Tiedon sanat -käsitteen väärinkäyttö vapaissa suunnissa

Anonyymi

Koska vapaissa suunissa lopetetaan Raamatun ilmoittaman armolahjan nimeltä "tiedon sanat" väärinkäyttäminen ja julkinen raiskaaminen?

Niin kauan kuin muistan, vapaissa suunnissa on selitetty tiedon sanat -käsitteen sisältö hurmahenkisesti että se on muka joku selvännäkijän kyky yhtäkkiä ilmestyä jostain ja ilmoittaa jonku najatukset ääneen.

Tämä on täysin maaginen ja epäkristillinen käsitys ja perustuu ainoastaan hurmahenkisyyteen; -siihen että kaiken pitää olla niin hallelujaata hurmahenkisyyden vauhtoiradalla, yliluonnolista ja säkenöivää! Helluntailaisuudessa ei esimerkiksi arvosteta lainkaan minkäänlaisia "tavanomaiselta" tuntuvia armolahjoja kuten opeteltu soittotaito tms. Ei! vaan kaiken pitää aina olla yli-yliyliluonnollista, taianomaista ja hurlumheitä, tunteiden vuoristorataa kiihdyttävää ja adrenaliinia pumppaavaa hurmosta tai muuten se ei ole yhtään mitään!

Tiedon sanat armoöahjana ei tarkoita raamatullisesti selitettynä mitään muuta kuin että joku on hankkinut ja saanut Jumalan armosta niin paljon viisautta ja kristillisesti hyödyttävää tietoa että voi sitä toistenkin rakennukseksi jakaa. Tiedon sanojen armolahja on siis esimerkiksi hyvillä raamatunopettajilla ja sellaisilla jotka osaavat hyvin neuvoa uskovaisia kaikenlaisissa ahdistuksissa ja pulmissa mitä tulee uskonelämään. Semmoisella ihmisellä on paljon tietoa, mutyta ei pelkkää pään tietoa jokapaisuttaa ilman rakkautta, vaan hyödyllistä tietoa jota hän seurakunnalle hyödyksi jakaa. Esim osaa opettaa ja neuvoa Raamatun ymmärtämisessä.

Kysymys kuuluu koska helluntailaisuudessa tehdään parannus tästä hurmahenkisyydestä ja kielletään poppamiesten ja -naisten esiintyminen "tiedon sanojen" välittäjänä?

23

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedon sanat on yliluonnollinen armolahja, eikä tarkoita yleistä tietämistä.

      Esimerkkinä kuulin kauan sitten tapauksen, jossa joku uskova oli viety oikeuden eteen tuomittavaksi jostain rikoksesta. Yhtäkkiä hän alkoi puhua tuomarille "ennakkotapauksesta, sinä ja sinä päivänä, jossa siihen ja siihen lakipykälään vedoten, syytetty vapautettiin." Hän luetteli tuomarille tämän oikeuden pöytäkirjan kaikki tiedot.

      Kun asia tutkittiin, huomattiin sen olevan juuri niin kuin väärin syytetty uskova sen oli ilmoittanut.

      Tällä kristityillä ei itsellä ollut mitään tietoa mainitusta "ennakkotapauksesta" ja sen oikeuden pöytäkirjoista. Hän vain tuomarin edessä puhui, mitä Pyhä Henki, Puolustaja, hänen kauttaan sanoi. Kyseessä armolahja Tiedon sanat.

      • Anonyymi

        Se on profetoimista. Ei Tiedon sanoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on profetoimista. Ei Tiedon sanoja!

        Eivät kaikki tietämiset ole tietenkään tiedon sanoja. Osa on ihan luonnollista päättelykykyä.

        Tiedon sana toimii armolahjana esim. niin, että esirukoilija saa tiedon mistä tilanteesta rukoiltavan ongelma on saanut aikanaan alkunsa. Tiedon sana voi myös vahvistaa uskoa elämän kriisitilanteissa. Oikea tiedon sana sisältää yksityiskohtaista tietoa, jonka vain vastaanottaja itse tietää.

        Itselleni on käynyt niin, että täysin tuntematon rukoilija kertoi yksityiskohtaisen tapahtuman menneisyydestäni, jota kukaan ei voinut tietää. Siitä oli suurta hyötyä ongelman alkysyyn ymmärtämisessä ja siitä aikanaan vapautumisessa. Terapiassakin pyritään selvittämään ongelman alkulähde.

        Sain kerran tiedon sanan tuntemattomalle kirkon penkissä istuvalle henkilölle. Oli todella vaikeaa lähestyä tuntematonta. Tein sen kuitenkin. Nainen purskahti itkuun ja kertoi sanoneensa juuri Jumalalle: jos et anna itsestäsi elonmerkkiä, niin teen kotona itsemurhan. Hän sai vahvistuksen, että Jumala tiesi ja välitti, ja on edelleen elossa.

        Tiedon sanan pointti ei ole tietämisen esitteleminen. Siitä pitäisi olla kuulijalle myös jotain konkreettista hyötyä.

        "Tiedon sana toimii armolahjana esim. niin, että esirukoilija saa tiedon mistä tilanteesta rukoiltavan ongelma on saanut aikanaan alkunsa. Tiedon sana voi myös vahvistaa uskoa elämän kriisitilanteissa. Oikea tiedon sana sisältää yksityiskohtaista tietoa, jonka vain vastaanottaja itse tietää."

        >>> Saisiko tuolle väitteelle raamattuperustelut?

    • Anonyymi

      Höh! Ns vapaiden suuntien koko idea perustuu hurlumhei -meiningin tuomiin voimakkaisiin elämyksiin, jotka pyörivät enemmän tai vähemmän ihmeiden ympärillä. Toisin sanoen jos tehtäisiin kuten esität, loppuisi helluntailaisuudeltakin polttoaine välittömästi.

      Sillä ei näytä olevan mitään merkitystä, vaikka ihmeitä ei voida todentaa millään fyysisellä mittarilla. Pelkkä kutkuttava tunne ihmeiden mahdollisuudesta riittää saamaan aikaiseksi huumaavan euforisen tunnetilan. Mutta kuten muillakin päihteillä käy, pitää annosta vahvistaa tai "ainetta" vaihtaa päästäkseen yhä uudestaan samaan psyykkiseen tilaan.

      • Anonyymi

        Itse en koe uskossani minkäänlaista euforiaa. Nämä ovat itselleni pelkkiä, tapahtuvia tosiasioita.

      • Anonyymi

        tiesitkö sitä että suomessa on liki kolmesataa seurakuntaa joissa 90 % ei ole ikinä mitään kuvailemaasi touhua.

        mieti asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en koe uskossani minkäänlaista euforiaa. Nämä ovat itselleni pelkkiä, tapahtuvia tosiasioita.

        Onneksi olkoon! Olet saavuttanut hurlumin ylimmän asteen, olet kokenut valaistuksen. Kuvitelmasi ovat muuttuneet päänsisäiseksi henkilökohtaiseksi Totuudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tiesitkö sitä että suomessa on liki kolmesataa seurakuntaa joissa 90 % ei ole ikinä mitään kuvailemaasi touhua.

        mieti asiaa.

        Jep jep, ja yksikään näistä seurakunnista ei kuulu ns vapareihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep jep, ja yksikään näistä seurakunnista ei kuulu ns vapareihin.

        Tarkoitin että helluntaissa on noin monta seurakuntaa, ja niissä vain muutamissa on kpskaan mitään tiedon sanoja kuulutettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin että helluntaissa on noin monta seurakuntaa, ja niissä vain muutamissa on kpskaan mitään tiedon sanoja kuulutettu!

        Mutta luultavasti armolahja on toiminut näissäkin. Tiedon sanat eivät nimittäin aina tule rumpusoolon säestyksellä eikä niitä edellä ilmoitus "nyt tulee tiedon sana," PH:n lahjat on annettu toimimaan tavallisen elämän keskellä, silloin kun siihen on tarvetta. Yrittämättä, pinnistemättä ja ponnistelematta.

    • Anonyymi

      Se, että joku tietää jonkun asian mitä kukaan ei ole kertonut, se ei tee tästä tietäjästä välttämättä kristittyä eikä sanomasta tiedon sanoja. Noituudessakin tiedetään paljon tosia asioita. Kaikki siis pitäisi aina koetella.

      • Anonyymi

        Raamattu kertoo selkeästi mikä on PH:n lahjojen tarkoitus. Niitä ei ole tarkoitettu huvitukseksi, vaan rakennukseksi. Eli auttamaan kristittyä kasvamaan Kristuksen tuntemisessa ja elämään Jumalan johdatuksessa.

    • Anonyymi

      Tiedon sanojen 'tieto' tulee ainoastaan Raamatun Kirjoituksista, jolloinka Isä Jumalan Pyhä Henki johdattaa Tiedon sanojen armolahjan saaneen uskovan sellaiseen Raamatun sanan kohtaan, joka sopii kulloiseenkin tilanteeseen. Tiedon sanojen armolahjan saanut ei itse pysty mitenkään löytämään Raamatun Kirjoituksista tilanteeseen sopivaa sanankohtaa.

      Tiedon sanojen armolahjan ominaisuus ei siis suinkaan ole mitään hurmahenkistä meuhkaamista, vaan Raamatun Kirjoituksista peräisin olevaa faktaa.

    • Anonyymi

      Joo, kun kerran olet satuja kertomassa, niin voisit myös kertoa, sen mistä kirjoituksista Pietari lainasi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?"

      • Anonyymi

        Tuo luulo tiedon sanojen merkityksestä jonain ihmeen hokkus-pokkus-selvännäkö-tapahtumana istuu hirveän lujassa teissä helluntailaisissa! Vaikuttaa oikeastan siltä että olette ensin päättäneet että asian on olatava näin koska sillä tavalla saadaan lisää menoa ja meininkiä kristillisyyteen ja yliluonnollisuuden bvoostaamist, sanoipa Raamattu mitä sanoi...

        Mutta siis mitä Pietari sanoi, se oli profetoimista. Tiedon asanat tarkoittavat taidollisuutta tiedon alueella. Näin on sanojen luonnollisen merkityksen mukaan eikä ole mitään syytä olettaa mitään muuta kuin mitä sanat luonnollisesti tarkoittavat! Syyksi ei kelpaa se että "olisi niin makeaa kun olisi yliluonnollisempaa"

        Kirjoittelet jumalattoman ihmisen keksimiä satuja. Sinulla on vain tämän maailman taitoa ja tietoa, ei mitään Jumalalta saatua.
        Uskonnollisilla ihmisillä on kuollut Jumala ja he ovat täälläkin vääntämässä Elävää Jumalaa heidän kuolleeseen uskontoonsa sopivaksi.

    • Anonyymi

      Entäs sitten armolahja VIISAUDEN SANAT?
      Kuinka te tästä opetatte?

      Oman käsitykseni mukaan tämän armolahjan vaikutuksessa, mainittu henkilö ilmentää yliluonnollista, hengellistä viisautta ja jakaa sitä tuolla hetkellä itselleen ja muillekin: esim. neuvoina, lohdutuksena, nuhteina.

      Nämä armolahjathan sisältyvät usein - ja jopa yleensä - nk. profetoimisen armolahjaan, eli samalla hetkellä profetiallinen puhe tai teko voi sisältää myös muita armolahjoja. Ehkä ulkopuoliselle havaittavin on profetoijan kielilläpuhuminen.

      Mitä sanoisi tästä M. Mattila?

      • Anonyymi

        Mattilasta en tiedä mutta lienet oikeassa siinä että nämä asiat, kuten profetoiminen ja viisaus, profetoiminen ja tietollinen lahjakkuus yms. voivat ilmetä sisäkkäin ja yhdessäkin. Emmehän me tiedä emmekä voi lokeroida Pyhän Hengen toimintaa että näin se on ja piste.

        Mutta siltikin on eri asia se, mitä Raamatussa tarkoitetaan tiedon sanoilla ja viisauden sanoilla. Ne tarkoittavat siinä yhteydessään yksikertaisesti tietoa ja viisautta! Ne pitää lukea niinkuin sanojen luonnollinen merkitys on, eikä alkaa keksimään niille uusia sisältöjä jotka poikkeavat sanojen yksinkertaisesta merkityksestä koska ainakaan sellaiselle tulkinnalle ei löydy mitään perustelua koko Raamatussa.

        Tiedon sanat tarkoittavat tässä yhteydessä lahjakkuutta rikkautta tiedossa, viisauden samoin! Miksi lahjakkuus, harjaantuneisuus ja erityinen taidollisuus ei voisi olla Jumalan armolahja?

        Miksi kaikki on pakko yrittää ilman perusteita vääntää super-yliluonnolliseksi selvännäkemiseksi?

        Se että tällaiset lahjat saatavat toimia limittäinkin jonkun kautta, on taas kokonaan eri asia!

        "Tiedon sanat tarkoittavat tässä yhteydessä lahjakkuutta rikkautta tiedossa, viisauden samoin! Miksi lahjakkuus, harjaantuneisuus ja erityinen taidollisuus ei voisi olla Jumalan armolahja?

        Miksi kaikki on pakko yrittää ilman perusteita vääntää super-yliluonnolliseksi selvännäkemiseksi?"

        Armolahjat ovat eri asia kuin Jumalan lahjat yleensä. Lahjakkuus, älykkyys, voivat olla Jumalan lahjaa monille, mutta nämä eivät vaadi uskoa.

        Armolahjat ovat nimenomaiset, yliluonnolliset lahjat, jotka kyllä jatkuvasti nk. asuvat Pyhän Hengen kasteen ja täyteyden saaneessa kristityssä, mutta niiden ikään kuin "vahvuus" ilmenee tässä / hänessä eri tavoin ja astein. Tiedonsanojen armolahjan saanut ei jatkuvasti "tiedä" asioita kuin selvänäkijä, mutta hetken tullen, kun kukin armolahja on tarpeellinen, Pyhä Henki yhtäkkiä voimakkaasti vaikuttaa hänessä tämän lahjan kautta. Siis kristitty itse ei ole tässä "lahjakas", vaan Pyhä Henki, joka näiden armolahjojen kautta ikäänkuin hetkellisesti ottaa hänessä vallan, "tulee esiin", ilmaisten asian kristitylle, joka sitten mahd. lausuu asian ääneen. Viisauden sanoja / tiedon sanoja, tmv.

        Koska Jeesus sanoi, että Hänen voimansa tulee esiin heikkoudessa, noiden armolahjojen omaava kristitty yleensä tuskin itse on näennäisen "viisas" tai tietäväinen. Hän ei kulje, ladelleen jatkuvia viisauksia ympärilleen. Hän voi olla vaikka hiljainen änkyttäjä. Mutta kun Herra antaa sanat suuhun, niin johan tulee parinminuutin ajan asiaa tuutin täydeltä. Ja kun se on ohi, sanoo ehkä: "A-an-an-an-te-te-te-eksi."

        Pyhän Hengen kaste on voimallinen tapahtuma sen saavan kristityn kohdalla ja jos kristitty itse vain sallii, jää hänessä pysyväksi vaikuttajaksi. Kristityn omalla vastuulla sitten on, salliiko hän tämän vaikutuksen itsessään. Kieltäytyähän myös voisi.

        Esim. kielilläpuhe. Joskus saattaa Pyhä Henki nk. ottaa vallan, niin, että puhe alkaa tulla ihan itsestään (jos sen sallii), mutta monesti on vain itse aloitettava se, esim. iltarukouksessa. Kyse on yliluonnollisuudesta, jota kuitenkin puhujan oma tahto hallitsee. Vaikka Henki kuinka olisi pään päällä, ei ole pakko alkaa huutaa esim. bussissa. Kielillärukoilla voi myös ajatuksissaan ja hengessään, sydämessään. Siellä syvällä kielilläpuhe kenties onkin jatkuvaa, vaikkei sitä itse varsinaisesti tiedostaisi. 💕

    • Anonyymi

      Jumala on yliluonnollinen ja Jumalan armolahjat ovat yliluonnollisia, mutta jumalattomat haluavat vääntää yliluonnollisen Jumalan vastaamaan heidän kuollut uskontoaan.
      Ihmisen "lahjakkuus, harjaantuneisuus ja erityinen taidollisuus ei voi olla Jumalan armolahja".
      Jeesuksen omalla voi olla kokemusta hengellisesti asioista "täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta", mutta kokemus ja harjaantuminen eivät ole armolahjoja.

    • Anonyymi

      Esimerkki tiedon sanoista:
      Seurakuntaan tuli pariskunta lasten kanssa, toi mukanaan siirtopaperit ruotsalaisesta seurakunnasta.
      Eli pelkkä kiitosaihe, siltä se näytti .
      Jumala kuitenkin sanoi, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, käski tutkia asiaa .
      Kun sitten alettiin kysellä enemmän, selvisi, että pari tosin on samanniminen, mutta nimi johtuu sukulaisuudesta, he olivat serkuksia. Eivät he myöskään olleet naimisissa, vaan serkku hoiti yhdessä miehen kanssa lapsia, joiden äiti oli aivan toinen nainen. Eli naisia oli kaksi, äiti ja hoitaja. Ja välillä systeemiin saattoi taas syntyä uusi lapsi serkun hoidettavaksi. Tämä systeemi oli mennyt Ruotsissa läpi seurakunnassa, tällä puolen lahden Jumala varoitti
      asiasta, niin että heitä ei liitetty seurakuntaan.
      Ei armojahjoja turhaan ole annettu!

    • Anonyymi

      Vaarallista on käyttää näitä armolahjoja, jos ei ole rakkautta totuuteen, vaan...
      Voi siis väärällä luulollaan tuhota toisen elämän, tappamista sellainen.
      Ei voi uskoa tiedon sanoja, jos ei ole selvä ja kiistaton näyttö.
      Viisaus ja viisauden sanat ovat eri asia, se on armoa jos seurakunnissa sellainen tai useita löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe