Oikeusvaltioperiaate on ollut hukassa meillä ja muualla. Meillä

kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kirjoitettu niin, kukaan ei tarkalleen tiedä mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Jos joku väittää, että rikoksen tunnusmerkistö ei ole eäselvä, niin voisiko hän selittää, miten on mahdollista, että vastanimitettu KKO:n presidentti oli tekemässä Helsin HO:ssa päätostä, jossa katsottiin, että Halla-aho ei syyllistynyt kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Korkeinmman oikeuden "tilauspäätös" kuitenkin tuomitsi Halla-ahon. Eli oli erimieltä kuin uusi viraston pomo, joka on oikeustieteen tohtori. Eli se siitä oikeusvaltiosta, jossa eritasoiset antikvariaattikauppiaat esiintyvät oikeudellisina asiantuntijoina.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lakiteknisesti laki on kovin "monipolvinen" ja tulkittavissa melkein miten vain.

Äänestä

Persujen tulee kostaa niille tahoille jotka sääsivät kyseisen lain

Äänestä
  • Kannustatko haudanhäpäisyyn vai verikostoon jälkeläisille?

    Äänestä

Mikä pakko sitä on mennä koettelemaan, tuleeko nyt tehtyä rikos vai ei? Jos tulee tehtyä, niin sitten mourutaan surkeina, että laki on väärin, tuomarit tekevät jonkun tilaamia päätöksiä jne.
Täysjärkinen ihminen ei ehdoin tahdoin kaivata verta nenästään.

1Äänestä

Oikeusvaltioperiaate pitää sisällään arvopuolueen arvopohjat, jotka on pohjattomat omat taskut täyteen arvopohjia ensin reilulla arvopohjalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kirjoitettu niin, kukaan ei tarkalleen tiedä mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Jos joku väittää, että rikoksen tunnusmerkistö ei ole eäselvä, niin voisiko hän selittää, miten on mahdollista, että vastanimitettu KKO:n presidentti oli tekemässä Helsin HO:ssa päätostä, jossa katsottiin, että Halla-aho ei syyllistynyt kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Korkeinmman oikeuden "tilauspäätös" kuitenkin tuomitsi Halla-ahon. Eli oli erimieltä kuin uusi viraston pomo, joka on oikeustieteen tohtori. Eli se siitä oikeusvaltiosta, jossa eritasoiset antikvariaattikauppiaat esiintyvät oikeudellisina asiantuntijoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu