ducaton

tekeekö näillä vanhemmilla ducatoilla mitään (-88-91)? mitä kannattaa ottaa huomioon kun tämmöistä lähtee katsomaan, tyyppivikoja yms? olisi myös tarkoitus käyttää talvella, eli mitä otettava huomioon esim. lämmityksen suhteen ym? ei ylimääräistä vittuilua kiitos.
4898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pätee sama kuin muihinkin autokauppoihin huolellinen tarkastus ja pikä vaihreleva koeajo.

Mitenkä on huollettu ja pidetty, onko vikoja moottorissa, voimansiirrossa, Jarruissa, korissa.
Pientä öljyntihkumista yleensä on, siitä ei kannata huolestua, mutta jos auto on seissyt samassa paikassa ja maa on aivan öljyinen, on syytä harkita.


Vaidelaatikoista on paljon puhuttu, mutta kyllä minulla ainakin ovat kestäneet, mutta ei kannata millään tuon kokoisella autolla vedättää isolla vaihteella.
Ilman turboa ei tosin jaksakkaan, vaan tulee vaiteita käyrettyä luonnostaan.

Jakohihnan vaito, koska on vaihdettu ja sähkölaitteiden kunto ja asennuksen siisteys ( risukasaa muistuttavat sähköjohdot ennakoivat vaikeuksia ).

Kori kannattaa tutkia kauttaaltaan ulko ja sisäpuolelta, onko retkahtanut, tai vuotanut.
Samoin lämmityslaitteen toiminta, ja ettei ole jäätymisvaurioita vesijärjestelmissä. ( Boilerissa, hanoissa ja viemäreissä. )
Kaasulaitteiden tarkastus ja koska tehty.

Ellet ole varma asiantuntemuksestasi, niin käytä asiantuntijaa, vaikka Autotohtoria tai vaunukiikettä ( kosteusmittaukseen ).

Muuten toivotan mukavia ja huolettomia kilometrejä.

Äänestä

Aina niitä pikkuvikoja noissa on. Sähköt, vaijerit, jarrut, laakerit, hehkut, kytkin, lukot, jne.... Takaiskareiden kiinnikkeet on ihan sekundaa, mutta 2 ukkoa vaihtaa ne itse.

Koneet on kestäviä ja se laatikkokin menee 300 000 kilsaa, mutta ei tollasella 90 vuoden vehkeellä enää kotinurkkia kauemmaksi uskalla lähteä. Menettelee vielä kala-autona ja eteläsuomen kiertelyssä. Vuoristooon ja ulkomaailmaan nuo alkaa olla joitakin yksilöitä lukuunottamatta armotta vanhoja. Näitä yksilöitä ei kaupan juuri olekaan.
Jos huomaat korissa alkavaakin ruostetta, niin se on kohta kaput. Ohjaamossa kohta on ainakin tuulilasin reunat. Veemäisiä korjattavia. Asunto-osat yleensä ihan loppusuoralla. Revi listoja ja jos irtoaa, on puurunko jo hyvinkin pehmoinen. Auton alle kannattaa ryömiä, eikä vain kurkistaa. Meisselillä tökit korin sivuseiniä sieltä alta. 90% varmuudella ovat seinät pehkua. Pohjalevyt saattavat olla vielä kovat. Alumiinipinnoissa, jos on pieniä rakkulamaisia reikiä tai syöpymiä, niin kohta on iso jopi edessäsi. Kannattaa peilata kylkiä. Ehjässä rungossa ei näy rimojen kuvia kyljissä. Ikkunat ja ovien reunat ovat useimmiten jo haperoa tavaraa. Värikin jo sen paljastaa. Kyllähän ne siinä vielä pysyy, mutta vaativat alituista huolenpitoa.

Vaihteistoissa on kahdenlaista vikaa. Vitonen on täysin paskana, eli ei toimi lainkaan, tai sitten joku tai jotkut muut vaihteet eivät pysy päällä. Jälkimmäinen ei periaatteessa menoa estä, mutta härnää ikävästi. Turboton kone on sitkeä ja loota kestää hyvin. Naftaa noilla palaa jo 14-15 litraa sataselle. Mutta jos on siisti sisältä ja hinta alle 5000€ niin mikä ettei sitä voi harrastaa autonkorjausta. Osat on onneksi halpoja noihin.

Äänestä
  • Meillä -89 ducato ja ajettu vajaa 200 tkm. Käy ja kukkuu loistavasti. Viitonen ei vingu, taitaa olla käyttäjässä vika kun sen rikki saa. Ei kai sitä viitosta tartte väkisin käyttää vaikka se autossa onkin. Järjen käyttö on sallittua siinä vaihtaessa.Ja dieseliä kuluu kyllä reilusti alle 10 l/100km.

    Äänestä

  • niinkään kirjoitti:

    Meillä -89 ducato ja ajettu vajaa 200 tkm. Käy ja kukkuu loistavasti. Viitonen ei vingu, taitaa olla käyttäjässä vika kun sen rikki saa. Ei kai sitä viitosta tartte väkisin käyttää vaikka se autossa onkin. Järjen käyttö on sallittua siinä vaihtaessa.Ja dieseliä kuluu kyllä reilusti alle 10 l/100km.

    siinähän selvästi sanotaan, että loota ja kone kestää kyllä sen 300 000. Toiseksi teillä taitaa olla sitten sellainen yksilö , )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


as.auto kirjoitti:

tekeekö näillä vanhemmilla ducatoilla mitään (-88-91)? mitä kannattaa ottaa huomioon kun tämmöistä lähtee katsomaan, tyyppivikoja yms? olisi myös tarkoitus käyttää talvella, eli mitä otettava huomioon esim. lämmityksen suhteen ym? ei ylimääräistä vittuilua kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu