Herra Jeesus opetti opetuslapsilleen tämän rukouksen, jota heidän ja kaikkien kristittyjen tulee joka päivä rukoilla: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Tästä minulle käy selväksi, että Jeesuksen todellisilla lapsilla on vielä konkreettisia syntejä. Tästä tiedän, ettei hän kuvittele yhdenkään lapsensa olevan synnitön, vaan päin vastoin hän tietää synnin vielä vaivaavan omiaan.
Sillä on mahdotonta, että Jeesus olisi opettanut opetuslapsilleen rukouksen, joka ei vastaisi heidän sydämensä tarvetta. Sehän olisi ollut teeskentelemisen opettamista heille. Yhtä mahdotonta heidän olisi ollut aidosti tuntea tarvetta saada syntinsä anteeksi, ellei heillä olisi ollut syntejä.
Tuskin kukaan voi ajatella myöskään, että Herra halusi meidän pyytävän anteeksi jo kerran anteeksi saamiamme syntejä, vaikka elämmekin jo ”sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta” (Hepr. 10:22).
Meidän tulee muistaa, että koko Raamattu kertoo siitä, ettei maan päällä ole muita, jotka niin valittavat syntejään kuin juuri pyhät ihmiset. Siksi apostoli sanoo niistä, jotka kuuluvat Kristukselle, että heidän lihassaan on niin paljon pahoja himoja, että se täytyy ristiinnaulita (Gal. 5:24).
Eikä Raamatussa ole yhtään pyhimystä, joista ei kerrottaisi, millaisia syntejä heidän vaelluksensa aikana ilmeni. Paavali tunnustaa Room. 7:ssä, että hän tuntee synnin asuvan jäsenissään.
Hän sanoo tähän tapaan: ”Tahto minulla kyllä on, mutta jäsenissäni on toinen laki, joka taistelee Hengen lakia vastaan ja pitää minua vankina synnin laissa, joka on minussa. Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä minä en tahdo, minä teen.”
Paavali ei tahtonut tehdä syntiä, mutta hän teki sitä kuitenkin. Minä, ja moni muu, eläisimme mielellämme ilman syntiä. Mutta me emme pysty siihen, vaikka kuinka yrittäisimme sitä kuolettaa. Voimme siis päätellä, että Kristuksen valtakunta on syntisten valtakunta.
Jokainen pyhä voi sanoa vain: Voi, Kaikkivaltias Jumala, älä lue syyksi minulle minun syntejäni. Kaikkien siis täytyy laulaa tätä laulua: ”Isä meidän, joka olet taivaissa, anna meille meidän syntimme anteeksi.”
Omavanhurskaat pyhät, jotka eivät näe loppua pyhyydelleen, eivät ymmärrä tästä mitään. Heidän mielestään Kristuksen valtakunnassa ei ole syntiä, vaan kaikki on puhdasta ja hienoa. He haluavat pyhän ja synnittömän kristityn, sellaisen kuin Kristus.
Mutta se ei ole mahdollista. Kristitty on se, joka tunnustaa syntinsä ja rukoilee: ”Anna minun syntini anteeksi.”
( Lainaus: C.O. Rosenius Otteita kirjasta Fader vår [ Isä meidän ] Suom. Kaija Kalli )
Tästä minulle käy selväksi, että Jeesuksen todellisilla lapsilla on vielä konkreettisia syntejä. Tästä tiedän, ettei hän kuvittele yhdenkään lapsensa olevan synnitön, vaan päin vastoin hän tietää synnin vielä vaivaavan omiaan.
Sillä on mahdotonta, että Jeesus olisi opettanut opetuslapsilleen rukouksen, joka ei vastaisi heidän sydämensä tarvetta. Sehän olisi ollut teeskentelemisen opettamista heille. Yhtä mahdotonta heidän olisi ollut aidosti tuntea tarvetta saada syntinsä anteeksi, ellei heillä olisi ollut syntejä.
Tuskin kukaan voi ajatella myöskään, että Herra halusi meidän pyytävän anteeksi jo kerran anteeksi saamiamme syntejä, vaikka elämmekin jo ”sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta” (Hepr. 10:22).
Meidän tulee muistaa, että koko Raamattu kertoo siitä, ettei maan päällä ole muita, jotka niin valittavat syntejään kuin juuri pyhät ihmiset. Siksi apostoli sanoo niistä, jotka kuuluvat Kristukselle, että heidän lihassaan on niin paljon pahoja himoja, että se täytyy ristiinnaulita (Gal. 5:24).
Eikä Raamatussa ole yhtään pyhimystä, joista ei kerrottaisi, millaisia syntejä heidän vaelluksensa aikana ilmeni. Paavali tunnustaa Room. 7:ssä, että hän tuntee synnin asuvan jäsenissään.
Hän sanoo tähän tapaan: ”Tahto minulla kyllä on, mutta jäsenissäni on toinen laki, joka taistelee Hengen lakia vastaan ja pitää minua vankina synnin laissa, joka on minussa. Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä minä en tahdo, minä teen.”
Paavali ei tahtonut tehdä syntiä, mutta hän teki sitä kuitenkin. Minä, ja moni muu, eläisimme mielellämme ilman syntiä. Mutta me emme pysty siihen, vaikka kuinka yrittäisimme sitä kuolettaa. Voimme siis päätellä, että Kristuksen valtakunta on syntisten valtakunta.
Jokainen pyhä voi sanoa vain: Voi, Kaikkivaltias Jumala, älä lue syyksi minulle minun syntejäni. Kaikkien siis täytyy laulaa tätä laulua: ”Isä meidän, joka olet taivaissa, anna meille meidän syntimme anteeksi.”
Omavanhurskaat pyhät, jotka eivät näe loppua pyhyydelleen, eivät ymmärrä tästä mitään. Heidän mielestään Kristuksen valtakunnassa ei ole syntiä, vaan kaikki on puhdasta ja hienoa. He haluavat pyhän ja synnittömän kristityn, sellaisen kuin Kristus.
Mutta se ei ole mahdollista. Kristitty on se, joka tunnustaa syntinsä ja rukoilee: ”Anna minun syntini anteeksi.”
( Lainaus: C.O. Rosenius Otteita kirjasta Fader vår [ Isä meidän ] Suom. Kaija Kalli )
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole koskaan elämäni aikana, yhtä ainutta kertaa, kuullut helluntailaisten rukoilevan Isä Meidän-rukousta, sillä he kieltävät tuon Jeesuksen oman sanan ja opin ja opettavat sitä vastaan: olevansa synnittömiä. Muutoin he kyllä, mutta mieluummin itse valitsemiensa sanojen mukaan, yrittävät niillä lähestyä Jumalaa. Jeesuksen = Jumalan omia sanoja he tässäkin karttavat.
Olen kuitenkin kuullut heidän opettavan heissä olevista "virheistä ja erheistä, joita Herra meissä lapsissaan ymmärtää". Eli he kieltävät olevansa syntisiä, mutta opettavat, että Jumala suvaitsisi nyt heissä kuitenkin vaikuttavat nk. "virheet ja erheet" (joita UT ei mainitse), siitä erillisestä syystä, että he ovat / uskovat olevansa jonkinlaista jumalallista eliittiä ("Jumalan lapsia"). Tämä oppi kohdistuu suoraan Jeesuksen sovitustyötä ja sen tarkoitusta vastaan. Joskin myös koko Raamatun sanomaa vastaan.
Ja paljon muuta. Niitä teologisia syitä, miksi aikoinaan lopullisesti erosin helluntailaisista.
Lisäksi: "virheet ja erheet" eivät vaadi parannusta. Parannus koskee ainoastaan syntiä ja sitähän he eivät tee. En ole koskaan kuullut helluntailaisten pyytävän anteeksi esim. loukkaamiltaan ihmisiltä, sillä se ei ole synti, sillä he eivät ole syntisiä eivätkä näin ollen voi tehdä syntiä, katua sitä, eikä ole tarvetta tehdä parannusta. Jumala hyväksyy heidät ja heidän tekonsa.
En voi sanoa kokevani ollenkaaan vieraaksi käsityksiäsi.
Pikemminkin kuin itse koetuiksi.
Hengellistä kotia en itse aikanaan löytänyt helluntailaisuudesta.
Aloitustani en kuitenkaan kohdista mitenkään erityisesti helluntailaisten nihkeyteen Isä meidän rukousta kohtaan, vaikka se olemassa olevaa onkin.
Vaan ylipäätään siiheen harhaluuloon, ettei uskovan ihmisen enää tarvitse syntejään anteeksi pyytää - tai peräti, ettei niitä enää edes ole!
s-seutulainen
Joos.24:19 Niin Joosua sanoi kansalle: Te ette voi palvella Herraa, sillä hän on pyhä Jumala; hän on kiivas Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne. 2Moos.23:21
Anna meille meidän velkamme anteeksi Matt. 6:12.
Rukous: »Anna meille meidän velkamme anteeksi» on uuden ihmisen sydämen työtä, joka saattaa hänen kaikki muutkin voimansa liikkeelle. Kun sydän ruumiissa pysähtyy eikä enää pakota verta suoniin, silloin on elämä maan päällä päättynyt. Samoin on asianlaita kun tämä rukous lakkaa kuulumasta, niin ettei enää pyydetä anteeksiantamusta, ei enää ole tarvetta tulla armoistuimen luo, silloin on uskonelämä sammunut, silloin Jumalan Henki pakenee.
-
( Rosenius )