Siksi he aina suuttuvat ja triggeröityvät kun heidän kivapuhuja itsepetoksen rakentama juustokupu nostetaan heidän päänsä päältä kertomalla aikuisten totuuksia. Sitten he yrittävät suutuspäissään kostaa loukkaamalla totuudenkertojan tunteita levittämällä kunniaaloukkaavasti panettelevia ja parjaavia valheita. Heidän epäkypsyytensä lienee perimmäinen syy siihen miksi poliisi ei usein viitsi reagoida heidän rikoksiin. Meidän aikuisten täytyy vain sietää lasten typeryys.
Vihervasemmistolaiset elävät haitallisessa itesepetoksessa
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tieto poistaa tyhmyyden
Miten sitten saadaan sitä tietoa vihervasemmistoon, ennen kuin ovat tuhonneet tämän maan, ja euroopan.
Ei he pääse niin pitkälle ikinä. Se on vain isoissa kaupngeissa toimiva äänekäs klikki. Suurin osa heistä aikuistuu yleensä jossain vaiheessa.
Vain silloin kun heidät kutsutaan valloittamaan jotain taloa tai korttelia, mutta silloinkin on oltava kaunis kesäinen sää ja tarjolla jotain syötävää ja juomaa.
Älkää tehkö niin kuin minä, tehkää niin kuin käsken, olen suvakkijohtaja.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.220697
Olen samaa mieltä. 1
Kivapuhujakeharipridevasuri
Mtenköhne vihreiden kupla tulee kestämään sen että muut puolueet ovat jo tehneet heidän aatteestaa businessta ja Suomi on nyt kaveri Venäjän kanssa?
Miksi haukut tällä palstalla muita puolueita ?? Miksi et ylistä Perussuomalaisten saavutuksia Arkadianmäellä sekä EU-parlamentissa ??
Lähtöaskenta Punavihreen kuplan puhkeemistpisteelle on alkanut 10.. 9.. 8.. 7..