Mistä näitä kunnanjohtajia tulee

Onko maisterilla näkemystä onko kaikki järviseudulle tulevat kunnanjohtajat sekaisin kun ne pyrkii tuolla somessa olemaan kuntansa kanssa mahdollisimman paljon esillä sekä brändäämään kuntaa jotenkin muista erottuvaksi.

Lappajärven kunnanjohtajaa haastateltu lehteen ja lähes identtiset ajatukset tuntuu olevan meidän tirehtöörin kanssa, varmasti tulevat hyvin juttuun keskenään kun ajatukset noin samankaltaisia.

Eikö nyt ole vaarana että Alajärvi jähmeästi liikkuvana jättiläisenä jää nuorempien, pienempien ja vikkelämpien kuntien jalkoihin, tuskin nämä nuoret kunnanjohtajat alkaa Alajärven kivirekeä kiskomaan mukanaan vaan tekevät kuntaliitoksen Evijärvellä täydennettynä.
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Maisteri puhuu täyttä asiaa, omaan kuntaan sitoutunut kunnanjohtaja ei lotkauta korviaan joutaville kuntaliitosneuvotteluille. Vimpeli on täynnä työteliästä väkeä joka maksaa hyvin veroa, ongelma on siinä että tuo verokertymä menee muiden hyödyksi, kuntaliitos jonkin raskaan kulurakenteen kunnan kanssa pahentaisi tilannetta entisestään.

Äänestä
  • Tämän kylän taru on parin vuoden sisään ohi eikä tällä kertaa ministerit armoa anna. Paska ei kullaksi muutu huutamalla, että hyvin menee. Millään tasolla täällä takapajulassa ei mene hyvin. Kuntajohto jos niin ajattelee niin kannattaa huolestua toden teolla.

    Äänestä

  • Tänään luki lehdessä Laihian hakevan harkinnanvaraista avustusta, perusteena juurikin sama tilanne kuin täällä elikkä hirveän vähän tulee valtiolta rahaa verrattuna muihin kuntiin.

    Äänestä

Miksei voitas palkata oman kunnanhenkilö maisterilta ei ihan kaukaa haettu ohje

Äänestä

Hakijoista pitää aina valita pätevin. Se, että on syntynyt Vimpelissä, ei tee ketään päteväksi johtamaan Vimpelin kuntaa. Jos syntyperä ratkaisee, kenet valitaan, syrjitään toisia hakijoita. TÄMÄ EI OLE TÄTÄ PÄIVÄÄ

Äänestä
  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Mitä tulee Vimpelissä syntyneisiin ovat kyllä monetkin päteviä tehtävään. tähän tehtävään pitää valita moni alan osaaja ja tunteva kunnantarpeet. Onhan täällä nyt nähty kun valittu pätevin ja huonoin tuloksin. Jatkuvuutta näköjään valittu uudelleen. NÄILLÄ MENNÄÄN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Mitä tulee Vimpelissä syntyneisiin ovat kyllä monetkin päteviä tehtävään. tähän tehtävään pitää valita moni alan osaaja ja tunteva kunnantarpeet. Onhan täällä nyt nähty kun valittu pätevin ja huonoin tuloksin. Jatkuvuutta näköjään valittu uudelleen. NÄILLÄ MENNÄÄN

    Paitsi että Vimpeliin jääneillä harvalla on edes sitä merkonomi taustaa. Korkeammin koulutetut eivät Vimpeliin palaa ainakaan jäädäkseen, vaan nimenomaan hakemaan kaupunginjohtajan titteliä ponnahduslaudaksi isompiin ympyröihin.
    "Omaan" kuntaan kun on helppo päästä, koska hyvävelikerho luulee saavansa juoksupojan.

    Äänestä

Olen samaa mieltä vouhotus pitää loppua ja antaa potkut perseelle tälle kunnanjohtajalle menköön sinne mistä tulikin hävytön äijä

Äänestä
  • Lappajärven kunnanjohtaja joutaa mennä mukana, samoin Soininkin oltava tarkkana jotta mitään kehitystä ei pääse tapahtumaan seudulla vaan iloisena alamme Alajärven maksumiehiksi.

    Äänestä

  • Vimpelissä on ihan loistava kunnanjohtaja. Näitä vanhoja ukkoja täällä on jo piisalle ollut.

    Äänestä

  • Ihan yks vitsi ja naurettava on tämä nykyinen kj.

    Äänestä

Kuka tämä maisteri oikein on kun hänen näkemyksiään kysellään milloin mistäkin aiheesta? Kysyy uusi palstailija

Äänestä

Pitää lähteä porukalla valtioneuvostoon. On niin helevetin väärin tämä valtionosuuksien jako. Ei jumalauta tämä näin voi mennä. Täällä maksamme veroja kuin muissakin kunnissa mutta meidän verorahat menee valtion pussin kautta Alajärvelle!!!

Äänestä
  • Paljonkos me ollaan sitä köyhäinapua saatu ja taas ollaan hakemassa? Varmasti ollaan saamapuolella. Täällä kannattaisi pitää nämä typerät mölyt ja uhot mahassa, sillä pian neuvottelemme taas liitoksesta naapuriin! Maailman typerin kylä kuvaa hvin menoa täällä.

    Äänestä

  • Eihän tämä ole yksin Vimpelin ongelma, eikös Lappajärvi ja Soinikin saisi reilusti lisää rahaa jos tasaus olisi samaa luokaa kuin Alajärvellä. Kyseessä on koko seudun tulevaisuus ja vetovoima.

    https://yle.fi/uutiset/3-10956751

    Äänestä

  • Miksi vain meidän rahat ei riitä? Pitääkö katsoa peiliin? Vai onko se kuin vanhalla pojalla, että vähän jos on ylimääräistä niin laitetaan menemään viinaan ja naisiin. Meillä Vetoon, liikenneympyröihin,silltoihin ja muuhun typerään. Sitten alkaa itku , rahaa ei ole homeisten talojen korjaamiseen jne. Meillä on sen verran typerää väkeä, että syy ongelmiin on aina muualla! Hävettää asua täällä junttilassa.

    Äänestä

  • Vimpelin verorahoitus on kuitenkin reilusti suurempaa kuin Alajärven jossa lämmitetään rättihallia talvella pesiksenpelaajille joten eiköhän liikenneympyrät ja sillat ole ihan siedettävän järkitason investointeja... Kotiinpäinhän tässä pitää vetää eikä naapuriin ja oikeastaan meidän kuuluisi vastavuoroisesti saada nyt kymmenen vuotta reilusti enempi tuota tasausta henkeä kohden kuin Alajärvellä...

    Äänestä

  • Parasta olisi kuntaliitos niin päästäisiin kunnan suojatyöpaikoista ja huonosta johdosta!

    Äänestä

  • Juurikin näin, kuntaliitosta kannatetaan täälläkin. Sen tulee tapahtua kunnan kanssa joka verorahotteisuudeltaan vähintään samaa tasoa kuin Vimpeli, mielummin tietysti parempi. Näin ei jouduta maksumiehen asemaan.

    Äänestä

  • Ei meitä kukaan huoli, kun täällä asuu pieni ritaisa ja typerä kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parasta olisi kuntaliitos niin päästäisiin kunnan suojatyöpaikoista ja huonosta johdosta!

    Näin on ja tätä toivotaan. Ja se liitos on tulossa!

    Äänestä

Mimmun mömmön

Äänestä

Tullee kuntaliitos maisteri on siitä jo aikoinaan tiedottanu selvittäny juurta jaksain

Äänestä

Mimmun mömmön

Äänestä

Mimmun mömmön

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko maisterilla näkemystä onko kaikki järviseudulle tulevat kunnanjohtajat sekaisin kun ne pyrkii tuolla somessa olemaan kuntansa kanssa mahdollisimman paljon esillä sekä brändäämään kuntaa jotenkin muista erottuvaksi.

Lappajärven kunnanjohtajaa haastateltu lehteen ja lähes identtiset ajatukset tuntuu olevan meidän tirehtöörin kanssa, varmasti tulevat hyvin juttuun keskenään kun ajatukset noin samankaltaisia.

Eikö nyt ole vaarana että Alajärvi jähmeästi liikkuvana jättiläisenä jää nuorempien, pienempien ja vikkelämpien kuntien jalkoihin, tuskin nämä nuoret kunnanjohtajat alkaa Alajärven kivirekeä kiskomaan mukanaan vaan tekevät kuntaliitoksen Evijärvellä täydennettynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu