Viimeisin pinnalle noussut säästökohde on päätös vähentää jakelua yhteen kertaan viikossa Turun saaristossa.
Postilla on tarve saada vuosittaisia kustannuksia laskettua noin 150–200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana, jotta se voi pitää koko maan kattavan jakelun pyörimässä.
Taajamissa on jo kilpailua lehtien ja mainosten jakelussa, mutta syrjäisemmillä seuduilla sitä ei oikein voi syntyä.
Yhtälön ratkaisemiseksi Posti on lähestynyt päättäjiä ehdottamalla määräaikaista valtion jakelutukea maaseudun jakelun turvaamiseksi.
– Posti ei suinkaan ehdota sitä itselleen, vaan kilpailutettavaksi. Erityisesti tuki on tarpeellinen, jotta sanomalehdet saadaan päivittäin jaettua syrjäisemmillekin seuduille. Kirjepostin kuljetus ei edellytä päivittäistä jakelua, mutta paperisista sanomalehdistä saatu tieto on päivästä riippuvaista. On siksi kansalaisten oikeusturvankin takia tärkeää, että jakelu turvataan kaikkialle. Tässä vain tarvitaan nyt valtion toimenpiteitä

Vastaukset 2
Vanhimmat
Postin toiminta voidaan mielestäni vaikka lopettaa ?
Piruako niitä mainoksia jakavat !
Mistä suitten johtajat pirun suuria palkkojaan, ja Ay-liike pärjää, kun loisii valtion laitoksissa.