Minulla on fiksu poika, joka on aina ollut kuuliainen ja käynyt kanssamme kirkossa, minne menemme joitakin kertoja vuodessa, vaikka viimeaikoina se on jäänyt vähäisemmäksi. Nyt 15-vuotiaana poikani totesi, ettei enää usko Jumalaan. Olen yrittänyt selittää hänelle, että jossei hän usko Jumalaan, niin hän joutuu kadotukseen, mutta hän ei ole kuulevinaan viisautta. Pelkään hänen sielunsa puolesta.
Hän on ilmeisesti katsellut netistä jotain ateistien kanavaa. Samoin hän lukee innolla tiedelehtiä. Olemme kieltäneet häneltä ateistien kanavan katsomisen, mutta luulen, että hän katsoo sitä kiellosta huolimatta. Onko neuvoja?
Hän on ilmeisesti katsellut netistä jotain ateistien kanavaa. Samoin hän lukee innolla tiedelehtiä. Olemme kieltäneet häneltä ateistien kanavan katsomisen, mutta luulen, että hän katsoo sitä kiellosta huolimatta. Onko neuvoja?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Trolloloolo-lolollooooooooool
Sitähän tuo oli, parodiaa ja trollausta.
Juuri tuollainen katsomisen kieltäminen saa kahta enemmän hakeutumaan ateistisille kanaville. Keskustele hänen kanssaan rehellisesti.
"Keskustele hänen kanssaan rehellisesti."
Ei onnistu.
Ei varmasti, jos olet itse epärehellinen.
Tuntisitko olosi paremmaksi, jos hän katsoisi vaikka pornoa tai isiksen päänkatkomisvideoita?
Teini kapinoi AINA auktoriteetteja vastaan on kotikasvatus mikä vaan. Se on osa kasvamista. Yhtä lailla se on uskonasioiden kyseenalaistamisen kanssa, viinan tai tupakan, kotiintulo- tai nukkumisajan, autolla hurjastelun tai seksin saralla. Mitään ei saisi tehdä ja on hirveä kiire aikuistua, vaikka salaa, jos et lupaa anna tai ohjaa.
Juteltiin ja tein selväksi, että hän saa surffata netissä kuten haluaa. Toivoin, että hän pitää mielensä auki, mutta hänen pitää itse muodostaa omat mielipiteensä.
Mahtaakohan täällä olla muitakin joiden lapset eivät usko Jumalaan? En tiedä miten suhtautua iänkaikkisuuteen. Luulen, että Jumala ymmärtää ja ottaa poikani luokseen kaikesta huolimatta. Jumala on Rakkaus.
Ei varmaan onnistu, koska et taida siihen pystyä.
Ilmiselvä provo, mutta vastaanpa silti :)
Aina voi rukoilla, voi rukoilla asioiden ja ihmisten puolesta. Uskon että rukoukset eivät mene ikinä hukkaan.
Totuus on tietenkin, että jokainen valitsee itse mihin uskoo tai on uskomatta. Tämä valinnanvapaus tuo mukanaan myös vastuun valinnoistaan.
Olen kuullut että parasta evankeliumia on oma elämä, sillä voi osoittaa vakaumuksensa kantavuutta ja rakkaudellisuutta.
Jep. Mutta eihän provoaloitus ketään estä jatkamasta asialinjalla, koska sehän on varmin tapa triggeröidä aloittajatrolli poistelemaan itseään fiksumpien kommentit ja peukuttamaan omia kommenttejaan? :D
Ja Jumalan tai sisäisen henkisen rauhan voi löytää muutaman tuhannen eri uskonnon kautta tai ihan oman sydämen kautta, jos sikseen tulee, eikä vanhempien uskonto tunnu oikealta. Jokaisen ihmisen uskonkäsitys on kuitenkin yhtä yksilöllinen kuin hän muutenkin on.
”Totuus on tietenkin, että jokainen valitsee itse mihin uskoo”
Ei sitä, mistä asioista vakuuttuu ja mistä ei, pysty kukaan valitsemaan. Harvassa ovat ne, jotka kykenevät itsesuggestiolla saamaan itsensä pitämään totena asiaa ilman, että siihen johtaa jokin ajatusketju.
Harjoitus: Valitse, että alat uskomaan, että mansikoita syömällä naamasi muuttuu vihreäksi. Onnistuuko?
Tietyssä mielessä olet oikeassa. Mutta kuitenkin voimme itse vaikuttaa ajatuksiimme ja ajatusketjuihin. Emme ole ajatusten ja informaatiotulvan vietävissä täydellisesti, pystymme itse siihen vaikuttamaan.
Niin pitää oppia kriittistä ajattelua, missä olennaista on kaiken informaation arvioiminen ja omien uskomusten jatkuva testaaminen.
Olen täysin samaa mieltä. Aika haastavaa se onkin kaiken tämän informaatio tulvan keskellä. Itse olen sillä lailla "vanhanaikainen", että tykkään edelleen lukea asioita kirjan muodossa, siinä on helpompi pysähtyä hetkeksi ja kaikessa rauhassa sulatella lukemaansa.
Jos tarina olisi tosi, niin poika olisi juuri löytänyt pois eksytyksestä.
Aika heikko esitys jopa provoksi.
Saattaapi olla, että nyt jotkut repäisevät albansa ja ripottelevat tuhkaa yllensä .
Joo, joo kommarit agiteeraa ...
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006234197.html?fbclid=IwAR1DrT_xU-SRViQ5NMmi408MM-Kus68_vdJijxt2nr8kzZuxWS4LcCIS_3I
No feikki mikä feikki. - Mutta oikeasti miten tuommoisessa tilanteessa selitetään lapselle se vanhempien mielestä fakta asia että: "jos et usko tätä mitä me uskomme niin ".... kaikki muut vaihtoehdothan ovat todellaoikeasti kadottovia eli huonoja vaihtoehtoja noin uskovien vanhempien mielestä ja onhan se nyt kerrottava todellisessa tilanteessa..? Miten se tapahtuu, rukoilemalla, hiostamalla - muistuttelemalla asiasta, vuodesta toiseen, väsyttämällä, siis miten hivuttamalla?
Kukaties, aloituksen ydin on juuri tuo seikka..sitähän ehdoton usko on - ei siinä ole vaihtoehtoja.
(kui2)
Aina voi rukoilla läheisen puolesta. Ketään ei voi painostaa uskomaan. Ei edes omaa lastaan. Silloin se horjuttaa vain keskinäistä luottamusta ja saa nostamaan vastarintaa. Omaa uskoaan kyllä saa tuoda esiin. Ei sitä tarvitse piilottaa vaikkei toinen uskoisikaan.
Nuorten maailma on toisenlainen kuin lapsen. Hän itsenäistyy ja haluaa ajatella asioista itsenäisesti. Vaikka hän nyt ehkä protestoikin kaikkea, mitä vanhemmat edustaa, silti myöhemmin elämässä lapsen usko voi nousta eri tilanteissa pinnalle ja hän alkaa ajattelemaan asioita uudelleen. Vanhempana et voi kuin rukoilla, tukea ja luottaa Jumalaan asiassa.
Ei tarvitse huolestua, poika voi 70-vuotiaana kääntyä takaisin kristinuskoon, jolloin pelastuu. Parhaita vuosiaan ei tarvitse tuhlata kirkossa käyntiin ja siveelliseen synnittömään elämään.