Lepomäkeä ja kokoomusta närästää pieneläkkeiden korottaminen

Kokoomus on näreissään pienten eläkkeiden nostamisesta. Saimme viime kaudella eläkkeet indeksileikkauksilla ja veron korotuksilla laskuun, mutta nyt uusi hallitus torppaa meidän työmme kokonaan. Eläkeläiset kiitollisia, mutta kokoomus puuhaa välikysymystä. Mihin kokoomusta tarvitaan?
54<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Tosiasiassa Kokoomuksen ja Kepun aikaansaama "kotirouvaeläke",
eli siis takuueläke kaikille palkkatyön vieroksujille,

on ainoa jota on säännöllisesti nostettu, kun muita sosiaaalietuuksia on karsittu.

Äänestä

Ottaahan se päähän, kun puolet toteutuu jo ensimmäisessä budjetissa.

Äänestä
  • Hei, vauhti on meille yllättävän kova. Täyttävätkö meidän leikkauskuopatkin? Kansahan siirtyy heidän taakseen.

    Äänestä

  • Tällä tahdilla ensimmäinen korotustavoite on saavutettu jo vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • Petteriä närästää.

    Äänestä

Eläkkeet ei nouse, jos sentinkin yli sen pikkueläkkeen!!

Äänestä
  • Hienoa, että hallitus nosta pieneläkkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että hallitus nosta pieneläkkeitä.

    Saisi nostaa minunkin eläkkeen, jos jakci-potti 90miljoonaa tililleni kilahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että hallitus nosta pieneläkkeitä.

    Mykkästä pöyristyyttää.

    Äänestä

Harmi, että toteuttavat lupaamansa korotukset. Kansa innoissaan.

Äänestä
  • Onhan kokoomus saanut nostettua välillisiä veroja,että pikkueläkekorotukset sulaa siihen. Antin polttoainevaetokorotus vie jo miinukselle!

    Äänestä

  • IKahden päivän päästä eläkkeet nousevat.

    Äänestä

  • Onhan se melkoinen muutos edellisen hallituksen leikkauksiin verrattuna.

    Äänestä

  • Kansa kittää ja rahaa riittää.

    Äänestä

Kokoomusta närästää vihepiipertäjien salaattilista.

Äänestä

Yhtään ei närästynyt kun rikkaiden verotusta alennettiin mijardeilla ja nyt närästää kun muutama kymppi tulee lisää eläkeläisille.

Äänestä

Hei, saimme kunnatkin polovillensa

Äänestä

Hei, meidän eläkwleikkausohjelmamme jäi kesken.

Äänestä
  • Teemme välikysymyksen.

    Äänestä

Hei, ootteko kuullut Ne korotttaa piniä eläkkeitä lupaustensa mukaisesti.

Äänestä
  • Kuultu on.

    Äänestä

Hei, tänään Timo varaorpona halusi vähentää hoitajia.

Äänestä

Hei, kyllä eri mieltä voi olla.

Äänestä

Hei, he elävätkin muunnetun totuuden maailmassa.

Äänestä

Olen SAK:n ja muiden työntekijäjärjestöjen kassa samaa mieltä, että eläke tulee ansaita, työtä tekemällä.

Äänestä
  • Indeksit jäädytettynä ansiot kutistuvat, vaikka työ on tehty. Kikyttämisellä sama vaikutus. Tämähän juuri on kokoomuspolitiikkaa, reaalitulojen lasku on sama kuin palkan alennus. Kokoomus kyykyttää, eikä kyse ole nyt työläisistä vaan virkamiehistä, keskiluokassa, kansan suuresta enemmistöstä. Keskiluokka köyhtyy. Suurin osa äänestäjistä kuuluu keskiluokkaan ja viime vaalit osoittivat, että kokoomuspolitiikka riitti.

    Äänestä

Niinpä tietenkin, kun ne rahat olisi pitänyt ohjata Panamaan piilotettaviksi.

Äänestä

Hei, haluamme korottaa myös ylimpien ryhmienkin eläkkeitä.

Äänestä

Hei, toteuttivat, mitä lupasivat.

Äänestä
  • mitäs ne lupasivat, sen vappusatasen, että alle 1400 nousee satasella, mutta eikös se pitänyt olla peräti puhtaana, muistaako kukaan
    Nyt sitten ylisuuret eläkkeet vielä tulee leikata 2500 euroon kuukaudessa.

    Äänestä

  • Siitä heille kiitos.

    Äänestä

Eläkkeen pitää olla se johon ko työntekijän työaikana sitä varallisuutta kerättiin. Minkään tuotteen hintaa ei jälkikäteen voi nostaa. Onhan selvää jotta 1000€/kk eläke tuilee kalliimmaksi kuin 2000€/kk eläke maksajalle. Eläkkeellä olijalta taas on hankalaa alkaa perimään eläkemaksuja tuolle korotetulle eläkkeelle. Vai vaaditko minulta eläkemaksuja sinuin eläkkeellesi?

Nykyisin pientä eläkettä saavat kyllä koko työikänsä tiesivät mitä tulevat saamaan. Silloin työaikana siihen olisi voinut vaikuttaa, silloin siihen olisi pitänyt vaikuttaa!

Äänestä
  • Onhan se kurjaa kun noita euroja ei jaettukkaan osakkeenomistajille veroparatiiseihin. Ja sinä et ole luultavasti euroakaan tienannut omia eläkkeitäs, nuoret joutuvat elättämään sut hautaan asti. Olisit iloinen kun sun takuueläkkees monen vuoden jälkeen nousi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se kurjaa kun noita euroja ei jaettukkaan osakkeenomistajille veroparatiiseihin. Ja sinä et ole luultavasti euroakaan tienannut omia eläkkeitäs, nuoret joutuvat elättämään sut hautaan asti. Olisit iloinen kun sun takuueläkkees monen vuoden jälkeen nousi.

    Kyllähän työeläke ansaitaan, se on vain siirrettyä palkkaa, jota ei makseta työntekoaikana vaan se osa palkasta rahastoidaan siltä osin kun sitä ei tarvita juuri sen hetken eläkkeiden maksuun. Sieltä rahastosta sitten riittää eläkkeitä vielä pitkäksi aikaa eikä niitä viedä valtion kassasta vaan sinne maksetaan ne verot eläkkeestä.

    Kun käyt töissä ammattimiehenä yli 40 vuotta niin kyllä sitä eläkettä kertyy ilman takuueläkettäkin. Jos olet fiksu niin kerääntyy siinä työelämän ohessa sitä muutakin pääomaa/säästöä jonka avulla sitten on vielä helpompaa viettää eläkepäiviään.

    Olin aikoinaan nosakkeenomistajakin vaan lujovuin koska se teetti liikaa työtä kun piti olla selvillä pörssikurssien riennoista. Olen sen vuoksi tyytynyt muihin pääoman sijoitustapoihin.

    Äänestä

Hei, pieneläkeläiset tyytyväisiä.

Äänestä

Kateus vie kalatkin vedestä.

Äänestä

Närästääköhäkään?

Äänestä
  • Se on valitetavaa OPPOSIITTIOssa.

    Äänestä

  • Se on valitetavaa OPPOSIITTIOssa.

    Äänestä

Pöyristynyt Mykkänen puhui tyrimisestä THL:n leikkauksista.

Äänestä

Hän itse niitä teki, haluaa niitä vähätellä.

Äänestä

Ei Elinaa närästä.

Äänestä

Petterit haluaisivat taas mennä peruuttamalla eteenpäin. Todella PARADOSAALISTA touhua.

Äänestä
  • Tiedätkö itsekään, mikä on paradoksalista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö itsekään, mikä on paradoksalista?

    Totuudenjälkeinen aika vaihtoehtoisen totuuden maailmassa!!

    Äänestä

Olihan se radikaali linjanmuutos.

Äänestä

Tuli meille yllätyksenä.

Äänestä

Olihan se vastakkaissuuntainen pätös meidän toimiin verrrattuna.

Äänestä

Päättäen purkautuu suma.

Äänestä

Pienen ihmisen puolella.

Äänestä

Uskotkohan niin?

Äänestä

Ei kukaan ole näreissä.

Äänestä

Näre on nuori kuusi.

Äänestä

Pieniä on vara korottaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokoomus on näreissään pienten eläkkeiden nostamisesta. Saimme viime kaudella eläkkeet indeksileikkauksilla ja veron korotuksilla laskuun, mutta nyt uusi hallitus torppaa meidän työmme kokonaan. Eläkeläiset kiitollisia, mutta kokoomus puuhaa välikysymystä. Mihin kokoomusta tarvitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu