Ihminen on kykenevä aktiivisesti vastustamaan eläimellistä luontoaan ja pidättäytymään siitä

Anonyymi

Ihminen on erillainen kuin eläin ja näin kykenee tiedostamaan oman eläimelisen luontonsa sekä voittamaan sen kokonaan. Leijona ei voi olla tapamatta nälkäänsä seepraa ja ajatella että kaiken elävän tappaminen on moraalisesti väärin toisin kuin älykäs ja valistunut ihminen, joka pystyy korkeatasoiseen etiikkaansa nojaten valitsemaan toisin ja kieltäytyä tekemästä pahaa edes ruohonkorrellekkaan. Miksi sama ei siis koskisi myösihmisen sukupuoli- ja seksuaaliviettiä jos sekin on kerran ihmisen eläimellinen ja näin sivistyksen vastainen puoli?

75

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ihminen on erillainen kuin eläin ja näin kykenee tiedostamaan oman eläimelisen luontonsa sekä voittamaan sen kokonaan."

      Ihminen on eläin, neliraajainen nisäkäs. Sillä on suuret aivot ja kyky keskustella ja erittäin hyvin toimiva peukalo jolla se saa hyvän pihtiotteen.

      Se siitä, mutta kuten tiedämme, ihminen voi valita, miten haluaa toimia. Sitten on psykopaatteja, joiden tyydytys syntyy vinoutuneista teoista.

    • Anonyymi

      Niin kyllä kai voisi kuvitella, että ihminen osaa paremmin vastustaa viettejään kuin eläimet. Silti ei viettien vastustaminen ole mikään itseisarvo. Meidän pitää syödä ja seksuaalisen vietinkin tyrehdyttämiseen löytyy aina keinoja.

      • Anonyymi

        Nälkään kuolee melko nopeasti, ei se vuosia kestä.

        paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        sukupuolisuus palvelee ihmisen lisääntymistä, ei se mikään elämän jokapäiväinen tarkoitus ole, jos vähänkin onjärkeä päässä.
        joka vaikuttaa kyllä kovasti olevan vähenemään päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kondomit myyvät huonosti. Tänään poistettiin neljä merkkiä valikoimista ja korotettiin jäljelle jääneiden hintaa, jotta ehkäisyvälineistä saatavat voitot pysyisivät pikku lähikaupalle entisellään.

        Pitäisi saada alkoholin kulutus Suomessa taas kovaan nousuun, niin alkaisi niitä lapsiakin tulemaan. Nelosoluen tuominen kauppoihin oli kyllä iso floppi sillä alkoholin kulutus romahti Suomessa saman tien, siitäkin tuli isot tappiot kun olutta ostettiin varastot täyteen ja oltiin valmiita siihen että suomalaiset ostaisivat sitä laval´tolkulla kun nyt sitä kerrankin saa. Paremmalla markkinoillilla kaljaa kyllä uppoisi vaikka apsolutistiin, mutta siinä Suomen laki on tiellä ja rajoittaa vapaata markkinataloutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kondomit myyvät huonosti. Tänään poistettiin neljä merkkiä valikoimista ja korotettiin jäljelle jääneiden hintaa, jotta ehkäisyvälineistä saatavat voitot pysyisivät pikku lähikaupalle entisellään.

        Verkkokauppa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nälkään kuolee melko nopeasti, ei se vuosia kestä.

        paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        sukupuolisuus palvelee ihmisen lisääntymistä, ei se mikään elämän jokapäiväinen tarkoitus ole, jos vähänkin onjärkeä päässä.
        joka vaikuttaa kyllä kovasti olevan vähenemään päin.

        >paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        Kyllä on, kun se aiheutetaan kemiallisesti. Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        Kyllä on, kun se aiheutetaan kemiallisesti. Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon.

        Eihän Turing tehnyt muuta kuin antoi liittoutuneille voiton natseista. Miksi hänet tuomittiin kastroitavaksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Turing tehnyt muuta kuin antoi liittoutuneille voiton natseista. Miksi hänet tuomittiin kastroitavaksi?

        Koska Allu oli paatunut homppeli.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        Kyllä on, kun se aiheutetaan kemiallisesti. Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon.

        "Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon."

        Homoseksuaalina Turing myös kärsi omasta homoudestaan ja yritti löytää tähän kuvitteellisen koneen mitä nykyään kutsutaan Turingin koneeksi, minkä toimintaan tutustuttiin yliopistossa, löytääkseen mekaanisia perusteita omaan homouteensa ja kärsimykseensä. Samalla tuli vieneeksi tietokoneiden teoriaa eteenpäin voimalla. Mutta lopulta hän ei enää kestänyt kärsimyksiään.

        Sössötät taas Korkkiruuvi aivan ihmeellisiä. 😅

        Lepäisit välillä kunnolla; maaninen palstasatuilusi voi vielä viedä sinut Allun kohtalotoveriksi.

        Tai sitten vain pidät omalaatuista hauskaa, mikä tässä mitassa ei enää ole tervettä sekään.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Turingin_kone

        On totta (se yksi aste!) että homous oli tuohon aikaan monelle kärsimys, sehän oli Britanniassa vakava rikos ja tuomiot rankkoja – kuten Allullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Turing tehnyt muuta kuin antoi liittoutuneille voiton natseista. Miksi hänet tuomittiin kastroitavaksi?

        Sigmund freaud määritteli aikoinaa että heteroseksuaalisuus on sairaus, joka johtuu yksilön perversioisiasta sesksuaalisesta pidäkkeettömyydestä. Lyhyesti sanottuna Freud ajatteli että hetero on sairas pervo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sigmund freaud määritteli aikoinaa että heteroseksuaalisuus on sairaus, joka johtuu yksilön perversioisiasta sesksuaalisesta pidäkkeettömyydestä. Lyhyesti sanottuna Freud ajatteli että hetero on sairas pervo.

        Kaikki Freudin oppit on jo kumottu, mutta homoliikkeet toitottavat niitä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        Kyllä on, kun se aiheutetaan kemiallisesti. Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon.

        Kastraatio oli luultavasti korsi, joka katkaisi kamelin selän. Eiköhän todellinen syy ollut se, että hän oli joutunut koko elämänsä ajan piilottelemaan itseään. Ja tuomio vei häneltä lopulta myös elämäntyön. Jos sellainen stressi ei aiheuta masennusta ja toivottomuutta, niin ei sitten mikään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Freudin oppit on jo kumottu, mutta homoliikkeet toitottavat niitä.

        >Kaikki Freudin oppit on jo kumottu, mutta homoliikkeet toitottavat niitä.

        Kappas. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun näen tällä palstalla puhuttavan Freudista mitään. Aina vaan silti toitotetaan. 😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kastraatio oli luultavasti korsi, joka katkaisi kamelin selän. Eiköhän todellinen syy ollut se, että hän oli joutunut koko elämänsä ajan piilottelemaan itseään. Ja tuomio vei häneltä lopulta myös elämäntyön. Jos sellainen stressi ei aiheuta masennusta ja toivottomuutta, niin ei sitten mikään.

        Yhdyn tähän arvioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nälkään kuolee melko nopeasti, ei se vuosia kestä.

        paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut.

        sukupuolisuus palvelee ihmisen lisääntymistä, ei se mikään elämän jokapäiväinen tarkoitus ole, jos vähänkin onjärkeä päässä.
        joka vaikuttaa kyllä kovasti olevan vähenemään päin.

        "paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut."

        Ei voi väittää noin. Paneskelemattomuudesta voi tulla eturauhassyöpä ja siihen on kuollut monia.

      • Anonyymi

        n.75 prosenttii kaikista sairauksista liittyy henkisiin ja emotionaalisiin asioihin Eli se on suurin vaikuttaja, ei siis seksin puute

      • ”…ihminen osaa paremmin vastustaa viettejään kuin eläimet. Silti ei viettien vastustaminen ole mikään itseisarvo.”

        Oikeastaan ihmisen vaistot ovat ”rappeutuneet” ja oppimiskykymme korvannut sen. Vielä meillä kuitenkin on joitakin toimintoja, joita voi pitää ”viettinä”. Haluamme esim. elää yhteisönä, olla jonkun ryhmän jäsen. Samoin ravinnon valintaan yms. vietit ikävä kyllä vaikuttavat edelleen.

        Seksuaaliset tarpeet ovat yksi alue niistä vieteistä, joita emme täysin voi itsessämme hallita. Voimme toki oppia käytöksen, minkä kautta vaikka pidättäydymme toisen ihmisen kanssa harrastetusta seksistä, mutta usein täydellinen selibaatin tavoittelua johtaa taas sijaistoimintaan, joka ei aina ole hyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Esim. nero Alan Turing teki itsemurhan, kun hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon."

        Homoseksuaalina Turing myös kärsi omasta homoudestaan ja yritti löytää tähän kuvitteellisen koneen mitä nykyään kutsutaan Turingin koneeksi, minkä toimintaan tutustuttiin yliopistossa, löytääkseen mekaanisia perusteita omaan homouteensa ja kärsimykseensä. Samalla tuli vieneeksi tietokoneiden teoriaa eteenpäin voimalla. Mutta lopulta hän ei enää kestänyt kärsimyksiään.

        Kärsimykset johtuivat toisten ihmisten tuomitsevasta asenteesta ja teoista. Luulisi, että jos homoseksuaalisuudesta tuohon aikaan oli mahdollista saada vankilatuomio, että jos hän "valitsi" homoseksuaalisuuden olisi hän valinnut toisin. Joissain maissa voi saada nykypäivänäkin kuolemantuomion homoseksuaalisesta teosta ja silti he ovat "valinneet" homoseksuaalisuuden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "paneskelemattomuuteen ei ole vielä kukaan kuollut."

        Ei voi väittää noin. Paneskelemattomuudesta voi tulla eturauhassyöpä ja siihen on kuollut monia.

        Tarkennetaanpas vielä. Voi väittää. Itse paneskeluhan ei eturauhassyövältä suojaa, vaan riittävän usein toimitettu ejakulaatio suojaa. Paneskelu ei takaa ejakulaatiota, ja ejakulaation voi suorittaa paneskelemattakin. Onkin syytä kiinnittää huomiota siihen virheelliseen, uskonnollisten fanaatikkojen toistelemaan väitteeseen, että masturbointi olisi haitallista; sellaiset väitteet ovat haitallisia juuri tuosta syystä, että eturauhassyöpään voi tosiaan kuolla.

    • Anonyymi

      Ihminen on erilainen myös siinä että osaa käyttää sanojai (jotenkin). Se edellyttää taas kykyä päätellä ja arvostella (moraalisesti) erilaisia asioita. Merkitykset ovat moraalisia ja sanallisia arvoja. Sukupuolisuudesta sanoisin että se tosin on olemassa, mutta ei itsetarkoituksena(pelkästään lisääntymistä tai muunlaista sukupuolisuutta varten) vaan ihmisen kokonaisvaltaiseen perusolemukseen liittyvänä. Ajattelen vähän samoin , että jos toteuttaa vai viettejään, ihminen on silloin eläimeen verrattavissa täysin. Ihmisolemukseen liittyy onneksi muitakin "ei seksuaalista" jotka täydentävinä ja vastavoimaisina "tasoittavat pakkaa". Jolloin haukkuminen ja toisten asioiden nuuskiminen jne vähenee huomattavasti.

      • Anonyymi

        Ihmisen tasapäistäminen eläinkuntaan "me olemme vain eläimiä" ajatus liittynee jonkinlaiseen luontouskoon jossa ihminen nähdään samanlaisena evolutisena asiana kuin muukin "eläimistö". Ongelma liittyy erilaisuuden määrittelyyn ja ihmiskuvaan. Jos olemme erilaisia, miten se vaikuttaa mahd. maailmankatsomukseen , vastuuseen jne.
        Jos emme ole erilaisia, miten silloin ihmiskuva ja moraali vaikuttaa (jos esim.ajatus että vain vahvimmat selviävät, koska se on luonnon laki, määrittelee ihmisyyttä) ja miten silloin pitäisi käsittää ihmisen "evolutistisessa jatkumossa" esim. rodulliset ja uskonnolliset asiat. Kulttuurin historialliset vaiheet voitaisiin silloin nähdä jonkinlaisena ihmislajin selviytymisenä joka olisi kuitenkin tavallaan vailla merkitystä eikä tarinaa. Tämänhän tosin teadekin vahvistaa, mutta eihän se ketään haittaa. Kuitenkin kaikki loppu siihen kun aurinko lopulta sammuu. Mikä lohdullinen tulevaisuus. Kannattaa heti ostaa liput marsiin, ja jatkaa selviytymistä siellä.

      • Anonyymi

        Funktionalistina olen todennut ettei seksuaalisuudesta ole mitään funktionaalista hyötyä, se on kuin paodan pitsikaulus eli turhaa röyhelöä ja epäkäytännöllistä. Vain sillä mikä on käytännöllistä ja hyödyksi on väliä.

        Sinivalaalla, faaraomuurahaisella ja ihmisellä on kullakin omat erityispiirteensä. Mutta ei auta itku markkinoilla vaan eläimiä olemme kaikki tyynni. Ilman minkään valtakunnan tasapäistämistarvetta.

        Seksin avulla voi helposti ja miellyttäväsi tienata taskurahoja.
        Varsinkin naiset löytävät asiakkaita helposti ja tienaaminen on todella helppoa ja hauskaa, mutta myös miehille löytyy esim. vanhoja tai vammaisia naisia asiakkaiksi jotka ovat valmiita maksamaan jonkinlaisen rahasumman palveluksista.

        Tottakai olemme eläimiä, puhumme kuin eläimet, käyttäydymme kuin eläimet, ja jaamme nobeleita siinä sivussa.
        Niin tavalliset muurahaset kuin faaraomuurahaiset ovat varmaan sukua keskenään, vähän samoin kuin Ruotsalaiset ja suomalaiset. Kaikki samanlaisia renttuja säkit päässä.
        Ihmissuku on kehittynyt eläinlaji joka evo-mamman avustuksella on saavuttanut tilanteen jossa se voi posauttaa kaiken tuusan nuuskaksi.
        Juokse sitten ruuhkabussiin kiireesti aamuisin. Jonota leipäjonossa. Syö hampurilaisia . Poseeraa netissä. Katso pornoa netissä(hyi eläimellistä ja rumaa, -yäk!!) Istu jalat ristissä toimistossa. Viettele pomo. Viettele itsesi. Laula karaokea. Istu avoautossa kuin Nixon.
        Elä kerran. Muuta senjälkeen turkuun tai Kaarinaan. Muuta Jännitä. Hauku naapuri. Hauku itsesi. Elä vielä vähän velaksi. Ota lainaa. Osta sanakirja. Syö sanakirja. Muuta Venäjälle.
        Politiikka muuttuu. Faaraot tulee ja menee, Toivottavasti ainakaan seuraavat asiat ei muutu: Edunvalvonta ja kebab ranskanperunoilla.(plus sinappi)
        Miksi maapallo on litteä? Siksi että jos se olisi pyöreä, navat voisivat ehkä kohdata vahingossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksin avulla voi helposti ja miellyttäväsi tienata taskurahoja.
        Varsinkin naiset löytävät asiakkaita helposti ja tienaaminen on todella helppoa ja hauskaa, mutta myös miehille löytyy esim. vanhoja tai vammaisia naisia asiakkaiksi jotka ovat valmiita maksamaan jonkinlaisen rahasumman palveluksista.

        Juu, kaikki tapaamani pahoinpidellyt ja raiskatut ihmiskaupan uhrit ovat nauttineet ihan mahdottomasti kyvystään tienata taskurahoja. Jotka ihmiskauppias vielä vie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinivalaalla, faaraomuurahaisella ja ihmisellä on kullakin omat erityispiirteensä. Mutta ei auta itku markkinoilla vaan eläimiä olemme kaikki tyynni. Ilman minkään valtakunnan tasapäistämistarvetta.

        Nämä, jotka väittävät kovasti että ihminen on eläin ja osa luontoa, väittävä myös kivaiten ettei ilmastonmuutosta ole, ettei ihminen pysty hallitsemaan sitä ja että koko ilmastonmuutos on vain salaliitoa ja huijausta. Heidän väitteensä ei kutentaan tee tyhjäksi sitä, että ilmastosmuutos on ihmisen kokonan aiheuttama ympäristökatastrofi josta ihminen on siksi myös moraalisesti vastuussa. Kieltämällä ilmastonmuutos ei kuitenkaan pelasteta tätä paneettaa siltä pahalta jonka ihmiskunta on sille aiheuttanut.

        Eläinkunta on moninainen.

        Lähinnä ihmistä on apina.

        Täällä on ollut valtavat sateet ja kuusi on kuollut. Tämä on hyvin selvästi ilmastonmuutos, ja ääri-ilmiöt lisääntyvät. Voi olla ihmisen aikaansaamaa ainakin osaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kaikki tapaamani pahoinpidellyt ja raiskatut ihmiskaupan uhrit ovat nauttineet ihan mahdottomasti kyvystään tienata taskurahoja. Jotka ihmiskauppias vielä vie.

        Montako ihmiskauapan uhria olet nähnyt Amsterdamissa punaisten lyhtyjen alueella? Kun toiminta laillistetaan kuten Hollannissa, siitä tulee monille kunniallinen ammatti johon ei liity rikollisuuden lieveilmiöitä. Myös sivutuloja pystyy helposti ja miellyttävästi ansaitsemaan.
        Sinulla on ammatista täysin vääristynyt käsitys, joka johtuu täysin vääristyneestä lainsäädännöstä ja kriminologisista seurauksista jotka ovat eduskunnan syytä.

        Jep, muutetaan maapallo kokonaan suureksi bordelliksi, niin kaikki ongelmat häviävät huitsin tuuttiin. Työttömyyskin vähenee samalla huomattavasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, muutetaan maapallo kokonaan suureksi bordelliksi, niin kaikki ongelmat häviävät huitsin tuuttiin. Työttömyyskin vähenee samalla huomattavasti.

        Ei taida riittää asiakkaita. Liika on liikaa. En menisi millään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako ihmiskauapan uhria olet nähnyt Amsterdamissa punaisten lyhtyjen alueella? Kun toiminta laillistetaan kuten Hollannissa, siitä tulee monille kunniallinen ammatti johon ei liity rikollisuuden lieveilmiöitä. Myös sivutuloja pystyy helposti ja miellyttävästi ansaitsemaan.
        Sinulla on ammatista täysin vääristynyt käsitys, joka johtuu täysin vääristyneestä lainsäädännöstä ja kriminologisista seurauksista jotka ovat eduskunnan syytä.

        Käsitykseni ihmiskaupasta perustuu keskusteluihin ihmiskaupan uhrien kanssa. Tietäisitpä mitä laillisten bordellien takahuoneissa tapahtuu. Esim. kuinka paljon myydään "tiskin alta" lapsiseksiä. Tätä tapahtuu koko ajan laillisen prostituution rinnalla.

    • Anonyymi

      Uskonto on pyrkimystä eroon luonnollisuudesta ja luonnollisen kieltämistä.

      Miksi uskovaiset puhuvat niin paljon siitä, että pitäisi olla luonnollinen kun niin moni tämän tiedostaa. Tätä en ole ymmärtänyt.

      • Anonyymi

        Sumeaa logiikkaa. Uskonto ei pyri luonnollisuuden kieltämiseen. Pikemminkin vastuulliseen elämään, jossa ei rikota itseä eikä muita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sumeaa logiikkaa. Uskonto ei pyri luonnollisuuden kieltämiseen. Pikemminkin vastuulliseen elämään, jossa ei rikota itseä eikä muita.

        Uskovat silti pyrkivät rajoittamaan muiden elämää. Kaikkialla.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Uskovat silti pyrkivät rajoittamaan muiden elämää. Kaikkialla.

        Ketkä uskovat? Tosiasiassa hyvin harvat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä uskovat? Tosiasiassa hyvin harvat.

        No jos uskovia on 1000. Heillä on kova yritys saada ihmiset hyppimään pillinsä mukaan.

    • Anonyymi

      Ihmisen ominaiduuksiin kuuluu myös se, että osaa muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Pohtia asioiden merkityksiä ja taustoja.
      Asiasta-ajatellen

    • Anonyymi

      Luojamme on antanut meille ohjeet 10 käskyn muodossa. Ne on tarkoitettu suojaksi ja turvaksi kanssamatkaajillemme ja myös itsellemme. Jumala ei ole asettanut lakiaan meille kiusaksi, ainoastaan turvaksi. Jos ja kun rikomme Jumalan lakia, se aiheuttaa aina turvattomuutta, pelkoa ja vahinkoa lähimäisissämme, myös itsessämme. Kuinka paljon haureuden synnit ovat aiheuttaneet ja tulevat aiheuttamaan tuskaa, kärsimystä, sairautta ja kuolemaa ihmiskunnassa, sen suuruus on mittaamaton.

      Kuitenkin Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Siis tehkää parannus ja uskokaa ilosanoma Kristuksesta. Kuka ikinä uskoo Jeesukseen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta. Lukekaa ystävät uutta testamenttia joka päivä.

      • Anonyymi

        1992 käännöksessä käsky on "Älä tee aviorikosta". Eli ei saa pettää aviopuolisoaan. Viimeinen käsky on vielä "Älä tavoittele toisen vaimoa".
        Moniavioisuus on vanhassa testamentissa kaikkialla sallittua, joten ei voi kieltää vapaita naisia tavoittelemasta varattuja miehiä, vaikka vapaat miehet eivät saa tavoitella varattuja naisia.

      • Evoluutio on antanut ihmiselle kulttuurin ja sen takia on tullut sivistystä ettei nykyisin jokainen ihminen esim. väkivalloin kohtele toista ihmistä eikä varasta häneltä. Käskyt eivät paljon ole ihmisile vaikuttaneet, ainakaan jos historiaan tutustuu.

        Väkivalta, sodat ja muut väkivallat ovat minusta ihmisille aiheuttaneet tuhoa yli kaiken muun. Seksi on monille ihmisille ainoa ilo.

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Evoluutio on antanut ihmiselle kulttuurin ja sen takia on tullut sivistystä ettei nykyisin jokainen ihminen esim. väkivalloin kohtele toista ihmistä eikä varasta häneltä. Käskyt eivät paljon ole ihmisile vaikuttaneet, ainakaan jos historiaan tutustuu.

        Väkivalta, sodat ja muut väkivallat ovat minusta ihmisille aiheuttaneet tuhoa yli kaiken muun. Seksi on monille ihmisille ainoa ilo.

        Sodat ja uskonot ovat jotain sellaista ihmisen primitiivistä alkeisviettiä, ettei niitä voi lukea lainkaan sivistykseksi eikä varsinkaan kulttuuriksi vaan kyse on sivistymättömästä ja jälkeenjääneestä barbaariudesta.

        Niin, hyökkäyssota sitä on, puolustussota on vähän muuta, jos puhutaan pelkästään sodasta. Uskonnosta olen samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1992 käännöksessä käsky on "Älä tee aviorikosta". Eli ei saa pettää aviopuolisoaan. Viimeinen käsky on vielä "Älä tavoittele toisen vaimoa".
        Moniavioisuus on vanhassa testamentissa kaikkialla sallittua, joten ei voi kieltää vapaita naisia tavoittelemasta varattuja miehiä, vaikka vapaat miehet eivät saa tavoitella varattuja naisia.

        Älä tee aviorikosta koskee kyl kaikkia, vapaita, varattuja, jopa jahdattuja, sori

    • Anonyymi

      Muistaakseni ihminen ja susieläimet ovat sellaisia jotka tappavat toisia vaikka ei olisi ollenkaan nälkä.

      • Ihmiset ja monet muut lajit syövät eläimiä ja jopa omaa lajiaan. Emme ole kasvissyöjiä.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Ihmiset ja monet muut lajit syövät eläimiä ja jopa omaa lajiaan. Emme ole kasvissyöjiä.

        Lihan syöminen ei ole eettisesti, ekologisesti ja ilmaston kannalta oikein. Koska ihmisellä on korkea moraali ja hioutunut etiikka hän kykenee järkevänä ja älykkäännä ihmisenä valitsemaan toisin ja jättämään lihan pois lajiominaisesta ruokavaliostaan. Uskon että jo 50 vuoden kuluttua ihmiskunta on siirtynyt teolliseen täysin synteettisesti valmistettuun ruokaan, joka on kasvatettu koeputkissa ja sperktrimaljoissa jotta edes ilmastolle tärkeitä kasveja ei tarvitsisi tappaa ja vahingoittaa.

        On se niinkin. Sellaista ei ole koskaan vielä nähty. Ei edes Raamatun aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihan syöminen ei ole eettisesti, ekologisesti ja ilmaston kannalta oikein. Koska ihmisellä on korkea moraali ja hioutunut etiikka hän kykenee järkevänä ja älykkäännä ihmisenä valitsemaan toisin ja jättämään lihan pois lajiominaisesta ruokavaliostaan. Uskon että jo 50 vuoden kuluttua ihmiskunta on siirtynyt teolliseen täysin synteettisesti valmistettuun ruokaan, joka on kasvatettu koeputkissa ja sperktrimaljoissa jotta edes ilmastolle tärkeitä kasveja ei tarvitsisi tappaa ja vahingoittaa.

        sperktrimaljoissa?

    • Musti.Hintikka

      Apinoita ollaan. Panaani maistuu.

    • Hetken jo luulin kun aloitusta luin, että olisi tuoreaihe mutta ei...

      • Anonyymi

        Jos olisi ethän sinä olisi kommentoinut.

      • Anonyymi

        Teeppä kuule ihan oma aloitusksesi, niin katsotaan mistä sinä haluat ja kykenet keskustelemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teeppä kuule ihan oma aloitusksesi, niin katsotaan mistä sinä haluat ja kykenet keskustelemaan.

        Olen joskus tehnytkin ja luonnollisesti muusta kuin homostelun välttämisestä. Se kun ei tällaiselle keskiverto ev.lut heteromiehelle ole silleen kovin vaikeaa. Huomattavasti vaikeampaa oli aikoinaan esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Olet jumittunut homouteen. Sinulla taitaa olla joku ongelma asian kanssa.

    • ”Ihminen on erillainen kuin eläin ja näin kykenee tiedostamaan oman eläimelisen luontonsa sekä voittamaan sen kokonaan.”

      Oikeastaan ihminen on monessa suhteessa samankaltainen eläinten, etenkin nisäkkäiden kanssa. Meillä on samankaltainen sisäelismistö, ja toimintaa ohjaa eri hormonit sekä aivojen välittäjä aineet. Ms. perustarpeetkin ovat hyvin samankaltaisia.

      Eroja on ainakin kahdessa suhteessa. Ihminen on älykäs, ja toisiaan osaa tietoisesti toimia huomattavasti paremmin kuin älykkäät eläimet. Mutta toki eläimilläkin on omat normijärjestelmänsä, mutta ei niin kehittyneet kuin meillä ihmisillä.

      ”Miksi sama ei siis koskisi myösihmisen sukupuoli- ja seksuaaliviettiä jos sekin on kerran ihmisen eläimellinen ja näin sivistyksen vastainen puoli?”

      Valta osalla eläimistä on ns. kiima-aika, joka on aika lyhyt hetki ja yleensä kerran vuodessa. Riippuen siitä, miten pitkään emo hoivaa jälkeläisiään, naarailla saattaa olla kimoissa jopa muutamia vuosia väliä.

      Ihmisellä sen sijaan on ns. jatkuva kiima, eli käytännössä lukuisia kertoja vuodessa. Toisekseen ihminen harrastaa ihan vain mielihyvän vuoksi seksiä, jopa silloin kun nainen on raskaana. Eläimet siis harrastavat huomattavan paljon vähemmän seksiä kuin ihmiset ja vain yksi laji huvikseen tai sosiaalisista syistä.

      Ihminen siis voi oppia kontrolloimaan jossain määrin seksuaaliviettiään. Mutta ei ihan miten tahansa. Jos tämä vietti tukahdutetaan, siitä yleensä seuraa paljon sellaista, mikä on juuri sitä moraalitonta.

      ”Leijona ei voi olla tapamatta nälkäänsä seepraa ja ajatella että kaiken elävän tappaminen on moraalisesti väärin toisin kuin älykäs ja valistunut ihminen…”

      Ihminen on tosiaan sekasyöjä, eikä eläinperäinen ravinto ole välttämätöntä. Siksi me voimme asettaa sen vaikka moraalin alle, eli kyse on valinnoista. Sitä emme taas voi valita, olemmeko seksuaalisia olentoja vai emme. Tai muuttaa oman kehomme toimintaa siten, että se vastaisi tiukkoja moraalisäännöksiämme.

      • Anonyymi

        Sellaista parisuhdetta jossa ei ole seksiä ei ole tai se ei ainakaan ole missään suhteessa toimiva. Seksi kuuluu aina rakkauteen ja ilman seksiä ole laisinkaan rakkautta eikä myöskään mitään syytä pysyä yhdessä. Seksi on itseistarkoitus.

        Ei ehkä noin. Kyllähän ihminen ilmankin seksiä tuntee rakkautta ja kiintymystä mutta osittain olet oikeassa, seksi on luonnollinen asia.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei ehkä noin. Kyllähän ihminen ilmankin seksiä tuntee rakkautta ja kiintymystä mutta osittain olet oikeassa, seksi on luonnollinen asia.

        Aseksuaalit, eli ihmiset jotka eivät siis koe seksuaalista tarvetta eikä heillä ilmene seksuaalista kiinnostumista toista ihmistä kohtaan, ovat täysin luonnottomia kummajaisia, jotka vai teeskentelee olevansa normaaleja ihmisiä, mutta tietävät hyvin itse ettei heillä ole pääkopassa kaikki kunnossa ja olevansa koko loppuelämänsä ihan yksin. Normaalin terveen ihmisen tulee haluta seksiä ja tällä on jatkuva tarve myös saada sitä.

        Näihän se taitaa pitkälti monien mielestä olla. Aseksuaaleja ei hyväksytä tätä nykyään edes Setan jäseniksi, sillä yllättävää kyllä myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset vieroksuvat näitä eiväkä he pidä aseksuaaleja terveinä ihmisinä, sillä näiltä kun puuttuu tuo seksuaalinen vietti ja halu saada seksiä. Sellaista ei pidetä monessakan piirissä mitenkään normaalina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aseksuaalit, eli ihmiset jotka eivät siis koe seksuaalista tarvetta eikä heillä ilmene seksuaalista kiinnostumista toista ihmistä kohtaan, ovat täysin luonnottomia kummajaisia, jotka vai teeskentelee olevansa normaaleja ihmisiä, mutta tietävät hyvin itse ettei heillä ole pääkopassa kaikki kunnossa ja olevansa koko loppuelämänsä ihan yksin. Normaalin terveen ihmisen tulee haluta seksiä ja tällä on jatkuva tarve myös saada sitä.

        No ei nyt ehkä ihan noin, että ihmisellä olisi jatkuva tarve...

        Nuorempana nuo hormoonit sen tekevät mutta ei silloinkaan kokoajan. Aseseksuaalin elämää on vaikea ajatella niinkuin muitakin koska ihmisellähän on vain siitä omasta elämästä ja seksuaalisuudesta kokemusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista parisuhdetta jossa ei ole seksiä ei ole tai se ei ainakaan ole missään suhteessa toimiva. Seksi kuuluu aina rakkauteen ja ilman seksiä ole laisinkaan rakkautta eikä myöskään mitään syytä pysyä yhdessä. Seksi on itseistarkoitus.

        ”Sellaista parisuhdetta jossa ei ole seksiä ei ole tai se ei ainakaan ole missään suhteessa toimiva.”

        Kyllä niitä vain taitaa olla, tosin ovat hyvin harvinaisia.

        ”Seksi kuuluu aina rakkauteen ja ilman seksiä ole laisinkaan rakkautta eikä myöskään mitään syytä pysyä yhdessä.”

        Väärin, seksi on eräs muoto osoittaa rakkautta tietylle kohteelle. Rakastaa voi ilman seksiä, sillä emmehän sitä harrasta lastemme tai vanhempiemme kanssa jne.!!

        ”Seksi on itseistarkoitus.”

        Ei, seksi ei ole itse tarkoitus. Se on lahja, jonka kautta voimme solmia erityislaatuisen suhteen toiseen ihmiseen. Ikävä kyllä se voi olla myös keino saada hyväksyntää tai jonka avulla voidaan manipuloida toisia ihmisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aseksuaalit, eli ihmiset jotka eivät siis koe seksuaalista tarvetta eikä heillä ilmene seksuaalista kiinnostumista toista ihmistä kohtaan, ovat täysin luonnottomia kummajaisia, jotka vai teeskentelee olevansa normaaleja ihmisiä, mutta tietävät hyvin itse ettei heillä ole pääkopassa kaikki kunnossa ja olevansa koko loppuelämänsä ihan yksin. Normaalin terveen ihmisen tulee haluta seksiä ja tällä on jatkuva tarve myös saada sitä.

        ”Aseksuaalit, eli ihmiset jotka eivät siis koe seksuaalista tarvetta eikä heillä ilmene seksuaalista kiinnostumista toista ihmistä kohtaan…”

        Myös aseksuaaleilla voi olla seksuaalisia tarpeita, mutta he eivät tosiaan halua harrastaa sitä muiden ihmisten kanssa .

        ”Normaalin terveen ihmisen tulee haluta seksiä ja tällä on jatkuva tarve myös saada sitä.”

        Ei tuokaan ihan kohdilleen nyt mene. Ihmisellä jatkuva valmius – ei siis tarve saada jatkuvasti seksiä. Eri ihmisillä on erilainen libido, joka on aivan normaalia.
        Samoin on niin ajanjaksoja kuin ikäkausia, jolloin ei todellakaan haluta seksiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista parisuhdetta jossa ei ole seksiä ei ole tai se ei ainakaan ole missään suhteessa toimiva. Seksi kuuluu aina rakkauteen ja ilman seksiä ole laisinkaan rakkautta eikä myöskään mitään syytä pysyä yhdessä. Seksi on itseistarkoitus.

        ”Sellaista parisuhdetta jossa ei ole seksiä ei ole tai se ei ainakaan ole missään suhteessa toimiva.”

        Kyllä vain on, tosin seksiä voi harrastaa ilman yhdyntääkin. Mutta on paljon sairaita yms., joille ei enää seksi onnistu.

        ” Seksi kuuluu aina rakkauteen ja ilman seksiä ole laisinkaan rakkautta…”

        Täysin väärä käsitys. Seksi voi harrastaa ilman minkäänlaisia lämpimiä tunteita ja vaikka täysin tuntemattoman kanssa. Ja rakkaus on niin suuri asia, kuten lasten ja vanhempien jne. välisessä vuorovaikutuksessa, että seksi on oikeastaan pieni siivu vain tietyissä tunnesuhteissa.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Kylmät panot on sun juttu. Uskon kyllä sen.

      • Anonyymi

        Monet eläimetkin kontrolloivat seksuaalisuuttaan. Esimerkiksi mangustilaumassa on yksi lisääntyvä naaras. Muille ei seksiä sallita, vaikka niillä on kiima-aika siinä kuin alfa-naarraallakin. Suriperheessä (susilauma on yleensä perhe eli se koostuu vanhemmista ja niiden eri ikäisistä jälkeläisistä) tilanne on sama ja vain perheen vanhemmat lisääntyvät, mutta siinä onkin kyse perheestä ja yleensä kaikki eläimet (ja kasvitkin tosin eri tavalla) välttävät sukurutsaa - mikä sekin on seksuaalisuuden kontrollia.

        Seksuaalisen aktiivisuuden funktio ihmisellä on ilmiselvästi ylläpitää parisuhdetta. Ihminen on, jos ei ainutlaatuinen, niin erittäin harvinainen kahdessa naisen seksuaalisuuteen liittyvässä asiassa. Ensinnäkin nainen ei "mainosta" hedelmällisiä päiviään mitenkään. Eli seksiä pitää harrastaa paljon "turhaan", jos haluaa naisensa raskaaksi. Toisaalta useasta naisesta ei voi valita sitä, joka todennäköisimmin tulisi raskaaksi. Toiseksi ihmisnaaras on kykenevä ja usein halukaskin seksiin myös ollessaan raskaana, jolloin seksi ei voi enää palvella suoraan lisääntymistä.

        Orangit antavat mielenkiintoisen vertailukohdan ihmisen jatkuvalle seksuaaliselle aktiivisuudelle. Jotkut orangipopulaatiot ovat sellaisia, että naaras on seksuaalisesti aktiivinen silloinkin kun ei ole hedelmällinen (kuten ihmiselläkin) ja joissakin naaraat ovat aktiivisia vain kun niillä on mahollisuus tulla tiineeksi. Eron selittää leopardit. Saarilla joilla on leopardeja oranginaaraat ovat jatkuvasti seksuaalisesti aktiivisia. Oman ja poikasen turvallisuuden kannalta on hyvä, että naarasta kaksi kertaa painavampi uros on "huudeilla" vahtimassa ympäristöä. Saarilla joilla ei ole leapardeja uros on vain ravintokilpailija naaraalle eikä siitä ei ole mitään hyötyä ja siksi naaraalla ei ole tarvetta seksillä houkuttele urosta lähettyville ellei sitten ole aika siittää seuraava sukupolvi (mikä tapahtuu 4-5 vuoden välein).

    • Anonyymi

      Minä ainakin olen kyennyt hyvin aktiivisesti vastustamaan esim. kirkollisveroa, kolehtihaaveja, sekä onnistuneesti pystynyt väistämään KUA:n virittämiä keräysansoja.Tosin kirkon tarjoamia ilmaisia kahvitilaisuuksia olen harvoin pystynyt vastustamaan. Myöskin hyvänlaatuista ehtoollisviiniä on vaikea vastustaa, koska onhan se tunnustettava, että onhan meillä ihmisillä aina pieniä heikkouksiakin.

    • Anonyymi

      Ja v*tut! Miksi SUURIN OSA suomalaisista aikuisista on ylipainoisia, jos me olemme jotenkin voittaneet "eläimellisen luontomme"? Meitä nälättää, naitattaa, suututtaa ja paskattaa ihan kuten eläimiäkin. Meidän "eläimellinen luonto" on kehittynyt oloissa joissa nälkä on toistuva uhka eikä elintasosairaukset koskaan. Siksi mässytämme enemmän kuin meille on hyväksi vaikka TIEDÄMME, että normaalipainoisempana olisi parempi.

      Ne jotka pystyvät vastustamaan eläimellistä jatkuvaa nälkää tekevät sen enimmäkseen mielyttämisen ja hyväksytyksi tulemisen toivossa. Vietti kuulua laumaan on sekin eläimellinen. Samasta syystä uskovaiset jeesustelevat ja teeskentelevät parempaa ihmistä kuin ovatkaan. He kerjäävät hyväksyntää.

      • Anonyymi

        Maailmalla ei siis ole toivoa ihmiskunnan lihansyönnin lopettamisen suhteen vaan lihansyönnin kautta ihmiskunta pahentaa edelleen ilmastonmuutosta.

      • Osittain nuo väittämät pitänevät paikkansa. Tosin ilmaiset ne aika lailla yksioikoisesti. Kyllä meillä on todellakin samat perustarpeet, kuin useimmilla eläimilläkin.

        Ihminen voi kontrolloida käytöstään, siihehän kaikki fakiiri ym. jutut perustuu. Harva ihminen näistä vain innostuu tai edes arjen keskellä kykenee.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Osittain nuo väittämät pitänevät paikkansa. Tosin ilmaiset ne aika lailla yksioikoisesti. Kyllä meillä on todellakin samat perustarpeet, kuin useimmilla eläimilläkin.

        Ihminen voi kontrolloida käytöstään, siihehän kaikki fakiiri ym. jutut perustuu. Harva ihminen näistä vain innostuu tai edes arjen keskellä kykenee.

        Nukkuminen on perustarve muun muassa . kuorsaaminen ei
        jotkut fakiirit pystyy olemaan syömättä ja nukkumatta plus selin paatissa pitkät pätkät

    • Anonyymi

      Ja itseään raamatullisiksi uskoviksi selittävät koijarit lymyilevät netin pusikoissa, huutelevat sieltä ja nimittävät sitä evankelioinniksi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe