Meidän pitää kääntää pakolaisvirta siis pakkasen puoluelle. Että suhteessa palautettavien määrä olisi suurempi kuin pakolaisten määrä. Pitää vain toivoa että Trump saa jatkokauden ja tulevaisuudessakin Amerikka saa presidenttejä jotka eivät aloita enää uusia sotia. Pekolaiskriisi oli oikeastaan Obaman syytä jos todella pengotaan sen globaalia syytä.
Persujen tavoite on että palautettavien määrä ylittää tulevien määrän
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tulos tai ulos
- Anonyymi
Käy nyt siellä persujen nettisivuilla, ettei ajatusmaailma ole jatkuvasti pakkasen puolella.
- Anonyymi
Oisko tämä siis "persukuplan" puhkeamispiste?
Kukaan näistä ns. "suvakeista" ei halua kuulla, eikä keskustella pakolaisuuden syistä, ja ketkä sen ovat aiheuttaneet, eivätkä taatusti sitä miksi. Vaativat kuitenkin meitä kantamaan "vastuumme" ja olemaan "vastuullisia", mistä ? Aiemmin me emme olleet osallisina, politikkomme siis eivät olleet osallisena noihin pakolaisiin.
Valitettavasti nykyiset, viimeisten n. 20 vuoden aikana ovat olleet, liittäneet meidät vastoin tahtoamme sellaiseen ryhmään, joka lietsoo, ja ryöstää "kehitys- ja kehittyvien maiden" omaisuuksia, ja pyrkii hallitsemaan niitä, miten pitää elää ja ottaa käyttöön "länsimainen demokratia ja oikeusvaltio". Sytyttävät sisällisotia kun haluavat itselleen mieleisiä hallitsijoita, edellisten, valtaan nostamiensa tilalle.
Persujen tavoite tuntuu olevan lähinnä, suojata ja varmistaa suomen pysyminen suomalaisena, suomalaisten asuttamana ja itsenäisenä valtiona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961555- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403961- 164913
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642