kannattaisi enää edes julkaista, koska ovat kuukaudesta toiseen selvästi suurin puolue.
Persujen kannatuslukemia ei oikeastaan
Anonyymi
17<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnetusti PS on myös protestipuolue, jolle annetaan gallupeissa ääni, kun asiat vituttaa.
Tyhmä pomo, epäreilut kaverit ja pihtaava tyttöystävä nostaa Perussuomalaisten kannatusta.
Vaaleissa gallupkannatus taas katoaa.
Noinko sinun mielestäsi on tähän mennessä vaaleissa käynyt ?
Eikö viime vaaleissa gallupkannatus ollut suurempi kuin reaalikannatus?
Ja jos ajatellaan ihmisen kykyä tiedostaa oman tyytymättömyytensä syitä, on mahdollista, että persutasoinen henkilö löytää aina syyn itsensä ulkopuolelta, joskus jopa niinkin kaukaa kuin hallituksesta tai maahanmuutosta.
Yritä sitten tällaisten tietämättömien ääliöiden kanssa vielä keskustella asiasta järkevästi.
Katsos, kun persujen kannatus kautta aikojen ei ole mikään kiinnostava asia.
Tällä palstalla ei muuta puhuta kuin kannatuksesta nyt, eilen ja huomenna.
Persujen psyyke kiinnostaa, samoin kognitiiviset kyvyt.
Oma psyykesi kyllä näyttää kaipaavan säätöjä, ainakin tuon kateuden, katkeruuden, kaunaisuuden ja rasistisen persuvihan suhteen.
" ei ole mikään kiinnostava asia."
Heh heh tätä tolvanaaa, juurikin todisti sairaan mielenkiintonsa persuihin!!!
😂🤣😂😁🤣😂🤣😁🤣😂🤣 😁😂🤣😂😁🤣😂🤣😁
Niin, vasemmistoliittohan ei ole mikään protestipuolue, vaan nöyrä kumileimasin antin kädessä.
Terveisin Postin duunarit.
"Heh heh tätä tolvanaaa, juurikin todisti sairaan mielenkiintonsa persuihin!!!"
________________________________________________________________________________________
Onhan se vähän sairasta. Sama kuin innostuisi koiranpaskasta.
Mitäs Kelan-elätti..hehehehehe?
Samaa mieltä kanssasi, vasemmisto💩💩💩liitosta...
Kekkonen ja sitä kautta Kepu ovat Neuvostoliiton tuotteita
Neuvostoliitto hidasti kehitystä noin 50 vuotta
Nyt kepun kannatus noin 10 pros olisi pitänyt olla jo 1970 -luvun vaaleissa
2021 kuntavaaleissa kepun kannatus on alle 10
ja PS:n yli 25
Riikka Purra 23.9. "Huivi, burka, niqab tai burkini eivät ole ”pala kangasta” eivätkä tule koskaan olemaankaan.
Ihminen, jonka mielestä #burkini on vain iso uimapuku, kuin märkäpuku tai ”ihan sama kuin ristiriipus” ei ymmärrä historiaa tai kulttuuria"
Team Hakkarainen Brysselissä https://pbs.twimg.com/media/EFJByD2W4AEHecB.jpg:large
Ennen Perussuomalaisten tuloa politiikkaan, tyytymättömät äänestivät Aku Ankkaa tai vitunkuvaa.
Nykyään PS on Aku Ankka suositumpi, joskaan sitä ei pidetä oikeana puolueena.
Halla-ahokin sanoi, että hallitukselle PS ei ole olemassa.
PS ei ole vakavasti otettava puolue edes oppositiokaverilleen kokoomukselle.
Yksin oot sinä, persu kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisten,
mutta jo eelläs he on taikka jo jälkehes jäivät.
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on muiden mieli ja kylmä on orvon rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Ystävän, luotetun vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa persu, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
Me Perussuomalaiset ollaan Suomen paras ja suosituin puolue!
Ihan sama, mitä persujen "kannatus" on nyt vaalien jälkeen. Monet protestoivat ja temppuilevat mielipiteittensä kanssa. Katsotaan sitten, kun vaalit aikanaan tulevat, kuinka moni silloin enää on persujen kannattaja.
Vasemmistohan on suomen rasistisinta ja duunari-vihamielisintä porukkaa.
Niin, Anttihan työskentelee täysillä Perussuomalaisten vaalimenestyksen puolesta.
Veroja, velkaa, työttömyyttä ja petettyjä lupauksia......