"ISKUJEN takia menetetään Saudi-Arabian mukaan 5,7 miljoonan barrelin päivittäinen öljytuotanto. Se vastaa noin viittä prosenttia maailman kysynnästä.
”Totta kai se on iso häiriö markkinalle, mutta näköpiirissä ei ole tietoa siitä, kuinka pitkäaikainen häiriö on. Se taas vaikuttaa siihen, kuinka paljon hinnat mahdollisesti nousevat”, sanoo North European Oil Trade -öljynhankintayhtiön vastuullisuusjohtaja Timo Huhtisaari.
Sekä Huhtisaari että Nesteen energia-asiantuntija Lauri Kärnä pitävät selvänä, että öljymarkkinat reagoivat iskuihin. Ensireaktiot nähdään aamuyöllä Suomen aikaa, kun raaka-ainepörssit avautuvat.
Kärnä ennustaa, että raakaöljyn hinta nousee maanantaina nopeasti useita dollareita barrelilta. Jos Saudi-Arabia saa öljynjalostuslaitoksensa nopeasti korjattua, vaikutus hintoihin jäänee lyhytaikaiseksi.
Viime aikoina öljyn hinnassa ja tuotantomäärissä on ollut pikemminkin laskupaineita, kun maailmantalouden kasvu on hidastunut.
Polttoaineiden hinnoissa vaikutus näkyy viiveellä, koska nyt myynnissä oleva bensiini on valmistettu aikaisemmin halvalla ostetusta öljystä.
"Öljyn hinnan vaikutusta bensiinin hintaan lieventää Suomessa se, että merkittävä osa bensiinin hinnasta koostuu veroista."
voivitunsiat

Vastaukset 2
Vanhimmat
No joo, ainahan tuota voidaan venyttää tuota II maailmansodan alkua. Itse sanoisin, että II-maailmansota alkoi kun Hitler nousi valtaan. Sen jälkeen sota oli väistämätön koska Hitler halusi sitä. Hitlerin olisi voinut pysäyttää vain salamurhaajan luoti.
no mikset ampunut...