vaan ne syntyvät maailmantalouden noususuhdanteen avulla. Fakta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006241467.html
Sipilän hallitus ei luonut uusia työpaikkoja
53
87
Vastaukset
- Anonyymi
Helppo yhtyä toimittajan tekstiin. Maailmantaloudessa on aina ollut nousu- ja laskukausia. Lama on kerran kymmenessä vuodessa (alkaa aina n9-päätteisenä vuonna) ja talouden huippu kierron puolivälissä.
SDP:n kehittämä osallistava sosiaaliturva, joka laajennettiin orjatyöksi (Risikon malli) 9 €/pv ei ole pysyvä työsuhde, vaan kerran 22 viikon aikana (neljä kertaa vuodessa). Neljä työpäivää vuodessa ei vielä nosta ostovoimaa ja kansantaloutta riittävästi.
Kun vielä otetaan huomioon, että työpäivinä matkakustannukset enemmistölle koko Suomen alueella ovat yli 9 €/pv, niin voidaan puhua negatiivisesta päiväkatteesta ja ostovoiman heikkenemisestä pieni- ja keskituloisilla.- Anonyymi
No, daa sherlock aloittaja. Miksi kukaan alkaa yrittäjäksi, kun kelasta maksetaan makailusta parempi liksa?
- Anonyymi
Tämä "nousukausi" ei ollut enää perinteinen nousukausi, vaan se tuli pakko-operaatioiden seuraksena. Nykyinen "nousu" rakentuu velalle ja myös Kassat tyhjennettiin tuotannon pystyttämiseksi, mm. tähän tapaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15989431/tiesitko-miksi-fritsi-toi-mersun-valmistuksen-suomeen-!
Ja huomaa, mm taloustutkijat eivät tiedä, mitä tämän velkavetois-laman jälkeen !
t. haans - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, daa sherlock aloittaja. Miksi kukaan alkaa yrittäjäksi, kun kelasta maksetaan makailusta parempi liksa?
koska viestit poistuu rikollisessa eurokommunistisessa (SUPO-KEPU) aller-mediassa ? - onhan ihan selvää että EU-mallioppilas suomi on luonut kapitalistisen maatamme autioittavan ja 'kasvu'-keskuksiin pohjutuvan työvoimavarannon jolla kapitalistien suuryhtiö-ketjut saa halpaa työvoimaa- maaeutu menee rikkaille- ym. omaisuudet- ja mahdollsiesti suomi jaettu jo liittovaltio-EU- salaseuroissa pankkisukujen kesken?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16049551/sipilahallitus-nousukaudesta-huolimatta-toi-laman-suomeen
Ruotsissa 6.5% palkankorotukset .
https://www.kaleva.fi/juttutupa/talous/ruotsissa-65-palkankorotukset/5620898?page=2
"Sipilän hallitus ei luonut uusia työpaikkoja
-vaan ne syntyvät maailmantalouden noususuhdanteen avulla. Fakta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006241467.html "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16049445/sipilan-hallitus-ei-luonut-uusia-tyopaikkoja
fakta on että ne syntyi työttömien ja työllistettyjen LASKUTAVAN muuto0ksella jossa jo päivän per kk työtätekevä olikin TYÖÖLISTETTY eikä työtön-
eli on huijausta?
linkit
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16038230/kokoomus-katainen-kuolaa-malttamattomana-sitran
http://nwoumj.blogspot.com/2014/08/suomi-ja-nwo_41.html
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2014/11/kataisen-ja-stubbin-ansiolista-hammentaa.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16049551/sipilahallitus-nousukaudesta-huolimatta-toi-laman-suomeen - Anonyymi
Suomen taantuma on vakiintunut pysyvästi. Talous tulee jatkossakin olemaan pakkasen puolella. Maksamme enemmän kuin saamme, eikä syvää velkaantumista voi enää nollata. Siihen saa tilapäistä kevennystä vain ottamalla lisää velkaa ja myymällä loput rippeet valtion omistuksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, daa sherlock aloittaja. Miksi kukaan alkaa yrittäjäksi, kun kelasta maksetaan makailusta parempi liksa?
Kokoomustrollin tuubaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, daa sherlock aloittaja. Miksi kukaan alkaa yrittäjäksi, kun kelasta maksetaan makailusta parempi liksa?
Jos on niin huono yrittäjä, ettei saa kuin kelan päivärahan verran liksaa niin sellaisen henkilön ei kannata alkaa yrittäjäksi.
- Anonyymi
Minkä virheen Sipilä teki hallitusneuvotteluissa?
Vastaus on lähempänä ja aina yhtä ajankohtainen:
http://kalajokinen.blogspot.com/2019/02/su-17022019-alkaa-paastako-kokoomusta.html - Anonyymi
Maailmantalous on menossa taas kohti taantumaa ja lamakin saattaa tulla aikanaan.
- Anonyymi
Sipilän hallituksen aikana työttömyys pieneni vain 1.5 %, kun se normaalisti huippusuhdanteessa pienenee yli 3 %, Ruotsin työttömyyden kasvu lupaa huonoa.
- Anonyymi
Maailmantalouden noususuhdanne oli alkanut jo 7v. ennen Sipilän hallitusta!!!
Mutta nyt pitää nuorille ja jälkipolville muistuttaa Rinteen hallituksen aikana johtuvat; velan lisääntyminen, omaisuuden myyminen (mikä Sipilän hallituksen aikana kasvoi miljardilla), työllisten vähentyminen (mikä Sipilän aikana saatiin ihmeellisesti nousemaan yli 72%), talouden taantuminen (mikä Sipilän aikana nostettiin), verojen korotukset, hintojen nousu, jne. työpaikat menee alta, EUlta tulee 'kirje' ministereille minimipalkan alentamiseksi, tietenkin vasta liittokierroksien jälkeen. Postilaisilla aloitetaan, siit se lähtee, tarvitaan pakolaisia lisää tekemään töitä ' mitkää ei suiomalaisille kelpaa'.
Nämä kaikki vain johtuu tietenkin maailman laskusuhdanteesta.
Muistakaa maailman laskusuhdanteet, kun työpaikkaa ei heru, verot nousee, ruoka kallistuu, tuet laskee, nämähän ei nyt kuitenkaan 'kosketa tavallista kansalaista' , mut hyvä juttu on et neljään vuoteen voitte olla näkemättä silti mediasta nälkäjonoja ja lakkoja.
Joka ikinen vähänkin järkeä omaava tiesi vihervasemmisto hallituksen tullessa, että taantumaan mennään että kolisee, oli maailman tilanne mikä tahansa. Yritysten luottamus Rinteen hallituksen toimiin ja tulevaisuuteen laski heti. Yt alkoi. Investoinnit niin yrityksissä kuin kotitalouksissakin menee jäihin, niitä ei uskalleta tehdä.
Ennen Sipilän hallitustakin hoettiin maailmantalouden noususuhdanteista oli vain samanlaista kiva-kiva-pöhinää, niinkuin nytkin. Silloin hallituksen tavoite oli pelastaa Kreikkaa ja EU. Nyt hallituksella on tavoite pelastaa koko maapallo ilmastonmuutokselta..niin ja sen köyhät ja pakolaiset.- Anonyymi
Suomi EU:n reunamaana pääsi mukaan tuolloiseen elpyvään kansainväliseen talouskasvuun kepu Sipilän porvarihallituksen aloitusaikoihin joten kepu Sipilän hallitus pääsi uhoamaan asialla ilman omaa ansiotaan.
- Anonyymi
Edelleen eläminen ja asuminen on liian kallista Suomessa jotenka me emme kykene kilpailemaan halmamaiden kanssa toisekseen on älyvapaata ottaa tänne enempää ihmisiä kuin oma maa pystyy ruokkimaan?
- Anonyymi
Kepun Sipilän porvarihallitus päästi Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista kesällä 2015.
- Anonyymi
Ensin pitäisi työllistää pienituloiset kantasuomalaiset.
"Kansakunnan menestys vaatii sisäistä rauhaa. Mitä pienemmiksi vastakohdat käyvät, olipa sitten kysymys kielellisistä tai eri yhteiskuntaluokkien ja aatesuuntien välisistä eroavaisuuksista, sitä parempi isänmaalle."
- Anonyymi
Miksi siis äänestää ankeita vasureita, eivät he mitään millekään mahda. Tekevät vain Suomesta ankean.
- Anonyymi
Miksi äänestää vain varakkaiden etuja ajavia kokoomusta, kristillisiä ja porvaripersuja(yrittäjien etuja ajava puolue)?
- Anonyymi
Miten niin ankean? Nythän veronmaksajien suurtuloisemmilla vähän nousee ja sen rahan saa pieneläkeläiset jotka joutuu käyttämään sen jokapäiväiseen kulutukseen joka taas lisää kysyntää koska pienituloisia eläkeläisiä on satoja tuhansia ja he tuovat esim. kaivattua piristysruisketta syrjäseutujen talouteen. Suurpalkkaiset eivät käyttäisi tuota rahaa mihinkään vaan ehkä vain sijoittaisivat johonkin ja yrittäisivät saada sille lisää korkoa mikä taas on mahdotonta koska ei ole enää ylimääräisen koron ja voiton maksajia ja sen seurauksena kaikki talous romahtaa.
Siis nykyhallituksen suunta on oikea mutta heidänkin mahdollisuutensa on enää rajatut koska Suomi OY AB on tuhottu aikaisempien porvarihallitusten tuloksena.
Hallituksilla on vaikutusta työllisyyteen, mutta yleensä vain pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset eivät tuon vaalikauden aikana vaikuttaneet työllisyyteen juuri mitään, muta jokaisen jonka toiseen asteen koulutus jäi leikkausten takia saamatta on koulutetumpia vaikeammin työllistyvä seuraavat 45 vuotta.
Koulutuksen lisäksi infrastruktuurin ylläpito, vakaa toimintaympäristö jne ovat myös asioita joihin hallitus voi vaikuttaa mutta joiden heijastusvaikutus työllisyyteen toteutuu viiveellä.- Anonyymi
Suomessa muutenkin jo MAAILMAN KALLEINTA POLTTOAINETTA ja vielä lisää VEROJA VEROJA VEROJA... kyllä suomalaiset on OIKEASTI MUNATON KANSA.
- Anonyymi
Yksikin työpaikka lisää lähistölle, niin turpiin tulee.
- Anonyymi
Eniten Suomea taannutti Juta Orpolainen.
Eniten meitä riistää tuo Jutan tasavero alvi.
Ennen 2011 vaaleja Jutta puhui kauniisti, kuinka alvi on tasavero ja koskettaa eniten meitä köyhiä ja vähäosoisia. Jos Jutta voittaa vaalit, niin alvia ei nosteta.
Kuinka kävikään. Jutasta tuli vvm ja eka vuonna hän nosti alvin 20%:sta 22%iin. Seuraavina kahtena vuotena hän nokitti alvia vielä prosentin vuodessa. Hannti katkaisi tämän nousukierteen, kun sossut antoi PERUSkoulunopettajatar Jutalle kenkää.
Kaikki tämä Kreikka tukipakettien varjolla, joilla ei pelastettu Kreikkaa vaan saksalaisia pankkeja. Koko ajan Saksan alvi on tukevasti 19 %. Nyt yllätys yllätys on Suomen lahja EU:lle komissaarin jättipalkoille kaikista pätevin Jutta.
Ajatelkaa, jos nuokinn rahat olisi investoitu omaan maahamme, sen sijaan, että lapsilleme jää jättivelat, Jos korkotaso nousee 3%:iin se tarkoittaa vuodessa €3.000.000.000 pelkästään korkoihin. Tämä taas asettaa eilisen budjettiriihen luvut naurettaviksi!
Jutta on historiamme suurin vaalilupausten pettäjä !
Wappu satanen on tähän verrattuna pieru Hantin pöksyissä
Hallituksen kannattaa palauttaa alvi 20%iin mahdollisimman pian, sillä alvi on kaiken talouden pahin jarru. - Anonyymi
Ammun oitis sen poliittisen broilerin, joka siunailee Suomen korkeita elinkustannuksia.
... sillä nämä jeesustelijat ovat sen toimillaan onnistuneet niin kalliiksi tekemään ! - Anonyymi
Sipilän hallitus kehui luoneensa 120 000 uutta työllistä Suomeen hallituskautensa aikana? Se on kuitenkin ihmeellistä kun tehdyt työtunnit ei lisääntynyt, ainoastaan toimeentulotuki ja asumistuki hakemukset lisääntyi. Jos työssä käyvä ihminen tekee vuodessa n. 1850 tuntia töitä ja Sipilä, Orpo ja se poliittinen prostituoitu Soini kehui luoneensa toimillaan 120 000 uutta työllistä tekisi se tehtyjä tunteja 1850 h × 120 000: tta työllistä= 222 000 000 kpl tehtyjä tunteja lisää! Miten tehtyjä tunteja ei tullut vaikka työllisiä tuli 120 000: tta lisää? Joku ei puhu nyt ihan totta, Sipilä, Orpo ja hallituksen huora Soini on kuin käytettyjen autojen kauppiaita, nekään ei omasta mielestään valehtele vaan jättää jotain kertomatta ja se on eri asia.
- Anonyymi
Ei luonut ei. Koko neljävuotta oli yhtä feikkiä populismi johtamista. Soini, Sipilä ja Orpo yrittivät aivan omituisella hallintomallilla hiljentää kansan.
Kyllä työpoaikkojen lisäys johtui muun maailman hyvästä vedosta, johon suomalaisilla johtajilla oli vain vähän vaikutusvaltaa.- Anonyymi
Verohallituksen mukaan tuloverotutto nousi vuodessa 503 miljoonaa.
Ehkä ne työtunnit käytettiin tehokkaasti?
(suhdanne.fi mukaan maailmantalouden huippu oli sixpackin alkuvuosina) - Anonyymi
Näin se meni.
- Anonyymi
Missä on todistettu uusien työpaikkojen syntyminen? Sipilä ja Orpo vetosivat työllisten määrän kasvuun, mikä mitataan äärimmäisen hataralla gallupilla. Tilastokeskus arpoo ainoana työllisten määrän, mikä sopii tietysti hyvävelikuvioon.
- Anonyymi
Katsos jos enemmän ihmisiä on töissä niin on enemmän työpaikkojakin vai mitä demari aktiiviloinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos jos enemmän ihmisiä on töissä niin on enemmän työpaikkojakin vai mitä demari aktiiviloinen?
Kaikki työpaikat eivät ole ns. oikeita työpaikkoja vaan tempputyöpaikkoja joista ei makseta oikeaa palkkaa vaan tettätetään orjatyötä työttömyyspäivärahalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos jos enemmän ihmisiä on töissä niin on enemmän työpaikkojakin vai mitä demari aktiiviloinen?
Olet oikeassa. Kyllähän se CV:den kirjoitusharjoittelu työstä käy, kun tekee sitä päivästä päivään 3pv/65pv jaksoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki työpaikat eivät ole ns. oikeita työpaikkoja vaan tempputyöpaikkoja joista ei makseta oikeaa palkkaa vaan tettätetään orjatyötä työttömyyspäivärahalla.
Kannattaa muistaa, että orjatyö on SDP:n aloite( (Parpo (SDP/Rauma) ja ex-ministeri Filatov). Risikko vain allekirjoitti Parpon ja Filatovin idean.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että orjatyö on SDP:n aloite( (Parpo (SDP/Rauma) ja ex-ministeri Filatov). Risikko vain allekirjoitti Parpon ja Filatovin idean.
Linkki väitteeseesi, muutoin mutua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki väitteeseesi, muutoin mutua.
Tässä objektiivinen tosite (gradu):
https://docplayer.fi/2906563-Osallistava-sosiaaliturva-syrjaytymisen-ehkaisya-vai-pakkotyota.html
Tekstissä tulevat esiin nimet Parpo ja Filatov.
- Anonyymi
Jos maailmantalouden suhdanne nousi ja loi työpaikkoja, sitä ei kuitenkaan tapahtunut Suomessa. Sipilän hallituksen aikana työpaikkojen massakato kiihtyi, joka johtuu tietenkin yritysten, teknologian, brändien, resurssien jne monikansallistamisesta, eli myynnistä ulkomaisille tahoille, sekä yhteismarkkinoiden vaikutuksista. Suomen kansa kirjaimellisesti menetti kilpailukeinonsa, eli rahasamponsa ja työllistäjänsä, joilla olisi saatu mukavasti siivua yhteisnarkkinoilta. Kun tähän ynnätään Sipilän hallituksen toteuttama työttömyys/työllisyysastevääristely, voi vain kysyä, oliko motiivina peitellä Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin romahdusta ja kiinnittää huomio EU-markkinoiden ja kansainvälistymisen "hyötyjen" hypettämiseen.
On helppo esittää pelkkiä talouslukuja ja luoda paperille haluttu tilanne ja esittää väite, että "katsokaa miten hyvin Suomi voi". Mitä tapahtuu mielikuvalle, kun mukaan liitetään muita tietoja, kuten millaisia muutoksia markkinoilla on tapahtunut verrattuna entiseen, millaisia muutoksia yrityskaupat on aiheuttaneet, ulkomaisen omistusosuuden määrä yms, miten se on vaikuttanut rahaliikenteeseen, mitä muutoksia se on aiheuttanut yhteiskunnallisiin rakenteisiin jne. Rehellinen kokonaiskuva kertoisi Suomen vakavista muutoksista, joka aiheuttaisi eittämättä kansanlaajuisen raivon.
Miettikää nyt: miksi Suomi myy kilpailukeinonsa pois? Ajaa alas itsenäisen pärjäämisen? Pakottaa itsensä velkaantumaan? Aiheuttaa työpaikkojen massakadon? Aiheuttaa sosiaalikulujen valtavan nousun ja vakiintumisen suuriksi? Kasvattaa työttömyyttä ja vähävaraisuutta? Mutta samalla media tuputtaa mielikuvaa hyvinvointisuomesta. Valehtelun ja harhaanjohtamisen takana on tietenkin jokin motiivi. Mikä? Tähän saa yleensä yleismaallisia ympäripyöreitä vastauksia tyyliin "Suomi voi paremmin kuin koskaan". Saan tuollaisesta totaalivajakkiudesta ihottumaa. Sama kuin kehuisi olevansa rikas, kun naapurissa asuu lottovoittaja.
#valheuutiset
#caruna-gate (marraskuussa nousee taas sähkönsiirto)
#hallintarekisteri
#tempputyöllistäminen
#yrityskaupat (eli ns kabsainvälistäminen)
#Eurostoliiton kolhoosi
#emmeomistamaatamme - Anonyymi
Juha Sipilän hallitusta edeltävä, Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin johtama hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia kokonaisvaikutuksina arvioiden jopa 3,6 miljardin edestä ja Sipilän hallitus leikkasi vielä noin miljardin lisää. Nämä leikkaukset ovat ajaneet kunnat talouskriisiin, joka jatkuessaan tuhoaa välttämättömät peruspalvelut, kuten terveydenhoidon.
Miksi sitten kunnilta on leikattu niin paljon, että suomalaisten terveydenhoito on uhattuna? No siksi, että maahanmuuton kustannuksia on kasvatettu miljardeilla ja suomalaisten peruspalvelujen turvaamiseen tarkoitetut rahat on otettu pois kunnilta ja annettu tänne tuoduille kehitysmaalaisille.
Talousguru Pauli Vahtera teki maahanmuuton kustannuksista laajat laskelmat ja niiden mukaan Suomi käyttää humanitaariseen maahanmuuttoon noin 3,2 miljardia vuodessa. Summa on samaa tasoa sen summan kanssa, joka kunnilta on viety ja joka ennen käytettiin peruspalvelujen ylläpitoon.
Toinen, laaja tutkimus kehitysmaalaisten aiheuttamista kustannuksista Suomelle on Suomen Perustan tutkijan, Samuli Salmisen tekemä tutkimus, jossa selvitettiin Suomeen päässeiden maahanmuuttajien elinkaarikustannuksia.
Tämän tutkimuksen mukaan yksi parikymppinen Suomeen päässyt somali aiheuttaa maallemme elinaikanaan 951 000 euron kustannuksen. Suomeen päästetty irakilainen aiheuttaa julkiselle taloudelle 690 000 euron kustannukset. Jos tulijoilla on lapsia, nousee summa huomattavasti, ollen yhtä lapsellista somalia kohti 1 343 000 euroa.
Kun tehdään pieni laskelma vaikka vuonna 2015 Suomeen tunkeutuneiden, noin 32 000 tulijan kuluista, voidaan laskea, että tämä yhtenä vuonna maahamme tullut joukko aiheuttaa elinaikanaan Suomelle 20-30 miljardin euron kustannukset. - Anonyymi
Aloituksen asia tieodoksi myös Rinteen hallitusta koko ajan haukkuville kokoomuksen rakkikoirille jotka hävisivät viime eduskuntavaalit kepuporvari Sipilän hallituksen epäoikeudenmukaisen talouspolitiikan takia.
- Anonyymi
Faktaa.
- Anonyymi
Poliittista kepukokvaletta.
- Anonyymi
Punikkeja harmitta, kun Rinne söhlii Sipilän luomat työpaikat.
- Anonyymi
Kepu (tosiasiassa piilokokoomuslainen) Sipilä ei luonut työpaikkoja vaan tuolloin kansainvälisen talouden noususuhdanne.
- Anonyymi
Google on suunnitellut 2-3 vuoden ajan uutta datakeskusta Haminaan ja tänään se julkistettiin .
Antti Rinne hekumoi ja oli rinta kaarella kehumassa tätä 600 miljoonan euron datakeskusta Haminaan ja noita kahta tuulipuistoa, joilla tuotetaan sähkö noihin uusiin datakeskuksiin.
Tuulivoimalat rakennetaan heti ja tuottavat sähköä jo ensi vuonna 2020, datakeskus on valmis kahden vuoden kuluttua.
Koko tämä hanke on suunniteltu, neuvoteltu ja valmisteltu 2-3 viime vuoden aikana, siis Juha Sipilän hallituksen toimesta.
Härskisti Antti Rinne antoi ymmärtää, että hän muka olisi jotenkin ollut näitä hankkeita Suomeen hankkimassa.
Rehellisyys ei ole Antti rinteen vahvimpia ominaisuuksia., tosin vain umpityhmä kuvittelee että Rinne olis nuo hankkeet parissa kuukaudessa Suomeen hankkinut.- Anonyymi
Niinhän Sipilän hallituskin otti nimiinsä työllisyyden kasvun, vaikka se johtui maailmantalouden kasvusta ja edellisen hallituksen työllisyystoimista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän Sipilän hallituskin otti nimiinsä työllisyyden kasvun, vaikka se johtui maailmantalouden kasvusta ja edellisen hallituksen työllisyystoimista.
Oikeat työpaikat syntyvät pelkästään työviikkoa lyhentämällä niin että kukaan ei saa tehdä töitä kuin 3 päivää korkeintaan viikossa.
Hallintoakin pitäisi uudistaa tekemällä sotilasvallankaappaus, ja minä voin ryhtyä sitten diktaattoriksi, tulisivat asiat kuntoon ja valtion velkakin pienenisi kertaheitolla. - Anonyymi
Mutua jos et anna linkkiä väitteeseesi, kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän Sipilän hallituskin otti nimiinsä työllisyyden kasvun, vaikka se johtui maailmantalouden kasvusta ja edellisen hallituksen työllisyystoimista.
Maailmankaupan ja bruttokansantuotteiden kasvulla mitaten maailmassa suhdanne oli huippuvireessä Urpilaisen valtionvarainministerikauden alussa.
Ei vaan osannut vasemmistoenemmistöinen sixpack hyödyntää.
Sipilä osasi, vaikka maailmalla kasvu oli jo vähän tasaantunut. - Anonyymi
Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.
- Anonyymi
Sipilä uskoi työttömien kyykyttämisellä ja rukoilulla tulevan hyviä tuloksia. Kävi tasan niin kuin pelkällä rukoilulla voi odottaakin. Kaikki menee päin p
Kepu tästä taitaa maksaa hinnan lopullisena auringonlaskuna. Toivotaan, että Suomen hintalappu tulee olemaan pienempi.- Anonyymi
Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Suomi (oikeisto) missas täysin kaksi lyhyttä nousukautta EK:lta tulleeseen käskyyn ajaa AY-liike alas keinolla millä hyvänsä. 2010 aloitettu kamppanja loppui vasta kikyyn ja sai välillä jo huumoristisia piirteitä stupidon(valittiin kok johtoon tekemään juuri tuota) ja sipin uhoillessa kuinka "me näytetään" säestäjinään persut. Kolmanteen päästiin mukaan AY-liikkeen "armeliaisuudesta".
Suuryrityksillä ei tuona aikana ollut mitään hätää, tukee jaettiin velkarahoista ovista ja ikkunoista ja osinkoennätykset paukkui vuodesta toiseen.- Anonyymi
Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Valeuutisten tulva ääriviherpunikeilta eikös sen kuin jatkuu.
Pipilän hallitus sai mission impossible tehtävän nostaa Suomen työllisyyden 72%:iin.
En kommentoi kekkä teki mitäkin, mutta tavoite saavutettin ja mentiin vielä ylikin,
Toivon, että Hantti-hallitus pystyy pitämään lupaamansa työllisyysluvut 75%:ssa, mutta pelkään pahinta, että ensi vuonna luvut alkavat 6:lla ja alkaa kädenvääntö arvopohjista ja mistä leikataan tai höylätään! Syyllinen on jo selvillä ja se on tietysti persut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222271Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1052221- 522147
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2251492- 301406
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361382- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201096- 261096