VIheriäät puolustaa raiskaajia raivoisasti

Vihreiltä ei heru myötätuntoa raiskauksen uhreille puolustavat lapsiraiskaajia hartiawoimin

"Halla-aho totesi, että nykyinenkin laki sallii rikollisten karkotuksen maasta, mutta sitä tehdään liian vähän, koska päätökseen vaikuttaa kokonaisharkinta henkilön tilanteesta.

– Lakia on syytä muuttaa siten, että viranomaisen ja tuomioistuimen tapauskohtaista harkintavaltaa kavennetaan ja oleskeluluvan lakkauttamisesta tulee tietyissä rikoksissa automaattinen seuraus.
"Lakialoite perustuslain vastainen"

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen sanoi puolestaan, että koko kansalaisaloite lain muuttamiseksi on "valitettavasti jo itsessään perustuslain vastainen esittäessään, että rikollinen aina menettäisi oleskelulupansa".

– Se ei ole perustuslain mukaista, Järvinen totesi."

https://yle.fi/uutiset/3-10988049
693
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rkp:n Eva Biaudet on yksi pahimmista vierasperäisten raiskareitten paappoja.Toivottavasti hänelle osuisi omalle kohdalle, joko suoraan tai välillisesti.

1Äänestä
  • Eeva on liian vanha ja ruma, joten voi rauhassa matustella.

    Äänestä

Jos on oikea suojaväri, ei voi syyllistyä mihinkään rikokseen, näinhän vihervassusuvakit ovat päättäneet.

Jokainen, joka on ollut eri mieltä, on päätynyt oikeuteen.

1Äänestä
  • Täällä Hölmölässä oikeuslaitoskin täysin hölmöjen käsissä voiko silloin vaatia mitään järjellistä selitystä tälle kehitykselle ? Aikansa kutakin ja tämä kostautuu vielä näille viherpunikeille, että heidän lapsensa joutuvat vielä terroristiraiskaajien käsittelyyn.

    1Äänestä

Se nyt sattuu olemaan Vihreän petoksen arvopohja toimia terroristien ja raiskaajien asianajajajärjestönä.

Äänestä

Äsken maikkarilla pahasti mummoutunut kerimäkeläinen Heli Järvinen puolusti susia samaan malliin kuin muslimimiehiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vihreiltä ei heru myötätuntoa raiskauksen uhreille puolustavat lapsiraiskaajia hartiawoimin

"Halla-aho totesi, että nykyinenkin laki sallii rikollisten karkotuksen maasta, mutta sitä tehdään liian vähän, koska päätökseen vaikuttaa kokonaisharkinta henkilön tilanteesta.

– Lakia on syytä muuttaa siten, että viranomaisen ja tuomioistuimen tapauskohtaista harkintavaltaa kavennetaan ja oleskeluluvan lakkauttamisesta tulee tietyissä rikoksissa automaattinen seuraus.
"Lakialoite perustuslain vastainen"

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen sanoi puolestaan, että koko kansalaisaloite lain muuttamiseksi on "valitettavasti jo itsessään perustuslain vastainen esittäessään, että rikollinen aina menettäisi oleskelulupansa".

– Se ei ole perustuslain mukaista, Järvinen totesi."

https://yle.fi/uutiset/3-10988049

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu