Olli Juntusen osuus tapahtuneessa

Joulukuussa Olli Juntunen oli vielä SKEn puoluesihteeri. Hänet joulukuun kokous valitsi kokouksen puheenjohtajaksi. Hän oli se, joka päätti, että kokous jatkuu Töölön kirjaston jälkeen Käpylän hotellissa, vaikka kokouskutsussa kerrottu kokousaika oli jo päättynyt eikä Käpylästä ollut mainittu kutsussa kokoontumispaikkana. Hän siirsi kokouksen jatkumaan Käpylässä, vaikka osanottajat eivät hyväksyneet yksimielisesti jatkoa. Toimi siis yhdityslakia vastaan. Häntä siis Mano saa syyttää siitä, että valta meni.
774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olli Juntunen oli ihan marionetti nukke ja tekee mitä käsketään.

Äänestä

Olli Juntunen ei toiminut oman harkintansa pohjalta, vaan häntä ohjattiin ulkoapäin.

Äänestä

Koko homma oli pelattu jo siinä vaiheessa, kun kokouskutsu lähetettiin. Kokouksen kutsumiseen ei SKEn hallitus ollut päätösvaltainen liian vähäisen jäljellä olevan hallituksen jäsenistön takia. Tämä olisi jo riittänyt moitteeseen.

Kuitenkin löytyi helpompi tie. Kokouskutsussa oli tarkkaan kerrottu kellonajat, jolloin kokous pidetään. Yhdistyslain mukaan näistä poikkeaminen vaatii kaikkien osallistujien suostumuksen. Kokousta ei saatu päätettyä ilmoitetussa ajassa. Osallistujat eivät suostuneet yksimielisesti kokouksen jatkamiseen muualla. Kokouksen puheenjohtajan päätös jatkaa Käpylässä oli näin ollen yhdistyslain vastainen. Oikea menettely olisi ollut keskeyttää kokous ja jatkaa sitä eri kutsulla myöhempänä ajankohtana. Tämä olisi vienyt pohjan Manon suunnitelmalta estää 1.1.2019 toimeen astuva hallitus, koska uuden kokouksen kutsumenettely olisi vienyt liikaa aikaa.

Tässä hommassa yhdistyi siis ahneus, vallanhimo ja tyhmyys. Tuloksena on se, mikä nyt tiedetään. Taktinen silmä puuttui kokonaan.

Äänestä
  • Siellähän oli se pohjoisen häiriköintiporukka joka huuteli ja vaati äänestystä joka ikisessä pikkuasiassa ja näin hidasti kokouksen kulkua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän oli se pohjoisen häiriköintiporukka joka huuteli ja vaati äänestystä joka ikisessä pikkuasiassa ja näin hidasti kokouksen kulkua.

    Noinhan homma piti hoitaakin. Tyhmyydestä pitää rangaista. Mano sai sitä mitä tilasi. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän oli se pohjoisen häiriköintiporukka joka huuteli ja vaati äänestystä joka ikisessä pikkuasiassa ja näin hidasti kokouksen kulkua.

    Ilmeisesti sama porukka joka alun perin vaati sitä kokousta koolle kutsuttavaksi koska halusivat muutoksia puolueen johtoon eli johtopaikkoja itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän oli se pohjoisen häiriköintiporukka joka huuteli ja vaati äänestystä joka ikisessä pikkuasiassa ja näin hidasti kokouksen kulkua.

    Marco kuvitteli ettei yhdistyslaki koske häntä kun puolue on "hänen omansa".

    Oikeastihan yhdistyslaki koski häntäkin, siitä on nyt oikeuden päätös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joulukuussa Olli Juntunen oli vielä SKEn puoluesihteeri. Hänet joulukuun kokous valitsi kokouksen puheenjohtajaksi. Hän oli se, joka päätti, että kokous jatkuu Töölön kirjaston jälkeen Käpylän hotellissa, vaikka kokouskutsussa kerrottu kokousaika oli jo päättynyt eikä Käpylästä ollut mainittu kutsussa kokoontumispaikkana. Hän siirsi kokouksen jatkumaan Käpylässä, vaikka osanottajat eivät hyväksyneet yksimielisesti jatkoa. Toimi siis yhdityslakia vastaan. Häntä siis Mano saa syyttää siitä, että valta meni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu