Sananvapaus on uhattuna! Suvakit päättää EU:ssa.

Luin hesarista tänään 11.9 2019
Euroopan sananvapauden vastainen komissio (ECIR), vaatii Suomea poistamaan ja estämään haittamaahanmuutosta kaikki keskustelut, joissa käsitellään yksityiskohtaisia kustannuksia yhteiskunnalle.
Asuntojen rakennuskustannukset, asumistuet, KELA tuet, työttömyys korvaukset, opiskelu ja viranomaiskustannukset ovat kiellettyjä aiheita lähiaikoina.
Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneiden menoeriä, ei erikseen saa julkaista verkossa.
Työttömyysetuuksien saajat, työttömyysprosentit, kansanryhmä kohtaiset julkaisut tulevat olemaan kiellettyjä massamedioidenkin ulkopuolellakin.
Vain valkolaiset mukaanluettuna, saa edellämainittuja tietoja julkaista.
Vihapuheista huolestuneina komissio, on julkaissut raporttinsa ja viranomaiset ovat paineen alla.
Profilointia pyritään kieltämään, rikosten selvittämisen yrityksistä huolimatta. Rikollisten taustojen julkituominen on kiellettyä kantasuomalaisia lukuunottamatta. Esim. moottoripyöräkerholaiset, on laillista mainita myös tulevaisuudessa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Bryssel on globalistien, kulttuurimarxistien ja paneuroopalaisten pesäpaikka. Noiden aatteiden perustaktiikkaan kuuluu valehtelun lisäksi sensurointi.

Tulemme näkemään vain lisää moisia pyrkimyksiä, kunnes tuo EUvostoliitto hajoaa. Ja sopii sitä toivoa, koska muuten Eurooppa ja eurooppalainen sivilisaatio tuhoutuvat varmasti!

1Äänestä

Olkaa huoleti, mediamme korkea taso ja riippumattomuus tulee säilymään. Huolestunut kannattaa olla näistä valeuutisoinneista tai valtion rajoitustoimista mediakentässä. Jotain kertoo Suomen sijaluku 2. Kun se esim. Venäjän kohdalla on 149.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin hesarista tänään 11.9 2019
Euroopan sananvapauden vastainen komissio (ECIR), vaatii Suomea poistamaan ja estämään haittamaahanmuutosta kaikki keskustelut, joissa käsitellään yksityiskohtaisia kustannuksia yhteiskunnalle.
Asuntojen rakennuskustannukset, asumistuet, KELA tuet, työttömyys korvaukset, opiskelu ja viranomaiskustannukset ovat kiellettyjä aiheita lähiaikoina.
Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneiden menoeriä, ei erikseen saa julkaista verkossa.
Työttömyysetuuksien saajat, työttömyysprosentit, kansanryhmä kohtaiset julkaisut tulevat olemaan kiellettyjä massamedioidenkin ulkopuolellakin.
Vain valkolaiset mukaanluettuna, saa edellämainittuja tietoja julkaista.
Vihapuheista huolestuneina komissio, on julkaissut raporttinsa ja viranomaiset ovat paineen alla.
Profilointia pyritään kieltämään, rikosten selvittämisen yrityksistä huolimatta. Rikollisten taustojen julkituominen on kiellettyä kantasuomalaisia lukuunottamatta. Esim. moottoripyöräkerholaiset, on laillista mainita myös tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu