain ja ainoastaan sille annettuun päätehtävään - rautatieliikenteeseen - toisin kuin nykyisin, kun firma on lähinnä poliittisen hyväveli-portaan henkilökohtaisen rikastumisen väline - aivan kuiten Suomen Postikin (case Malinen). Lisäksi entinen VR on nykyisin pilpottu niin pieniin osiin, että kenelläkään ei tunnu enään olevan käsitystä kokonaisuudesta. Toisin sanoin, vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Esimerkiksi radan varren asemia saatetaan saneerata kalliilla rahalla, mutta remontin valmistumisen jälkeen VR ilmoittaa, ettei se enää pysähdy asemalle!
Kun valtiollinen VR on pikemminkin tulppana junaliikenteen oikeassa kehittämisessä, turha niitä miljardeja on tuhlata ratainfraan vain siksi, että joku pääsee rahastamaan ja että meillä on rakennettu ratainfra suurimman osan ajasta tyhjänpanttina, kun kaikki on edelleen vain VR:n varassa. Suomessa byrokratia kun ei kykene vieläkään kärjistetysti siihen ajatteluun, että myös pienemmät toimijat periaatteella mies per juna toisivat rautatieliikenteeseen lisää mahdollisuuksia. VR:n kyvyttömyys kehittyä on jo vuosien ajan nähty. Kaikkeen "kehittymiseen" menee auttamatta aivan liian paljon aikaa, kun jokainen pikkuvirkamies haluaa päteä ja jättää asioihin oman käddenjälkensä. Raportteja ja suunnitelmia syntyy, mutta ei niinkään valmista.
Tässä uudessa järjestelmässähän on lopulta tarkoitus yksityistää kaikki julkinen, myydä pois ulkomaisille ylikansallisille yrityksille bisneksentekovälineeksi kuten mm. Kalle Isokallio blogissaan ( otsikolla: Peli kovenee) kuvasi jo toistakymmentä vuotta sitten. Myös VR. Käskytys tähän toimintaan tulee ulkomailta.
Sellainenhan on typerää!
No, äänestäjät kuitenkin äänestelee sellaisen puolesta, tosin arvaus on, että suurin osa ei ollenkaan tajua missä mennään. Vaihtoehtojakaan ei kyllä ole kovinkaan paljoa.
Nysse 1A vie keskustorilta lentokentälle puolessa tunnissa. Turha hidastaa matkaa millään radoilla.
Mitä se A siinä tarkoittaa? Alkoholisteille?
Ei aavistustakaan, jotain paikallisten juttuja, niitä on a:n lisäksi b ja c ja sitten on pelkkä ykkönen. Typerää tommonen kirjainten kanssa pelleily bussien numeroissa, kyllä numeroita riittää isompaankin määrään busseja eikä tarvita mitään kirjaimia, ei numerot lopu.
Muistisääntö:
1A = Airport
1B = Bähäjärvi/Baitti
1C = Cyösti
Airport-muistisääntöä minäkin olen käyttänyt.
Kun noissa mussakin busseissa on kaikenlaisia kirjaimia...
Yksityiset kun tuli kuvioon, saivat tuon älyttömän kijainjuttunsa ujutettua mukaan.
Jotkut pitää bussilinjojen varioituvuutta suurena etuna raitiotiehen nähden.
Eiköhän se rata sinne Pirkkalaan kohta mene, nimittäin ratikka, pääsee pirkkalalaisetkin makseleen Tampereen liikennöintiä, toki tamperelaiset pääsee sitten paremmin Pirkalan puolelle ostoksille ja jättään sinne verotuloja.
No, empä ole kuullut Pirkkalan tai Lempäälän suunnalta riemunkiljahduksia päästä makselamaan hyvin kalliiksi tulevaa ratikkaa. Esimerkiksi Lempäälään menee jo hyvät tieyhteydet sekä junanrata, jota jostain kumman (poliittisista) syistä ei ole kyetty/haluttu hyödyntää täysipainoisesti sitten 90-luvun. Ennen Tampereen ja Lempäälän välillä oli myös useita seisakkeita, joista ihmiset pääsivät ns. Tampereen ja Toijalan välillä kulkeneiden työläisjunien kyytiin.
Kun seuraa nylyistä peeloilua, tulee osittain mieleen, kuin poliitikot ja virkamiehet olisivat keksimässä kovalla rahalla palloa uudelleen, joka on jo yli sata vuotta sitten tuollekin rataosalle keksitty. Alunperinkään ei olisi pitänyt mennä purkamaan rataosalla olleita seisakkeita eli pysähdyspaikkoja, vaan myös ne olisi pitänyt saneerata silloin, kun 2000-luvulla rataosalla tehtiin iso saneeraus. Aivan, mutta sehän olisikin ollut liian helppoa, eikä mahdollista moninkertaista laskutusta suunnittelussa ja rakentamisessa, kun asioita aletaan tekemään vasta jälkikäteen.
"Kun seuraa nylyistä peeloilua, tulee osittain mieleen, kuin poliitikot ja virkamiehet olisivat keksimässä kovalla rahalla palloa uudelleen, joka on jo yli sata vuotta sitten tuollekin rataosalle keksitty. Alunperinkään ei olisi pitänyt mennä purkamaan rataosalla olleita seisakkeita eli pysähdyspaikkoja,.."
Tästä ehdottomasti samaa mieltä.
Oikeata asiaa täällä pidetään esillä.
Yksi asia on kyllä muuttunut 1960-luvulta ja se on junien nopeus. Tiedä sitten, mitä se vaikuttaa suojastukseen ym asioihin, mutta 200 km/h junan jarrutusmatka on eri kuin 80 tai 120 km/h junan.
Mitäs se tunnin rata hyödyttää, kun Pohjanmaan juna on usein tunnin myöhässä.
Seinäjoelle asti pitää saada kaksoisraide, että saa vetää raatoveturit sivuun.
Myös kolmostie Parkanossa on synkkä ja mutkainen. Ledvaloja,,,kiitos.