Palkankorotukset ovat vaihtuneet palkanalennuksiin ja työajan pidennyksiin (kiittäkää sanelija-Sipilää tästä). Lisää palkanalennuksia on tulossa. Verotus kiristyy ensi vuonna.
Samalla monet maksut, asuminen ja yleinen hintataso kallistuvat vauhdilla. Tyhminkin tajuaa, että suomalaisilla ei enää ole rahaa ostaa uusia autoja niin kuin ennen.
Se ei autokauppaa pelasta, että pienellä eliitillä on varaa ostaa Tesloja.
Ehkä ympäristö pelastuu, kun kohta ei ole enää varaa ajaa edes vanhoilla autoilla.
Ennen suomalaisten palkat nousivat 3 - 4% vuodessa, nyt pysyvät paikallaan tai jopa laskevat
26
78
Vastaukset
- Anonyymi
Taitaa vaan olla aika kauan siitä kun normiduunarin palkka on noussut noin paljon vuodessa. Viimeksi ainakin oma palkka nousi vain 1,6% mutta kostoksi TES yleiskorotuksesta työnantaja tiputti tuotantopalkkiota niin paljon että saan TES yleiskorotuksen jälkeen entistä vähemmän rahaa käteen.
- Anonyymi
Ei kannata palkansaajan valittaa, sillä eläkeläisellä menee paljon huonommin.
Eläkeindeksin leikkaamisesta johtuen (Lipposen syy) eläkkeen netto sen kun pienenee kun verotus kiristyy ja muut lakisääteiset maksut nousee.
Jo 6 vuotta on netto pienentynyt yhtäjaksoisesti. Tosin vain muutaman euron kuukaudessa vuositasolla, mutta kun kustannukset nousevat hiljakseen koko ajan, niin vuosi vuodelta on vain aina kireämpää ja pakollisten menojen jälkeen kaikessa muussa pitää kiristää. Ja johtajat vaativat vaan lisäämään kotimaista kulutusta ???
Pitää varmaan polttonesteetkin alkaa hakea rajan takaa 70 c/litra.- Anonyymi
Päinvastoin, eläkeläisenkin kannattaisi valittaa palkansaajien huonoista palkoista koska pienestä palkasta tulee myös vähemmän verotuloja joista maksetaan mm. eläkkeet...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin, eläkeläisenkin kannattaisi valittaa palkansaajien huonoista palkoista koska pienestä palkasta tulee myös vähemmän verotuloja joista maksetaan mm. eläkkeet...
Palkansaajien työeläkkeitä ei makseta verotuloista, vaan eläkevakuutusyhtiöiden rahastotuotoista (eläkeläisen itse kerryttämät) ja eläkevakuutusmaksuista (työssäolevien).
Anonyymi kirjoitti:
Palkansaajien työeläkkeitä ei makseta verotuloista, vaan eläkevakuutusyhtiöiden rahastotuotoista (eläkeläisen itse kerryttämät) ja eläkevakuutusmaksuista (työssäolevien).
Eläkevakuutusmaksut ovat suhteellisia ja veroluonteisia, joten kyllä ne kasvattavat eläkepottia enemmän, jos palkat ovat korkeammat.
Nähtäväksi jää, miten hyvin tämä homma tulee pelaamaan kun oma eläkeikä lähestyy... Nyt näyttää yllättävän hyvältä, mutta eiköhän tuo vielä sössitä.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Eläkevakuutusmaksut ovat suhteellisia ja veroluonteisia, joten kyllä ne kasvattavat eläkepottia enemmän, jos palkat ovat korkeammat.
Nähtäväksi jää, miten hyvin tämä homma tulee pelaamaan kun oma eläkeikä lähestyy... Nyt näyttää yllättävän hyvältä, mutta eiköhän tuo vielä sössitä.Ne ovat lakisääteisiä vakuutusmaksuja ja tulojen mukaan määräytyviä. Lakisääteisiä vakuutuksia on muitakin.
Korkeammat palkat johtavat myös korkeampiin eläkkeisiin. Näin ollen eläkepotin kasvaminen on lähinnä näennäistä. Siis, jos eläkepotilla tarkoitetaan jotain sellaista, että siitä riittäisi enemmän jaettavaa jollekin muille kuin niille palkansaajille, joiden tulot kasvavat.
Tällä hetkellähän tuohon ’eläkepottiin’ kertyy vakuutusmaksuista noin neljännes ja loput menevät maksussa oleviin eläkkeisiin.
Maksussa olevien eläkkeiden määrä ei nyt ole suorassa yhteydessä siihen mitä eläkevakuutusmaksut tuovat ’sisään’.
Tietysti pitkällä tähtäimellä jos maksutulo romahtaa eli kansantalouden koko palkkasumma romahtaa, niin myös maksussa olevat eläkkeet romahtavat. Silloinhan romahtaa koko muukin talous. Työeläkkeetkään eivät ole mitenkään irti kansataloudesta.
Työeläkkeet ovat ehkä parhaiten suojassa poliitikkojen ’sössinnältä’ verrataanpa mihin tahansa kansatalouteen liittyviin rahaliikkeisiin. Ei 100%, mutta kuitenkin.
- Anonyymi
Amerikasta on kopiotunut tämä nykyinen malli, jossa työntekijöiden palkat nousevat hitaati jos ollenkaan.
Tästä seurannut ostovoiman katoaminen on korjattu velkarahaa lisäämällä. Tavallisen työtätekevän velkakuorma kasvaa tasaisesti, kun lainaa tyrkytetään joka suunnasta.
Katsokaapa noita lippalakkipäitä. Miten on pizzeriankin pojilla uudenkarheat bemarit alla. Onko oikeasti rahat jo tienattu?
Uusien autojen kaupan näivettyminen ei minua vaivaa lainkaan. Se onkin ollut aina vain pienen kansanosan etuoikeus hankkia uusi auto. Useimmat ajavat käytettynä hankitulla ajopelillä.
Kaupan porras on Suomessa kova välistävetäjä. Ei ole kunnon kilpailua, kun valita voi S-ryhmän ja K-kauppojen välillä päivittäistavarakaupassa.
Autokauppa samalla tavalla vanhojen sukuomistajien hallussa. Toivotan huonoa jatkoa tulevaisuudessakin heille. Globaalia orjatyövoiman käyttöä yhteiskunnan rattaina tuottamaan yhä ja jatkuvasti kohoavaa paremminvointia pienelle eliitillle.
Paremminvointia, jota ei enää välitetä edes peitellä, vaan päinvastoin tuodaan yhä röyhkeämmin esille ja julkisuuteen.
Hyvänä esimerkkinä nämä eduskunnasta pudotettujen "työllistämiset", kuten myös niiden pudokkaiden, joita ei ole vielä voitu työllistää, hyvät "toimeentulotuet", jotka ovat kaikkea muuta kuin työrahvaan tuet.
Nyt kun yhteiskunnan omaisuuskin on muutettu lihoiksi eliitin tarpeiden täyttämiseksi, on itsestään selvää, ettei edes työpaikkoja riitä kaikille, "työllistämispaikkoja" sen sijaan luodaan silmänlumeeksi ja kuinkas muuten kuin verovaroin maksetuilla "palkoilla" , joilla ei ole tarkoituskaan kustantaa edes minimitoimeentuloa.
Orjatyövoimarattaita pyöritetään yhä enemmän nöyryyttäen ja erilaisia kiristyskeinoja lisäten, ilmeisestikin amerikkalaista unelmaa seuraten.
Ja kun mielikuvitus loppuu, voidaan aina herättää vaikka vartiainen antamaan asiantuntijaopastusta.- Anonyymi
Ei muulla ole mtään väliä kun SJOTTAJIEN MAKSIMAALISELLA TULOKSELLA. Sen edessä ollaan valmiita myymää aatteet periatteet ja ideologiat. Kuten Sipilä teki kepun kannattajille . Ja kepun kenttäväki äänesti jaloillaan. Sama pätee työelämään, Maksimaalista tulosta minimaalisella porukalla,sit ihmetellään työn tuotavuuden laskua. Ihmisten ajatukset on oman selviytymisen pohdinnassa , sit pää ei kestä ja SAIRAUSLOMAT yleistyy .Varsinkin mielenterveys puolella.
- Anonyymi
Työterveyslaitokset on alkaneet kiristää sairauslomille pääsyäkin. Enintään annetaan lausuntoja että soveltuu "korvaavaan" työhön, on sitten työnantajan asia päättää mikä on se korvaava työ. Esim. itsellä oli kerran nilkka turvoksissa (teollisuustyöntekijä), korvaavan työn piti olla istumatyötä mutta eipä siinä voinut vain istua koko aikaa! Tuotantolinjan varteen laitettiin eikä esim. toimistotyöhön!
Lisäksi työterveys vedättää esim. selkävaivoissa työntekijän aivan paskaksi turruttamalla kivut lääkkeillä. Mulle väitti työterveyslääkäri juuri ihan äskettäin selkävaivoissa että sehän on ihan normaalia että selkä on kipeä tuollaisessa työssä, takaisin töihin siitä perkele!
Mistä lähtien työssä on ollut normaalia joutua kestämään kipuja?
Lisäksi rikkinäiset vehkeet teollisuudessa aiheuttaa jo valmiiksi fyysisesti raskaaseen työhön vielä lisää vastusta. Tälle ei kukaan näy mahtavan mitään, jotain voidaan tehdä vasta sitten jos joku vammautuu vakavasti sen takia!! Jumalauta perkele!!!
Voiko olla totta että vielä vuonna 2019 Suomessa, Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa voi olla vielä tällaisia 1800-luvun orjatyöpaikkoja saatana!!!!
Ja palkkakin on aivan perseestä eikä nouse vaikka mitä tekisit, esim. moniosaamisesta puhutaan kannustavasti juhlapuheissa mutta ei siitä sitten käytännössä saa senttiäkään lisää palkkaan!!
Perkele, minä otan loparit aivan lähiaikoina, en voi tehdä töitä tällaisilla ehdoilla!!!
- Anonyymi
Ei ne pienet tulot vaan ne korkeat verot.
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Veroaste/ - Anonyymi
Eliitin poskettomaan ahneuteen ei pieni meikäläinen voi vastata muuten kuin vähentämällä omaa kulutusta entisestään.
- Anonyymi
Entäs sitten kun ei ole enää mitä vähentää?
- Anonyymi
Yksi keino parantaa kuluttajien ostovoimaa olisi purkaa Keskon ja S-Ryhmän duopoli. Tämä laskisi päivittäistavaroiden hintaa ja parantaisi valikoimaa.
Ennen EU-aikaa, palkat nousivat helposti 10% vuodessa. Toisaalta, inflaatio pyöri melkein samoissa. Nykyään palkat nousevat enää jotain 3-5 prossaa vuodessa, mutta inflaatio pyörii prossan luokissa. Ostovoiman nousu on siis samaa luokkaa.
Kiky tiputti palkkoja yhden kesän aikana merkittävästi, muutoin sillä ei juuri vaikutusta ollut (ja julkisten ulkopuolella ei sitäkään).
Vai sekoitatko nyt palkkojen kehityksen ja keskipalkan kehityksen? Jälkimmäinen tietysti kehittyy paljon hitaammin, kun parhaiten palkatut poistuvat työelämästä ja heikoimmin palkatut tulevat tilalle...- Anonyymi
Asumiskulujen osuus noussut 1/3>2/3, sinne ne suomalaisten rahat menee ja verorahatkin asumistukina miljonääreille. Vuokrakatto on paras ratkaisu parantaa kansalaisten elintasoa ja vähentää palkankorotus paineita.
- Anonyymi
Kyllä päättäjät varmasti tietää mikä olisi tavallisen kansalaisen kannalta parasta mutta puhtaasti vittuillessaan tekevät tasan päinvastoin! Eihän se nyt käy tässä perkeleen maassa että tavallisella kansalaisella voisi olla rahaa ja mukava elämä, kyllä rikas eliitti on niin sairaalloisen kateellista, kieroa ja katkeraa väkeä että vaikka itse ovat saaneet vaurautensa perintönä, köyhät eivät saisi nousta köyhyydestään edes työtä tekemällä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä päättäjät varmasti tietää mikä olisi tavallisen kansalaisen kannalta parasta mutta puhtaasti vittuillessaan tekevät tasan päinvastoin! Eihän se nyt käy tässä perkeleen maassa että tavallisella kansalaisella voisi olla rahaa ja mukava elämä, kyllä rikas eliitti on niin sairaalloisen kateellista, kieroa ja katkeraa väkeä että vaikka itse ovat saaneet vaurautensa perintönä, köyhät eivät saisi nousta köyhyydestään edes työtä tekemällä!!!
" kyllä rikas eliitti on niin sairaalloisen kateellista, kieroa ja katkeraa väkeä että vaikka itse ovat saaneet vaurautensa perintönä, köyhät eivät saisi nousta köyhyydestään edes työtä tekemällä!!!"
Ei rikkaita oikeasti kiinnosta köyhien asiat. Miksi ihmeessä kiinostaisi? Kun oma pinkka on kunnossa niin olisi ajanhukkaa miettiä köyhien asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" kyllä rikas eliitti on niin sairaalloisen kateellista, kieroa ja katkeraa väkeä että vaikka itse ovat saaneet vaurautensa perintönä, köyhät eivät saisi nousta köyhyydestään edes työtä tekemällä!!!"
Ei rikkaita oikeasti kiinnosta köyhien asiat. Miksi ihmeessä kiinostaisi? Kun oma pinkka on kunnossa niin olisi ajanhukkaa miettiä köyhien asioita.Kyllähän noita näkyy harmittavan jos pienituloisempikin pystyyy säästämään ja ostamaan jonkun luksustarvikkeen. Rikasta eliittiä kateellisempaa porukkaa ei ole olemassakaan!
- Anonyymi
Mitenkähän tämä aloittajan purkaus liittyy autoihin tai autoiluun?
- Anonyymi
no perkele, autoja ostetaan rahalla eikä esim. kävyillä tai oravannahoilla!
- Anonyymi
no saatana, ihan sama jos ostettaisi oravan nahoilla ja nahkoja saisi vuosittain 3 - 4 % enemmän. Eikö?
- Anonyymi
no helevetti, olipa valuutta mikä tahansa niin ilman valuuttaa ei autoja ostella!
- Anonyymi
Verotus ja oheismaksut ovat myöskin nousseet, käteen jää samasta summasta selvästi vähemmän kuin parisen vuotta sitten. Tästäkin voi kiittää Sipilää.
Kikystäkään ei olla vielä päästy eroon, kuzetus jatkuu. - Anonyymi
Kyllä ne palkat laski ennenkin kun devalvoitiin Markan arvoa.
- Anonyymi
ennen ei ollut näitä nykyajan keksimällä keksittyjä loismaksuja imemässä kukkaroa tyhjäksi, esim. ajoneuvovero, terveyskeskusten käyntimaksut, päästökaupat sun muut paskat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1004492- 272385
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1082184- 2002179
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4061903- 1691493
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001269Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321075Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79850