Marshall-suunnitelma tai Euroopan jälleenrakennusohjelma (engl. European Recovery Program) oli Yhdysvaltain ensisijainen ohjelma Euroopan jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen. Ohjelma oli Yhdysvaltain ulkoministerin kenraali George C. Marshallin idea. Suomi kieltäytyi sille tarjotusta Marshall-avusta. Tšekkoslovakia, Puola ja Unkari olisivat halunneet ottaa Marshall-avun vastaan, mutta Neuvostoliiton painostuksesta kieltäytyivät. Espanjalle Marshall-apua ei tarjottu Francon hallinnon vuoksi.
Toisen maailmansodan jälkeen Itä-Eurooppa oli osa Neuvostoliiton vaikutuspiiriä, ja Marshall-avun avulla Länsi-Eurooppaa oli tarkoitus suojella kommunismin vaikutusvallan leviämiseltä. Länsi-Euroopan maat sitoutuivat Yhdysvaltoihin Marshall-avulla, jonka jakamiseen perustettiin lyhytaikainen OEEC (engl. Organisation for European Economic Co-operation), josta myöhemmin ovat kehittyneet Euroopan hiili- ja teräsyhteisö sekä OECD.
Marshall-apu loi myös pohjan Naton perustamiselle.
Toisen maailmansodan jälkeen Itä-Eurooppa oli osa Neuvostoliiton vaikutuspiiriä, ja Marshall-avun avulla Länsi-Eurooppaa oli tarkoitus suojella kommunismin vaikutusvallan leviämiseltä. Länsi-Euroopan maat sitoutuivat Yhdysvaltoihin Marshall-avulla, jonka jakamiseen perustettiin lyhytaikainen OEEC (engl. Organisation for European Economic Co-operation), josta myöhemmin ovat kehittyneet Euroopan hiili- ja teräsyhteisö sekä OECD.
Marshall-apu loi myös pohjan Naton perustamiselle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
USA on ymmärtänyt Euroopan parhaan, toisin kuin Neuvostoliitto tai nykyään Kiina.
Valitettavasti Trumpin kohdalla on aukko ymmärryksessä.
Saattahan joku nykynuori tuon asian huumepäissään noinkin ymmärtää.
EU:ssa on erikoista, että jo alkuvaiheessa mukana oli sodassa keskenään vihollisina olleita maita.
Totta. EHTY syntyi kuitenkin ensisijassa palvelemaan rauhaa. Hiili- ja terästuotanto vietiin kansalliselta tasolta ylikansalliselle tasolle, jottei Saksa tai Ranska enää voisi aloittaa sotaa ( - joka siis edellyttää hiiltä ja terästä). Kuusi alkuperäistä jäsentä tiivisti suhteitaan 1957, jolloin perustettiin Euroopan talousyhteisö (EEC) ja Euroopan atomienergiayhteisö. Jo tuolloin laadittiin ne periaatteet, joita EU vieläkin noudattaa: tavoitteena on jatkuvasti tiivistyvä demokraattisten ja ihmisoikeuksia noudattavien valtioiden liitto.
Eurooppalaisen projektin ensisijainen päämäärä ei ole ollut talous, vaan rauha. Siinä se on onnistunut täydellisesti. EEC avasi yhteismarkkinat ja sodassa pahasti pataan ottaneen Saksan talous lähti nousukiitoon. Voittajavaltioista Britit jäivät talouskasvussa pian EE-maiden taakse. 1960-1970 Britannia oli Euroopan sairas mies, joka rukoili jäsenyytt EEC:ssä. Ranskan presidentti Charles Le Gaulle esti kahdesti Britannian jäsenen, koska arvasi, että brittien ensisijainen tarkoitus on tehdä rahaa ja rikkoa yhtenäisyyteen tähtävää projektia. Kun UK vihdoin 1973 otettiin jäseneksi, sen talous kääntyi vahvaan kasvuun. Euroopan hyvinvoinnin kasvattaminen on toki yksi päällimmäisistä prioriteeteista EU:ssa, mutta eurooppalaisten kansojen rauha oli tärkein liiton syntyyn vaikuttanut tekijä.
Ja niille salaliittohörhöille, jotka trollailevat EU:n natsimenneisyydellä. Avaaja kertoo, miten EU:n kehitys oikeasti käynnistyi. Ja vaikka taustalla olisi ollut kourallinen natseja, sillä ei olisi paskankaan väliä, koska EU noudattaa demokratiaa, ihmisarvoja ja oikeusvaltioperiaatteita. Joten ideologisesti, poliittisesti, historiallisesti tai moraalisesti EU ei muistuta kansallissosialismia lainkaan. Monille persuille voi tulla järkytyksenä se että persujen puolueohjelma itse asiassa muistuttaa melkoisesti kansallissosialistisen työväenpuolueen (natsien) ohjelmaa.
Kiitos avaajalle.
Ludvig Erhard syntyi Fürthissa ja työskenteli nuorena isänsä verhoiluliikkeessä vuosina 1913–1916. Jouduttuaan asepalvelukseen 1916 Erhard palveli tykkimiehenä Saksan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Hän haavoittui vaikeasti Ypresin lähistöllä vuonna 1918. Toivuttuaan hän alkoi opiskella kansantaloutta.[2]
Kansantalouden professori
Erhard opiskeli aluksi Nürnbergissä ja jatkoi opintojaan Frankfurt am Mainissa. Hän vastaanotti Franz Oppenheimerin myöntämän kansantalouden tohtorin arvonimen vuonna 1925. Erhard avioitui Luise Schusterin kanssa. Valmistumisensa jälkeen hän muutti puolisoineen takaisin Furthiin palatakseen isänsä verhoiluyritykseen.
Erhardista tuli markkinointi-instituutin assistentti vuonna 1928, ja myöhemmin hän yleni sen varajohtajaksi. Koska Erhard oli haavoittunut ensimmäisessä maailmansodassa, hänen ei tarvinnut palvella Saksan armeijassa toisen maailmansodan aikana.
Erhardin kriittinen suhtautuminen kansallissosialismiin oli syynä siihen, että hän menetti työnsä vuonna 1942. Tämän jälkeen hän jatkoi työtään omassa yrityksessään.[3]
Saksan kansantalouden suunnittelija
Erhard kirjoitti 1944 artikkelin ”Sodan talous ja talouden vakauttaminen” (Kriegsfinanzierung und Schuldenkonsolidierung), jossa hän tutki mahdollisuutta sotakorvausten maksamiseen Saksan hävittyä sodan. Hän lähetti sen Carl Goerdelerille, joka oli keskeinen henkilö kansallissosialistista hallitusta vastaan taistelevassa vastarintaliikkeessä. Goerdeler suositteli Erhardia ystävilleen, ja Saksan hävittyä toisen maailmansodan Erhardista tuli Baijerin talousministeri 1945.
Erhard oli Wilhelm Hoegnerin johtaman Yhdysvaltain hallintovyöhykkeen Baijerin talousneuvonantajana. Yhdysvaltalaisten ja brittien miehitys- ja hallintovyöhykkeet Saksassa yhdistettiin kaksoisvyöhykkeeksi, Bizoniaksi, mistä alkoi muodostua Saksan liittotasavalta.
Erhard oli talouskomission johtajana valmistelemassa komission talousuudistuksia vuonna 1947. Erhard valittiin yhdysvaltalaisten ja brittiläisten yhteisvyöhykkeen taloushallinnon johtajaksi vuonna 1948. D-markan käyttöönotto ja hintasääntelyn purkaminen paransivat talouden kehittymistä vuoden 1948 aikana.
Sanden blogit ovat viihdettä, jossa toisiinsa jotenkin liittyvien asioiden väliin vedetään vahvoja kausaalisuhteita sen tarkemmin määrittelemättä. Implisiittisesti Sanden blogista (ja kaikista näistä "EU on natsien perustama" -argumenteista) syntyy väistämättä vaikutelma, että kaikki saksalaiset olivat (ja ovat) luonnostaan kansallissosialisteja, joten jos joku saksalainen eli Saksassa sotien aikaan, hänellä oli vahva kytkös natsien korkeimpaan johtoon, joten kaikkea hänen myöhempää toimintaansa leimaa natsi-stigma. Samalla logiikalla ilmastonlämpenemiseen puuttuva hallitus tekee kaikista suomalaisista vihervasemmistolaisia; joten teollisuuden nykyisten johtajien tulevia toimia leimaa vihervasemmistolainen stigma, vaikka heillä ei olisi ainuttakaan vihreää tai vasemmistolaista ajatusta.
Asioiden välille on helppo vetää korrelaatioita, mutta yleensä korrelaatiot ovat enemmän sattumanvaraisia. Se, että lämpiminä kesäpäivinä, jolloin syödään enemmän jäätelöä, hukkuu enemmän ihmisiä, ei osoita, että jäätelönsyöminen lisää hukkumisen riskiä.
Sanden blogilla on vahva poliittinen agenda, eikä faktoilla ole niin suurta merkitystä; tärkeämpää on tuoda esiin EU huonossa valossa. Propsit Sandelle siitä, että tosiasioiden ja epätotuuksien taitava yhdistäminen siten, että tuloksena on uskottavia, mutta tosiasioita vain kevyesti koskettavia skandaaliuutisia, on hyvin voimakas propagandatyökalu ja sen käyttäminen edellyttää jonkin verran sitoutumista ja ajattelua.
Kuten todetaan henkilöhistorioissa, Sanden blogi ei kerro tosiasioita, vaan vääristää tosiasioita oman poliittisen agendan pönkittämiseksi. En tiedä mitä lähdettä hän on käyttänyt. Todennköisesti juttu on ainakin osittain käännetty jostain alt-right-julkaisusta.
En tunne noita Sanden blogeja.
EU-vihaajien väitteet EU:n natsihistoriasta lienevät niille sukua kaikessa tökeryydessään.