1939 Stalin päätti vallata Pohjoismaat

Syksyllä 1939 Stalinille avautui molotov-ribbentropp -sopimuksen myötä pääsy Suomen, Ruotsin ja Norjan läpi Pohjanmerelle. Nopea marssi Suomen läpi olisi tuonut Puna-armeijan Tukholman porteille Ahvenanmaalle ja Tornionjoelle Euroopan tärkeimmän rautamalmialueen kylkeen. Ruotsi ja Norja olivat lisäksi laiminlyöneet puolustuksensa kehittämisen lähes kokonaan. Ruotsilla ei ollut kunnon armeijaa eikä linnoituksia Tornionjoella. Tarjolla oli siis Ruotsin malmi ja konepajateollisuus sekä Norjan satamat. Operaation nopea ja vaivaton käynnistäminen vaati vain yhden asian: suomalaiset piti pelotella luopumaan vasta rakennetusta linnoitusketjustaan ilman taistelua.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

" Operaation nopea ja vaivaton käynnistäminen vaati vain yhden asian: "
Talousasiatko Stalinilla päällimmäisenä.

Moskovan talvisodan rauhanehtoihin sisältyi muuan erikoinen vaatimus, jota ei yleisemmin ole muisteltu eikä juuri kommentoitu. Suomi velvoitettiin rauhan jälkeen rakentamaan pikaisesti poikittainen rautatieyhteys Kemijärveltä Sallaan itärajalle.

Miksi voittaja pakottaa hävinneen osapuolen rakentamaan uuden liikenneväylän miehittämättömälle alueelle? Tietenkin uutta tulemista, uutta hyökkäystä, miehitystä varten. Olihan Neuvostoliiton suurstrategiana tunkeutuminen länteen ja koko Euroopan haltuunotto. Asetehtaiden liukuhihnoilta vyörytettiin tarkoitukseen 21 000 hyökkäysvaunua.

Sallan rata ja Suomen miehitys olisi suuren operaation tärkeä pohjoinen osa.

Pakottamalla suomalaiset rakentamaan poikkirata neuvostojohto halusi varmistaa, että väylä Ruotsin rajalle ja Perämeren satamiin olisi nyt varmempi ja vetävämpi kuin kapea Raatteen tie, jonka lumeen ja pakkaseen tammikuussa 1940 juuttui ja tuhottiin kaksi neuvostodivisioonaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syksyllä 1939 Stalinille avautui molotov-ribbentropp -sopimuksen myötä pääsy Suomen, Ruotsin ja Norjan läpi Pohjanmerelle. Nopea marssi Suomen läpi olisi tuonut Puna-armeijan Tukholman porteille Ahvenanmaalle ja Tornionjoelle Euroopan tärkeimmän rautamalmialueen kylkeen. Ruotsi ja Norja olivat lisäksi laiminlyöneet puolustuksensa kehittämisen lähes kokonaan. Ruotsilla ei ollut kunnon armeijaa eikä linnoituksia Tornionjoella. Tarjolla oli siis Ruotsin malmi ja konepajateollisuus sekä Norjan satamat. Operaation nopea ja vaivaton käynnistäminen vaati vain yhden asian: suomalaiset piti pelotella luopumaan vasta rakennetusta linnoitusketjustaan ilman taistelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu