Kristittyjen tärkein tehtävä on evankeliumin vieminen ihmisille. Mutta nämä ovatkin lyöneet laimin saamansa käskyn ja sen sijaan valaneet itselleen kultaisen vasikan, mahtavan Helluntaitemppelin, mielellään Veikko Grönin suunnitteleman. Punaista samettia ja kiintävää messinkiä sen olla pitää, mahtavaa ja suurta. Tuntuu niin siunatulta.
Lähetyskäsky vai kirkonrakennuskäsky?
26
71
Vastaukset
- Anonyymi
Kerrohan kuinka olet itse kunnostautunut evankeliumin eteenpäin viemisessä. Rakennuksista puhut pyöreästi kuin politiikot. Nimettömänä piilossa voi kirjoittaa mitä paskaa hyvänsä.
- Anonyymi
Annetaahan kirkon rakentua.
Kun pakkasella kärvistelet pihalla ja saarnaat ihmisille, niin pian hoksaat, että tupaahan ne ihmiset menevät, sen sametin ääreen.
Jopa messinki kestää ajan patinan.
Eikä sinun tarvitse itse sinne sijottaa mitään, koska raamattu ehdottomasti kieltää sinulta sen. Kieltää siksi, että saat pitää omasi ja käyttää mihin haluat, kirkkoon sinä et saa rahojasi laittaa, koska se SINUN kohdaltasi on tyhjänpäiväistä.
Jopa sekin, että kävisit valelemassa itsesi ja polttaisit rapuilla, sillekään Herra ei anna mitään kirjoitusten mukaan arvoa.
Eli kun et rakenna, voit tehdä ja kulkea missä hyvältä tuntuu oman mielesi mukaan. - Anonyymi
Arvostelemiseen nimettömänä et aloittaja tarvitse ammattitaitoa. Sen osaa ilman sivistystä, kuten sinä. Kirjoitat ympäripyöreästi. Kerro julkisesti paljonko olet maksanut helluntaitemppelistä. Onko sinun mainitsemasi helluntaitemppeli Rukalla????? Siellä en ole sitä nähnyt. Paljonko olet maksanut muista V.G:n piirtämistä temppeleistä? Annahan tulla vastaukseni. Elät kivikautta selvästi. Vastausta odottava.
- Anonyymi
Matteuksen evankeljumissa on täysin selvä jae, joka kieltää evankeljumin levittämistä vieraisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Se on tämä:
"Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä. " (Matt.7:6)
Tosin pyhyys kristinuskon eri suuntauksista on kadonnut jo aikoja sitten.
Tarjolla on "helppoa kauraa", jonka lapsikin ymmärtää. Tämän huviveneen. kun "uskoo vaan niin pelastuu", rinnalla kulkee kivaa tunnelmaa; joukkosugestioon antautumista, lattialla sätkimistä ja "kielillä puhumista". - Anonyymi
Taisi osua aloitus kunnolla, kun siitä alkoi kova syyttely takasin päin !
Te "kirkko" rakennuksia kannattavat ja niitä haluavat, teille nyt aivan asiallinen kysymys Raamatusta !
Näyttäkää minulle se, että siellä kehoitetaan laittamaan Seurakunnan varoja rakennuksiin ja niiden rakentamiseen !
Kiitos jo etukäteen !
Alkuseurakunta ei käyttänyt rovon ropoa rakennuksiin, vaan he kokoontuivat kodeissa ja julkisissa rakennuksissa, joita uskovat tai myötämieliset uskosta osattomat antoivat Saurakuntien käyttöön !
Seurakunnan varat käytettiin vain köyhien ja pyhien tarpeisiin ja evankeliumin eteen päin viemiseen, eli niillä siis lähetettiin ja kustannettiin evankelistojen ylöspito heidän evankeliointi matkoillaan.
LUKEKAA JA TUTKIKAA NYT HYVÄT IHMISET EDES VÄHÄN ENEMMÄN RAAMATTUANNE !!!
Niin siten vain ymmärrätte jotain edes ja osaatte toimia oikein edes jollain tavalla !
Minua pöyristyttää tämä Raamatun tuntemattomuus, ei edes näitä perus asioita ole tutkittu "seurakunnissa", eivätkä srk "vanhimmat" edes näitä ymmärrä !
Nyt rakennetaan öky "kirkkoja" ja touhu on yhtä väärin kuin katolilaisella kirkolla, puitteet on hulppeat, mutta Henkeä ei ole, vaan ihmisten lihallinen pullistelu vain on näkyvissä !- Anonyymi
MUISTA
Viranomaiset seuraavat näitäkin sivuja. Minusta kirjoituksesi menee jo vihapuheen puolelle. Ole varovainen. Kunpa koko helluntailisuus osuus lopetettaisiin. Monet ovat sitä ehdottaneet. Ole varovainen, kun vastustat Jumalaa. Toiseksi jäät. - Anonyymi
"Alkuseurakunta ei käyttänyt rovon ropoa rakennuksiin, vaan he kokoontuivat kodeissa ja julkisissa rakennuksissa, joita uskovat tai myötämieliset uskosta osattomat antoivat Saurakuntien käyttöön !"
Mistä tällainen, yksipuolinen "historiantieto"? Alkuseurakunnat kokoontuivat kylläkin omissa tiloissaan, esim. Jerusalemin nk. Yläsali toimi kokoontumispaikkana jo heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (ellei jopa jo Jeesuksen toiminnan aikana), sillä Helluntaipäivänä, tuolla kokoontuneina he kokivat hengenvuodatuksen. Aina kristityt ovat kokoontuneet rukoilemaan myös toistensa kodeissa, mutta tätä ei missään kohdin ole määrätty miksikään seurakuntamalliksi, kuten hellarit ovat väittäneet.
Sittemmin, Roomassa, vainojen alettua, kristityt kokoontuivat ja asuivat eli piiloutuivat katakombeissa, jotka olivat taidokkaasti rakennettuja, kristittyjen hautaholvistoja, jotka olivat myös asumiseen soveltuvia pieniä, nk. soluja, erillisiä luolia, joita yhdistivät käytävät ja joissa mm. ruoka- ja varoitusjärjestelmä toimi. Näitä on mm. Vatikaanikukkulan alla vaikka kuinka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_katakombit
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/tosielaman-big-brother/
Tässä kirja alkuajan kristityistä marttyyreista: Heikki Koskenniemi - Veren ja tulen läpi. Kun tätä lukee, huomaa heidät varsin tavallisiksi ihmisiksi, joiden käytös ei ollut aina niin viimeistellyn hurskastakaan, mutta usko piti:
https://www.matinkirjakauppa.fi/Veren-ja-tulen-laep
Kun kristinusko tuli sallituksi, kristityt alkoivat rakentaa kirkkorakennuksia, joissa saivat suurin joukoin kokoontua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kun kristinusko tuli sallituksi, kristityt alkoivat rakentaa kirkkorakennuksia, joissa saivat suurin joukoin kokoontua.Sokeitako olette ?
Näyttäkää nyt vain Raamatusta se, että alkuseurakunta käytti varojaan rakennuksiin !
Se meni aivan päinvastoin, kun homma oli kunnossa:
Apostolien teot 2
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
!!!
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
!!!
Tässä ei todellakaan puhuta mitään rakennusten ostamisesta, vaan myymisestä, eli kaikesta omaisuudesta luopumisesta tarvitsijoiden hyväksi !
Siksi he menestyivät kaiken kansan piirissä ja siksi uskovien määrä lisääntyi !
Jumalan Voima eli Rakkaus näkyi juuri noin !
Entäpä Paavalin ohjeet Seurakunnan varojen käyttämisestä:
33 En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita;
34 te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet.
35 Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa'."
Entäpä apostolien ratkaisu:
Apostolien teot 6
1 Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.
2 Niin ne kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta.
3 Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.
4 Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."
5 Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
6 ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä.
7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
Siis Seurakunnan varat oikeasti käytettiin JOKAPÄIVÄISEEN AVUNANTOON ja osa meni siis evankeliumin levittämiseen, eli ns. "härkien" tarpeisiin, kuten Paavali hauskasti noin kuvainnollisesti kirjoittaa .
1. Korinttolaiskirje 9
1 Enkö minä ole vapaa? Enkö minä ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme? Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?
2 Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille; sillä te olette minun apostolinvirkani sinetti Herrassa.
3 Tämä on minun puolustukseni niitä vastaan, jotka asettuvat minua tutkimaan.
4 Eikö meillä olisi oikeus saada ruokamme ja juomamme?
5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?
6 Vai ainoastaanko minulla ja Barnabaalla ei ole oikeutta olla ruumiillista työtä tekemättä?
7 Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa?
8 Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa?
9 Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta". Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne?
10 Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa.
11 Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista?
12 Jos muilla on teihin tällainen oikeus, eikö paljoa enemmän meillä? Mutta me emme ole käyttäneet tätä oikeutta, vaan kestämme kaikki, ettemme panisi mitään estettä Kristuksen evankeliumille.
13 Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin?
14 Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MUISTA
Viranomaiset seuraavat näitäkin sivuja. Minusta kirjoituksesi menee jo vihapuheen puolelle. Ole varovainen. Kunpa koko helluntailisuus osuus lopetettaisiin. Monet ovat sitä ehdottaneet. Ole varovainen, kun vastustat Jumalaa. Toiseksi jäät.Onko Raamatu Totuus vihapuhetta ?
Etkö kestä Totuutta ?
Sinä se olet joka Totuutta vastustat nyt, mutta olet kai niin sokea, että et kykene näkemään asiaa omalla kohdallasi oikein ?
Eli sinä jäät itse toiseksi siis !
Miksi et muuten näyttänyt asioita toteen Raamatusta ?
Siihen sinunkin tulisi väitteesi perustaa, joten miksi et tee niin, etkö kykene ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sokeitako olette ?
Näyttäkää nyt vain Raamatusta se, että alkuseurakunta käytti varojaan rakennuksiin !
Se meni aivan päinvastoin, kun homma oli kunnossa:
Apostolien teot 2
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
!!!
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
!!!
Tässä ei todellakaan puhuta mitään rakennusten ostamisesta, vaan myymisestä, eli kaikesta omaisuudesta luopumisesta tarvitsijoiden hyväksi !
Siksi he menestyivät kaiken kansan piirissä ja siksi uskovien määrä lisääntyi !
Jumalan Voima eli Rakkaus näkyi juuri noin !
Entäpä Paavalin ohjeet Seurakunnan varojen käyttämisestä:
33 En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita;
34 te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet.
35 Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa'."
Entäpä apostolien ratkaisu:
Apostolien teot 6
1 Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.
2 Niin ne kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta.
3 Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.
4 Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."
5 Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
6 ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä.
7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
Siis Seurakunnan varat oikeasti käytettiin JOKAPÄIVÄISEEN AVUNANTOON ja osa meni siis evankeliumin levittämiseen, eli ns. "härkien" tarpeisiin, kuten Paavali hauskasti noin kuvainnollisesti kirjoittaa .
1. Korinttolaiskirje 9
1 Enkö minä ole vapaa? Enkö minä ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme? Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?
2 Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille; sillä te olette minun apostolinvirkani sinetti Herrassa.
3 Tämä on minun puolustukseni niitä vastaan, jotka asettuvat minua tutkimaan.
4 Eikö meillä olisi oikeus saada ruokamme ja juomamme?
5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?
6 Vai ainoastaanko minulla ja Barnabaalla ei ole oikeutta olla ruumiillista työtä tekemättä?
7 Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa?
8 Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa?
9 Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta". Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne?
10 Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa.
11 Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista?
12 Jos muilla on teihin tällainen oikeus, eikö paljoa enemmän meillä? Mutta me emme ole käyttäneet tätä oikeutta, vaan kestämme kaikki, ettemme panisi mitään estettä Kristuksen evankeliumille.
13 Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin?
14 Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.Tuossa edellähän mainitaan pyhäkkö. Kirkko. Synagoogaanhan he eivät enää olleet tervetulleita kokoontumaan. He edustivat muuta uskoa. Yläsali lienee Jerusalemin ensimmäinen nk. kirkko, pyhäkkö. Mahdollisesti se oli vuokrattu huoneisto tai jonkun rikkaan kristityn omistama, ellei sitten ostettu. Sijaitsi rakennuksen 2. kerroksessa, iso sali, siitä nimi. Se on luullakseni edelleen vierailtavissa, Jerusalemissa, kuningas Daavidin linnan lähellä, olen käynyt.
Mitä lahkolainen pelkää? Etteivät hellareiden rahat päätyisikään hänen omiin taskuihinsa? Rahan huijauksen te kyllä osaatte. Jumalanpalveluksia vartenkaan ei saisi olla omaa pyhitettyä kirkkoa, vaan kotikokoustenpitäjien taskuun, suoraan!
Olen aikoinaan käynyt myös teidän kotikokouksissanne, joten tiedän kuinka te toimitte.
Ette te Jumalaa ajattele, vaan omaa ahneuttanne. Jeesus, kuten alkukristityt kävelivät kaikki matkat. Auto ja juna ovat siis syntiä ja turhaa rahanhaaskausta ja jotka rahat voisi antaa köyhille! Näytä sinä esimerkkiä!
Raamatun UT koostuu jäljellejääneistä, apostolien omista kirjeistä. Ne eivät sisällä rakennusohjeita lopunajan helluntailaisia saivartelijoita varten, jotka periaatteesta vastustavat kaikkea kristillistä. Olette äärettömän sivistymätöntä joukkoa. Lukisitte himppa historiaa ja kirkkohistoriaa, esim. mistä Raamatun kirjat koostuvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa edellähän mainitaan pyhäkkö. Kirkko. Synagoogaanhan he eivät enää olleet tervetulleita kokoontumaan. He edustivat muuta uskoa. Yläsali lienee Jerusalemin ensimmäinen nk. kirkko, pyhäkkö. Mahdollisesti se oli vuokrattu huoneisto tai jonkun rikkaan kristityn omistama, ellei sitten ostettu. Sijaitsi rakennuksen 2. kerroksessa, iso sali, siitä nimi. Se on luullakseni edelleen vierailtavissa, Jerusalemissa, kuningas Daavidin linnan lähellä, olen käynyt.
Mitä lahkolainen pelkää? Etteivät hellareiden rahat päätyisikään hänen omiin taskuihinsa? Rahan huijauksen te kyllä osaatte. Jumalanpalveluksia vartenkaan ei saisi olla omaa pyhitettyä kirkkoa, vaan kotikokoustenpitäjien taskuun, suoraan!
Olen aikoinaan käynyt myös teidän kotikokouksissanne, joten tiedän kuinka te toimitte.
Ette te Jumalaa ajattele, vaan omaa ahneuttanne. Jeesus, kuten alkukristityt kävelivät kaikki matkat. Auto ja juna ovat siis syntiä ja turhaa rahanhaaskausta ja jotka rahat voisi antaa köyhille! Näytä sinä esimerkkiä!
Raamatun UT koostuu jäljellejääneistä, apostolien omista kirjeistä. Ne eivät sisällä rakennusohjeita lopunajan helluntailaisia saivartelijoita varten, jotka periaatteesta vastustavat kaikkea kristillistä. Olette äärettömän sivistymätöntä joukkoa. Lukisitte himppa historiaa ja kirkkohistoriaa, esim. mistä Raamatun kirjat koostuvat.Mitä sinä oikein sekoilet ?
Yläsalia ei missään sanota kirkoksi tai pyhäköksi, se oli vain ja anoastaan Raamatun mukaan paikka jossa he kokoontuivat !
Näytä Raamatusta se nyt vihdoin, että missä siellä kehoitetaan laittamaan Seurakunnan varoja rakennuksiin KIITOS !
Siis aivan samoin kuin he kokoontuivat pääosin selvästikin kodeissa, kuten Sana sanoo.
Ne synagoogat olivat vanhan liiton aikuisia rukoushuoneita, eivät mitään kirkkoja !
Jumala ei asu käsillä tehdyissä huoneissa !
48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:
49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?
1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Vanhan liiton temppelikin oli vain ja ainoastaan "kuvaa ja varjoa" uuden liiton Seurakunnasta ja Seurakuntayhtedestä ja Kristuksesta siis.
Uuden liiton temppelin muodostavat uskovat "elävinä kivinä", eli siis Kristuksen srk ruumin.
Temppeleitä tai kirkkoja ei enää tarvita, ei Jumala niissä asu !
Vai vielä lahkolainen ?
Itse olet, jos kuulut esim. hellunailaisiin !
Minä en kuulu teidän eriseuroihinne/lahkoihinne/ puolueisiinne, minä kuulun Jumalan Seurakuntaan, ja siihen on Herra Jeesus minut liittänyt JO uudestisyntymässäni, saadessani luvatun Pyhän Hengen ja siten olen liitetty pyhien yhteyteen paikallisesti.
Tätäkään sinä lahkolainen et itse ymmärrä, kun pidät omaa lahkoasi eli puoluettasi Seurakuntana, vaikka se siis on puolue ja eriseura ja lahko vain !
Siihen lahkoosi kuulumalla, sinä ole jakamassa Kristusta eli Seurakuntaa !
Eriseurat ja lahkot ovat SYNTIÄ !
Mutta sinä et umpisokeana ymmärrä sitäkään ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alkuseurakunta ei käyttänyt rovon ropoa rakennuksiin, vaan he kokoontuivat kodeissa ja julkisissa rakennuksissa, joita uskovat tai myötämieliset uskosta osattomat antoivat Saurakuntien käyttöön !"
Mistä tällainen, yksipuolinen "historiantieto"? Alkuseurakunnat kokoontuivat kylläkin omissa tiloissaan, esim. Jerusalemin nk. Yläsali toimi kokoontumispaikkana jo heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (ellei jopa jo Jeesuksen toiminnan aikana), sillä Helluntaipäivänä, tuolla kokoontuneina he kokivat hengenvuodatuksen. Aina kristityt ovat kokoontuneet rukoilemaan myös toistensa kodeissa, mutta tätä ei missään kohdin ole määrätty miksikään seurakuntamalliksi, kuten hellarit ovat väittäneet.
Sittemmin, Roomassa, vainojen alettua, kristityt kokoontuivat ja asuivat eli piiloutuivat katakombeissa, jotka olivat taidokkaasti rakennettuja, kristittyjen hautaholvistoja, jotka olivat myös asumiseen soveltuvia pieniä, nk. soluja, erillisiä luolia, joita yhdistivät käytävät ja joissa mm. ruoka- ja varoitusjärjestelmä toimi. Näitä on mm. Vatikaanikukkulan alla vaikka kuinka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_katakombit
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/tosielaman-big-brother/
Tässä kirja alkuajan kristityistä marttyyreista: Heikki Koskenniemi - Veren ja tulen läpi. Kun tätä lukee, huomaa heidät varsin tavallisiksi ihmisiksi, joiden käytös ei ollut aina niin viimeistellyn hurskastakaan, mutta usko piti:
https://www.matinkirjakauppa.fi/Veren-ja-tulen-laep
Kun kristinusko tuli sallituksi, kristityt alkoivat rakentaa kirkkorakennuksia, joissa saivat suurin joukoin kokoontua.Kyllä se on nyt niin taas, jotta, jos minä ja luutnantti Koskela lähetään Jerusalemiin, niin sitten me kans mennään sinne! Vaikka kuka mitä tuumaisi. Niin on.
-sotilaspastori-
Joo- mitä hellareihin. Uskoa monenmoista. Uskottomuutta. Ja puolustelijaakin, Ja JEESUSTELIJAA. Ja Tekopyhää. Ei kun Jerusalemiin!
- Anonyymi
Kun syksy tulee, trollit heräävät. Kerro millä paikkakunnalla trollitehdas on? Ei tämä tehdas ole Pietarissa.
- Anonyymi
Millä tavoin trollit liittyisivät nimenomaan syksyyn?
- Anonyymi
Aloittaja.
Emme tarvitse sinua millään tavoin helluntaiherätyksessä. Emmekä me sinua sinne ilman parannusta ja kastetta otakaan. Emme tarvitse edes centin centtiä sinulta. Olisit vain muiden tiellä. Jatka vain rautakausi aikaasi .Hyvää jatkoa!!!- Anonyymi
Otahan lääkkeesi aamuin ja illoin, kuten psykiatri on määrännyt.
- Anonyymi
Ei Helluntaikirkko ole Helluntaiherätys. Nämä kaksi ovat aivan eri asia. Helluntaikirkon oppi ja toimintatavat eivät ole lähelläkään aitohelluntailaisuutta. Te olette vieraita. Keitä te olette? Te tosin otitte Helluntaiherätys-nimen kun asetuitte kuin loinen sen sisälle, kalvamaan ennen elävää herätysliikettä sisältäpäin. Te tulitte varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.
Aloitus edustaa alkuperäisen Helluntaiherätyksen opillisuutta, tunnen sen varsin hyvin. Ja nyt TE häädätte pois aitoja helluntailaisia, jotka liikkeen rakensivat ja pidätte rahat.
Tämän nyt jokainen täysipäinen ymmärsi jo 30 vuotta sitten, kun te asetuitte taloksi ja toitte vieraan tulen helluntailaisuuteen. Ymmärrättekö te itse olevanne kadotettuja? Mitkään teidän ylistystemppuilunne, rukouksenne eivät tavoita Taivaita, sillä te olette Luciferin lähettiläitä. Jumalaa te ette huijaa.
Myös jokainen aito uskova tunnistaa teidät vaikka silmät ummessa. Ettekö kastealtaittenne sijasta vain suoraan hyppäsi järveen? Silloin ainakin aitokristityt ylistäisivät Jumalaa, yhdessä enkelten kanssa.
- Anonyymi
Mitä Paavali kirjoittaa Jumalan armolahjasta, Jeesuksesta Kristuksesta?
"Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."
"Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."
"Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut."
Missä kohtaa Paavali mainitsee synnintunnon edellytykseksi Jumalan armon saamiselle? Millä tavoin ilmaukset "heikko, jumalaton, syntinen ja Jumalan vihollinen" ilmaisevat synnintuntoa ja katumusta? Kun ihminen on VIELÄ "HEIKKO, JUMALATON, SYNTINEN JA JUMALAN VIHOLLINEN", onko hän silloin JO "kääntynyt katumuksessa ja synnintunnossa" Jumalan puoleen? Ovatko JUMALATTOMUUS JA JUMALAN VIHOLLISUUS synonyymejä katumiselle ja synnintunnolle? Tarkoittavatko nuo neljä ilmausta suurin piirtein SAMAA?
Sisällissodan aikana Kajaanissa valkoiset olivat teloittamaisillaan kiinni otettujen punaisten joukosta kolme henkilöä. Koska tuomitut olivat perheellisiä miehiä, astui punaisten rivistä esiin kolme poikamiestä, jotka ilmoittivat, että he voivat asettua tuomittujen tilalle, koska nämä olivat perheellisiä. Valkoisten upseeri suostui ehdotukseen, ja poikamiehet ammuttiin. Kun nyt nämä kolme poikamiestä ammuttiin, kolme perheellistä miestä säästyi kuolemantuomiolta. Voisi kai sanoa, että tuo poikamieskolmikko kuoli "oikeaan aikaan" noiden kolmen perheellisen edestä.
Paavali kirjoittaa:
"Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."
"Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."
Eli: kuoliko Kristus edestämme siinä vaiheessa, kun osasimme oikealla tavalla katua syntisyyttämme ja pahuuttamme ja pyytää Jumalalta syntejämme anteeksi? Vai tulimmeko me "oikeaan aikaan" tapahtuneen kuoleman ansiosta SOVITETUIKSI peräti siinä vaiheessa, kun me EMME olisi voineet vähempää piitata koko Jumalasta ja synti- ja syntisyyskysymyksestä? Mitä kirjoittaa Paavali?
"Jos me SILLOIN, kun vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA, tulimme SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."
Kun kolme poikamiestä kaatui kuolleena maahan, valkoisten upseeri olisi osoittanut joko täydellistä ymmärtämättömyyttä tai patologista sikamaisuutta poikamiehille antamaansa lupausta kohtaan, jos hän olisi mennyt teloituksen jälkeen asettamaan henkensä säästäneille perheellisille miehille VIELÄ LISÄEHTOJA, jotta nämä voisivat säilyttää henkensä.
Suurin osa nykykristityistä uskoo jumalaan, joka suhtautuu Poikansa kuolemaan kuin tällainen hypoteettinen idiootti/sika. On aivan sama, kuinka hienoin sanakoukeroin ja -siteerauksin he tämän uskonsa perustelevat, se ei tällaisen "jumalan" idioottimaisuutta/sikamaisuutta muuksi muuta. Surullista ja omituista tässä on tietenkin se, että tällainen "usko" perustellaan itselle ja muille useimmiten nimenomaan Raamatulla.
Kammottavan sekasortoisena ja kuohuvana vuonna 1918 valkoisten upseeri kykeni pitämään kolmelle (taatusti vihaamalleen) viholliselle antamansa lupauksen. Siksi minusta on kummallista, että tällainen nykykristittyjen "raamatullinen" jumala kykenee pitämään - Paavalin vakuutteluista huolimatta - oman Poikansa kuolemaa paljon halvempiarvoisena kuin valkoinen upseeri piti kolmen vihollisensa kuolemaa ja heille antamaansa lupausta. - Anonyymi
Helluntaikirkon meno on kyllä hyvin järkyttävää. Lukekaa vaikka Rvn kirjoitus, missä pyhiä asioita yhdistellään Serla-paperiin. Vertailu näihin on järkyttävän törkeää. Lisksi helluntakirkkolaiset elävät täysin ympäristönsä mukaisesti, erottautumatta mitenkään. Se, että helluntaikirkkolaiset Jyväskylässä rakentavat itselleen kullattua temppeliä, on kuin suoraan Baabelista. Siitä ei hyvää seuraa, vaan itkua ja hammasten kiristelyä. On siinä pää- ja sivuapastoreilla selittämistä joskus.
- Anonyymi
Heh. Luulevatko he muuttuvansa kristittyinä uskottavammiksi, jos laitattavat itselleen kullatut kupolit kuin ortodokseilla? 🤣
Oppi tekee kristityn. Ne kultakupolit ovat sitten muista syistä.
Mutta jos oppi on milloin mitäkin, mitä kulloinkin jollekin selittäjälle sattuu "Raamatusta avautumaan"..., no, ei se kristinuskon tuntevia hämää, vaikka kellotapulinkin laitattaisivat! Näillä sivuilla voi kirjoittaa mitä paskaa hyvänsä nimettömä. Kuten sinä. Mutta ylläolevaan viitaten yhdistyspohjaisen seurakunnan X ovet laitettiin kiinni kuukaukaudeksi. Niin kovaa uskovat tappelivat. Myös yhdistyspohjaisessa seurakunnassa Y kokouksessa ,jossa olin läsnä käytettiin paljon väritehehosteita. Ajattelin, tulinko teatteriin. Ovatko yhdistyspohjaiset seurakunnat vanhurskaampia???? Vaikka et olisi uskossa , lopeta ihmeessä toisten haukkuminen hyvän sään aikana. Siitähän on valtakunnallisesti sovittu. Olet tasavallassa ainut poikkeus. Tule pronssikaudeltasi atomiaikaan.
- Anonyymi
Kirjoittelu menee esikoulutasolle. Pohjolassa ei kokoonnuta kuin kesällä teltoissa. Sekin on vähyntynyt paljon, koska luterilaiset polttavat meidän telttoja. Tai muuten vahingoittavat. On eri asia kokoontua Välimeren ympärillä kuin -30 asteessa. Aloittaja vaan haluaa olla trolli. Sen kyllä haistaa heti kirjoituksesta. Tämän ajan vitsaus. Varokaa. Kun illat pimenee, trollit heräävät.
- Anonyymi
Tyhmäkö olet vai umpi sokea ?
Lue nyt Raamattuasi, missä ne alkuseurakunnan uskovat kokoontuivatkaan ?
Tarvittiinko siihen hienoja pytinkejä ja "kirkkoja" ???
!!!
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
!!!
Tässä ei todellakaan puhuta mitään rakennusten ostamisesta, vaan myymisestä, eli kaikesta omaisuudesta luopumisesta tarvitsijoiden hyväksi !
Kol. 4:15 Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle.
Filem. 1:2 ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.
Room. 16:23 Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja, tervehtii teitä. Erastus, kaupungin rahainhoitaja, ja veli Kvartus tervehtivät teitä.
Mutta nyky uskovat eivät avaa omia oviaan, vaan pitää olla erillinen ökyhieno pytinki kokoontumiselle, ja sinne pitää mahtua ökyily juhliin tuhansia, jotta "liha" saa tyydytyksensä.
Ne maksavat hunajaa ne kokoukset esim messuhalleissa, ja siihen menevät siis niin köyhien avustus varat, kuin myös evankeliointi varat, sillä niillä rahoilla olisi kustannettu evankelistoja OIKEASTI tärkeisiin ja oikeisiin paikkoihin, jossa oikeasti on Sanan ja Jumalan janoa !
Mutta kun ollaan niin kasvamattomia ja kypsymättömiä ja lihallisia yhä, niin ei näitä perus asioitakaan tajuta ja siksi uskon veljet ja sisaret samalla aikaa kärsivät puutteesta ja todelliset evankelistet eli työjuhdat myös.
Tästä jo Paavali kirjoitti jopa omalla kohdallaan, kun meno oli mennyt vääräksi !
2. Korinttolaiskirje 11
5 Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi.
6 Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa; olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa.
7 Vai olenko tehnyt syntiä siinä, että-alentaessani itseni, jotta te ylenisitte-olen ilmaiseksi julistanut teille Jumalan evankeliumia?
8 Muita seurakuntia minä riistin, ottaessani heiltä palkkaa palvellakseni teitä. Kun olin teidän luonanne ja kärsin puutetta, en rasittanut ketään.
9 Sillä mitä minulta puuttui, sen täyttivät veljet, jotka tulivat Makedoniasta; ja kaikessa minä varoin olemasta teille rasitukseksi, ja olen vastakin varova.
10 Niin totta kuin Kristuksen totuus on minussa, ei tätä kerskausta minulta riistetä Akaian maanäärissä.
Kovaa puhetta, ennemin Paavalikin oli jopa nälässä, kuin olisi noilta teidän kaltaisiltanne ottanut ropoakaan !
Asia yhä vahvistuu vain !
23 He ovat Kristuksen palvelijoita-puhun kuin mieltä vailla-minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.
28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
Siis apostoli Paavali jo kärsi teidän kaltaisistanne rahan ja kunnian ja mamonan himoisista "uskovista", sillä ei touhunne ja toimintanne tässä kohtaa ole todellisen Uskovan toimintaa !
Häpeisitte edes !
Mutta siihenkään ette kykene, umpisokeita kun olette.
Herätysliikeiden toiminta on kaiken kaikkiaan nähdäkseni samankaltaista monella tapaa, kuin Korinton Seurakunnan.
Lihallista ja ihan pielessä monella tapaa, synti ja saasta rehottaa, eikä niitä edes tuomita ja kaduta, vaan niiden annetaan hapattaa koko "taikina" !
1. Korinttolaiskirje 5
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. - Anonyymi

8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.Tässä vielä tuo viimeinen Raamatunkohta laajemmin, siinä on paljon asiaa esim. helluntailaisille !
1. Korinttolaiskirje 5
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." - Anonyymi
Luterilaiset polttavat helluntailaisten telttoja? 🤔
Hmmm.
Ei kai kannata kysyäkään uutisen lähdettä.
Epäilemättä se on skandaalimedia "Ristin Voitto". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaiset polttavat helluntailaisten telttoja? 🤔
Hmmm.
Ei kai kannata kysyäkään uutisen lähdettä.
Epäilemättä se on skandaalimedia "Ristin Voitto".Mitä sekoilet ?
En ole mikään Lutherilainen tai muukaan -lainen tai -läinen.
Lutherilaisuus on yhtä lailla puolue/eriseura/lahko !
Oletko noin sokea ?
Siis Jumala liittää jokaisen uskovan uudestisyntymässä paikalliseen Seurakuntaan eli sen paikkakunnan pyhien yhteyteen, ja yhdistävä tekijä on siis Pyhä Henki, joka uudestisyntymässä saadaan ja siten myös Kristus on yhdistävä tekijä, sillä perustamme tulee olla KOKO Sana eli Kristus, eikä minkään puolueen oma oppirakennelma !
Siis jos perusta on muu kuin Kristus eli Sana, niin silloin ollaan jo puolueessa eli eriseurassa eli lahkossa, sillä perusta ei olekkaan enää Kristus vaan ihmisen/ihmisten tekemä oppirakennelma, joka taas on niitä ns. "vanhinten perinnäissääntöjä.
Vanhinten perinnäissäännöt taas perinteisesti KUMOAVAT Sanan eli Jumalan Sanan ja sen ohjeet !
Mark. 7:9 Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.
Kyse on siis nyt juuritasolla siitä, että MIKÄ ON PERUSTA ?
Onko siis perusta ja perustus Koko Sana eli siis toisin sanoin Kristus, vai joku muu ?
1. Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta lahkoissa siis ihmis opit ja tulkinnat ovat korvanneet Jumalan Sanan eli Kristuksen !
Perustus on siis aivan toinen !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33383431 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692298- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181751281RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421177