Hei. Kirjoitan kohtalostani ja virheistäni. Elämäni meni "hyvin" ja halusin minuuteni takaisin ja etsiä valon. Etsintä lähti todella hyvin ja aloin puhdistua kaikesta tyhmästä. mutta olin silti liian naivi ja liian suojautuva.. en halunnut kertoa itsestäni liikaa muille ja muut tulkitsi sen varmaan epäluottamukseksi ehkä? En arvannut eivät hyväksyneet omaa matkaani ja johti minut harhaan ja vahingoitti.. että jopa ihmiset jotka näyttää hyväntahtoisia voi olla niin vaarallisia.
Nyt kohdallani.. myöhäistä. Hyviä tekojani ei hyväksytä koska "naama ei mielytä". Muut ei usko minuun ja en riitä tällaisena. Luulin että sisäinen usko riittää ja riittikin todella hyvin. Mä tajusin myös että en voi mennä matkaani täysin yksin että ihminen tarvitsee ihmisiä. ja tarvitsin! Mutta muut ei hyväksynyt väliaikaista heikkouttani jolloin olisin tarvinnut muilta suojelusta niin iski pahiten. Tarvitsin kannustusta! Seurasi vieressä että ite puolustaudun paholaista vastaan yksin? Eli kaveri petti minut sillä hetkellä.
-Nyt olen todennäköisesti lopun elämäni sairas ja kipeä. Tietenkin asia on sama muiden ihmisten kohdalla että eivät halua totuutta eikä korjata virhettä mitä teki.. vissiin nykyajan luonnetta.
*Yritänkö taas lähteä polulle ja kuin ei olisi kipuja ja "mitään ei ole tapahtunut" miten pääsen enään ylös? En hyväksy tätä kohtaloani minkä muiden teot on minulle tehnyt.
Nyt kohdallani.. myöhäistä. Hyviä tekojani ei hyväksytä koska "naama ei mielytä". Muut ei usko minuun ja en riitä tällaisena. Luulin että sisäinen usko riittää ja riittikin todella hyvin. Mä tajusin myös että en voi mennä matkaani täysin yksin että ihminen tarvitsee ihmisiä. ja tarvitsin! Mutta muut ei hyväksynyt väliaikaista heikkouttani jolloin olisin tarvinnut muilta suojelusta niin iski pahiten. Tarvitsin kannustusta! Seurasi vieressä että ite puolustaudun paholaista vastaan yksin? Eli kaveri petti minut sillä hetkellä.
-Nyt olen todennäköisesti lopun elämäni sairas ja kipeä. Tietenkin asia on sama muiden ihmisten kohdalla että eivät halua totuutta eikä korjata virhettä mitä teki.. vissiin nykyajan luonnetta.
*Yritänkö taas lähteä polulle ja kuin ei olisi kipuja ja "mitään ei ole tapahtunut" miten pääsen enään ylös? En hyväksy tätä kohtaloani minkä muiden teot on minulle tehnyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt ympärilläni on ihmisiä joille olen kuin taas näkymätön. Ja en riitä.
Ja omat synnit mitä olen tehnyt. niitä muut eivät anna anteeksi. Vaikka yksi ystävällinen(ei tiedä synnistäni) niin pian muut saavat kuulla siitä ja kertoo.
Elämä oli paljon onnellisempaa kun aloin vapautua vähitellen kaikesta. Silloin oli valo ja kaikki selkeää. Sain harjoittaa uskoani rauhassa ja onnellisena! Aika vauhdillakin. Ja koska tiesin että ei sitä kukaan muu tee mun puolesta. Ja hyväksyin välillä harhautumisenikin ja jatkoin. Muiden vaatimuksia ja juoruja en ikinä ymmärtänyt että jotain vikaa minussa myös on. Muut luuli varmaan mua liian "itsevarmaksi"? Ei hitsi tuota polkua ole kyllä tehty helpoksi ei.
Siis mulle tuli paljon haasteita samaan aikaan! Ja kaikki lähti tyhjästä ettei ollut kavereita..mutta oli kuitenkin tarpeeksi kuten tarpeeksi terve, Mun piti vapautua menneisyyden kahleista ja ateismista ja avata mieleni. Keskittyä havaitsemaan ja opetella elämään nykyhetkessä. Olla antamatta syntyvää minuuttani kenellekään. Yrittää rentoutua. Olla läsnä joka tärkeä hetki ja ei olla ylpeä.
Jotakin tärkeää silti puuttui. Luottamus omiin oikeuksiin, piiloutumis taipumus, palauttamalla vastuu sille kenelle se kuuluu. Ja se typerä usko että paholainen lähtee kyllä pois kun olen hiljaa ja "kärsivällinen".
Ja tuo piiloutumistaipumus oli se että en tosiaan halua kertoa itsestäni "koko kansalle". Ei ollut naiviita tuo ei.
Mutta siis piiloutua muilta uskovilta jotka ehkä uskoi eritavalla kuin minä ja ystävällisesti korjasikin uskomuksiani myös. Mutta minä en uskalla korjata miesten uskomuksia.. alistettu olo tuli. Ja tuo että tosi säännöllisesti tehä hyviä tekoja! Mä niin opin vihaamaan epäuskoa myös! >:(
Onko mussa joku synnynnäinen vika muiden virheiden takka? Mä en ole kasvanut missään uskovaisessa perheessä. Vaan kuin.. ongelmien keskelle. Mistään en saanut vastauksia lapsena mutta oli sitä silti onnellinen silloin kyllä. Enkä ole saanut tietää tarkkaan kuka olen. Ääh tarvin päästä takasin jalkeille!
Mä en tiedä mutta yksi viisas joka tiesi mitä on vapaa elämä sanoi että tulen olemaan tulessa jos menen liian öh lujaa. Ja en tarkoittanut että mitään päihteitä tai sellaista olisin harrastanut vaan lujaa juuri tekemällä hyviä tekoja liian paljon kerralla.. siinäkin vissiin unohtaa helposti itsensä.. ja lisäksi rakastamisen opettelu. No armosta kaikki meni ja korkeampi rakkaus oli mukana. Siis matkalla sain ihan uutta rakkautta ei mitään materiaa ja se oli parasta! Mutta kun välillä korkeampi voima kysy mun myös opetella rakastamaan.. se on kauhistus!
Jo ja tuo nykyhetki niin kokoajan piti sen lisäksi että vapauttaa oman sielunsa niin silti realiteetti oli että varoa kokoajan uusia sielu ansoja. Se kävi onneksi syntyneiden rajojen ansiosta melko helposti. Jos meni niin se oli kiusaukseen laukeamisen takia ei vissiin muusta
Hirveä tarve puhua edellisistä elämistä :0 mä sain matkan aikana myös tietää enkeleistä ja nähdä ihmeellisiä asioita. Niinku toinen todellisuus. Mulla on niin ikävä tuota kaikkea. Tietenkin täällä vielä on paljon ihmeellistä näkymätöntä. Miten ihmeessä mä saan vielä mun synnit anteeksi kun mitään ei ole unohdettu?