Tämä näyttää ikävä kyllä toteutuvan Suomessa. Kiitos läskipää suvakkien kuppien ja rottien.
Allah on luvannut muslimeille lopulta voiton
Anonyymi
90<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Islamisaation vastaisku on Suomessa kovassa nousussa. Perussuomalaisten kannatus nousee joka kuukausi mittauksissa. Kansa alkaa kiihtyvään tahtiin järkiintyä ja tajuta, että meillä on kehitysmaista ongelmaväkeä, joka haluaa maastamme myös mekkapyllistelylle myönteisen kehitysmaan. Tietysti punaviherfeministisuvakkiväen suurella avulla.
Muista, että musujen uskontunnustus "Allahu akbar" tarkoittaa oikeasti: Allah's fuc'k-bar. Siis rikastuttajien n'ussimisbaari.
Niinpäs. Kyllä länsimaiden omia kansojaan, kulttuureitaan ja uskoa halveksivat vasurieliitit ovat niitä muslimien jumalia!
Kiittäkööt vain noita epäjumaliaan sen oman yhden Epäjumalansa sijasta...
Yli+80+miljoonainen+Turkki+oli+alun+perin+kristitty+maa..+Ei+ole+enää,+noin+99%,+turkkilaisista+on+islaminuskoisia.
Aika+hätkähdyttävää.
Meilla isompi cock, te small dick
Kansainvälisten tutkimuksien mukaan arabeilla on nysä verrattuna esim. suomalaisiin.
Kai se korreloi älykkyyttä. Ja onhan niin että lampaan nussimiseen riittää nysä.
Myös kristityille Herran on luvannut lopullisen voiton (Ilmestyskirja 11:18). ;)
”Herran on luvannut lopullisen voiton” niinkö, ihan Herran itsekkö! Ja taas huutonaurua yhdessä ja kaikki mukaan......hehhehheh....
Kuka on Herran? Joku kolmannen luokan profeetta? Onko Herran myös siinä sinun koraanissasi?
Näkymätön henki lupailee yhtä sun toista, onks joku dorka kuulluut ääniä?
Antti Rinne on luvannut demareille voiton.
Helppo se on luvata, kun demarit kutsuvat koko ajan lisää äänestäjiään ulkomailta Suomeen pakolaisuuden varjolla!
Antti Rinne lupasi vappusatasen
Joku herrasmies lupasi mulle voiton Eurojáckpotissa, pitää kokeilla ens perjantaina.
Nerokas taktiikka. Miehitettävä maa kustantaa miehittäjän muonituksen, vaatetuksen ja asuintilat. Voiko sota enää olla helpompaa ja siistimpää.
"Nerokas taktiikka."
Näinhän se asia oli jo 30-vuotisen sodan aikoina. Miehitetty maa maksoi myös sotilaiden palkan, joko hyvällä tai pahalla. Keski-Euroopan kaupungeissa on muistotauluja, jotka muistuttavat ruotsalaisen sotajoukon rosvoretkistä.
Siinä mielessä Ruotsin nykymeno on oikeutettua,rosvot ryöstetään.
Suomalaiset sotajoukot rosvosivat Karjalan kannakselta melkoisesti kaikenlaista 1941-1944. ;)
Eikös alue kuulunut Suomelle, eivät halunneet viholliselle jättää.
Ikonit, huonekalut ym., joita roijattiin Suomeen autokourmittain Suomeeen tuskin olivat suomalaista omaisuutta. Ei se sotarosvous ihan tuntematon silloinkaan ollut.
Esimerkiksi Karhumäen suomalinen sotasairaala roijasi perääntyessään mukaan arviolta 40 autokuormaa huonekaluja. Koko sotasairaalan kuormasto oli 60 autoa. Sotapäiväkirjassa luki, että huonekalut olivat lujatekoisia ja laatyötä, vaikka olivatkin venäläisiä. Tämän sotarosvon kuormasto jäi välille. ;)
Jos nää kamat oli Suomen puolella, miten ne sitten oli venäläisten?
Jos sinun kotiisi hyökätään, niin kaikki siellä onkin hyökkääjän omaisuutta ja vain sinä itse voit poistua takavasemmalle, niinkö?
Siinä isänmaalliseksi itseään väittävän luikurin agenda.
Ei kai nyt sentään?
Kovin yleinen on tuo varkaan logiikka. Jos joku muu varastaa enemmän, saan minäkin varastaa.
Suomen armeija korosti monissa päiväkäskyissään, että siviilien omaisuutta ei sitten rosvota. 33. KS Karhumäestä katsoi perääntymisvaiheessa oikeudekseen roijata mukanaan 40 autokuormaa huonekaluja. Tämä ei tietysti ole armeijan rikos vaan yksittäisen komentajan suurta pöljyyttä.
Kaikki moraalittomat teot ovat yhtä tuomittavia, olipa tekijä sitten kantasuomalainen tai venäläinen. Koeta nyt vaan ymmärtää tämä.
Se alue Karjalan kannakselta jonka suomalaiset valloittivat 1941, kuului Suomelle ennen II-maailmansotaa. Muutaman kilometrin linjaa oikaistiin, mutta tältä alueelta ei isoja ryöstösaaliita varmaan saatu:)
Guppa ei tiedä historiaa.
Jos veit omasi pois, olit ryöstäjä! Kommunistit sen tiesivät. Talot revittiin ja sijalle rakennettiin parakkeja, joihin sitten siirrettiin asukkaita Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Viipurilaisten tiedossa ei edes ole, että kaupunki on ennen kuulunut Suomelle. Jollei se nyttemmin ole heille selvinnyt.
Pitää ottaa vähän historiasta selvää, kun "totuuksia" latelee. Ja kaukaisemmassa Karjalassa ei todellakaan ollut mitään ryöstettävää, vaan suomalaiset miehittäjät veivät sinne ruokaa ja vaatetta. Olen sen ikäinen, että muistan itsekin osallistuneeni niihin keräyksiin, joita kaikkialla toimitettiin.
Allah päästi pierun, siitä syntyi #usu #ussein.. kaikkien pierujen perillinen.
Ja se pieru tuli näköjään varren kanssa.
Ai juma...olin jo unohtanut tuon ilmaisun :) Hyvin oivallettu.
Kyllä on Punavuoren ja Eiran kuplissa helppo elää tietämättöminä siitä, mitä Helsingin itäisissä ja koillisissa lähiöissä tapahtuu. Väestön vaihto on tosiasia. Minkälaiseksi yhteiskunta muuttuu, kun kehitysmaamuslimit jälkeläisineen ovat ottaneet isojen kaupunkien lähiöt itselleen? Itse asun lähellä Keinutien koulua. Koulun oppilaista enemmistö on jo nyt muslimeita. Kyllä, olen köyhä. Muuten minäkin muuttaisin Rööperin kuplaan. Onneksi lapset eivät enää ole peruskoulussa.
Suvakit ovat törkeitä maanpettureita ja koko Suomen kansan häpäisijöitä.
Halla-aho on pettänyt Suomen kansan kieltäytyessään puolustamasta maatamme (sivari).
Ei sota yhtä miestä kaipaa.
Heikko yritys puskamoktarilta, joka on kateellinen totaalikieltäytyjä.
Mutta minä kaipaan Jussia. Minusta on epäreilua, jos minun pitäisi ase kädessä puolustaa tätä maata ja Jussukka kaivelisi vain kynsiään.
PS. Kannattaa katsoa Jussukan käsiä. Niillä käsillä ei ole koskaan tehty oikeaa työtä ja se kyllä näkyy.
Sinulle muuten ei annetaisi asetta. Ampuisit todennäköisesti omia. Suomen armeija ei kaipaa sinunkaltaisia omaan pesään paskojia vaan isänmaallisia ja rehtejä miehiä.
Kultainen ampumamerkki ja useat kertausharjoitukset takaavat laadun, turhaan pelkäät. ;)
Milloin Halla-aho on kieltäytynyt puolustamasta suomea aseellisesti. Missä on Halla-ahon elinaikana ollut liikekannallepano suomessa missä Halla-aho on tarvittu. Sodan syttyessä voit ihan itse päättää lähdetkö puolustamaan suomea aseellisesti rintamalle, vaikka olisitkin sivari, kaikki kyllä kelpaavat, eikä rauhanaikana tarvitse sotia. Onhan Halla-aho myöntänyt tehneensä virheitä nuorempana, kuten äänestäneensä vihreitä ja käyneensä siviilipalveluksen. Jokainen tolkunihminen kyllä ymmärtää että eniten sivareita ja Islamilla aivopestyjä on suvakkeja on viherkommareissa, jotka kieltäytyvät aseista. Tosin kyllä näitä Islamilla aivopestyjä suvakkeja on demareistakin suurinosa ihan puheenjohtajaa myöden, niitä voi todellakin kutsua epäisänmaaliseksi joiden unelmana on kehitysmaamuslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa.
Eipä tätä Suomea kukaan nytkään puolustanut, aseilla eikä ilman, kun kymmeniä tuhansia valloittajia marssi rajan yli. Laukutkin kannettiin, ohjattiin hotelleihin täys ylläpidolla ja vielä käyttörahaa lyötiin käteen. Ihan sama vaikka joku kynsiään puhdistelisi, pääasia että valloiitajien manikyyri on hoidettu.
"Sodan syttyessä voit ihan itse päättää lähdetkö puolustamaan suomea aseellisesti rintamalle, vaikka olisitkin sivari..."
Älä nyt tyhmiä höpötä, iso mies.
Ei sodan ajan joukoissa voi olla torveloita, jotka eivät ole saaneet kunnon koulutusta systeemeihin. Hehän olisivat täysin perässävedettäviä ja vain rasitteena muulle porukalle.
Sivarit täällä keksii polkupyörää oikein porukalla. ;)
Heh, hutiampujana oletkin tunnettu Niuvassa, ämpäriin roiskijana ykkösmiehiä.
Sinä et kelpaa edes varareserviin. Raaka totuus se.
Kehut puolustustahtoasi, mutta et täytä kriteerejä. Seniilit eivät asetta valtiolta käteensä saa, ja sen oman laittoman tussarisi voit viedä poliisille.
Keksittyä propagandaa sankarikuvasi illuusion kestämisen vuoksi.
Että jaksatkin uskoa omiin houreisiisi.
Heräähän jo, RUK-kurssisi nimen kun kerrot, niin sen jälkeen voit yrittää valehdella lisää. Niin, ethän sitä kerro, koska paljastaisit valehdelleesi kaiken.
Huijarina et sumuta ketään.
Dokumentit kuvina palstalle ja homma ok.
Muutoin trollausta.
"Heräähän jo, RUK-kurssisi nimen kun kerrot..."
Kornetti
Ja neiti-etsivä ryntää nyt alapää punaisena googlaamaan. Nauretaan yhdessä. ;)
Jussi puolustaa maatamme tälläkin hetkellä paremmin kuin korkeinkaan kenraali. Ei kuulu hätähuutoja suvakkikentsuilta kun isänmaa annetaan valloittajille jotka tulevat lännestä eli Ruotsin rajan yli. Laukkuja vaan kannetaan että valloittaja pääsisi mahdollisimman helpolla maahamme. Mitä maa tekee armeijalla kun se ei puolusta vakavinta uhkaa eli erästä uskontoa vastaan Suomea?
Ei siinä auta hornetit eikä mitkään sotajoukot, kun tämä uhka lisääntyy jatkuvasti maassamme. Lopulta se matemaattisestikin ajateltuna ottaa vallan.
Jussi puolustaa sanallisesti maatamme paremmin kuin yksikään armeijan kenraali. Luulisi kentsujen olevan huolissaan siitä kun maahamme lappaa tälläkin hetkellä vieraan vallan sotilaita. Nämä ottavat lopulta vallan maassamme. Armeija vaan kantelee laukkuja Ruotsin rajan yli, ja näin ”puolustaa” maatamme.
Kirjoitin samansuuntaisen viestin kun luulin että aiempi kirjoitus on kadonnut.
Onko kukaan vakavissaan pohtinut miten Afrikan väestöräjähdys hoidetaan. Jos tuo lisäväki tulee kaikki Eurooppaan seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana on Euroopassa Eurooppalaisia 700 milj. Ja Afrikkalaisia 1400 miljoonaa.
Meillä on tätä menoa eroopassa Islamilainen kalifaatti seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Joten eiköhän afrikkalaiset selvittele asiansa näiden kehitysmaista tulleiden jihadistien kanssa ihan keskenään....
Vanha sanonta: pidot paranee kun väki vähenee.
Suomi ei pysty olemaan koko maailman sosiaalitoimisto.
EI OO RAHHOO!
Valtion omaisuutta on paljon myymättä, eläkerahastot on käyttämättä jne..... kyllä niillä aika paljon pystyy rahittamaan kehitysmaamuslimeiden ikuista elatusta ja holtitonta lisääntymistä.
Siis rahoittamaan ja saahan suomi vielä ulkomaanvelkaa toistaiseksi.
Tai siis suomi saa lainaa ulkomailta, valtionvelkaahan meillä on jo noin 20000/capita tällä h
Kontulaan ja Malmille mahtuu.
Kun katsoo halla-ahon kaltaisia Sivareita niin on helppo ymmärtää, että muslimeilla on edessä helppo voitto.
Meinaatko että se on sivareista kiinni kun viherkommunistit, demarit ja muut suvakit luovuttavat suomen kehitysmaa muslimeille.
Eihän tuo Suomen armeija ole vastustellut nytkään, kun muslimit Suomeen marssi, päinvastoin auttoivat laukkujen ja kuljetusten kanssa, miksi sinä sivareita siitä syytät? Turha kai täällä on kenenkään armeijaa käydä kun sitä ei kuitenkaan käytetä maanpuolustukseen.
Kaikilla ihmisillä on eri tehtävä isänmaata ja kansaa puolustaessa. Ei Halla-aho ole mikään etulinjan ryynäri, ei olisi enää edes ikänsä puolesta (48v).Hänen tehtävänsä on olla kansan poliittinen johtaja säkenöivän älykkyytensä ( 146 pistettä) johdosta. Toki uskon että sotatilanteessa Jussi saisi muutaman murjaanin nurin koska on harrastanut ammuntaa vuosikymmeniä.
Halla-ahon siviilipalvelus ei johtunut pasifismista, vaan siitä että hän ei tykännyt olla komennettavana.
"Turha kai täällä on kenenkään armeijaa käydä..."
Isänmaallisten persujen uusi tunnustalause.
Nauretaan taas. ;)
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/536272/8127a8bfab
parhaat palkitaan
Siinähän naurat, toivottavasti kuollaksesi, kun muslimit on valloittaneet Suomen ilman että laukaustakaan on armeijan annettu ampua, mitä varten armeija on siis olemassa? On jo tullut selväksi, että Suomi ja suomalaiset eivät merkitse sinulle mitään, minulle merkitsee, koska iasäni oli siellä Kannaksella Suomea puolustamassa ja kotiin oli tullut ihan ilman mitään sotasaaliita.
Tuollaisia armeijaa käymättömiä vihervasureita on rutkasti persuja enemmän. kuten sinä itsekin, satuileva totaalikieltäytyjämoktar. Pelkurina on helppo keksiä urotekoja itselleen, kun niihin ei muutoin koskaan tule kykenemään.
Tämä korostuu omissa houreissasi toistuvasti. Vituttaako?
Al-holin isisporukka Suomeen, moktarin ” isänmaallinen” vaatimus.
"...koska iasäni oli siellä Kannaksella..."
Isävainaa kävi sen aikaiset sodat, jatkosodassa hän kävi Karhumäkeä myöten. Siellä hän kökötteli muiden mukana parisen vuotta. Kannattaa katsoa kartasta, kuinka kaukana se Karhumäki onkaan.
Isävainaalla oli ihan omat mielipiteensä sivareista. Olisi Jussinkin pitänyt ne puheet kuulla. ;)
Ei kai nyt sentään?
Meillä on Euroopan parhaimpiin kuuluva ja varustettu puolustusvoimat, jotka harjoittelee jo kaupunkisotaa. Meillä on yhdet parhaimmat poliisivoimat.
Niin ja meitä kantasuomalaisiakin on 5milj. ja lisäksi maahanmuuttotaustaisia, jotka haluaa pitää Suomen yhteiskunnan vielä voimissaan.
Joten ei ainakaan vielä ole hädänpäivää...toisaalta vihervasemmistohallitus voi saada lyhyessäkin ajassa Suomen tuhottua :DDD
Gubta paskoo omaan pesäänsä. Totaalisesti.
Kuka jaksaa provosoitua tämän Gupan maksetuista trollauksista? En minä ainakaan. En lue niitä. Turhaan nostatatte verenpaineitanne.
"En lue niitä."
Tämä on hyvä ja hedelmällinen lähtökohta. Vielä kun lakkaisit kirjoittamasta niitä lapsellisia kommenttejasi minun asiallisiin avauksiini. ;)
Minä olen asunut ameriikassa joten tiedän sotahommista kaiken.
Terveisin J.Salakari
Mitäs matu-ukoille sitten tehdään, jos syttyy sota. Rintamalle heitä ei voi lähettää, koska siellä voi joutua hengenvaaraan. Pitäisikö heidät opettaa kutomaan villasukkia, joita lähetettäisiin suomipojille rintamalle.
Soramontun laidalle....
https://yle.fi/aihe/termi/freebase/m0rfdxh0/vaihtoehto-saksalle
noo.jos eurooppa seuraa saksaa kuten aina niin allahin miehet ei kovin pompi
nauretaan yhdessä
mokoma kuppa
ja ps nousee
merkeli tärisee ja sipilä sai mitalin
Itsensäihailija: "Kaikki moraalittomat teot ovat yhtä tuomittavia, olipa tekijä sitten kantasuomalainen tai venäläinen. Koeta nyt vaan ymmärtää tämä."
Itsensäihailija ilmeisen tarkoituksellisesti erottaa toisistaan puheet ja teot. Tekoihin Itsensäihailijasta ei ole, mitään näyttöä siitä ei ainakaan ole, mutta puhumaan hänestä on sitäkin enemmän. Itsensäihailijan puheet ja kirjoitukset ovat suurelta osaltaan aina olleet täysin moraalittomia, kuten pakkotilasta kärsivillä trolleilla yleensäkin.
Minua ainakin sylettää tuollainen kaksinaismoralismi, johon Itsensäihailija myös on liittävinään myös kodin, uskonnon ja isänmaan. Jopa itse Herra ja Suomen puolustusvoimat ovat Itsenäihailijan puolella, ja niin ei tietenkään ole. Tuo kaveri ei osaa hävetä mitään, kunhan muista saadaan trollauksen reaktio irti.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/talous-koheni-luottamus-mureni-juha-sipilan-paaministerikausi-paattyi-keskustan-kannatuksen-romahtamiseen/?shared=1870360-e47e8b96-500
suomalainen väistyy kun vastuu painaa
unohtuko maahanmuutto mainita seura? itsekäs?
Saisiko saman suomen kielellä ? Itsekäs urheiluseura ?
Ka le rgi -suunnitelma näyttäisi toteutuvan nopeammin kuin luulin.
Ymmärrät kai oman parhaasi ja palaat islamiin mahdollisimman nopeasti.
Olet turvassa sitten, kun tositoimet alkavat, sillä tietenkään et ole ajatellutkaan sellaista mahdollisuutta, että sisukas suomalainen yhteiskunta selviäisi näistä ongelmista. Että kulttuurimme olisikin niin voimakas, että hyökkäys kalevalaista kansaamme vastaan kilpistyisi suomalaiseen jääräpäisyyteen!
Ei, siihen et usko.
Suomalaisesta oman tiensä kulkijasta ei ole enää mitään jäljellä. Muutama kymmenen tuhatta maahanmuuttajaa pystyy valtaamaan koko maan.
Vuosien mittaan on tullut selväksi, että henkilöt, jotka eivät siis ole "suvakkeja" - ja joille ei edes ole minkäänlaista vastaavaa "arvonimeä" annettu - eivät pysty estämään maahantulijoiden ja suvakkien joukkorintamaa, vaan odottavat tumput suorana, että heidän oma kulttuurinsa poljetaan jalkoihin ja maamme muuttuu uuteen kukoistukseen uusien valtaapitäjien käsissä ja uusien lakien alla.
Huutaminen ja nyrkin puistaminen ei ole uusien aatteiden tuloa estänyt, ja muita keinojahan ei tietenkään Kalevan kansalla ole. Ei edes ajatellakaan kotouttamista, koulutusta, lapsien sopeuttamista suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan sallitaan tulijoiden perustaa omia yhteisöjään, joissa vanhat asenteet siirretään seuraaville sukupolville. Eristetään heidät, olkoot keskenään, rakentakoot kokoushuoneitaan, vaatikoon uskontonsa kunnioittamista ja siveyssääntöjä.
Niinpä sinua ei pelasta mikään muu kuin mennä valtavirran mukaan ja ottaa islam vastaan. Olet tyhmä, jollet nappaa omaa osaasi tästä kakusta.
Vääräuskoisen kannattaa oppia ainakin koraanin ensimmäinen suuran eli Surah Al-Fatihan ja tietysti Shahadan ulkoa.
Näin voit ehkä huijata jihadistit jos he kysyvät että oletko kafiiri vai muslimi.
Musujen uskontunnustus "Allahu akbar" tarkoittaa oikeasti: Allah's fuc'k-bar. Siis rikastuttajien n'ussimisbaari.
Jahwe on luotu juutalaisen nationalismin tueksi. Jeesus on homahtava epäjumala.
Miksi pitää aina nauraa yhdessä? Tyhjän nauraja ei ole mikään mies.
Moktarin kummallisia ajatuksia eli nauretaan maahanmuutolle yhdessä.
Jos muslimien vastakohdaksi ajatellaan Halla-ahon kaltainen sivarikuikelo niin maailmavalloitus on helppoa.
"Minä en ole valmis missään olosuhteissa puolustamaan Suomen" Sivari sanoo.
Huomaattehan tyypillisen kirjoitusvirheensä. Ei vaan osaa
;)
Tarkoittanet tuota moktarinkin kirjoittamaa anonyymipuskailua?
Nähtävästi ehti aiheuttamaan "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena" - tekstin. Onhan se säälittävää moinen kieroilu, silti jokainen tunnistaa kenen tuo kirjoitus oikeastaan on.