Hallitus ja suomalaisten turvallisuus

"Jos hallitus ei pysty takaamaan suomalaisten turvallisuutta, se on epäonnistunut pahemman kerran".

https://www.suomenuutiset.fi/antikainen-jos-hallitus-ei-pysty-takaamaan-suomalaisten-turvallisuutta-se-on-epaonnistunut-pahemman-kerran/

Tänä päivänä monella ihmisellä on päällimmäisenä tunteena, että valtiovaltaa ei enää kiinnosta heidän asiansa vaan maailman parantaminen. Hallituksen keskeinen tehtävä on kuitenkin varmistaa, että Suomi on turvallinen paikka elää kaikille suomalaisille, kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

antikainen on täysin oikessa,miksi turvaamme ulkovaltojen rikollisia mikäli emme pysty turvaamaan edes omaa kansaamme.

Äänestä

Meillähän melkein kaikilla on kotiavaimet,, ja tsädää kilistämme niitä,, ja "turvalliuus" on taattu.

Äänestä

en muista että olisin koskaan tuntenut olevani suomessa turvassa vaikka olen useamman polven kantasuomalaisia ties mitenkä pitkältä ajalte :))

tähän vaikutti muunmuassa koulukiusaaminen ja yllättäiset päähän kohdistuneet nyrkiniskut sekä yksinjättäminen ilman sosiaalista turvaa jo pienenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Jos hallitus ei pysty takaamaan suomalaisten turvallisuutta, se on epäonnistunut pahemman kerran".

https://www.suomenuutiset.fi/antikainen-jos-hallitus-ei-pysty-takaamaan-suomalaisten-turvallisuutta-se-on-epaonnistunut-pahemman-kerran/

Tänä päivänä monella ihmisellä on päällimmäisenä tunteena, että valtiovaltaa ei enää kiinnosta heidän asiansa vaan maailman parantaminen. Hallituksen keskeinen tehtävä on kuitenkin varmistaa, että Suomi on turvallinen paikka elää kaikille suomalaisille, kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu