Järvenpäällä oli upea järvi ja upea luonto. Järvi on pilattu vuosikymmenien saatossa uimakelvottomaksi ja luonto on häviämässä naurettavan ja suuruudenhullun rakentamisen alle.
Miten joku voi sössiä saamansa lähtökohdat näin pahasti?
Järvenpäällä oli hyvät lähtökohdat mutta se pilasi kaiken
4
141
Vastaukset
- Anonyymi
Järvenpää säästi viemärimaksuissa 60-luvulla laskemalla jätteet suoraan Tuusulanjärveen ja vasta kun jengi heräsi siihen että ei helv...täällähän uidaan paskan seassa, tuli pakkopäätös, että Järvenpäähän on rakennettava oikea viemäri.
Vuosien päästöt aiheuttivat sen, että järven pohjassa on esim. fosforia jäätävä määrä - tosin saven seassa, mutta siksi järvessä on happikato varsinkin talvisin, jääkannen ollessa päällä.
Hapetusta on teetetty varmaan viimeiset 20 vuotta ym. taistelua järven hyvinvoinnin puolesta tehty urakalla.
Silti järvi haisee sonnalta varsinkin loppukesästä ja on yleensä viimeistään heinäkuussa sinilevän peitossa.
No yhtä kaikki ponnistelut jatkuvat ja ehkä joskus vuosituhannen lopussa meillä on puhdas Tuusulanjärvi. - Anonyymi
Eipä unohdeta toista syyllistä nimittäin Tuusulaa, peltojen lannoitteiden valumat suorastaan ohjattiin järveen.
- Anonyymi
Y-lannosta, salpietaria, apulantaa yms. muita torjunta-aineita glyfosaattia sinne valuu kokoajan. Ja tuo valuminen jatkuu vuosikymmeniä maa-ainesten läpi vaikka heti lopetettais lannotus. Fosfaatti järvihän tuo on.
- Anonyymi
Näin se muuten olikin, puroja tuli lantapeltojen luota varmaan toistakymmentä pitkänkin matkan päästä suoraan järveen.
Oli ojaa ja puroa vaikka kuinka.
Pidetään nyt kuitenkin peukkuja, että hapetus auttaa ja TuusulJärvenpKeravall, eli suomeksi Suur-Tuusulalla on taas Suomen puhtain järvi esim. 2060.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k18910962Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t337741Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1067594Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht57409Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa905790Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset385032Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk154969Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k62936Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil481853