iloitsen, että puolue sai taas puheenjohtajan pohjoisesta.
Vaikka itse olen etelän kasvatteja, ymmärrän ja tiedän pohjoisen suomen tarpeita myös.
Politiikka tarvitsee aluepolittiisia linjauksia, se yksi politiikan kulmakivistä, joka on eduskunnan ja hallituksen tarkoitus, että saadaan ääni kuuluviin koko maan tarpeisiin.
Katri vastaa varmasti niitä keskustan kaikuja, joita on toivottu. Erityisesti aluepolitiikka viehättää häntä, ja hän on myös vahva aatepoliitikko.
Uudesta puheenjohtajasta huolimatta suurin huoli keskustan suosion nostamisessa alhosta on puolueväellä kentällä, paikallisjärjestöissä ja kunnissa.
Tehdään töitä edelleen yhdessä ja mennään eteenpäin yhtenäisenä joukkona, sitä puoluejohto toi esille.
"siltarumpu" politiikkaa on moitittu, joilla ei omaa suuntausta politiikkaan se ole koskettanut. Se kuuluu politiikkaan, oman alueen katsonta myös, ja sinne rerusseja myös koko maan ohella.
Tästä tuleemileen eräskin presidennti Kekkosen aikainen vierailu talossa jonne ei ollut tietä, kuin pahainen kinttupolku. Kekkonen sanoi seurueensa jäsenelle THV pääjohtaja Loikkaselle " laita ylös " . Ja niin pian alkoi tien teko taloon, sellainen vaatimaton tie, jossa kuitenkin pääsi kesäisinkin kulkemaan autoilla. Juuri politiikan pitää olla tällaista jossa esille tulevia asioita korjataan. Varmaan satoja samansuuntaisia esimerkkejä löytyy.
Voikin sanoa, että nämä tekee ja toiset vain puhuu, että mitä pitäisi tehdä.
Juurikaan muuta odota sosialisti tavoille omistautuneille ministereillekkään nyt "pitäisi tehdä " -sitä toistetaan.
Samoin kun katsellut perussuomalaisten puheita, sielläkään ei nähdä omaa napaa pidemmälle. Vihreät elää pääkaupungissa, siellä heillä omat
" ilmastonsa " sitä hokevat, ja jotain muuta.
Vaikka itse olen etelän kasvatteja, ymmärrän ja tiedän pohjoisen suomen tarpeita myös.
Politiikka tarvitsee aluepolittiisia linjauksia, se yksi politiikan kulmakivistä, joka on eduskunnan ja hallituksen tarkoitus, että saadaan ääni kuuluviin koko maan tarpeisiin.
Katri vastaa varmasti niitä keskustan kaikuja, joita on toivottu. Erityisesti aluepolitiikka viehättää häntä, ja hän on myös vahva aatepoliitikko.
Uudesta puheenjohtajasta huolimatta suurin huoli keskustan suosion nostamisessa alhosta on puolueväellä kentällä, paikallisjärjestöissä ja kunnissa.
Tehdään töitä edelleen yhdessä ja mennään eteenpäin yhtenäisenä joukkona, sitä puoluejohto toi esille.
"siltarumpu" politiikkaa on moitittu, joilla ei omaa suuntausta politiikkaan se ole koskettanut. Se kuuluu politiikkaan, oman alueen katsonta myös, ja sinne rerusseja myös koko maan ohella.
Tästä tuleemileen eräskin presidennti Kekkosen aikainen vierailu talossa jonne ei ollut tietä, kuin pahainen kinttupolku. Kekkonen sanoi seurueensa jäsenelle THV pääjohtaja Loikkaselle " laita ylös " . Ja niin pian alkoi tien teko taloon, sellainen vaatimaton tie, jossa kuitenkin pääsi kesäisinkin kulkemaan autoilla. Juuri politiikan pitää olla tällaista jossa esille tulevia asioita korjataan. Varmaan satoja samansuuntaisia esimerkkejä löytyy.
Voikin sanoa, että nämä tekee ja toiset vain puhuu, että mitä pitäisi tehdä.
Juurikaan muuta odota sosialisti tavoille omistautuneille ministereillekkään nyt "pitäisi tehdä " -sitä toistetaan.
Samoin kun katsellut perussuomalaisten puheita, sielläkään ei nähdä omaa napaa pidemmälle. Vihreät elää pääkaupungissa, siellä heillä omat
" ilmastonsa " sitä hokevat, ja jotain muuta.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Pääkaupunkiin elätetään paljon loisia muun maan rahoilla.
Toisinpäinhän se menee.
Minäkin tulen iloiseksi kun nään Katrin Herkku-Utareet. Minun iloisuuteni on minun housun lahkeessa.
Laskit siis taaskin housuihisi.
Jaa, sekö on sinun käsityksesi ilosta ja hauskuudesta?
Vihreät elää pääkaupungissa, siellä heillä omat
" ilmastonsa " sitä hokevat, ja jotain muuta.
Mereen sontivat ja kusevat, heidän kaatopaikkansa.
"Vihreät elää pääkaupungissa, siellä heillä omat
" ilmastonsa " sitä hokevat, ja jotain muuta."
Pankkolängvits se taas horisee talitinttinä omiaan kiljupieruissaan.
Ettei hesassa paskanneta?
Tyhmä!
Tyhmä joka paskantaa? vai se joka tuo esille joka päiväisen tarpeemme.
Pankkolängvits. Talitintin yksinkertaisuudella aloituksessa.
Tee parempi !
Niin helppoa, vai ?
No sinullahan se suurin haaste taitaa olla tuon oikeinkirjoituksen kanssa. Pankkolängvitsiä riittää. Ja politiikka ei ole sinun leipälajisi.
Kaikkonen vai joku naikkonen?
Anonyymi
6.9.2019 20:47
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16013751/kaikkonen-vai-joku-naikkonen
<<Kyllä tässä ollaan nyt äärimmäisten kysymysten äärellä. Mikä on siis Kepun arvopohja? Onko sellaista edes? Kyllä tilanne näyttää nyt kerrassaan huolestuttavalta.>>
Naikkonen.
Olisi Vanki-Kaikkosen pitänyt opetella edes jotain lehmistä, sillä se on kepuloisten pyhä eläin... ja olihan Kaikkosellakin vähän aikaa maho -semmoinen
Maatalaous ja maanviljelijät on iso osa kepun historiaa ja taustaa. Se pitää tuntea ja hallita edes jotenkin. Kulmuni on nuori hömppä ja myönsi heti tietämättömyytensä. Siitä pisteet.
Vankikaikkonen ei hallitse, mutta yritti taaskin valheen tielle... ajatelkaahan mille kepu näyttäisi vanhan pöhöttyneen kriminaalin johtamana? Toisaalta tuomio on vakiomeriittiä kunnon kepujen cv:ssa, Sipilähän ei ollut sellainen.
-
12. Kuinka monta mahaa lehmällä on, ja mitkä ovat niiden nimet?
Kyllä niitä ainakin pari taitaa olla, pötsi on ainakin yksi ja se kessi taitaa olla toinen.
Oikea vastaus kysymykseen 12: Lehmällä on neljä mahaa: pötsi, verkkomaha, satakerta eli lehtimaha ja juoksutusmaha.
IS kysyi Kaikkoselta ja Kulmunilta 12 kysymystä – yhteen ei kumpikaan osannut vastata
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006230731.html
Kyllä minäkin sanon naikkonen kun nään Kulmunin herkku-utareet.
En usko, että Kekkonen on vieraillut maaseudun syrjäkylillä, ja varsinkaan tiettomissä kinttupolkutaloissa enää viimeisinä vuosinaan. Jouko Loikkasesta tuli TVH:n pääjohtaja vuonna 1978.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/09/22/nain-tuli-tie-veihtivaaraan
Siitä on videokin olemassa, missä Kekkonen sanoo Loikkaselle että "LAITA MUISTIIN".
Videonauha ei lähtenyt pyörimään. Yritin toista reittiä Googlen kautta, jolloin näytölle tuli itkuisen naaman kera teksti "Ohjelman katseluaika on päättynyt".
Pysyn siis arviossani, että TVH:n pääjohtajana ei ollut tuohon aikaan Loikkanen, vaan joku muu. Pääjohtajan nimeä ei videon esittelytekstissä kerrota.
Voin toki olla väärässä, mutta ainakaan pääjohtaja ei ollut Katri Kulmuni, joten tällä yksityiskohdalla ei ole itse asian kanssa sen suurempaa merkitystä.
Sitä paitsi tuon Ylen tekstinkään mukaan Kekkonen ei vieraillut kyseisen emännän talossa, vaan emäntä itse kävi leipäjuusto mukanaan Kekkosen puheilla, kun tämä oli maakuntamatkalla Kainuussa. Se on olennainen tieto, kun arvioidaan Kekkosen voimia ja toimintatapoja vuoden 1978 jälkeen. Lisäksi emännän itsensä oli vielä käytävä TVH:n pääjohtajan puheilla.
On se nauhoitus jossa ovat talon pihalla, ja siellä Kekkonen sanoo kuten olen maininnut. Tämä naisen kertoma ei ole se nauhoitus. Se on jossain, kun olen sen nähnyt aikanaan.
Jos tätä tarkoitat, kyllä se minulla pyörii. Vaatii vain Adobe pyörittäjän.
-Flas playerin.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/09/22/nain-tuli-tie-veihtivaaraan
Luulisin, että Kekkosella ollut vastaavia toimeksiantoja useitakin, kun oli näitä pitkospuiden takana olevia taloja, kuten tuokin tuossa, ne näkyy loppupuolella. Muistetaan että kekkonen oli kainuusta lähtöisin, ja meissä se piirre että on kotipaikka rakkautta aina olemassa, tavalla ja toisella.
Onko kyseinen nauha värifilmi, jossa ruoho on vihreää? Taitaa näkyä vain niillä 1970-luvun videonauhureilla, joilla Halosen vappupuhekin vuodelta 1976 ainoastaan näkyy.
??
Sinä et vain hallitse näitä.
Kyllä se väreissä on.
Kultamuna+johtaa+puolueemme+Väyrysen,+Vanhasen,+Jäätteenmäen,+Kiviniemen++ja+Sipilän+viitoittamaa+tietä+pitkin+rikkomaan+10+%+maagisen+rajan!
Onkos nyt varmaa, että Keskusta olisi ns. Sipilä-vapaa vai pitääkö puolueen lestadiolaissiipi puolueen yhä pihdeissään?
Kerran valtaa maistamaan päässeet lahkolaiset eivät aivan vähällä luovuta eli varmasti vatuloivat taustalla vähäosaisiin kohdistuvine agendoineen, se on varmaa se.
Voi ku pääsis maistamaan Katrin herkku-utareita. Minäpoika en muusta haaveile.
Suomalaiset ovat kyllä oppineet 100 vuotisen itsenäisyysaikamme kuluessa ettei maatamme kyetä menestyksellä johtamaan poliittisen kenttämme äärilaitojen voimilla. Siksi tarvitaan so-
vittelevaa Keskustaa, puoluetta ilman kiihkoilua. Keskustaa tarvitaan aina joten onnea uudelle puheenjohtajalle.
Ai Sipilä ei ollut äärilaita? Oliko Sipilä sovitteleva?
Eduskunnassa kaikki keskustalaiset kansanedustajat oli aina samaa mieltä kun Sipilä, eli ei ollut yhden miehen touhuja. Viime hallituksen jälkeen avautui monen silmät siitä ettei Keskustaa tarvita ja oikeahan tuo suunta on kannatuksen suhteen.
Ei taida junttapuheet heti unohtua...
Kulmunin vankka kannattaja tiivistää Saarikon blogin aiheuttaman tunnelman näin:
–Se oli kyllä sellainen paskannus keskelle tupaa, että ihan heti ei lähde sonnan haju.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/11916a69-9ac4-4800-991b-4ab8a6efb05e
Ja tuo piti tulla kertomaan aamuyön kuulijoille !
JOITA TUSKIN MUITA KIRJOITTAJAN LISÄKSI, MUTTA ITSELLE SEN KERTOA.
Jopa vastata itselle.
Sillä ei ole väliä kuka johtaa keskustaa koska jos keskusta pysyy tässä viherpuna hallituksessa sen kannatus tulee edelleen laskemaan koska se pitää hyysäri hallitusta koossa.
Persuilla on omat propagandistiset näkemyksensä. Ei olisi paljon varaa rinnan röyhistelylle puolen hallituskauden ja vuoden 2015 32 000 maahantulijan tervetulotoivotuksien perusteilla.
Jussin porukka ei olisi tuohon alentunut. Soinilaiset suvakit kyllä alentuivat.
Sinua täällä pankkolägvitsi väittää persuksi ?
_Juurikaan muuta odota sosialisti tavoille omistautuneille ministereillekkään nyt "pitäisi tehdä " -sitä toistetaan.
Samoin kun katsellut perussuomalaisten puheita, sielläkään ei nähdä omaa napaa pidemmälle. Vihreät elää pääkaupungissa, siellä heillä omat
" ilmastonsa " sitä hokevat, ja jotain muuta._
Pankkolängvits on valekepulainen persutollisko. Onko aidolla keskustalaisella näin vahvoja angsteja muita puolueita edustavia kohtaan kuin pankkomajurilla? Ei ole. Siihen kykenee vain aito persu, pankkolängvits vihervasemmistovihassaan.
Onhan Katrilla kaksi valttikorttia!
Valteista vaikea sanoa, kun keskusta on keskiarvossa -oikeiston ja vasemmiston välissä.
On! Kaksi erittäin maukkaan ja pyöreän näköistä valttikorttia! Kyllä minä olen nyt aivan myyty mies.
Minulla valttikortti keskella pallojen -jorma 30 cm.
t. Jorma 30 cm.
Hah hah haa. Piilotat todellisuutta jopa itseltäsi. Sentti sinistä nahkaa ja sekin sisäänpäin kääntyneenä.
Sateenkaarimajuri puhuu vain itsestään.
taisi nyt Keskustasta tulla pelkkä SDP:n apupuolue Katri Kulmunin johdolla
Jos Katri Kulmuri vaihtaa Sipilän linjaa näkyvästi ja alkaakin Sipilän jälkeen ajamaan koko Suomen etuja niin luulisi että kaikki ne Keskustan vaikuttajat ja äänessä olleet Kaikkosta myoten jotka kehui Sipilän linjaa vetäytyy politiikasta. Jos ei, niin saavat ikuisen tuuliviirin maineen, kuten puoluekin. Puolueena Keskustan kohdalla on nyt kysymys uskottavuudesta.
Sipilän linja kun ei nyt vaan edustanut Keskustan alkiolaista aatepohjaa. Jos Kulmuni saa reivattua kurssin pois Sipilän harhapolulta, niin ehkäpä kaikonneet kannattajat alkavat palailla takaisin puolueeseen.
Tällaista ahneutta;
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
En edes postin -VR ym johtajien ahneutta mainitse.
https://www.talouselama.fi/uutiset/teollisuusliiton-riku-aallon-ansiot-kasvavat-roimasti-tana-vuonna-palkkaa-ja-palkkiota-jopa-23000-e-kk/563dd101-b05d-30ad-99aa-e09c80e0a662
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250434-ay-vaelle-satoja-miljoonia-kojamosta-riku-aallon-palkkioksi-60-000-eu
Se raha on aina jostain pois, jossa olisi tarvekkin rahalle, joka ei mene palatseihin. mm Metalliliiton esikuntaa remontoitiin 8,5 miljooonalla eurolla, raha joka oli vuokralaisilta.
Oletko palstapölhö ajatellut hakea itsellesi apua? Autismi paistaa pahasti läpi. Ei sinulle aivokuolleelle ääliölle auta vääntää edes rautalangasta asiaa, koska olet niin tavattoman yksinkertainen.
Ammattiliitot kuittaavat vuokratuotoista verovapaat osingot. Vuokrien nousua maksetaan suuressa määrin pienituloisille maksetuilla asumistuilla.
Ay-liike rikastuu osingoilla, kun vuokrat nousevat ja voitot kasvavat.
Mihin kummaan Ay-liike tarvitsee rahaa ? Johtajia pilvinpimein SAK kanssa. Valtio ja työntekijät maksaa ansiosidonnaisetkin.
Onko sinulla valtion ja yksityiset varat menneet sekaisin? Oletko nuorisäätiön kasvatti?
Persujen nillitystä.
Kaikki kavallukset ja petokset on vain "Persujen nillitystä" tosimieshän ei arvostele rikollisia.
VVO+nosti+vuosikausia+vuokria+älyttömästi+muka+korjausrakentamiseen.+Se+raha+sumplittiin+mm+silloin+Metalliliiton+talon+korjauksiin,+siinä+oli+pari+kiemuraa+jolla+Metalliliitto+sai+sen+rahan+itselleen.+Siitä+kertoi+silloin+Metalliliiton+talousjohtaja.
Vuonna+1969+ammattiliitot+ja+vasemmistolainen+osuuspääoma+perustivat+Valtakunnallinen+vuokratalo-osuuskunta+VVO:n+yleishyödylliseksi+osuuskunnaksi,+josta+vuonna+1997+tuli+osakeyhtiö.+Perustajia+olivat+Helsingin+asuntokeskuskunta+Haka,+eri+ammattijärjestöt+ja+osuuskauppaliike.+Ammattiliitot+omistavat+suurimman+osan+VVO:sta,+niistä+eniten+Metalliliitto,+JHL,+Rakennusliitto,+PAM,+Pro,+OAJ+ja+TEAM,+6-10+%+kukin.+Työeläkeyhtiöt+Ilmarinen+ja+Varma+omistavat+yhteensä+35+%.+Koijaamo+on+tosiaan+erinomainen,+kuvaava+nimi+tälle+järjestelylle,+jossa+vähävaraisille+tarkoitetulla+asunnoilla+koijataan+asumistukifyrkat+yleishyödyllisen+fasaadin+takana+ay-liikkeen+taskuihin.
Pitäisikö+rahan+saajien+eli+ammattiliittojen+ja+SDP:N+muuttaa+nimensä+?+ammattiliitot+voisivat+olla+esim.+metallityöväen+koijarit+jne.+SDP+voisi+olla+Suomen+Koijareiden+puolue+eli+SKP.
Persun ei kannattaisi paljon höpötellä rikollisista. Milläköhän puolueella on eniten edustajina/jäseninä rikostuomion saaneita? Mikähän puolueen kannattajissa on arvostelemansa poliisin kanta-asiakkuutta?
Entinen VVO ja nykyinen Kojamo ovat osakeyhtiöitä, joissa mm. Metalliliitto on ollut/on osakkaana. Jos nämä yritykset ovat tuottaneet normaaliin osakeyhtiölakiin pohjautuen positiivista tuottoa, niin eikö se ole osingon saajan asia, mihin sen osinkonsa käyttää? Asumistukihan tulee asukkaan/vuokralaisen mukana määräytyen hänen sosiaalisen tilanteensa ja tulotasonsa mukaan.
Tulkitsen näin, että tämä asia ei miellytä henkilöitä, joilla on kielteinen suhtautuminen vaikkapa koko ay-liikkeeseen, mutta onko se pätevä syy syyttää mm. ahneudesta ja varastamisista? Riku Aalto edustaa ay-johtajana yksityistä rahaa eikä valtion varoja. Hänen palkkansa, palkkionsa ja bonuksensa ovat määritelleet muut tahot, joita Aalto henkilönä ja edustamansa ammattiliiton puheenjohtajana edustaa.
Väärin kirjoitat.
Ay-liike saa verohyödyn siitä rahasta, eli ei maksa veroa. Se on väärin.
Verolle kaikki tallaisista vuokra tuloista.
Valtio-kunnat maksaa vuokralaisten tuet, jotka päätyy mm Ay-liikkeen kassaan. Kai sen tiesit ?
Paljon muutakin olisi tästä Ay-liikeen vilpistä ja korruptiosta kerrottavaa, jätetään se toiseen kertaan, miten kusevat jäseniään ja muita silmään.
Saako puhua Keskustan ja Kokoomuksen oikeasta vilpistä ja rahastuksesta. Alkuun pääse kun googelttaa Sipilästä.
Sipilän ollessa pääministerinä alkoi entistä isommalle joukolle tuo kaikki paljastumaan ja siksi hyvä että asioista kirjoitetaan. Tuokin on hyvä että tulee noita väitteitä palkasaajien puolustajista Ay-liikkeistä niin samalla asioita pohditaan ja esimerkiksi moni asia Sipilän hallituksen toimista ja edustamista tahoista joita hallitus avitti tulee puheisiin. Se tiedetään ettei Kokoomuksessa ja Sipilän kannattajissa Keskustassa tällaista keskustelua hyvällä katsota.
Laitoit puniklle luun kurkkuun.
Kuule palstapölhö. Sinun vasemmistovastaisuutesi tunnetaan, joten noissa selityksissäsi paistaa lähinnä oma henkinen vammaisuutesi.
Eikö Kela maksa esim. Kojamolle asumistuen, jos asukas/vuokralainen on sosiaalisesti tai taloudellisesti siinä tilanteessa, ettei hänen tulonsa riitä asumiskuluihin? Täten asukas maksaa itse vain osan vuokrastaan. Näinhän tapahtuu vuokranantajasta riippumatta. Ovatko siis kaikki Kojamon vuokralaiset siinä tilanteessa, että Kojamo saisi jokaisesta vuokralaisestaan asumistukea? Näinhän sinä annat kirjoituksellasi ymmärtää, mutta totuutta et kuitenkaan tiedä.
Lue loput tästä ja sivisty.
https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/kuusi-faktaa-ay-liikkeen-verotuksesta
Mille helvetin punikille? Ittekses kun sönkötät?
Taisi olla särmäinen luu punikin kurkussa kun noin huudattaa.
Onneksi olkoon Katri. Olet juuri oikea ihminen Keskustapuolueen johtoon. Anna lehtien louskuttaa ja vanhojen herrojen ihmetellä. Muodosta oma poliittinen tukiverkkosi itsesi näköiseksi. Unohda menneet "osaajat". Nyt on aika mennä uusia tuulia kohden. Valitse luetettavat ihmiset rinnallesi. Luota omiin visioihisi.
Katri Kulmuni oli oikea valinta. Puolueen parasta on nyt antaa tilaa Katrille kasvaa puheenjohtajuudessa. Suhmurointi taustoissa ja kapuloiden laittaminen Kulmunin rattaisiin ei ole hyvästä puolueelle, vaan loppuviimein veneen keikuttelusta kärsisi keskustapuolue. Onko vanhoista kepujääristä tukemaan Katria? Aika näyttää sen, pystyvätkö he antamaan täyden tukensa nuorelle naiselle. Jos ei - kannattaa miettiä kohdallaan palveleeko asenne puoluetta vaiko omia henkilökohtaisia tarpeita ja intressejä.
Kaikkonen olisi nimittäin vielä kytkeytynyt vanhemman polven kepulaisiin. Mikäli Kaikkonen olisi valittu, hän olisi saanut hovikseen nämä vanhat ketut. Olisiko mikään muuttunut jos samat neuvonantajat olisivat säilyneet kulisseissa? Kulmuni voidaan kokea jonkinlaisena uhkana myös omalle asemoinnille kepukentässä.
Katri edustaa uutta, nuorta sukupolvea. Lisäksi hän on nainen. Jäätteenmäki oli aikanaan ensimmäinen kepulainen naispääministeri. Oli yllättävää, ettei Jäätteenmäki kyennyt antamaan tukeaan Kulmunille, sillä pätveyyttä tästä nuoresta naisesta löytyy vaikka muille jakaa. Muistaa kannattaa, että Alkio ja Aho oli suurinpiirtein Katrin ikäluokkaa ottaessaan vastaavan tehtävän vastaan ja onnistuivat tehtävässään hyvin.
Kannatusluisuun voi olla syynsä myös vanhoihin kaavoihin kangistuneessa verkostossa. Katrilta vaaditaan todellista viisautta valita tukijoukot ja lähimmät neuvonantajat. Samalla hänen pitäisi kyetä osoittamaan lämmintä myötätuntoa heitä kohtaan, jotka kokevat Katrit uhkana ja itsensä ulkopuoliseksi suhteessa Kulmuniin.
Seurasin puoluekokousta kannatuspuheenvuorojen aikana, enkä huomannut minkäänlaista vastakkainasettelua puheenjohtajaehdokkaiden kannattajien välillä. Mediakin oli jo ennen puoluekokousta pannut merkille, että kampanja oli epätavallisen vaisu ja väritön kepulle. Ehdokkaiden mielipiteistä ei löydetty eroja paitsi hieman hakemalla hakien parista verotuskysymyksestä. En siis ymmärrä, miten nyt valinnan jälkeenkään Kulmuni voitaisiin nähdä uhkana joillekin.
Vaikka kepun kannatus ei nousekkaan seuraavien vuosien aikana, se ei Kulmusta hetkauta. Rinteen hallitusta pidetään väkisin pystyssä näin on ollut viime vuosikymmenet.
Vaalikauden lopussa hyväpalkkaiseen virkaan loikkaa, joko EU-n tai valtion. Maaseutu ym kepun kenttä jää suu auki ihmettelemään taas hillotolppa politiikkaa.
Voi tyttö parkaa mihin on laitettu , voi vaan arvailla ketkä takapiruna häärää , puheiden perusteella sama meno jatkuu ja suuri raha on erityis-suojeluksessa , vain heikoimmilta leikataan ja laitetaan kärsijiksi , isotuloisten osallistumisesta talkoisiin ei edes puhuta , ei kansa näin tyhmää ole että keulakuvaa vaihtamalla hämättäisiin.
Maatalous tuen maksaa vain parempi tuloiset noin 35000 € enemmän tienaavat vuodessa, kun tuki maksetaan valtion verotuksesta. En kyllä käsitä kun takuueläkeläinen täälläkin huutanut että pitää kauppojen elintarvikkeet laittaa ilman tukea myyntiin. Miksi hänkin haluaisi hinnat moninkertaisiksi ?
Suomi on niin sosiaalisesti laitettu, ettei pinituloinen maksa siitä edes veroa kuin minimaalisesti. Mutta miksi siitäkin komukka oppineet valittaa ? On paljon muitakin tukeja heikompi saattoisille mm asuntotuet ihan karmeita kokonaisuutena.
Kelan 2019 teettämän tutkimuksen mukaan asumistuki kohdistuu niille henkilöille, joille se on tarkoitettukin. ??
https://www.talouselama.fi/uutiset/teollisuusliiton-riku-aallon-ansiot-kasvavat-roimasti-tana-vuonna-palkkaa-ja-palkkiota-jopa-23000-e-kk/563dd101-b05d-30ad-99aa-e09c80e0a662
Olet sinä palstapölhö melkoinen koomikko. Taas pankkolängvitsin helmi "heikompi saattoisille", joka kyllä taitaa kolista pikemminkin omaan nilkkaasi. Oletko autismin riivaama, kun tuo jatkuva länkytys ay-liikkeestä ja kateus Aallon ansioita kohtaan riepoo päivästä toiseen? Eihän se jumalauta ole edes sinun reppanan eläkeläispölvästin lompakosta pois. Vai pitäisikö tässä nostaa tapetille ne kehuskelemasi 6750 €:n kuukausieläkkeesi? Ketkäs jumalauta ne joutuu tienaamaan?
Mistä maksetaan kansallinen maataloustuki?
Valtion veroista, joilla yli 35000 € vuosiansiot.
Sekö nyt tuli aamuyöllä mieleen.
Laita lappu kaulaan, ettet taas kohta samaa kysy.
Tuntuuko sinusta että sinäkin maksat maataloustukea ?
Ei sitä takuueläkeläisen tarvitse maksaa, kuin vain kaupassa on halvemmpaa ostokset näistä kohdallasikin.
Vaikea ymmärtää ? kun nämä ei mene kunnallisverotuksesta, vaan valtionverotuksessa, joilla paremmat tulot, he maksaa nämä.
No, nytkö se Pankkopölhölesta on taas iloinen...